Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain
sekä eräiden näihin liittyvien lakien muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan lukuisia muutoksia vuonna 1987 säädettyihin
esitutkintalakiin ja pakkokeinolakiin. Niihin liittyen ehdotetaan lisäksi
tehtäväksi vähäisimpiä muutoksia neljään muuhun lakiin.
Esitutkinnan tavoitteisiin lisättäisiin velvollisuus selvittää mahdollisuudet
rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi sekä
menettämisseuraamuksen ja asianomistajan korvausvaatimuksen
täytäntöönpanemiseksi. Lakiin otettaisiin säännös, joka velvoittaa
ilmoittamaan rikoksesta epäiltynä kuulustelulle esitutkinnan lopettamisesta
hänen osaltaan, kun häntä ei enää ole syytä epäillä rikoksesta, vaikka
esitutkintaa ei kokonaisuudessaan vielä lopeteta. Velvollisuutta saapua
kutsusta esitutkintaan laajennettaisiin koskemaan myös sellaisia henkilöitä,
joiden läsnäolo esitutkintatoimenpiteen suorittamiseksi on tarpeen muutoin
kuin kuulustelun suorittamiseksi. Rikospaikalta poistuva voitaisiin ottaa
kiinni esitutkintaan saapumiskutsun antamiseksi silloinkin, kun hän olisi
ehtinyt poistua kotirauhan suojaamalle alueelle.
Mahdollisuuksia antaa kuulustelussa kertomus moderneilla
tiedonsiirtovälineillä laajennettaisiin. Lapsen kuulemisesta asianomistajana
tai todistajana esitutkinnassa ehdotetaan otettavaksi erityinen säännös sen
tilanteen varalle ettei lasta voida kuulla varsinaisessa oikeudenkäynnissä.
Laissa säädettäisiin nykyistä tarkemmin siitä, milloin kuulustelu voidaan
toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana. Todistaja voitaisiin velvoittaa
kertomaan tuomioistuimessa myös sellaisesta seikasta, joka on tärkeä
rikoksella saadun hyödyn jäljittämiseksi, jos hän esitutkinnassa kieltäytyy
kertomasta tällaisesta seikasta, vaikka on siihen velvollinen tai oikeutettu.
Ehdotonta kieltoa kuulustella kahdeksaatoista vuotta nuorempaa rikoksesta
epäiltyä ilman kuulustelutodistajaa väljennettäisiin siten, että kuulustelu
olisi mahdollista, jos läsnä on hänen avustajansa, laillinen edustajansa tai
sosiaalilautakunnan edustaja. Ehdotuksen mukaan vajaavaltaista
kuulusteltaessa riittäisi, että yhdelle huoltajalle tai holhoojalle varataan
tilaisuus olla läsnä kuulusteluissa. Vajaavaltaisen edustajaa voitaisiin kieltää
olemasta läsnä kuulusteltaessa vajaavaltaista, jos heidän epäillään yhdessä
tehneen tutkittavana olevan rikoksen.
Lakia täydennettäisiin säännöksellä ryhmätunnistuksen järjestämisestä ja
velvollisuudesta osallistua sellaiseen.
Suppeaa esitutkintaa koskevia säännöksiä tarkistettaisiin siten, että se olisi
mahdollinen, jos rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta
kuin sakkoa. Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinnassa suppea
esitutkinta olisi mahdollinen vain, jos asia käsitellään rikesakkoasiana tai
rangaistusmääräysmenettelyssä.
Lakiin kirjoitettaisiin yksityiskohtaiset säännökset asianosaisen avustajan
esteellisyydestä.
Pakkokeinolain pidättämistä ja vangitsemista koskevia säännöksiä
ehdotetaan muutettaviksi siten, että epäilty voitaisiin pidättää ja vangita jo
jos on syytä epäillä, että hän lähtee pakoon, hävittää todisteita tai jatkaa
rikollista toimintaa. Matkustamiskiellon edellytyksiä muutettaisiin
vastaavasti. Pidättämiseen oikeutettuja virkamiehiä koskevaa luetteloa
tarkistettaisiin eräiltä osin. Vangitsemisasian uudelleen käsittelyä koskevia
säännöksiä muutettaisiin siten, että asia olisi otettava uudelleen
käsiteltäväksi tuomion antamiseen asti kahden viikon välein, jos van-gittu
sitä pyytää eikä viran puolesta niin kuin nykyisin.
Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon edellytyksiä muutettaisiin siten,
että toimenpide ei edellyttäisi todennäköisiin syihin perustuva epäilyä, vaan
se voitaisiin kohdistaa jo rikoksesta epäiltyyn. Tutkinnanjohtajan ja
syyttäjän toimivalta päättää väliaikaistoimenpiteistä säädettäisiin yhtä
laajaksi kuin tuomioistuimen määrättävissä olevan hukkaamiskiellon tai
vakuustakavarikon soveltamisala. Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon
voimassaoloaikaa, johon mennessä syyte on nostettava, pidennettäisiin 60
päivästä neljään kuukauteen.
Laissa säädettäisiin erikseen kotietsinnästä esineen löytämiseksi ja
kotietsinnästä henkilön löytämiseksi. Kotietsinnän toimittaminen ei
edellyttäisi, että henkilöä todennäköisin syihin epäillään rikoksesta, vaan
riittäisi, että on syytä epäillä häntä rikoksesta. Kotietsinnän toimittaminen
muualla kuin rikoksesta epäillyn luona edellyttäisi kuitenkin, että erittäin
pätevin perustein voidaan olettaa, että etsinnällä saada näyttöä rikoksesta.
Kotietsinnän käyttöala laajennettaisiin siten, että se saataisiin toimittaa
myös väliaikaiseen hukkumiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan
esineen tai omaisuuden löytämiseksi.
Henkilöntarkastus ei enää edellyttäisi, että henkilöä voidaan todennäköisin
syin epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi
kuukautta vankeutta, vaan riittäisi, että häntä on syytä epäillä tällaisesta
rikoksesta. Henkilöntarkastuksen kohdistaminen muuhun kuin rikoksesta
epäiltyyn edellyttäisi, että erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että
löydetään takavarikoitava esine tai saadaan näyttöä rikoksesta.
Henkilönkatsastus voitaisiin myös kohdistaa epäillylle, jota ei
todennäköisin syin epäillä rikoksesta, jos erittäin pätevin perustein voidaan
olettaa, että löydetään takavarikoitava esine tai saadaan näyttöä rikoksesta.
Jos on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä
vuotta vankeutta, saadaan DNA-tunnisteen määrittämiseksi tarpeellinen
henkilönkatsastus tehdä henkilöille, joita ei epäillä kyseisestä rikoksesta,
milloin erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että DNA-tunnisteella
voidaan saada selvitystä rikoksesta. DNA-tunniste on hävitettävä ja
säilytetyt näytteet tuhottava, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty
sillensä.
Rikoksesta epäillylle saataisiin tehdä henkilönkatsastus myös DNA-
tunnisteen määrittämistä ja tallentamista myöhempää käyttöä varten, vaikka
se ei olisi tarpeen tutkittavana olevan rikoksen selvittämiseksi jos rikoksesta
säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.
Telekuunteluvaltuuksia laajennettaisiin koskemaan törkeää lapsen
seksuaalista hyväksikäyttöä ja törkeätä vahingontekoa sekä liike- tai
ammattitoiminnassa tehtyjä törkeitä talousrikoksia, joissa on tavoiteltu
erityisen suurta taloudellista hyötyä tai jotka on tehty erityisen
suunnitelmallisesti. Kiireellisissä tapauksissa tutkinnanjohtaja voisi päättää
telekuuntelun tai televalvonnan alkamisesta, mutta lupavaatimus olisi
mahdollisimman pian ja viimeistään 24 tunnin kuluttua tehtävä
tuomioistuimelle. Telekuuntelu- ja televalvontaluvan yksilöintiperusteena
voisi teleliittymän lisäksi olla sähköpostiosoite tai muu sellainen teleosoite
sekä myös telepäätelaite, esimerkiksi tietty matka-puhelinlaite. Laissa
säädettäisiin myös matkaviestimien sijaintitietojen hankkimisesta, joka
tarkoittaisi tiedon saamista niistä matkaviestimistä, jotka rikoksen
tekemisen aikoihin ovat olleet rikoksen tekopaikan tai muun rikoksen
selvittämisen kannalta merkityksellisen paikan läheisyydessä olevan
tukiaseman läheisyydessä.
Teknistä kuuntelua voitaisiin tuomioistuimen luvalla kohdistaa myös
sellaiseen vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan, jossa epäilty
todennäköisesti oleskelee, tutkittaessa eräitä laissa tyhjentävästi lueteltuja
törkeitä rikoksia. Tuomioistuimen olisi viran puolesta määrättävä epäillylle
julkinen asiamies valvomaan tämän etua, kun tuomioistuin käsittelee edellä
tarkoitettua lupa-asiaa. Julkiseksi asiamieheksi voitaisiin määrätä vain
asianajaja tai julkinen oikeusavustaja.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan noin kolmen kuukauden
kuluttua niiden vahvistamisesta.
SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1
YLEISPERUSTELUT 6
1. Johdanto 6
2. Nykytila 6
2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö 6
Esitutkintalaki 6
Pakkokeinolaki 7
Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annettu asetus 11
2.2. Kansainvälinen kehitys ja ulkomaiden lainsäädäntö 11
Ruotsi 12
Tanska 12
Norja 13
Yhdistynyt kuningaskunta 14
Saksa 14
Itävalta 15
3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 15
3.1. Yleistavoitteet 16
3.2. Esitutkintalaki 16
3.3. Pakkokeinolaki 19
4. Esityksen vaikutukset 30
4.1. Taloudelliset vaikutukset 30
4.2. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset 30
5. Asian valmistelu 31
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 33
1. Lakiehdotusten perustelut 33
1.1. Esitutkintalaki 33
1.2. Pakkokeinolaki 56
1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen 56
2 luku. Matkustuskielto 59
3 luku. Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko 61
5 luku. Etsintä 62
Paikkaan kohdistuva etsintä 62
Henkilöön kohdistuva etsintä 65
5 a luku. Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu 67
6 luku. Muut pakkokeinokeinot 77
1.3. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 78
1.4. Laki poliisin tehtävien suorittamisesta
puolustusvoimissa 78
1.5. Laki poliisin henkilörekistereistä 78
1.6. Oikeudenkäymiskaari 79
2. Tarkemmat säännökset 79
3. Voimaantulo 79
4. Säätämisjärjestys 79
4.1. Johdanto 80
4.2. Henkilönkatsastus 80
4.3. Telekuuntelu 81
4.4. Matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen 83
4.5. Tekninen kuuntelu 84
4.6. Muut pakkokeinolain muutokset 85
4.7. Säätämisjärjestyksen arviointi 85
LAKIEHDOTUKSET 86
esitutkintalain muuttamisesta 86
pakkokeinolain muuttamisesta 90
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun muuttamisesta 101
poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetun lain 4 §:n
muuttamisesta 101
poliisin henkilörekistereistä annetun lain 6 luvun muuttamisesta 102
oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n muuttamisesta 103
LIITE 104
RINNAKKAISTEKSTIT 104
esitutkintalain muuttamisesta 104
pakkokeinolain muuttamisesta 113
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun muuttamisesta 136
poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetun lain 4 §:n
muuttamisesta 137
poliisin henkilörekistereistä annetun lain 6 luvun muuttamisesta 138
oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n muuttamisesta 139
YLEISPERUSTELUT
1. Johdanto
Rikosten ennalta estämisessä ja selvittämisessä käytettävien
viranomaisvaltuuksien tason määrittelyä koskevassa oikeuspoliittisessa
päätöksenteossa on lähtökohtaisesti aina kysymys etuvertailusta.
Virkatoimista niiden kohteeksi joutuville aiheutuvat haitat pyritään tällöin
asettamaan oikeaan suhteeseen verrattuina niihin haittoihin, joita kyseisten
toimivaltuuksien käyttöalaan kuuluvasta rikollisuudesta aiheutuisi tai
aiheutuu rikosten uhreille ja yhteiskunnalle.
Esitutkintalaki (449/1987) ja pakkokeinolaki (450/1987) on säädetty
vuonna 1987. Ne ovat tulleet voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989. Lait
yhdessä muodostavat rikosten selvittämisessä käytettäviä menettelytapoja ja
toimivaltuuksia koskevan johdonmukaisen ja kattavan
säädöskokonaisuuden. Lakeihin on niiden voimassaolon aikana tehty useita
yksittäismuutoksia, joilla ei kuitenkaan tähän mennessä ole uudelleen
arvioitu valtuustasoa kokonaisuutena. Laajemmat muutokset ovat olleet
telekuuntelua, televalvontaa ja teknistä tarkkailua koskevien, 1 päivänä
kesäkuuta 1995 voimaan tulleiden säännösten lisääminen pakkokeinolakiin
mainitun lain muuttamisesta annetulla lailla (402/1995) sekä 1 päivänä
lokakuuta 1997 voimaan tulleeseen rikosasioiden
oikeudenkäyntimenettelyn uudistukseen liittyvien muutosten tekeminen
esitutkintalakiin tämän lain muuttamisesta annetulla lailla (692/1997) ja
pakkokeinolakiin sanotun lain muuttamisesta annetulla lailla (693/1997).
Esityksen tavoitteena on tehostaa törkeiden, ammattimaiseen ja
järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien rikosten selvittämistä ja
rikoshyödyn jäljittämistä. Samalla kiinnitetään kuitenkin huomiota myös
rikoksesta epäillyn oikeusturvatakeisiin.
2. Nykytila
2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö
Esitutkintalaki
Esitutkintalaki sisältää säännökset esitutkinnan toimittamisvelvollisuudesta,
esitutkinnan yleisistä periaatteista, esitutkintaviranomaisista,
esteellisyydestä, saapuvillaolosta esitutkinnassa, kuulusteluista, aineiston
tallentamisesta, esitutkinnan päättämisestä ja suppeasta esitutkinnasta.
Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun
sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos
on tehty. Esitutkinta voidaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen
johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja
jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä, mikäli
asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia. Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan
esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimiteta tai että se keskeytetään, jos
hän tulisi jättämään seuraamusluonteisesti syytteen nostamatta eikä tärkeä
yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista. Esitutkinnassa
selvitetään rikos, sen teko-olosuhteet, ketkä ovat asianosaisia ja muut
syytteestä päättämistä varten tarvittavat tiedot, rikoksella aiheutettu vahinko
ja saavutettu hyöty mahdollisen takavarikon turvaamiseksi sekä
asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän on pyytänyt
syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan. Esitutkinnan päätyttyä asia on
saatettava syyttäjän harkittavaksi, paitsi jos tutkinnassa on käynyt selville,
ettei rikosta ole tehty tai ettei ketään voida asettaa syytteeseen, taikka
esitutkintaviranomainen on jättänyt seuraamusluonteisesti ryhtymättä
toimenpiteisiin rikokseen syyllisen saattamiseksi syytteeseen.
Jokainen, jolta otaksutaan voitavan saada selvitystä rikoksesta, on
velvollinen kutsusta saapumaan esitutkintaan siinä poliisipiirissä, jossa hän
oleskelee, taikka jos poliisipiirin virkahuone on toisen piirin alueella tai
piirin poliisitoimi hoidetaan yhteistoiminnassa toisen piirin kanssa, myös
tämän poliisipiirin alueella. Jos esitutkintaan kutsuttu jättää ilman
hyväksyttävää syytä kutsun noudattamatta, hänet voidaan noutaa sinne.
Epäilty voidaan kutsuttakin noutaa esitutkintaan, jos rikoksesta saattaa
seurata vankeutta ja on todennäköistä, ettei hän noudata kutsua tai että hän
kutsun saatuaan ryhtyy pakenemalla, todisteita hävittämällä tai muulla
tavalla vaikeuttamaan esitutkintaa. Muu kuin rikoksesta epäilty on
velvollinen olemaan läsnä esitutkinnassa enintään 6 tuntia kerrallaan.
Epäilty, jota ei ole pidätetty tai vangittu, on velvollinen olemaan läsnä
esitutkinnassa kerrallaan enintään 12 tuntia ja, milloin pidättämiseen on
edellytykset, enintään 24 tuntia.
Kuulusteltavan on oltava itse läsnä kuulustelussa. Asianomistaja ja
merkitykseltään vähäisissä asioissa epäilty, joka ei kiistä rikosilmoituksen
oikeellisuutta, saa kuitenkin antaa lausu-mansa asiamiehen välityksellä tai
puhelimitse, jos tutkija katsoo, ettei siitä aiheudu haittaa ja ettei se vaaranna
tutkinnan luotettavuutta. Samoin edellytyksin todistajaa saadaan tutkijan
harkinnan mukaan kuulustella puhelimitse. Kuulustelusta on laadittava
kuulustelupöytäkirja. Pöytäkirjattu kertomus on heti kuulustelun päätyttyä
luettava kuulustellulle ja annettava hänen tarkastettavakseen.
Kuulusteltavan kertomus saadaan myös ottaa ääni- tai kuvatallenteeseen.
Asianosaisen avustajana esitutkinnassa saa toimia asianajaja tai yleinen
oikeusavustaja taikka muu oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpoinen, joka on
suorittanut oikeustieteellisen tutkinnon tai yleisesti toimittaa
tuomioistuimissa asianajotehtäviä. Avustajana esitutkinnassa ei saa toimia
se, joka on toiminut syylliseksi epäillyn neuvonantajana tutkittavaan
rikokseen liittyvässä asiassa tai on epäiltynä, syytteessä tai tuomittu
rikoksesta, joka on omiaan vähentämään hänen luotettavuuttaan avustajan
tehtävässä.
Pakkokeinolaki
Pakkokeinolaissa säädetään kiinniottamisesta, pidättämisestä ja
vangitsemisesta, matkus-tuskiellosta, hukkaamiskiellosta ja
vakuustakavarikosta, takavarikosta, etsinnästä, telekuuntelusta,
televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta sekä muista pakkokeinoista.
Pidättäminen, vangitseminen ja matkustuskielto. Rikoksesta todennäköisin
syin epäilty saadaan pidättää, 1) jos rikoksesta ei ole säädetty lievempää
rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta, 2) jos rikoksesta on säädetty
lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin
rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn olojen tai muiden
seikkojen perusteella on todennäköistä, että hän lähtee pakoon tai muuten
karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa
(paon vaara), vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla,
muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla
todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa
(sotkemisvaara) taikka jatkaa rikollista toimintaa (jatkamisvaara), 3) jos hän
on tuntematon ja kieltäytyy ilmoittamasta nimeään tai osoitettaan taikka
antaa siitä ilmeisesti virheellisen tiedon taikka 4) jos hänellä ei ole
vakinaista asuntoa Suomessa ja on todennäköistä, että hän poistumalla
maasta karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen
täytäntöönpanoa.
Kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta, hänet saadaan pidättää, vaikka
epäilyyn ei ole todennäköisiä syitä, jos pidättämiseen muutoin on edellä
mainitut edellytykset ja epäillyn säilöön ottaminen on odotettavissa olevan
lisäselvityksen vuoksi erittäin tärkeää.
Pidättämisestä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, useimmiten
päällystöön kuuluva poliisimies. Pidätetty on päästettävä vapaaksi, jollei
häntä vaadita vangittavaksi, viimeistään kolmantena päivänä
kiinniottamisesta ennen kello kahtatoista.
Vangitsemisen edellytykset vastaavat pidättämisen edellytyksiä.
Vangitsemisesta päättää tuomioistuin. Milloin epäilty on vangittu syytä
epäillä -perusteella, häntä koskeva vangitsemisasia on käsiteltävä uudestaan
viimeistään viikon kuluttua vangitsemispäätöksestä. Jollei vangitsemiseen
tällöin ole todennäköistä syytä epäillä -perustetta, vangittu on määrättävä
päästettäväksi heti vapaaksi. Jos syyte on määrätty nostettavaksi
myöhemmin kuin kahden viikon kuluessa, tuomioistuimen on, kunnes syyte
on nostettu, otettava vangitsemisasia käsiteltäväksi vähintään kahden viikon
välein. Kysymys vangitsemisasian uudelleenkäsittelystä syytteen
nostamisen ja pääkäsittelyn alkamisen välisenä aikana on
tulkinnanvarainen. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että
vangitsemisasia on otettava uuteen käsittelyyn kahden viikon kuluessa
edellisestä käsittelystä siitä huolimatta, että syyte vangittua vastaan on
tuona aikana nostettu (KKO 1998:109).
Rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan määrätä pidättämisen tai
vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon, jos rikoksesta säädetty ankarin
rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn olojen taikka muiden
seikkojen perusteella on todennäköistä, että hän lähtee pakoon taikka
muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen
täytäntöönpanoa (paon vaara) tai jatkaa rikollista toimintaa (jatkamisvaara).
Matkustuskiellosta päättää jutun käsittelyvaiheesta riippuen pidättämiseen
oikeutettu virkamies, syyttäjä tai tuomioistuin.
Esitutkinta- ja pakkokeinolakien voimassaoloaikana kiinniotettujen,
pidätettyjen ja vangittujen lukumäärät ovat olleet seuraavat.
Kiinniotetut
ja pidätetyt
Pidäte-
tyt
Van-
gitut
Tutkinta-
vangit
1990 41 256
15 734
1 905
1991 44 230
12 836
1 774
1992 44 282
12 173
1 853
1993 42 669
11 831
1 914
1994 40 746
12 352
2 121
1995 38 929
11 772
2 024
1996 37 919
11 596
1 991
703
1997 38 684
11 907
2 173
606
1998 39 807
12 429
2 200
535
1999 47 797
13 143
2 245*
2000 52 376
14 410
2 460*
* Vuonna 1999 toteutetun järjestelmäuudistuksen jälkeen kaikki vangitut
tilastoidaan tutkintavankeihin.
Vangitsemiskäytäntöä Helsingin, Lahden ja Loviisan käräjäoikeuksissa on
selvitetty oike-uspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisussa n:o 34/1998
(Heini Kainulainen: Rikosprosessuaalinen vangitseminen
tuomioistuinkäytännössä). Selvityksen aineistona olivat kaikki kyseisten
käräjäoikeuksien neljän kuukauden aikana keväällä 1996 käsittelemät
vangitsemisasiat (177 kappaletta). Selvityksen mukaan suurin osa
vangitsemispäätöksistä koski omaisuusrikoksia (36,7 %). Seuraaviksi
suurimmat ryhmät olivat huumausainerikokset (24,9 %) sekä eräät vakavat
rikokset kuten törkeät ryöstöt ja henkirikokset. Valtaosassa tapauksia
vangittavaksi vaadittu vastusti vangitsemista, yleensä kiistämällä
vangitsemisen niin kutsuttujen erityisten edellytysten täyttymisen.
Valtaosassa tapauksia tuomioistuin määräsi rikoksesta epäillyn
vangittavaksi; hylkääviä päätöksiä oli vain kahdeksan. Koko maassa
hylkäysprosentti oli vuonna 1996 seitsemän (vuonna 1997 10).
Vangitsemispäätöksissä vangitsemisen erityisistä edellytyksistä yleisin oli
jälkien peittämisvaara (20 %), toiseksi yleisin vakava rikosepäily (20 %) ja
kolmanneksi yleisin rikollisen toiminnan jatkamisvaara (13 %). Loput
vangitsemisedellytyksistä olivat edellytysten erilaisia yhdistelmiä.
Suoritettujen haastattelujen mukaan vangitsemisvaatimusten korkea
hyväksymisprosentti johtuu siitä, että poliisin ja tuomioistuinten
noudattama vangitsemiskynnys on pitkälle sama. On harvinaista, että
vangittua henkilöä vastaan ei nostettaisi syyte tai että syyte merkittävässä
laajuudessa hylättäisiin.
Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko. Jos on syytä epäillä, että rikoksesta
todennäköisin syin epäilty tai se, joka voidaan rikoksen johdosta tuomita
korvaamaan vahinko tai menettämään valtiolle rahamäärä, pyrkii
välttämään sakon, korvauksen tai menetettäväksi tuomittavan rahamäärän
maksamista kätkemällä tai hävittämällä omaisuuttaan, pakenemalla tai
muulla näihin rinnastettavalla tavalla, saadaan hänen omaisuuttaan panna
hukkaamiskieltoon. Jos hukkaamiskieltoa ei voida pitää riittävänä edellä
tarkoitetun saamisen turvaamiseksi, voidaan vastaava määrä irtainta
omaisuutta panna maksamisen vakuudeksi takavarikkoon
(vakuustakavarikko). Hukkaamiskiellosta ja vakuustakavarikosta päättää
tuomioistuin. Jos asia ei siedä viivytystä, tutkinnanjohtaja tai syyttäjä saa
panna väliaikaisesti hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon rikoksesta
epäillyn omaisuutta tai sen omaisuutta, joka voidaan tuomita menettämään
rahamäärä valtiolle. Tämä toimenpide peräytyy, jos vaatimusta
hukkaamiskiellosta tai vakuustakavarikosta ei ole tehty tuomioistuimelle
viikon kuluessa väliaikaisen määräyksen antamisesta.
Takavarikko ja etsintä. Jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta
säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta,
saadaan rakennuksessa, huoneessa taikka suljetussa säilytyspaikassa tai
kulkuneuvossa toimittaa kotietsintä takavarikoitavan esineen löytämiseksi
tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen
selvittämisessä. Muun kuin rikoksesta todennäköisin syin epäillyn luona
saadaan kotietsintä toimittaa ainoastaan silloin, kun rikos on tehty hänen
luonaan tai epäilty on siellä otettu kiinni taikka muuten erittäin pätevin
perustein voidaan olettaa, että etsinnällä saatetaan löytää takavarikoitava
esine tai muutoin saada selvitystä rikokseen. Kiinni otettavan, pidätettävän
tai vangittavan, tuomioistuimeen tuotavan taikka sinne rikosasiassa
haastettavan vastaajan taikka henkilönkatsastukseen toimitettavan
tavoittamiseksi saadaan toimittaa kotietsintä hänen luonaan tai muussakin
edellä tarkoitetussa paikassa, jossa erittäin painavin perustein hänen
voidaan olettaa olevan. Kotietsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu
virkamies. Muukin poliisimies voi määräyksettä toimittaa kotietsinnän, jos
asia ei siedä viivytystä.
Henkilöön kohdistuva etsintä voi olla henkilöntarkastus sen tutkimiseksi,
mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai muutoin yllään, taikka
henkilönkatsastus, joka käsittää katsastettavan ruumiin tarkastamisen,
verinäytteen ottamisen tai muun ruumiiseen kohdistuvan tutkimuksen.
Henkilöntarkastus saadaan toimittaa takavarikoitavan esineen löytämiseksi
tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen
selvittämisessä, jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty
ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.
Henkilöntarkastus saadaan toimittaa myös, jos epäilyn kohteena oleva rikos
on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö tai lievä
petos. Se, jota ei voida todennäköi-sin syin epäillä edellä mainitusta
rikoksesta, saadaan tarkastaa ainoastaan, milloin erittäin pätevin perustein
voidaan olettaa, että tarkastuksessa saatetaan löytää takavarikoitava esine
tai muutoin saada selvitystä rikoksesta. Henkilönkatsastus saadaan
takavarikoitavan esineen löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan
tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä, kohdistaa
siihen, jota todennäköisin syin epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin
rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, taikka
rattijuopumuksesta. Henkilöön kohdistuvasta etsinnästä päättää
pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu. Telekuuntelulla
tarkoitetaan yleisen tai muun nykyisin telemarkkinalain (396/1997)
soveltamisalaan kuuluvan televerkon kautta teleliittymään tulevan tai siitä
lähtevän viestin kuuntelua tai tallentamista salaa viestin sisällön
selvittämiseksi. Televalvonnalla tarkoitetaan salassapidettävien
tunnistamistietojen hankkimista televiesteistä, jotka on lähetetty edellä
tarkoitettuun televerkkoon kytketystä teleliittymästä tai vastaanotettu
tällaiseen teleliittymään sekä tällaisen teleliittymän tilapäistä sulkemista.
Teknisellä tarkkailulla tarkoitetaan a) sellaisen keskustelun tai viestin
kuuntelua tai tallentamista salaa teknisellä laitteella, joka ei ole
ulkopuolisten tietoon tarkoitettu ja johon kuuntelija ei osallistu (tekninen
kuuntelu), b) tietyn henkilön tai paikan, jossa epäillyn voidaan olettaa
oleskelevan, jatkuvaa tai toistuvaa kuvaamista tai tarkkailua salaa kiikarilla,
kameralla, videokameralla tai muulla sellaisella laitteella tai menetelmällä
(tekninen katselu) sekä c) kulkuneuvon tai tavaran seurantaa siihen
kiinnitetyllä radiolähettimellä tai muulla sellaisella laitteella tai
menetelmällä (tekninen seuranta).
Jos on syytä epäillä jotakuta 1) Suomen itsemääräämisoikeuden
vaarantamisesta, sotaan yllyttämisestä, maanpetoksesta, törkeästä
maanpetoksesta, vakoilusta, törkeästä vakoilusta, turvallisuussalaisuuden
paljastamisesta, luvattomasta tiedustelutoiminnasta, 2) valtiopetoksesta,
törkeästä valtiopetoksesta, valtiopetoksen valmistelusta, 3) taposta,
murhasta, surmasta, 4) törkeästä vapaudenriistosta, ihmisryöstöstä,
panttivangin ottamisesta, 5) törkeästä ryöstöstä, törkeästä kiristyksestä, 6)
törkeästä kätkemisrikoksesta, ammattimaisesta kätkemisrikoksesta, 7) tuho-
työstä, liikennetuhotyöstä, törkeästä tuhotyöstä, törkeästä terveyden
vaarantamisesta, ydinräjähderikoksesta, aluksen kaappauksesta, 8) törkeästä
kiskonnasta, 9) törkeästä rahanväärennyksestä, 10) törkeästä ympäristön
turmelemisesta, 11) törkeästä huumausainerikoksesta taikka 12) edellä
mainittujen rikosten rangaistavasta yrityksestä, rikoksen esitutkintaa
toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa kuunnella ja tallentaa
televiestejä, joita epäilty lähettää hallussaan olevalla tai oletettavasti muuten
käyttämällään teleliittymällä, tai tällaiseen teleliittymään tulevia hänelle
tarkoitettuja viestejä, jos kuuntelulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa
olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.
Jos on syytä epäillä jotakuta 1) rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää
rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, 2) automaattiseen
tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistuneesta rikoksesta, joka on tehty
telepäätelaitetta käyttäen, laittomasta uhkauksesta, oikeuden käytössä
kuultavan uhkaamisesta tai huumausainerikoksesta, tai 3) edellä mainittujen
rikosten rangaistavasta yrityksestä, esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa
lupa kohdistaa televalvontaa epäillyn hallussa olevaan tai hänen
oletettavasti muuten käyttämäänsä teleliittymään tai tilapäisesti sulkea
tällainen liittymä, jos televalvonnalla saatavilla tiedoilla tai teleliittymän
sulkemisella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen
selvittämiselle. Esitutkintaviranomaiselle voidaan lisäksi asianomistajan
suostumuksella myöntää lupa kohdistaa televalvontaa tämän hallussa
olevaan teleliittymään siltä osin kuin se on tarpeen edellä tarkoitetun
rikoksen selvittämiseksi.
Jos on syytä epäillä jotakuta 1) rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus
on vähintään neljä vuotta vankeutta, 2) huumausainerikoksesta, tai 3) edellä
mainittujen rikosten rangaistavasta yrityksestä, esitutkintaviranomainen saa
kohdistaa epäiltyyn teknistä kuuntelua, jos siten saatavilla tiedoilla voidaan
olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Kun on
syytä epäillä jotakuta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on
enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, epäiltyyn tai tiettyyn paikkaan,
jossa hänen voidaan olettaa oleskelevan, saadaan kohdistaa teknistä
katselua, jos katselulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin
tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Jos on syytä epäillä jotakuta
rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi
kuukautta vankeutta, hänen käyttämäänsä kulkuneuvoon tai rikoksen
kohteena olevaan tavaraerään saadaan rikoksen selvittämiseksi kohdistaa
teknistä seurantaa. Teknistä kuuntelua ja teknistä katselua saa kohdistaa
epäiltyyn vain hänen ollessaan yleisellä paikalla taikka sellaisessa
kulkuneuvossa tai hotelli-, varasto- tai muussa huoneessa tai tilassa, jota ei
käytetä vakituiseen asumiseen. Kuuntelu- tai katselulaite saadaan sijoittaa,
jos tarkkailun suorittaminen sitä edellyttää, sellaisiin edellä mainittuihin
tiloihin, joita ei käytetä vakituiseen asumiseen.
Luvan myöntämisestä telekuunteluun ja -valvontaan päättää
tuomioistuin. Teknisestä kuuntelusta, teknisestä katselusta ja teknisestä
seurannasta päättää tutkinnan johtaja. Teknistä kuuntelua koskeva päätös on
24 tunnin kuluttua alistettava poliisipiirin päällikkönä tai poliisin
valtakunnallisen yksikön päällikkönä tai tällaisen yksikön
apulaispäällikkönä toimivalle poliisimiehelle. Teknisestä kuuntelusta ja
katselusta päättää kuitenkin tuomioistuin, jos kuuntelu- tai katselulaite on
tarkoitus sijoittaa epäillyn käyttämään ajoneuvoon tai siihen huoneeseen tai
tilaan, jossa epäilty oleskelee.
Telekuuntelun, televalvonnan sekä teknisen kuuntelun, teknisen katselun ja
teknisen seurannan mahdollistavat säännökset tulivat voimaan 1 päivnä
kesäkuuta 1995. Telekuuntelun käyttöalaa laajennettiin 1 syyskuuta 1995
lukien pakkokeinolain 5 a luvun 2 §:n muuttamisesta annetulla lailla
(1026/1995). Tekniseen kuunteluun ja tekniseen katseluun liittyvä kielto
sijoittaa kuuntelu- tai katselulaite siihen huoneeseen, missä epäilty
oleskelee tai hänen käyttämäänsä kulkuneuvoon poistettiin 1 kesäkuuta
1999 lukien pakkokeinolain 5 a luvun muuttamisesta annetulla lailla
(366/1999). Telekuuntelun käyttöönottoa hidastivat tekniset kysymykset.
Telekuuntelulupia poliisille myönnettiin kolme vuonna 1996, 12 vuonna
1997 ja 230 vuonna 1998. Kuunneltuja liittymiä oli neljä vuonna 1996, 21
vuonna 1997 ja 222 vuonna 1998. On huomattava, että osa luvista on ollut
aikaisempiin lupiin liittyviä samoja rikoksia ja samoja teleliittymiä koskevia
jatkolupia. Lupien yksiköinnissä henkilöittäin ja teleliittymittäin on lisäksi
ollut eri tuomioistuimissa erilaista käytäntöä. Vuonna 1997 telekuuntelun
keskimääräinen kesto oli 18 päivää ja 26 vuonna 1998. Kuuntelut ovat
liittyneet yli 90 prosenttisesti törkeiden huumausainerikosten tutkintaan.
Telekuuntelua on käytetty lisäksi henkirikosten, törkeiden tuhotöiden,
törkeiden kiristysten, ammattimaisten kätkemisrikosten ja törkeiden
rahanväärennysten tutkinnassa. Telekuuntelua on käytetty useissa eri
poliisiyksiköissä eri puolilla maata. Pääpaino on kuitenkin ollut eniten
huumausainerikostorjuntaa suorittavissa yksiköissä, kuten Helsingin
poliisilaitos, keskusrikospoliisi ja eräät suuremmat kihlakunnan
poliisilaitokset. Tutkinnanjohtajien arvion mukaan telekuuntelulla on ollut
lähes kaikissa tapauksissa ratkaiseva tai tärkeä merkitys rikosasian
selvittämiselle. Erityisesti tämä koskee törkeitä huumausainerikoksia.
Televalvontalupia poliisille myönnettiin 439 vuonna 1996, 468 vuonna
1997 ja 756 vuonna 1998. Televalvonnan kohteena olleita liittymiä oli 743
vuonna 1997 ja 1 059 vuonna 1998. Edellä telekuuntelun yhteydessä
jatkoluvista ja lupien yksiköimisestä todettu pätee myös televalvontaan.
Vuonna 1998 televalvontalupien keskimääräinen kesto oli 120 päivää.
Televalvontaa on käytetty eniten törkeiden huumausainerikosten,
huumausainerikosten ja törkeiden varkauksien tutkinnassa.
Tutkinnanjohtajien arvion mukaan televalvonnalla on ollut valtaosassa
tapauksia ratkaiseva tai tärkeä merkitys rikosasian selvittämiselle.
Teknisen kuuntelun osalta kielto sijoittaa kuuntelulaite kuunneltaviin
tiloihin teki kuuntelun käytännön toteuttamisen teknisesti vaikeaksi. Poliisi
ei käyttänytkään vuosina 1997 ja 1998 yhtään kertaa teknistä kuuntelua.
Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annettu asetus
Esitutkintalain ja pakkokeinolain nojalla on annettu asetus esitutkinnasta ja
pakkokeinoista (575/1988).
2.2. Kansainvälinen kehitys ja ulkomaiden lainsäädäntö
Esityksen periaatteellisesti merkittävimmät ehdotukset liittyvät teknisen
kuuntelun soveltamisalan laajentamiseen. Seuraavassa selostetaankin
Ruotsin, Tanskan, Norjan, Ison-Britannian, Saksan ja Itävallan teknistä
kuuntelua koskevaa sääntelyä.
Lisäksi selostetaan Ruotsin, Tanskan ja Norjan telekuunteluun,
televalvontaan ja tekniseen tarkkailuun liittyvää julkista asiamiestä
koskevia säännöksiä ja säännösehdotuksia.
Ruotsi
Ruotsissa viranomaisilla ei ole nykyisellään toimivaltuutta tekniseen
kuunteluun. Mietinnössä Om byggning och andra hemliga tvångsmedel,
betänkande av Buggningsutredningen (SOU 1998:46), jäljempänä.
Buggningsutredningenin mietintö, ehdotetaan kuitenkin teknisen kuuntelun
sallimista. Teknistä kuuntelua koskevat säännökset otettaisiin
rättegångsbalkeniin.
Kuunneltavalle tilalle ei asetettaisi rajoituksia. Myös asuntoon kohdistettava
tekninen kuuntelu olisi siten sallittua. Kuuntelulaitteen saisi sijoittaa
muuten luvattomalta tunkeutumiselta suojattuun tilaan. Tekninen kuuntelu
olisi sallittua esitutkinnassa, joka koskee 1) rikosta, josta ei ole säädetty
lievempää rangaistusta kuin neljä vuotta vankeutta, 2)
huumausainerikoslain 3 §:ssä tarkoitettua rikosta tai huumausainetta
koskevaa salakuljetusrikoslain 3 §:ssä tarkoitettua rikosta taikka 3) yritystä,
valmistelua tai salahanketta 1 tai 2 kohdassa mainittuun rikokseen, jos
sellainen teko on rangaistava. Teknistä kuuntelua saisi käyttää ainoastaan,
jos jotakuta on syytä epäillä (skäligen misstänkt) rikoksesta ja jos
toimenpiteellä olisi erityistä merkitystä tutkinnalle. Teknisestä kuuntelusta
päättäisi tuomioistuin syyttäjän hakemuksesta. Toisin kuin muun salaisen
teknisen valvonnan osalta, syyttäjä ei voisi poikkeusoloja lukuunottamatta
päättää kiireellisessä tapauksessa väliaikaisesta teknisestä kuuntelusta.
Teknistä kuuntelua koskevassa päätöksessä tulisi määrittää kuunneltava
paikka ja sallittu kuunteluaika. Kuunteluaikaa ei saisi määrätä pitemmäksi
kuin on välttämätöntä, eikä aika saisi ylittää kahta viikkoa. Päätöksessä
tulisi erityisesti mainita, sisältääkö lupa oikeuden sijoittaa kuuntelulaite
muuten luvattomalta tunkeutumiselta suojattuun tilaan.
Buggningsutredningenin mietinnössä ehdotetaan julkisen asiamiehen
instituution käyttöönottamista.
Julkisia asiamiehiä koskevat säännökset otettaisiin rättegångsbalkeniin.
Julkinen asiamies valvoisi epäillyn etua tuomioistuimen käsitellessä salaista
teknistä valvontaa koskevia lupa-asioita. Salaisella teknisellä valvonnalla
tarkoitettaisiin salaista teknistä kuuntelua (vastaa Suomen teknistä
kuuntelua), salaista telekuuntelua (vastaa Suomen telekuuntelua), muuta
teknistä kuuntelua (tekninen kuuntelu, jossa kuuntelija osallistuu itse
kuunneltavaan keskusteluun), salaista televalvontaa (vastaa Suomen
televalvontaa) ja salaista kameravalvontaa (vastaa Suomen teknistä
katselua). Hallitus nimeäisi ne, jotka saisivat toimia julkisina asiamiehinä.
Julkisen asiamiehen tulisi olla asianajaja. Julkisena asiamiehenä toimiva tai
toiminut ei saisi asiattomasti paljastaa, mitä on saanut tietoonsa tehtäväänsä
suorittaessaan.
Huhtikuun 6 päivänä 2000 päivätystä ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
on hankittu laintarkastuskunnan (lagrådet) 9.5.2000 päivätty lausunto, mutta
hallituksen esitystä ei ole annettu.
Tanska
Tanskassa viranomaisilla on toimivaltuus tekniseen kuunteluun. Teknistä
kuuntelua koskevat säännökset ovat retsplejelovenissa.
Viestin salaisuuteen puuttumisella tarkoitetaan puhelinkuuntelua (vastaa
Suomen telekuuntelua), muuta kuuntelua (vastaa Suomen teknistä
kuuntelua) ja teletietojen hankkimista (vastaa Suomen televalvontaa).
Viestin salaisuuteen puuttumisen yleisenä edellytyksenä on, että
esitutkinnan kohteena on rikos, josta voidaan rangaista vähintään kuuden
vuoden vankeudelle, tai jokin erikseen nimetyistä muista rikoksista.
Teknisen kuuntelun osalta edellytetään lisäksi, että epäily koskee rikosta,
joka on aiheuttanut tai voi aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle
taikka merkittäville yhteiskunnallisille eduille. Teknistä kuuntelua voidaan
kohdistaa myös asunnossa olevaan epäiltyyn. Oikeuskäytännössä tekninen
kuuntelu on hyväksytty muun muassa tutkittaessa suurten
kannabishartsimäärien salakuljetuksia. Teknisestä kuuntelusta päättää
pääsääntöisesti tuomioistuin. Teknistä kuuntelua koskevassa päätöksessä
tulee määrittää kuunneltava paikka ja sallittu kuunteluaika. Kuunteluaikaa
ei saa määrätä pitemmäksi kuin on välttämätöntä, eikä aika saa ylittää neljää
viikkoa. Kiireellisessä tapauksessa päätöksen väliaikaisesta teknisestä
kuuntelusta voi tehdä poliisi. Päätös on alistettava mahdollisimman nopeasti
ja viimeistään 24 tunnin kuluessa tuomioistuimen harkittavaksi.
Tanskassa on käytössä julkisen asiamiehen instituutio. Julkisista
asiamiehistä säädetään retsplejelovenissa.
Tuomioistuimen käsitellessä puuttumista viestin salaisuuteen koskevaa
asiaa toimenpiteen kohdehenkilöä edustamaan on määrättävä asianajaja. Jos
tutkittavana on rikos valtion itsemääräämisoikeutta, valtiosääntöä tai
ylimpiä valtioelimiä vastaan, asianajaja on valittava oikeusministeriön
nimeämien asianajajien joukosta. Asianajaja ei saa luovuttaa saamiaan
tietoja, eikä hän saa ilman poliisin suostumusta olla yhteydessä
toimenpiteen kohdehenkilöön. Tuomioistuin voi päättää, ettei sama
asianajaja saa myöhemmin puolustaa juttuun liittyviä henkilöitä. Tällaiset
määräykset ovat kuitenkin olleet vain poikkeustapauksissa tarpeellisia.
Käytännössä julkisena asiamiehenä toiminut asianajaja ei ota vastaan
tällaista puolustustoimeksiantoa tai kohdehenkilö ilmoittaa haluavansa
toisen puolustajan.
Norja
Norjassa viranomaisilla ei ole pakkotilatilanteita lukuunottamatta
nykyisellään toimivaltuutta tekniseen kuunteluun. Metodeutvalgetin
toisessa osamietinnössä (NOU 1997:15) ehdotettiin kuitenkin teknisen
kuuntelun sallimista. Teknistä kuuntelua koskevat säännökset ehdotettiin
otettavaksi straffeprosessloveniin.
Tekninen kuuntelu olisi sallittua tutkittaessa rikosta tai rikoksen yritystä,
josta voisi seurata yli kymmenen vuotta vankeutta. Paikkaan, johon
yleisöllä on pääsy, kohdistuva tekninen kuuntelu olisi kuitenkin sallittua
tutkittaessa rikosta, josta voisi seurata yli kuusi vuotta vankeutta,
huumausainerikosta tai törkeää huumausainerikosta, huumausainerikokseen
liittyvää kätkemisrikosta, rikosta valtion itsemääräämisoikeutta ja
turvallisuutta vastaan taikka rikosta Norjan valtiosääntöä ja
valtionpäämiestä vastaan. Teknisestä kuuntelusta päättäisi tuomioistuin.
Kuunteluaikaa ei saisi määrätä pitemmäksi kuin kahdeksi viikoksi.
Kiireellisessä tapauksessa syyttäjä voisi päättää väliaikaisesta teknisestä
kuuntelusta. Mahdollisuus väliaikaiseen tekniseen kuunteluun koskisi
kuitenkin vain sellaista kuuntelua, joka kohdistuu paikkaan, johon yleisöllä
on pääsy. Päätös olisi alistettava mahdollisimman nopeasti ja viimeistään 24
tunnin kuluessa tuomioistuimen harkittavaksi. Lainsäädännöstä ehdotetaan
määräaikaista. Tilanteen uudelleenarviointi suoritettaisiin kolmen vuoden
kuluttua lainsäädännön voimaantulosta.
Norjassa ei ole nykyisellään käytössä julkisen asiamiehen instituutiota.
Metodeutvalgetin toisessa osamietinnössä ehdotettiin kuitenkin julkisen
asiamiehen instituution käyttöönottamista. Julkisia asiamiehiä koskevat
säännökset ehdotettiin otettavaksi straffeprosessloveniin.
Tuomioistuimen käsitellessä pyyntöä sellaisen pakkokeinon käyttämisestä,
josta käyttämisestä epäillylle ei ilmoitettaisi samanaikaisesti, epäillyn etua
valvomaan tulisi asettaa asianajaja. Tällaisia pakkokeinoja olisivat muun
muassa viestinnänvalvonta eli puhelinvalvonta (vastaa Suomen
telekuuntelua) ja liikennetietojen kerääminen (vastaa Suomen
televalvontaa), salakuuntelu (vastaa Suomen teknistä kuuntelua) ja sellainen
peilaus (vastaa Suomen teknistä seurantaa), joka edellyttää tuomioistuimen
päätöstä. Asianajaja ei saisi olla yhteydessä epäiltyyn ja hänellä olisi
vaitiolovelvollisuus. Ehdotuksen mukaan asianajajaa ei pääsääntöisesti saisi
määrätä epäillyn puolustajaksi myöhemmässä oikeudenkäynnissä, mutta
nimenomaista säännöstä asiasta ei kuitenkaan ole katsottu tarvittavan.
Metodeutvalgetin teknistä kuuntelua koskevia ehdotuksia ei sisällytetty 10
toukokuuta 1999 annettuun hallituksen esitykseen (Ot prp nr 64/1998-99).
Esityksen mukaan erityisesti asuntoon kohdistuva tekninen kuuntelu
merkitsee merkittävää ja laajaa puuttumista yksityiselämän suojaan ja on
erityisen arveluttava keino, kun se kohdistuu asunnossa oleviin kolmansiin
henkilöihin, joita ei epäillä tutkittavana olevasta rikoksesta. Vaikka tarve
voida käyttää teknistä kuuntelua on lisääntynyt, tämän keinon käyttöön
liittyvät arveluttavat piirteet ovat niin merkittäviä, ettei asuntoon
kohdistuvaa teknistä kuuntelua ole syytä ottaa käyttöön (s. 9798).
Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdistyneessä kuningaskunnassa teknistä kuuntelua ei ole säännelty
nimenomaisesti laissa. Säännöksiä on sen sijaan poliisin,
turvallisuuspalvelun ja tiedustelupalvelun valtuudesta tunkeutua yksityisiin
tiloihin ja siten välillisesti myös tunkeutumista edellyttävän teknisen
kuuntelun harjoittamisesta.
Poliisin suorittamasta tiloihin tunkeutumisesta säädetään vuonna 1997
hyväksytyssä Police Actissa, joka tuli voimaan 22 helmikuuta 1999. Laissa
edellytetään, että ylempi poliisipäällystö antaa luvan yksityisiin tiloihin
tunkeutumiseen. Lupa voidaan antaa, jos tunkeutumisen arvioidaan olevan
välttämätöntä, koska sillä on todennäköisesti merkittävää arvoa vakavien
rikosten torjumiseksi tai paljastamiseksi, ja jos torjumista tai paljastamista
ei voida kohtuullisesti tehdä jollakin toisella tavalla. Vakavilla rikoksilla
tarkoitetaan rikollisuutta, joka sisältää väkivallan käyttöä, rikollisuutta, josta
saadaan merkittävää taloudellista hyötyä, rikollisuutta, jota harjoittaa suuri
joukko henkilöitä, joilla on yhteinen päämäärä toiminnalleen, ja rikoksia,
joista aikaisemmin rankaisemattoman yli 21-vuotiaan henkilön voidaan
perustellusti odottaa saavan vähintään kolmen vuoden
vankeusrangaistuksen. Luvasta on ilmoitettava pääministerin nimittämälle
Commissionerille, joka tarkastaa ilmoituksen. Tietyissä tilanteissa
toimenpidettä ei voida kiireellisiä tapauksia lukuunottamatta käynnistää
ennen kuin Commissioner on hyväksynyt sen. Tämä koskee muun muassa
asuntoon ja hotellihuoneeseen sekä eräisiin toimisto-, kauppaliike- ja
rautatieasematyyppisiin tiloihin kohdistettavia toimenpiteitä. Toimenpiteen
kohde voi myös valittaa toimenpiteestä Commissionerille. Tarkempia
määräyksiä poliisin suorittamasta tiloihin tunkeutumisesta annetaan
Secretary of Staten antamassa code of practicessa.
Security Service Act ja Intelligence Service Act sääntelevät
turvallisuuspalvelun ja tiedustelupalvelun valtuutta tunkeutua yksityisiin
tiloihin. Nämä voivat saada asianomaiselta ministeriltä luvan tunkeutua
yksityisiin tiloihin. Lupa voidaan antaa, jos tunkeutumisen arvioidaan
olevan välttämätöntä sellaisten tietojen saamiseksi, joilla on todennäköisesti
merkittävää arvoa turvallisuus- tai tiedustelupalvelun toiminnalle ja joita ei
kohtuullisesti voida saada muilla tavoin. Lupa annetaan rajoitetuksi ajaksi.
Lainsäädännössä ei säännellä, mitä menetelmiä palvelut saavat käyttää
sisään tunkeuduttuaan tai mitä vakavuusastetta rikollisuuden tulee olla.
Laeissa on määräyksiä toimintaa valvovista Tribunalista ja
Commissionerista.
Saksa
Saksassa asuntoihin liittyy vahva perustuslainsuoja. Asuntona pidetään
muun muassa huonetta, huoneistoa, taloa, hotellihuonetta tai vastaavaa tilaa,
jota kokonaan tai osaksi käytetään asumiseen sekä kellaria ja ympäröivää
pihaa. Vahvasta perustuslainsuojasta on seurannut, että viranomaisilla ei ole
ollut toimivaltuutta asuntoon kohdistettavaan tekniseen kuunteluun.
Mahdollisen poikkeuksen ovat muodostaneet tilanteet, joissa on kysymys
yleisen vaaran, yksittäisiin henkilöihin kohdistuvan hengenvaaran tai
yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheutuvan välittömän vaaran
torjumisesta.
Sen sijaan muihin paikkoihin kuin asuntoihin kohdistettavaan tekniseen
kuunteluun viranomaisilla on ollut toimivaltuus. Tällaista teknistä kuuntelua
on säännelty Strafprozessordnungenissa. Tekninen kuuntelu on ollut
sallittua, jos konkreettiset olosuhteet antavat tukea epäilykselle (bestimmte
Tatsachen den Verdacht begruenden), että joku on tehnyt laissa luetellun
rikoksen ja olisi mahdotonta (aussichtlos) tai olennaisesti vaikeampaa
(wesentlich erschwert) selvittää asiaan liittyviä seikkoja tai epäillyn
olinpaikkaa muulla tavalla. Rikosluettelo on käsittänyt suuren joukon
törkeitä rikoksia. Tekninen kuuntelu on saatu kohdistaa muuhun kuin
epäiltyyn ainoastaan, jos konkreettisten olosuhteiden perusteella on
oletettavissa (auf Grund bestimmter Tatsachen anzunehmen ist), että tämän
ja rikoksentekijän välillä on yhteys tai että tällainen yhteys tulee syntymään,
että toimenpide tulee johtamaan asiaan liittyvien seikkojen tai epäillyn
olinpaikan selviämiseen ja että olisi mahdotonta (aussichtlos) tai
olennaisesti vaikeampaa (wesentlich erschwert) selvittää asiaa muulla
tavalla. Teknisestä kuuntelusta on päättänyt tuomioistuin. Kiireellisessä
tapauksessa teknisestä kuuntelusta on kuitenkin voinut päättää syyttäjä.
Syyttäjän päätös on rauennut, ellei tuomioistuin ole vahvistanut sitä kolmen
päivän kuluessa. Päätöksessä on tullut määritellä toimenpiteen laatu ja
laajuus sekä sallittu kestoaika. Kestoajaksi on voitu määrätä enintään kolme
kuukautta.
Strafprozessordnungenin 5 huhtikuuta 1998 hyväksytyn järjestäytyneen
rikollisuuden torjunnan tehostamiseen liittyvän muutoksen myötä myös
todisteiden hankkimistarkoituksessa suoritettava asuntoihin kohdistettava
tekninen kuuntelu on tietyin edellytyksin sallittua. Tekninen kuuntelu
edellyttää konkreettisiin olosuhteisiin perustuvaa epäilyä (bestimmte
Tatsachen den Verdacht begruenden) laissa luetelluista erityisen vakavista
rikoksista. Rikosluettelo käsittää suuren joukon törkeitä rikoksia. Lisäksi
asiaan liittyvien seikkojen selvittämisen muulla tavalla tulee olla
olennaisesti vaikeampaa (unverhältnismässig erschwert) tai mahdotonta
(aussichtlos). Muiden kuin epäillyn asuntoon teknistä kuuntelua voidaan
kohdistaa ainoastaan, jos konkreettisten olosuhteiden perusteella on
oletettavissa (auf Grund bestimmter Tatsachen anzunehmen ist), että epäilty
oleskelee siellä, että ainoastaan epäillyn asuntoon kohdistettu tekninen
kuuntelu ei johtaisi asiaan liittyvien seikkojen tai rikoksentekijän olinpaikan
selviämiseen ja että niiden selvittäminen olisi olennaisesti vaikeampaa
(unverhältnismässig erschwert) tai mahdotonta (aussichtlos) muulla tavalla.
Teknisestä kuuntelusta päättää kolmijäseninen tuomioistuin. Kiireellisessä
tapauksessa teknisestä kuuntelusta päättää yksi tuomari. Yhden tuomarin
päätös raukeaa, ellei tuomioistuin vahvista sitä viimeistään kolmantena
päivänä. Kestoajaksi voidaan määrätä enintään neljä viikkoa.
Itävalta
Itävallassa viranomaisilla on toimivaltuus tekniseen kuunteluun.
Strafprozessordnungeniin otetut asiaa koskevat säännökset tulivat voimaan
1 heinäkuuta 1998. Säännökset olivat aluksi määräaikaisia ja voimassa 31
joulukuuta 2001 saakka, mutta määräaikaisuus on sittemmin poistettu.
Tekninen kuuntelu on sallittua, jos sellaisen rikoksen, josta saattaa seurata
yli kymmenen vuotta vankeutta, tai rikollisjärjestörikoksen selvittäminen
taikka rikollisjärjestön puitteissa tehdyn tai suunnitellun rikollisen teon
selvittäminen tai estäminen olisi muuten mahdotonta tai olennaisesti
vaikeampaa. Kohdehenkilönä voi olla henkilö, jota painavin syin (dringend)
epäillään rikoksesta, josta saattaa seurata yli kymmenen vuotta vankeutta,
tai henkilö, johon tällaisesta rikoksesta painavin syin epäillyn voidaan
perustellusti olettaa tulevan olemaan yhteydessä. Rikollisjärjestön puitteissa
suunnitellun rikollisen teon estämisen osalta edellytetään, että konkreettiset
olosuhteet näyttävät viittaavan yleiselle turvallisuudelle vakavan vaaran
olemassaoloon. Teknisestä kuuntelusta päättää kolmijäseninen
tuomioistuin. Tuomioistuin voi sallia myös tunkeutumisen asuntoon tai
siihen rinnastettavaan tilaan, jos se on välttämätöntä kuuntelun
toteuttamiseksi. Jos tekninen kuuntelu kohdistuu muuhun kuin asuntoon tai
siihen rinnastettavaan tilaan, tutkintatuomari voi kiireellisessä tapauksessa
päättää teknisestä kuuntelusta. Tutkintatuomarin on kuitenkin haettava
viipymättä tuomioistuimen hyväksyntä päätökselle. Tekninen kuuntelu saa
kestää ainoastaan toimenpiteen tarkoituksen saavuttamisen kannalta
tarpeelliseksi oletetun ajan, enintään kuitenkin yhden kuukauden.
Päätöksessä on määritettävä muun muassa kuuntelun kohteena olevat tilat ja
tilat, joihin saadaan tunkeutua. Liittovaltion oikeusministerin nimittämä
Rechtschutzbeauftragter valvoo teknistä kuuntelua koskevia päätöksiä. Jos
kuuntelu kohdistuu tiettyihin media-alan henkilöihin näiden toimitiloissa,
tarvitaan toimenpiteeseen lisäksi Rechtschutzbeauftragterin lupa.
3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
3.1. Yleistavoitteet
Esitutkintaviranomaisten toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut
sillä tavoin, ettei rikostutkinnassa vakiintuneesti käytettävillä keinoilla
voida enää aina saavuttaa samanlaisia tuloksia kuin esitutkinta- ja
pakkokeinolainsäädännön voimaan tullessa. Esitutkinta- ja
pakkokeinolakien voimassaoloaikana rikosten selvitysprosentit ovat jonkin
verran laskeneet. Kaikkien rikosten tai edes kaikkien rikoslakirikosten
selvitysprosenttien kehitys ei kuitenkaan anna täydellistä kuvaa
esitutkintaviranomaisten toimintaympäristön vaikeutumisesta. On
oletettavissa, että tulevina vuosina rikollisuuden ammattimaistumis- ja
järjestäytymiskehitys sekä siihen liittyvä rikosten suunnitelmallisuuden
lisääntyminen tulee jatkumaan ja vaikeuttamaan en-tisestään selvitystason
ylläpitämistä. Sisäasiainministeriön Euroopan Unionille tekemän
selvityksen mukaan vuonna 1998 Suomessa toimi 22 Euroopan unionin
määritelmän mukaista järjestäytynyttä rikollisryhmää, kun edellisenä
vuonna vastaava luku oli 15. Ammattimaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta
liittyy erityisesti huumausainerikoksiin. Poliisin tietoon tulleiden
huumausainerikosten määrä on lisääntynyt esitutkinta- ja pakkokeinolakien
voimassaoloaikana huomattavasti.
Jo esitutkinta- ja pakkokeinolakien säätämisen aikaan oli selvää, ettei
rikoksesta epäillyllä ole velvollisuutta myötävaikuttaa asian selvittämiseen.
Käytännön rikostutkintatyössä saadut kokemukset osoittavat kuitenkin, että
muun muassa rikollisuuden ammattimaistumisen ja järjestäytymisen myötä
rikoksesta epäiltyjen halukkuus asian selvittämiseen on vähentynyt. Muun
todistusaineiston ja salaiset pakkokeinojen käytön avulla saatavan näytön
merkitys on vastaavasti entisestään kasvanut. Tähän liittyen
esitutkintaviranomaisille onkin annettu esitutkintalain ja pakkakeinolain
säätämisen jälkeen uusia muun muassa DNA-tunnisteiden määrittämiseen
ja tallettamiseen sekä telekuunteluun, televalvontaan ja tekniseen
tarkkailuun liittyviä toimivaltuuksia. Pitäytyminen edelleen esitutkinta- ja
pakkokeinolakien säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen
yleisperusteluissa lausutussa vaatimuksessa, jonka mukaan rikosten
selvitystaso ei uuden lainsäädännön myötä saa laskea, edellyttää kuitenkin
toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten huomioon ottamista.
Esityksen päätavoitteina on tehostaa törkeiden, ammattimaiseen ja
järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien rikosten selvittämistä ja tehostaa
rikoshyödyn jäljittämistä.
Esitykseen sisältyvillä toimivaltuuksien tason tarkistuksilla pyritään
ylläpitämään rikosten selvitysaste vähintään nykyisenä huolimatta edellä
selostetuista toimintaympäristön muutoksista.
Rikosprosessin eri vaiheiden toimijoiden tehtävä- ja toimivaltajakoon
liittyvä periaatteellinen ja käytännöllinen ongelma on se, että kun eräiden
tuomioistuimen päätösvallassa olevien pakkokeinojen käytölle on asetettu
sama todennäköistä syytä epäillä -kynnys kuin syytteen nostamiselle, tästä
on saattanut aiheutua, että tuomioistuimessa on ryhdytty esitutkinnan
kesken ollessa käsittelemään saman näyttökynnyksen ylittymistä, mistä
syyttäjä päättää aikanaan esitutkinnan valmistuttua.
Oikeusvarmuuden kannalta on osaltaan epätyydyttävää myös se, että
eräiden näytönhankintakeinojen, muun muassa henkilönkatsastuksen,
käyttö estyy myös törkeän rikoksen esitutkinnassa sillä perusteella, että
toimenpiteellä puututtaisiin jonkun muun kuin rikoksesta epäillyn
oikeuspiiriin, vaikka toimenpide sinänsä olisi yksittäistapauksessa hyvinkin
tarpeellinen esimerkiksi aiheettomien epäilyjen poissulkemiseksi tai muilla
toimenpiteillä saadun todistusaineiston luotettavuuden arvioimiseksi.
3.2. Esitutkintalaki
Rikoshyödyn jäljittäminen. Voimassa olevassa esitutkintalaissa on
esitutkinnan tavoitteiden virallisessa määrittelyssä keskitytty
syyteharkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä tarvittavien todisteiden
hankintaan kiinnittämättä samalla riittävää huomiota rikoksella saadun
hyödyn jäljittämistä ja pois ottamista merkitseviin konkreettisiin
toimenpiteisiin, joilla varsinkin ammattimaisen ja järjestäytyneen
rikollisuuden torjunnassa on käytännössä keskeinen merkitys. Tähän liittyen
ehdotetaankin säädettävän nykyistä selvemmin, että esitutkinnan
tarkoituksena olisi myös selvittää mahdollisuudet rikoksella saadun
omaisuuden palauttamiseksi sekä rikoksen johdosta tuomittavan
menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen
täytäntöönpanemiseksi (5 §). Tarkoituksena ei olisi muuttaa viranomaisten
välistä työnjakoa rikoshyödyn jäljittämisessä ja poisottamisessa, vaan eri
viranomaisten tehtävät ja toimivaltuudet määräytyisivät edelleenkin muiden
säännösten perusteella. Esitutkintaviranomaisten toimivaltuuksia
rikoshyödyn jäljittämisessä ja poisottamisessa lisättäisiin mahdollistamalla
kuulustelu tuomioistuimessa myös rikoksella saadun hyödyn jäljittämiseksi
ja pois ottamiseksi (28 §) sekä tekemällä pakkokeinolakiin kohdassa 3.3.
selostettavat muutokset.
Esitutkinnan lopettaminen. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on
valtioneuvostolle 7 päivänä syyskuuta 1995 osoittamassaan kirjeessä
pitänyt lainsäädännöllisenä epäkohtana sitä, ettei esitutkintalaissa ole
nimenomaista säännöstä siitä, että tutkinta voitaisiin päättää jonkun
syylliseksi epäiltynä kuullun osalta siinä vaiheessa, kun häntä ei enää ole
laillisin perustein aihetta epäillä, vaikka rikosepäily muutoin jäisi jäljelle.
Apulaisoikeusasiamies on sen vuoksi ehdottanut, että esitutkintalakia
tarkistetaan esitutkinnan päättämistä koskevilta osiltaan. Tähän liittyen
ehdotetaan säädettäväksi esitutkinnan erillisestä lopettamisesta tällaisen
epäillyn osalta (9 §) sekä tällaisesta päätöksestä ilmoittamisesta (47 §).
Ryhmätunnistus. Epäiltyjen oikeusturvaa ja samalla esitutkinnan
luotettavuutta lisättäisiin myös sillä, että rikoksentekijän tunnistamiseksi
järjestettävästä ryhmätunnistuksesta säädettäisiin sen järjestämis- ja
tallentamistavan osalta nimenomaisesti (38 a §). Tällaisen sääntelyn
tarpeellisuutta on korostanut muun muassa Suomen Asianajajaliitto.
Samassa yhteydessä säädettäisiin velvollisuudesta saapua vertailuhenkilöksi
ryhmätunnistukseen sekä tällaisesta saapumisesta suoritettavista
korvauksista (38 b). Tarkempia määräyksiä ryhmätunnistuksesta
annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
Lakisääteinen velvollisuus saapua esitutkintaan koskee nykyisellään vain
tilannetta, jossa jonkun läsnäolo on tarpeen häneltä oletettavasti saatavissa
olevan selvityksen vuoksi, vaikka asian selvittämistä edistäisi joissakin
tapauksissa henkilön läsnäolo sellaisenaan. Ehdotuksen mukaan
saapumisvelvollinen esitutkintaan olisikin myös jokainen, jonka läsnäolo
esitutkintatoimenpidettä suoritettaessa on muutoin tarpeen rikoksen
selvittämiseksi (17 §). Rikospaikalta poistuvaa todistajaa tai lievästä
rikoksesta epäiltyä ei nykyisten säännösten mukaan pystytä tavoittamaan
esitutkintaa varten, jos hän on tuntematon ja hän jatkuvan näköyhteyden
säilymisestä huolimatta ehtii kotirauhan suojaamalle alueelle ennen kuin
esitutkintalain 19 §:ssä tarkoitettu kehotus jäädä paikalle asian selvittämistä
varten on saatu hänelle esitetyksi. Nyt ehdotetaan säädettäväksi, että
rikospaikalta poistuvan saisi ottaa kiinni paikallejäämiskehotuksen antami-
seksi (19 §). Kiinniottamisvaltuuksista seuraisivat myös kotietsintä- ja
paikantarkastusvaltuudet.
Kuulustelut. Nykyiset kuulusteluja koskevat säännökset ovat osin
tarpeettoman joustamattomat. Esimerkiksi kuulustelu, jossa kuulusteltava ei
ole henkilökohtaisesti läsnä, on nykyään teknisesti mahdollista suorittaa
muullakin tiedonsiirtovälineellä kuin esitutkintalaissa yksinomaan
mainitulla puhelimella. Rikoksesta epäillyn puhelinkuulustelua koskevat
nykyiset säännökset ovat joustamattomia myös silloin, kun kysymyksessä
on aikaisemmin suoritetun kuulustelun vähäinen täydentäminen. Nyt
ehdotetaankin, että mahdollisuus antaa kuulustelukertomus muullakin
tiedonsiirtovälineellä kuin puhelimella otettaisiin huomioon säännöksissä.
Samoin rikoksesta epäillyn aikaisemmin suoritetun kuulustelun vähäinen
täydentäminen tie-donsiirtovälinettä käyttäen mahdollistettaisiin (22 §).
Kuulustelun toimittaminen kello 216 ei etenkään
rangaistusmääräysmenettelyssä ole niin poikkeuksellista kuin nykyisten
säännösten sanamuodosta voitaisiin päätellä. Tähän liittyen mahdollisuutta
kuulustella yöllä ehdotetaan täsmennettäväksi (24 §).
Myös säännökset kuulustelutodistajan käyttämisestä kuulusteltaessa alle 18-
vuotiasta rikoksesta epäiltyä samoin kuin säännökset
läsnäolomahdollisuuden varaamisesta vajaavaltaisen lailliselle edustajalle
sitovat esitutkintaviranomaisen henkilöresursseja ja viivyttävät
tarpeettomasti tutkinnan suorittamista sellaisissakin tapauksissa, joissa
nykyisillä ehdottomilla säännöksillä tavoiteltu tosiasiallinen oikeusturva
voitaisiin taata joustavammillakin menettelytavoilla. Sen vuoksi ehdotetaan,
että kuulustelutodistajan käyttövelvollisuutta alle 18-vuotiaan kuulustelussa
väljennettäisiin siten, että kuulustelutodistajaa ei tarvitsisi käyttää, jos
kuulustelussa on läsnä alaikäisen avustaja tai laillinen edustaja taikka
sosiaalilautakunnan edustaja (30 §). Samoin vajaavaltaisen laillisen
edustajan läsnäoloa kuulustelussa koskevia säännöksiä väljennettäisiin ja
säännöksiin otettaisiin lisäksi mahdollisuus kieltää vajaavaltaisen laillisen
edustajan läsnäolo silloin, kun tätä epäillään tutkittavana olevasta rikoksesta
(33 §).
Mahdollisuudet kuulustelujen tekniseen tallentamiseen ovat kehittyneet ja
tallentamisen tarpeellisuutta koskevat oikeusturvakäsitykset osin
muuttuneet esitutkintalain säätämisen jälkeen. Rikosoikeudenkäyntiuudistus
on muuttanut esitutkintapöytäkirjan ja siihen liittyvien tallenteiden roolia
oikeudenkäynnissä. Teknisen tallentamisen käyttö liittyy myös
esitutkintaviranomaisten työn rationalisoimiseen. Näihin seikkoihin liittyen
sisäasiainministeriö valtuutettaisiin antamaan asetuksella määräyksiä
kuulusteltavan kertomuksen ottamisesta ääni- ja kuvatallenteeseen (39 §).
Valtioneuvoston asetuksessa säädettäisiin siitä, minkälaisissa tilanteissa ja
minkälaisten rikosten tutkinnassa kuulustelukertomusten ottaminen ääni- tai
kuvatallenteeseen on erityisen aiheellista. Kuulustelukertomusten ottaminen
ääni- tai kuvatallenteeseen on aiheellista esimerkiksi silloin, kun
kuulusteltavan ennakoidaan muuttavan kertomustaan myöhemmin.
Lapsen kuulusteleminen esitutkinnassa, esimerkiksi seksuaalirikoksen
uhrina, edellyttää kuulustelulta ja sen tallettamiselta erityisiä vaatimuksia.
Jos lasta ei tämän iän tai kehitystason vuoksi voida kuulla varsinaisessa
oikeudenkäynnissä, lapsen esitutkinnassa antama kertomus on monesti
tärkein asiassa saatavissa oleva näyttö. Esitutkinnassa annetun kertomuksen
käyttöön oikeudenkäynnissä todisteena liittyy kuitenkin eräitä lähinnä
näyttökeinon välillisyyteen ja syytetyn oikeusturvaan liittyviä ongelmia.
Varsinaisen kertomuksen lisäksi kuulusteluolosuhteet ja
kuulustelumenetelmät pitäisi voida riittävän luotettavasti todeta myös
jälkikäteen. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet taas
edellyttävät jo ihmisoikeussäännöksetkin huomioon ottaen sitä, että syytetty
voi esittää kysymyksiä todistajalle. Tämän vuoksi lapsen kuulemisesta
asianomistajana tai todistajana esitutkinnassa ehdotetaan otettavaksi
erityinen säännös (39 a §). Ehdotuksen mukaan esitutkintakertomus tulisi
edellä kerrotussa tilanteessa aina taltioida pöytäkirjan lisäksi
videotallenteelle. Myös rikoksesta epäillylle varattaisiin esitutkinnassa
tilaisuus esittää kysymyksiä lapselle. Kuulustelussa olisi lisäksi otettava
huomioon kuulusteltavan lapsen kehitystason asettamat erityisvaatimukset
kuulusteluolosuhteille. Oikeudenkäymiskaaren tallenteiden käyttöä
oikeudenkäynnissä sääntelevään 17 luvun 11 §:ään ehdotetaan tehtäväksi
vastaava lapsen kuulustelukertomuksen sisältävän videotallenteen käyttöä
koskeva lisäys.
Suppea esitutkinta. Suppean esitutkinnan käyttöalan nykyinen rajaus, jonka
mukaan rikoksen enimmäisrangaistus saa olla enintään kuusi kuukautta
vankeutta, estää tarpeettomasti tämän menettelyn käytön tutkittaessa
yksinkertaista ja selvää rikosasiaa, jossa esimerkiksi pelkästään helposti
selvitettävistä omaisuusarvoista johtuu, ettei tutkittavaan rikokseen enää
voida soveltaa lievää tekomuotoa koskevaa rangaistussäännöstä. Suppean
esitutkinnan soveltamisalaa ehdotetaankin laajennettavaksi (44 §).
Tutkinnanjohtajan käyttäminen poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen
johdosta toimitettavassa suppeassa esitutkinnassa on ristiriidassa suppean
esitutkinnan perustavoitteiden kanssa. Tarvittaessa tutkinnalta tällaisissa
tapauksissa edellytettävät uskottavuustakeet on parempi toteuttaa
toimittamalla esitutkinta normaalilaajuisena. Poliisimiehen tekemäksi
epäillyn rikoksen johdosta toimitettavaa esitutkintaa koskevia säännöksiä
ehdotetaankin muutettavaksi suppean esitutkinnan osalta siten, että tällaisen
rikoksen johdosta saataisiin toimittaa suppea esitutkinta vain, jos asia
käsitellään rikesakkoasiana tai rangaistusmääräysmenettelyssä (44 §).
Avustajan kelpoisuusvaatimukset. Esitutkintalaissa ei nykyisellään ole
riittäviä säännöksiä esitutkinnassa käytettävän avustajan erityisistä
kelpoisuusvaatimuksista. Oikeudenkäymiskaaren säännöksiä
oikeudenkäyntiavustajan erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ei voida
kaikilta osin vaikeuksitta soveltaa esitutkintaan. Avustajan
eturistiriitatilanteet ja usean rikoksesta epäillyn avustajan asema
ehdotetaankin säänneltäväksi nykyistä täsmällisemmin (45 §). Avustajan
toimiminen usean rikoksesta epäillyn avustajana saattaa muodostua
erityisen ongelmalliseksi silloin, kun on kysymys järjestäytyneeseen
rikollisryhmään kuuluvista henkilöistä.
Keskeisimmät systematiikan ehdotetut selkeyttämiset liittyisivät
esitutkinnan aloittamiseen ja päättämiseen sekä toimenpiteistä luopumiseen
(2, 4, 4 a ja 43 §) sekä suulliseen neuvotteluun syyteharkintavaiheessa
(42 §) ja syyteharkintaan rikoksesta epäillyn ollessa alle 18-vuotias (43 a §).
Viimeksi mainitut rikosoikeudenkäyntiuudistuksen yhteydessä
esitutkintalakiin lisätyt kaksi syyteharkintaan liittyvää säännöstä eivät
lakisystemaattisesti tarkastellen kuulu esitutkintalakiin.
3.3. Pakkokeinolaki
Pidättäminen ja vangitseminen. Rikoksesta epäillyn pidättäminen ja
vangitseminen edel-lyttää toisaalta, että epäiltyä voidaan todennäköisin syin
epäillä rikoksesta, ja toisaalta, että voidaan pitää todennäköisenä, että hän
muuten karttaa oikeudenkäyntiä ja rangaistuksen täytäntöönpanoa,
vaikeuttaa asian selvittämistä tai jatkaa rikollista toimintaa. Pidättäminen ja
vangitseminen merkitsevät paitsi tuntuvaa puuttumista henkilön
liikkumisvapauteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen myös
käytännössä henkilön leimautumista syylliseksi. Sen vuoksi itse
rikosepäilyltä on edellytettävä korkeaa todennäköisyysnäyttöä. Sen sijaan
pidättämisen ja vangitsemisen muiden, niin sanottujen erityisten
edellytysten todennäköisyydelle ei välttämättä tarvitse asettaa yhtä suuria
vaatimuksia. Monessa maassa pidättämiseen ja vangitsemiseen riittää, että
epäilty on todennäköisesti syyllistynyt kyseiseen rikokseen. Ruotsissa,
Tanskassa ja Norjassa, joiden oikeusjärjestelmät muistuttavat Suomen
järjestelmää, pidättämisen ja vangitsemisen erityisten edellytysten osalta ei
edellytetä todennäköisyyttä, vaan riittää, että on syytä olettaa epäillyn
karttavan oikeudenkäyntiä, vaikeuttavan asian selvittämistä tai jatkavan
rikollista toimintaa. Todennäköisyysnäytön vaatiminen pidättämisen ja
vangitsemisen erityisistä edellytyksistä on myös periaatteessa ongelmallista,
sillä kenenkään tulevaisuudessa odotettavissa olevaa käyttäytymistä ei ole
helppoa ennustaa saati toteennäyttää sellaisella luotettavuudella, mitä
todennäköisillä syillä tarkoitetaan.
Pidättämisen ja vangitsemisen erityisiä edellytyksiä koskevaa korkeaa
todennäköisyysvaatimusta on harkittava uudelleen myös 1 lokakuuta 1997
voimaan tulleen uuden rikosprosessimenettelyn johdosta. Vanhan
oikeudenkäyntimenettelyn aikana vastaajan oikeudenkäynnin karttaminen
ei haitannut oikeudenkäyntiä samalla tavalla kuin nykyisessä järjestelmässä,
jossa keskeisinä periaatteina ovat oikeudenkäynnin välittömyys ja
keskittäminen. Vastaajan poissaolo sellaisessa asiassa, jossa hänen
henkilökohtainen kuulemisensa tuomioistuimessa on välttämätöntä,
aiheuttaa pääsääntöisesti pääkäsittelyn peruuttamisen. Prosessin
karttamisesta muille asianosaisille aiheutuva haitta verrattuna sen
estämiseksi tapahtuvasta vapaudenriistosta vastaajalle aiheutuvaan haittaan
on siten aikaisempaa suurempi. Uuden lainsäädännön mukaan
esitutkintapöytäkirjalla ei myöskään ole samaa merkitystä kuin
aikaisemmin, koska asia ratkaistaan sen perusteella, mitä pääkäsittelyssä on
käynyt ilmi. Sen vuoksi on myös entistä tärkeämpää, ettei epäilty voi
vaikuttaa jutun todistajiin siten, että he muuttavat kertomustaan. Jos
rikoksesta epäilty vapaana ollessaan taas jatkaa rikollista toimintaa
esitutkinnan kestäessä tai sen päätyttyä, uusia rikoksia ei useinkaan voida
käsitellä samassa oikeudenkäynnissä aikaisempien rikosten kanssa, vaikka
ne kuuluisivat samaan konkurrenssiryhmään. Tästä vuoros-taan saattaa
seurata, että seuraamuskokonaisuus voi muodostua ankarammaksi kuin
mikä se olisi ollut, jos kaikki samaan konkurrenssiryhmään kuuluvat
rikokset olisi käsitelty samassa oikeudenkäynnissä.
Edellä mainituista syistä pidättämisen ja vangitsemisen edellytyksiä
ehdotetaan muutettaviksi siten, että todennäköisin syin rikoksesta epäilty
voidaan pidättää ja vangita, jos on syytä epäillä, että hän karttaa
oikeudenkäyntiä, vaikeuttaa asian selvittämistä tai jatkaa rikollista toimintaa
(1 luvun 3 §).
Rikosprosessiuudistuksen yhteydessä omaksuttu järjestely, jonka mukaan
kysymys epäillyn vangittuna pitämisestä on syytteen nostamiseen asti aina
otettava tuomioistuimessa uudelleen käsiteltäväksi vähintään kahden viikon
välein, on lyhyen voimassaolonsa aikana ehtinyt osoittautua käytännössä
epätarkoituksenmukaiseksi tuomioistuinlaitoksen ja
esitutkintaviranomaisten henkilöresurssien käytön kannalta.
Tutkinnanjohtajat ovat käytännössä joutuneet käyttämään kohtuuttoman
suuren osan työajastaan sellaisten tuomioistuinkäsittelyjen odottamiseen,
joissa kenelläkään ei ole ollut mitään asiallisesti uutta lausuttavaa
vangitsemisen edellytyksistä. Vangitsemisasian
uudelleenkäsittelymekanismia ehdotetaan muutettavaksi siten, että
vangitsemisasia olisi otettava uudelleen käsiteltäväksi kahden viikon välein
vain, jos vangittu sitä pyytää. Vangittu tai asianomainen pidättämiseen
oikeutettu virkamies voisi ilmoittaa etukäteen, ettei hänen kuulemisensa
vangitsemisasiaa uudelleen käsiteltäessä ole tarpeen (1 luvun 22 §).
Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko. Hukkaamiskielto ja
vakuustakavarikko voidaan kohdistaa henkilöön, jota todennäköisin syin
epäillään rikoksesta. Myös syytteen nostaminen edellyttää todennäköisiin
syihin perustuvaa rikosepäilyä. Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko ovat
pakkokeinoja, joita joudutaan käyttämään rikoksen esitutkinnan aikana
ennen syyteharkintaa ja syytteen nostamista. Koska nämä pakkokeinot,
joista päättää tuomioistuin, edellyttävät samaa todennäköisyysnäyttöä kuin
syytteen nostaminen, on olemassa vaara, että hukkaamis- tai
vakuustakavarikkoasian käsittelystä vastoin tarkoitustaan muodostuu
eräänlainen syyllisyyskysymyksen esikäsittely ilman, että käsittely edes
perustuisi kaikkeen siihen aineistoon, joka on tarkoitus aikanaan toimittaa
syyttäjälle syyteharkintaa varten. Jos tuomioistuin hylkää hukkaamiskieltoa
tai vakuustakavarikkoa koskevan vaatimuksen, saattaa käydä niin, ettei
syyttäjä katso voivansa enää nostaa syytettä jutussa. Pelko tästä voi
vuorostaan johtaa siihen, että pakkokeino-oikeudenkäynnissä esitettävää
aineistoa paisutetaan. Tämä taas saattaa aiheuttaa sen prosessitaloudellisesti
epätyydyttävän lopputuloksen, että hukkaamiskielto- ja
vakuustakavarikkohakemusten käsittelyistä tulee tarpeettoman työläitä. Sen
vuoksi ehdotetaan, että kyseiset pakkokeinot voitaisiin kohdistaa jo
rikoksesta epäiltyyn (3 luvun 1 §).
Vaikka rikosasioissa saadun hyödyn hukkaamisriskin voidaan olettaa
yleensä olevan suurempi kuin siviiliasioissa, hukkaamisvaaran
todennäköisyydeltä on edellytetty hukkaamiskieltoon ja
vakuustakavarikkoon liittyvässä rikosprosessissa on syytä epäillä -kyn-
nyksen ylittymistä, kun takavarikkoon liittyvässä siviiliprosessissa on
riittänyt on olemassa vaara -kynnyksen ylittyminen. Hukkaamiskiellon ja
vakuustakavarikon osalta hävittämisvaaraan liittyvä ilmaisu "on syytä
epäillä" ehdotetaankin muutettavaksi ilmaisuksi "on olemassa vaara" (3
luvun 1 §).
Muuhun kuin rikoksesta epäiltyyn kohdistuvan vahingonkorvausvaateen
turvaamiseksi määrättävän väliaikaisen hukkaamiskiellon ja
vakuustakavarikon jääminen nykyisten säännösten mukaan
tutkinnanjohtajan toimivallan ulkopuolelle on käytännössä estänyt
vahingonkorvaussaatavan menestyksellisen perimisen eräissä sellaisissa
tapauksissa, joissa rikoksesta epäilty on ollut varaton ja muu
korvausvelvollinen on esitutkintatoimenpiteistä tiedon saatuaan ryhtynyt
hävittämään omaisuuttaan. Hukkaamiskieltoon ja vakuustakavarikkoon
liittyvien väliaikaistoimenpiteiden käyttöala ehdotetaankin laajennettavaksi
samaksi kuin lopullisella hukkaamiskiellolla ja vakuustakavarikolla (3
luvun 3 §).
Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon merkitys on kaikkein suurin
nimenomaan sellaisten suunnitelmallisten talousrikosten esitutkinnassa,
joiden tutkinta kestää lähes aina niin kauan, että tuomioistuimelta joudutaan
hakemaan syytteen nostamiselle nykyään säädetyn 60 päivän määräajan
pidentämistä. Hukkaamiskieltoa ja vakuustakavarikkoa koskevaa
määräaikaa ehdotetaankin pidennettäväksi neljäksi kuukaudeksi (3 luvun
4 §).
Tuomioistuimen määräämän hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon
täytäntöönpano kuuluu ulosottoviranomaiselle, jonka toimivaltuudet
täytäntöönpanon kohteena olevan omaisuuden etsimiseen ja tällöin
käytettäviin pakko- ja voimakeinoihin perustuvat ulosottolainsäädäntöön.
Tutkinnanjohtajan päätöksellä määrätyn väliaikaisen hukkaamiskiellon ja
vakuustakavarikon täytäntöönpano sen sijaan on kysymyksessä olevan
esitutkintaviranomaisen tehtävä. Vaikka myös väliaikaistoimenpidettä
täytäntöönpantaessa on soveltuvin osin noudatettava ulosottolainsäädäntöä,
siihen sisältyvien toimivaltuussäännöksien ei voida tässä tilanteessakaan
katsoa riidattomasti koskevan muita kuin säännöksissä nimenomaisesti
mainittuja viranomaisia. Myöskään pakkokeinolakiin ei sisälly esimerkiksi
säännöstä, joka oikeuttaisi esitut-kintaviranomaisen etsimään väliaikaisen
turvaamistoimenpiteen kohteeksi soveltuvaa omaisuutta. Tähän liittyen
ehdotetaan rikoshyödyn jäljittämisen tehostamiseksi, että kotietsintä (5
luvun 1 §), paikantarkastus (5 luvun 8 §), henkilöntarkastus (5 luvun 10 §)
ja henkilönkatsastus (5 luvun 11 §) sallittaisiin myös väliaikaiseen
hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan esineen tai
omaisuuden löytämiseksi.
Kotietsintä. Varsinkin silloin kun rikoksesta epäillyt eivät halua kertoa
epäillyistä rikoksista, näytön hankkiminen niiden tapahtumisesta edellyttää
yleensä muiden todisteiden hankkimista muun muassa kotietsintöjä
toimittamalla. Se, että kotietsinnän pääsääntöisenä edellytyksenä on paikan
haltijaan kohdistuva todennäköinen rikosepäily, kun taas rikoksesta epäilty
saadaan vangita viikon ajaksi, vaikkei epäilyyn ole todennäköisiä syitä, on
poikkeus pakkokeinojen edellytysten porrastuksessa yleensä noudatetusta
periaatteesta, jonka mukaan toimenpiteiden edellytykset ovat sitä
tiukemmat, mitä voimakkaammin niillä puututaan niiden kohteena olevien
henkilöiden oikeuspiiriin. Myöskään Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa
rikosepäilyltä ei edellytetä todennäköisyyttä. Kotietsinnän osalta rikoksesta
epäillyn hallinnassa olevaan paikkaan liittyvä ilmaisu todennäköisin syin
epäilty ehdotetaankin muutettavaksi ilmaisuksi on syytä epäillä (5 luvun
1 §).
Keskeisin systematiikan selkeyttäminen liittyisi kotietsintäsäännöksen
jakamiseen kotietsintään esineen löytämiseksi (5 luvun 1 §) ja kotietsintään
henkilön löytämiseksi (5 luvun 2 §).
Henkilönkatsastus. Henkilönkatsastuksella tarkoitetaan katsastettavan
ruumiin tarkastamista, verinäytteen ottamista ja muuta ruumiiseen
kohdistuvaa tutkimusta. Henkilönkatsastus voidaan kohdistaa vain siihen,
jota todennäköisin syin epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin
rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta.
Henkilönkatsastusta ei sen sijaan saada kohdistaa siihen, jota on vain syytä
epäillä rikoksesta, eikä ylipäätään muuhun kuin rikoksesta epäiltyyn. Nämä
rajoitukset voivat joissakin tapauksissa vaikeuttaa rikoksen selvittämistä tai
jopa estää sen selvittämisen ja estää siten myös henkilön syyttömyyden
osoittamisen aiheettomat epäilykset poistamalla.
Todennäköisten syiden voidaan katsoa tarkoittavan sitä, että henkilön
syyllisyyttä on pidettävä todennäköisempänä kuin hänen syyttömyyttään
(ks. esitutkintaa ja pakkokeinoja rikoasioissa koskevaksi lainsäädännöksi
annettu hallituksen esitys 14/1985 vp). Todennäköisiä syitä ei yksittäisessä
tapauksessa voida yleensä ilmaista numeerisesti. Voidaan kuitenkin ajatella
tapauksia, joissa henkilöä voidaan epäillä rikoksesta, mutta hänen
syyllisyyttään ei voida pitää todennäköisenä. Tällainen tilanne on käsillä,
jos tiedetään, että rikoksella on vain yksi tekijä ja että tämä kuuluu rajattuun
joukkoon, jonka lukumäärä on niin suuri esimerkiksi kolme ettei
epäilyn aste voi kenenkään kohdalla ylittää todennäköisyyskynnystä. Koska
henkilönkatsastuksen toimittaminen edellyttää, että henkilöä todennäköisin
syin epäillään rikoksesta, pakkokeinoa ei voida käyttää, vaikka varmuudella
tiedetään, että syyllinen on yksi joukon jäsenistä. Käytännössä tällaisia
tapauksia saattaa esiintyä, kun selvitetään esimerkiksi henkirikosta, joka on
tapahtunut usean henkilön asuttamassa huoneistossa ja kaikki paikalla olleet
kiistävät rikoksen.
Edellä tarkoitetun kaltaisia tapauksia silmällä pitäen ehdotetaan, että
henkilönkatsastus voitaisiin kohdistaa myös sellaiseen rikoksesta epäiltyyn,
jota ei voida todennäköisin syin epäillä rikoksesta. Henkilönkatsastuksen
kohdistaminen rikoksesta epäiltyyn edellyttäisi tällaisessa tapauksessa, että
voidaan erittäin pätevin perustein olettaa, että henkilönkatsastuksella
saadaan selvitystä rikoksesta (5 luvun 11 §:n 1 momentti).
Kotietsintä voidaan eräin edellytyksin suorittaa muussa kuin rikoksesta
epäillyn hallinnassa olevassa paikassa. Niinikään voidaan muulle kuin
rikoksesta epäillylle suorittaa henkilöntarkastus muun muassa, jos erittäin
pätevin perustein voidaan olettaa, että toimenpiteellä voidaan saada
selvitystä rikoksesta. Niin kuin edellä todettiin, henkilönkatsastusta ei sitä
vastoin voida toimittaa muulle kuin rikoksesta epäillylle.
Henkilönkatsastuksen henkilöpiiriin kohdistuvan rajoituksen taustalla on
ollut se seikka, että katsastuksella yleensä puututaan henkilön ruumiilliseen
koskemattomuuteen syvällisemmin kuin henkilöntarkastuksella, joka
kohdistuu lähinnä tutkittavan vaatteisiin ja hänen mukanaan olevaan
laukkuun ynnä muihin sellaisiin. Toimenpiteiden syvyyden ero onkin selvä
esimerkiksi silloin, kun on kysymys ruumiinonteloihin kohdistuvasta
henkilönkatsastuksesta. Kaikki henkilönkatsastuksena pidettävät
toimenpiteet eivät kuitenkaan merkitse kovin tuntuvaa puuttumista
tutkittavan ruumiilliseen koskemattomuuteen. Esimerkiksi puhalluskoe, jota
lain mukaan pidetään lähtökohtaisesti henkilönkatsastuksena, on
tosiasiallisena toimenpiteenä itse asiassa henkilön koskemattomuuteen
vähemmän puuttuva kuin esimerkiksi henkilön taskujen tai hiusten
tutkiminen. Useimmat eivät koe myöskään lääkintähenkilökuntaan
kuuluvan ottamaa verikoetta kovin merkittävänä toimenpiteenä.
DNA-tunniste määritetään tutkittavan henkilön syljestä, hiuksesta tai
verestä. Sylki-, hius- tai verinäytteen ottaminen luokitellaan lähtökohtaisesti
henkilönkatsastukseksi. Riittävä verimäärä saadaan jo sormenpäästä
otettavalla verikokeella. Kun rikoksen esitutkinnassa henkilönkatsastus
voidaan suorittaa ilman kohdehenkilön suostumusta vain rikoksesta
epäillylle, ainoastaan epäillyn DNA-tunnisteen vastentahtoinen
määrittäminen on mahdollista. Eräissä tapauksissa törkeiden väkivalta- tai
seksuaalirikosten selvittäminen edellyttäisi, että henkilönkatsastus DNA-
tunnisteen määrittämiseksi voitaisiin tehdä niin suurelle henkilöjoukolle,
ettei ketään joukkoon kuuluvaa yksittäistä henkilöä voitaisi pitää rikoksesta
epäiltynä. Ulkomailla seksuaalimurhia on selvitetty määrittämällä
kokonaisen yhdyskunnan kaikkien aikuisten miesten DNA-tunnisteet.
Suomen oloissa tällainen laajempaan henkilöjoukkoon kohdistuva
menettely saattaisi tulla harkittavaksi esimerkiksi risteilyaluksella
tapahtuneen henkirikoksen tutkinnassa.
Eräs tyypillinen henkilönkatsastusta edellyttävä tilanne voisi myös olla
ampumalla tehty henkirikos huoneistossa, jossa on useita henkilöitä. Epäilty
poistuu asunnosta eikä häntä saada heti kiinni ja eri huoneissa olleet muut
henkilöt eivät nähneet tapahtumaa. Tällöin on välttämätöntä ottaa kaikilta
huoneistossa olevilta henkilöiltä henkilökatsastukseksi luettava
ruutisavunäyte, jotta heidät voidaan sulkea ampujina pois. Saman tyyppinen
tarve poissuljentaan voi olla tutkittaessa pienellä paikkakunnalla
tapahtunutta henkirikosta, jossa on syytä epäillä uhrin tunteneen tekijän.
Edellä mainituista syistä ehdotetaan, että henkilönkatsastus voitaisiin tehdä
DNA-tunnisteen määrittämiseksi tai muun vastaavan tutkimuksen
suorittamiseksi sellaisille henkilöille, joita ei epäillä rikoksesta (5 luvun
11 §:n 2 momentti). Tämä voisi kuitenkin tulla kysymykseen vain törkeiden
rikosten tutkinnassa ja lisäksi edellytettäisiin, että henkilönkatsastuksella
voidaan erittäin pätevin perustein olettaa saatavan selvitystä rikoksesta.
Oikeudellisia mahdollisuuksia kohdistaa henkilönkatsastus muuhun kuin
rikoksesta epäiltyyn rajoittaa myös pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n
suhteellisuusperiaate. Niinpä vain poikkeuksellisesti olisi mahdollista
suorittaa DNA-tunnisteen määrittämiseksi tarpeellinen henkilönkatsastus
rikoksen uhrille ilman tämän suostumusta. Tämä voisi tulla kysymykseen
esimerkiksi väkivaltarikosten tutkinnassa, jos asia ei siedä viivytystä ja uhri
on tajuton eikä voi siten antaa suostumustaan henkilönkatsastukseen. Myös
raiskausrikoksen selvittäminen saattaa edellyttää henkilönkatsastuksen
suorittamista rikoksen uhrille. Useimmissa tapauksissa uhri suostuu tähän.
Joissakin tapauksissa uhri saattaa kuitenkin kieltäytyä
henkilönkatsastuksesta. Varsinkin jos uhri on tällaisessa tapauksessa
nimennyt tietyn henkilön rikoksen tekijäksi, saattaa olla rikoksen tekijäksi
nimetyn oikeusturvankin näkökulmasta perusteltua paitsi määrittää
rikoksesta epäillyn DNA-tunniste myös suorittaa henkilönkatsastus
rikoksen uhrille. Henkilönkatsastuksen suorittaminen rikoksen uhrille ilman
suostumusta saattaisi tulla kysymykseen myös tapauksessa, jossa lapsen
vanhemmat eivät antaisi suostumusta suorittaa henkilöntarkastusta lapselle,
jonka epäillään joutuneen seksuaalisen väärinkäytön uhriksi.
DNA-tunnisteen määrittäminen. Ehdotuksen mukaan rikoksesta epäillylle
saataisiin tehdä henkilönkatsastus myös pelkästään DNA-tunnisteen
määrittämistä ja tallentamista myöhempää käyttöä varten, jos rikoksesta
säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta, vaikka
henkilönkatsastus ei olisi tarpeen tutkittavana olevan rikoksen selvittämistä
varten (6 luvun 5 §). Nykyisin DNA-tunnisteen määrittäminen voidaan
tehdä ainoastaan joko rikoksen selvittämiseksi tai myöhempää käyttöä
varten henkilölle, joka on lainvoimaisesti tuomittu tietyistä törkeistä henki-,
seksuaali-, omaisuus- tai huumausainerikoksista. Tämän takia DNA-
tunnisteen määrittäminen ei ole mahdollista esimerkiksi törkeästä
raiskauksesta epäillystä henkilöstä ennen lainvoimaista tuomiota, jos sen ei
voida esimerkiksi epäillyn myöntämisen takia katsoa olevan rikoksen
selvittämiseksi tarpeellista. Ehdotettu säännös poistaisi edellä mainitun
aukon ja DNA-tunnisteen määrittely nopeutuisi nykyisestä. Samalla
poistettaisiin tarpeettomana mahdollisuus määrittää DNA-tunniste
pelkästään lainvoimaisen tuomion perusteella, koska DNA-tunnisteet
lainvoimaisesti tuomituilta henkilöiltä voidaan tarvittaessa ottaa nykyisen
lain nojalla ennen ehdotetun muutoksen voimaantuloa.
Telekuuntelun ja televalvonnan kohteen yksilöinti. Voimassa olevan lain
mukaan tuomioistuimen myöntämä telekuuntelu- tai televalvontatupa
koskee tiettyä teleliittymää. Teleliittymällä tarkoitetaan telemarkkinalain
(396/97) 4 §:n 9) kohdan mukaan televerkon rajapintaa, jossa käyttäjä
pääsee yleiseen televerkkoon ja jossa määritellään tekniset
rajapintaeritelmät. Useimmiten telekuuntelu koskee tiettyä matkapuhelimen
liittymänumeroa tai televerkkoon kiinteästi kytketyn puhelimen numeroa.
Televerkossa enenevässä määrin välitetään muuta viestintää kuin puhetta,
esimerkiksi tekstiä, dataa tai kuvia. Kun lain mukaan telekuuntelu- tai
televalvontalupa annetaan tiettyyn liittymään, käytännössä syntyy ongelmia,
kun telekuuntelua tai -valvontaa on tarpeen kohdistaa muuhun viestintään
kuin puheeseen. Esimerkiksi törkeiden huumerikosten tutkinnassa rikoksen
selvittäminen saattaa edellyttää rikoksesta epäiltyjen lähettämien
sähköpostiviestien sisällön tai sähkö-postiviestien lähettämis- tai
vastaanottoajankohtien selvittämistä. Vaikka sähköpostiviestit lähetetään
televerkossa esimerkiksi käyttäen hyväksi tiettyyn liittymään modeemin
kautta kytkettyä tietokonetta, rikoksesta epäiltyjen lähettämien
sähköpostiviestinnän seuraaminen liittymää koskevan luvan perusteella on
työlästä tai käytännössä mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että
sähköpostiosoite on yleensä henkilökohtainen eikä sen käyttö ole kytketty
tiettyyn teleliittymään, vaan rikoksesta epäillyt voivat lähettää toisilleen
sähköpostiviestejä tietokoneista, jota on kytketty mihin tahansa heidän
käytössään kulloinkin olevaan teleliittymään. Käytännössä käräjäoikeudet
tämän vuoksi ovat joskus antaneet nimenomaan tiettyä sähköpostiosoitetta
koskevia televalvontalupia. Tällainen käytäntö on kuitenkin kyseenalainen,
vaikkakin televalvonta tässäkin tapauksessa kohdistuu viestintään, joka
yleisessä televerkossa välitetään tiettyjen teleliittymin kautta. Jotkut
teleyritykset ovatkin kieltäytyneen panemasta täytäntöön
sähköpostiosoitteeseen perustuvia televalvontalupia, koska sähköpostiosoite
ei ole sama asia kuin teleliittymä.
Edellä kerrottua suurempia ongelmia syntyy, kun esimerkiksi tutkittaessa
internetin välityksellä tehtyjä rikoksia on tarpeen selvittää, mistä
tietokoneesta tietty viesti on lähtöisin, jotta tätä kautta voitaisiin päästä
rikoksen tekijän jäljille. Tällöin käytännössä televalvontaluvasta ei ole
mitään hyötyä, jos lupa koskee teleliittymää, vaan luvan pitäisi voida
koskea tiettyä internet- eli ip-osoitetta. Ip-osoite toimii internetissä olevan
tietokoneen "puhelinnumerona", ja se on neliosainen numerosarja, joka
muodostetaan erottamalla numerot toistaan pisteillä, esim. 194.97.250.23.
Koska numeron muodossa olevat ovat vaikeasti muistettavissa, ip-
osoitteelle voidaan ns. nimipalvelun avulla antaa nimi, esim. www. nimi.fi.
Ip-osoitetta tarvitaan internetissä toimivan tietokoneviestinnän
reitittämiseen siten, että viestit löytävät perille oikeaan osoitteeseen. Ip-
osoite voi olla kiinteä tai vain tiettyä teleyhtetyttä varten varattu
ns.dynaaminen osoite. Osoite on kuitenkin aina yksilöllinen siten, että
yhtäaikaa internetissä ei voi olla kahta tietokonetta, jotka voisivat käyttää
yhteydenpitonsa aikana samaa ip-osoitetta.
Tutkittaessa esimerkiksi rikoslain 38 luvun 4 §:ssä tarkoitettua törkeää
viestintäsalaisuuden loukkausta tutkinnan alkuvaiheessa on mahdollista
murron kohteena olevasta tietokoneesta selvittää vain se ip-osoite, josta
viestintäsalaisuuden loukkaus on tehty. Tällöin televalvonta tulisi voida
kohdistaa tuohon ip-osoitteeseen sen selvittämiseksi, mitä tietokonetta on
käytetty rikoksen tekemiseksi ja sitä kautta tekijän henkilöllisyyden
selvittämiseksi. Käytännössä käräjäoikeudet ovat edellä mainitunkaltaisissa
tapauksissa joskus myöntäneet televalvontaluvan tiettyyn ip-osoitteeseen,
mutta tähän liittyy samoja oikeudellisia ja käytännön ongelmia kuin
sähköpostiosoitteeseen.
Internetissä tehtyjen rikosten tutkinta voi joissakin tapauksissa edellyttää
sitä, että televalvontalupa kohdistetaan tiettyyn käyttäjätunnukseen ja
salasanaan. Tällainen tilanne voi olla käsillä, kun rikoksesta epäilty on voitu
sitoa johonkin internetin välityksellä tehtyyn rikokseen, mutta on syytä
epäillä hänen syyllistyneen muihinkin samanlaisiin rikoksiin. Rikoksesta
epäilty on voinut tehdä rikokset useiden tietokoneiden välityksellä, mutta
hän on aina kirjautunut saman teleyri-tyksen järjestelmään käyttämällä
teleyrityksen hänelle antamaa käyttäjätunnusta. Vain kohdistamalla
televalvonta rikoksesta epäillyn käyttäjätunnukseen, pakkokeino voidaan
yksilöidä siten, että se kohdistuu vain rikoksesta epäillyn ottamiin
tietokoneyhteyksiin.
Edellä mainituista syistä ehdotetaan pakkokeinolain 5a luvun 1 §:n
muuttamista siten, että telekuuntelu- ja televalvontaluvan
yksilöintiperusteena voitaisiin käyttää teleliittymän lisäksi esimerkiksi
sähköpostiosoitetta, ip-osoitetta tai käyttäjätunnusta. Kun tekninen kehitys
voi tuoda mukanaan uusia teknisiä yksilöintiperusteita, laissa ei olisi
tarkoituksenmukaista tyhjentävästi luetella käytettävissä olevat
yksilöintiperusteet, vaan säännöksen pitäisi olla mahdollisimman
tekniikkaneutraali. Sen vuoksi säännöksessä mainittaisiin
esimerkinomaisesti vain sähköpostiosoite, joka tällä hetkellä teleliittymän
ohella olisi käytännössä tärkein yksilöintiperuste. Luvussa otettaisiin
käyttöön uusi käsite teleosoite joka kattaisi uudet yksilöintiperusteet.
Samaa käsitettä käytetään Ruotsin oikeudenkäymiskaaren
(rättegångsbalken) 27 luvun 18 §:ssä, joka sisältää telekuuntelun
määritelmän.
Televiestin lähettämiseen ja vastaanottamiseen tarvitaan niin kiinteissä
puhelimissa kuin matkapuhelimissakin teleliittymä ja telepäätelaite.
Nykyisten säännösten mukaan telekuuntelu- ja televalvontalupa voidaan
antaa tietyllä teleliittymällä lähetettäviin tai tiettyyn teleliittymään tuleviin
viesteihin liittyen. Kiinteiden puhelimien osalta nimenomaan teleliittymä on
tarkoituksenmukainen yksilöintiperuste, koska merkitystä ei tällöin ole sillä,
mikä telepäätelaite on kytketty kiinteästi asennettuihin johtimiin.
Matkapuhelinten osalta tilanne on osin toinen. Joskus saatetaan tietää
rikoksesta epäillyn käyttämä telepäätelaite (sen niin sanottu IMEI-koodi),
mutta ei sitä, mitä teleliittymää (niin sanottu SIM-kortti) hän käyttää
telepäätelaitteessa. Käytännössä on havaittu, että rikoksesta epäilty saattaa
käyttää matkapuhelinlaitteessaan ilmeisessä harhauttamistarkoituksessa eri
henkilöiden nimissä olevia SIM-kortteja tai anonyymisti esimaksettuja
SIM-kortteja. Matkapuhelimien osalta tarkoituksenmukainen
yksilöintiperuste voikin olla teleliittymän lisäksi matkapuhelinlaite.
Verkkoon kytkettyjen tietokoneiden osalta telepäätelaitteena toimii
modeemi, joka tosin voidaan rakentaa myös tietokonelaitteen sisälle.
Poliisilain muuttamisesta annetulla lailla (21/2001) poliisilakiin otetun
uuden 31 c §:n 1 momentin mukaan, joka tuli voimaan 1 päivänä
maaliskuuta 2001, poliisimiehellä on tietyin edellytyksin oikeus tuomio-
istuimen luvalla rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi kohdistaa
televalvontaa myös henkilön hallussa olevaan tai hänen oletettavaksi
muuten käyttämäänsä telepäätelaitteeseen. Eduskunnan hallintovaliokunta
(HaVM 17/2000) ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies (päätös 21.5.2001
Dnro 1515/2/00) ovat myös kiinnittäneet huomiota tarkistaa
televalvontaluvan yksilöintiperustetta.
Edellä sanotun johdosta ehdotetaan telepäätelaite lisättäväksi teleliittymälle
rinnakkaiseksi telekuuntelu- ja televalvontaluvan yksilöintiperusteeksi (5 a
luvun 13 §).
Telekuuntelun soveltamisala. Eduskunnan hallintovaliokunta katsoi
telekuuntelua, televalvontaa ja teknistä tarkkailua koskevasta hallituksen
esityksestä (HE 22/1994 vp) antamassaan lausunnossa (HaVL 5/1994 vp),
että telekuuntelun käyttöalaa tulisi laajentaa hallituksen esitykseen
verrattuna siten, että ainakin törkeä kiristys ja törkeät talousrikokset sekä
mahdollisesti törkeä kiskonta otettaisiin telekuuntelusäännöksen piiriin.
Asiassa annetussa perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 8/1994 vp)
sen sijaan katsottiin, että telekuuntelua ei voida ulottaa talousrikoksiin
pelkästään lisäämällä luetteloon talousrikosten nimikkeitä, vaan näihin
rikoksiin, lähinnä törkeissä tekomuodoissaan, olisi liitettävä
lisäedellytyksiä, jotka voisivat koskea esimerkiksi rikokseen sisältyviä
huomattavia julkista tai yksityistä omaisuutta koskevia arvoja sekä
rikollisen toiminnan suunnitelmallisuutta ja ammattimaisuutta. Esityksestä
mietinnön antaneen lakivaliokunnan mielestä teon törkeyttä koskevia
lisäedellytyksiä ei ollut siihen mennessä kyetty määrittelemään riittävän
tarkasti (LaVM 24/1994 vp). Uusien rikosten lisäämistä telekuuntelun
piiriin oli mietinnön mukaan syytä vielä erikseen selvittää ottaen huomioon
säännöksen riittävä selkeys ja telekuuntelun käytännön merkitys rikosten
esitutkinnassa. Telekuuntelusäännökseen sisällytettiin sen lopullisessa
muodossaan törkeä kiristys, mutta ei törkeitä talousrikoksia.
Telekuuntelun käyttöalaa ehdotetaan nyt laajennettavaksi myös törkeisiin
lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin, törkeisiin vahingontekoihin ja
törkeimpiin talousrikoksiin.
Törkeät lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt rinnastuvat laadultaan ja
törkeydeltään telekuuntelun soveltamisalaan jo nyt kuuluviin törkeisiin
väkivaltarikoksiin. Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön
vähimmäisrangaistus on yksi vuotta vankeutta ja enimmäisrangaistus
kymmenen vuotta vankeutta. Telekuuntelua tultaisiin käyttämään törkeiden
lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen tutkinnassa todennäköisesti varsin
harvoin. Lähinnä tulisivat kysymykseen tapaukset, joissa rikoksesta epäilty
pyrkii pitämään yhteyttä rikoksen kohteena olleeseen lapseen tai joissa
selvitetään niin kutsutun pedofiilirenkaan jäsenten keskinäistä viestintää.
Törkeiden vahingontekojen osalta telekuuntelua käytettäisiin lähinnä
suunnitelmallisten sabotaasiluontoisten vahingontekorikosten, esimerkiksi
turkistarhoihin ja koe-eläinlaboratorioihin, eläin- ja elintarvikekuljetuksiin,
tienrakennuskoneisiin ynnä muihin sellaisiin kohdistettujen rikosten sekä
rasistisiin motiiveihin perustuvien törkeiden vahingontekojen, tutkinnassa.
Varsinkin silloin kun tällaisia rikoksia tekevät ainoastaan löyhästi toisiinsa
liittyvien itsenäisten ryhmien jäsenet, rikosten selvittäminen ilman
mahdollisuutta tutkia ryhmien jäsenten viestintää on vaikeaa.
Suunnitelmallisesti toimivien järjestäytyneiden rikollisryhmien tekemien
rikosten selvittäminen ilman mahdollisuutta kuunnella ryhmien jäsenten
välistä viestintää telekuuntelun tai teknisen kuuntelun keinoin on vaikeaa.
Talousrikosten osalta laajennetulla telekuunteluvaltuudella olisikin
merkitystä erityisesti selvitettäessä ammattimaisen ja järjestäytyneen
talousrikollisuuden yksittäisinä laillisilta liiketoimilta näyttävien osatekojen
välistä yhteyttä, selvitettäessä ammattimaiseen ja järjestäytyneeseen
talousrikollisuuteen usein liittyvien peittelytarkoituksessa jälkikäteen
tehtyjen järjestelyjen todellista luonnetta sekä jäljitettäessä ammattimaisella
ja järjestäytyneellä talousrikollisuudella saatua rikoshyötyä. Saatu
rikoshyöty pyritään yhä useammin piilottamaan huolellisesti esimerkiksi
ulkomaille, erityisesti niin kutsuttuihin verokeidasvaltioihin. Osatekojen
välinen yhteys, järjestelyjen jälkikäteisyys tai rikoshyödyn piilottaminen ei
yleensä ilmene kirjanpitoaineistosta tai muista viranomaisille esitettävistä
asiakirjoista. Järjestelyjen toteuttaminen edellyttää kuitenkin yhteydenpitoa
tahoihin, jotka toimivat tietäen tai tietämättään yhteistyökumppaneina
järjestelyissä. Tähän yhteydenpitoon saatetaan päästä kiinni telekuuntelulla.
Ammattimainen ja järjestäytynyt rikollisuus käyttää usein yrityksiä myös
erilaisen rikollisen toiminnan peitteenä. Tällaisiin yrityksiin liittyviä
talousrikoksia selvitettäessä voidaan sen vuoksi paljastaa myös muuta
rikollisuutta, esimerkiksi huumausainerikoksia. Tarve laajennettuun
telekuunteluun ajankohtaistuisi useimmiten törkeiden velallisen rikosten,
törkeiden petosten ja törkeiden veropetosten yhteydessä.
Johdonmukaisuuden vuoksi telekuuntelu mahdollistettaisiin myös muissa
saman törkeysasteen talousrikoksissa. Talousrikosten osalta lisäedel-
lytyksenä olisi, että rikos liittyy liike- tai ammattitoimintaan ja että
rikoksella tavoitellaan erityisen suurta hyötyä tai rikos tehdään erityisen
suunnitelmallisesti. Mitä suurempaa hyötyä talousrikoksella on tavoiteltu,
sitä suurempi on yhteiskunnallinenkin intressi selvittää se. Mitä
suunnitelmallisemmin talousrikos tehdään, sitä vaikeampi se on selvittää
perinteisin keinoin.
Tekninen kuuntelu. Teknisessä kuuntelussa mikrofonilla vastaanotettu ja eri
vaiheissa vahvistimella vahvistettu signaali nauhoitetaan kuuntelupaikalla
taikka siirretään johtimella, radioteitse, optisesti tai muulla
sähkömagneettisella menetelmällä toiseen paikkaan kuunneltavaksi tai
nauhoitettavaksi. Optiseen signaalin siirtoon on pyritty kehittämään myös
lasertekniikkaa. Mikrofonin tyypistä riippuen se vastaanottaa joko
ääniaaltoja läheltä tai kaukaa taikka muita värähtelyjä. Tekniikan
kehittyessä kuuntelulaitteista on tullut yhä pienempiä. Suurimmat
rajoitukset laitteiden koon pienentämiselle on aiheutunut virtalähteiden
suurikokoisuudesta. Laitteen tarvitsema vähäinen virta voidaankin pyrkiä
ottamaan laitteen omien paristojen tai akkujen lisäksi sähkö- tai televerkosta
kohteessa tai kuuntelun kohteena olevan kulkuneuvon sähköjärjestelmästä.
Virrankulutusta vähentää myös mahdollisuus rakentaa kuuntelulaite äänestä
aktivoituvaksi tai kauko-ohjattavaksi. Kuuntelussa käytettävää teknistä
välineistöä on selostettu tarkemmin Buggningsutredningenin mietinnön
luvussa 6. On huomattava, että myös esitutkintaviranomaisia sitovat
ilmateitse tapahtuvaa äänensiirtoa koskevat yleiset, muun muassa laitteita ja
taajuuksia koskevat rajoitukset.
Teknisen kuuntelun edellytyksenä on, että jotakuta on syytä epäillä
rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta
vankeutta, tai huumausainerikoksesta. Nykyisten säännösten mukaan
teknistä kuuntelua saadaan kohdistaa epäiltyyn vain hänen ollessaan
yleisellä paikalla taikka sellaisessa kulkuneuvossa tai hotelli-, varasto- tai
muussa huoneessa tai tilassa, jota ei käytetä vakituiseen asumiseen.
Teknistä kuuntelua saadaan lisäksi kohdistaa epäiltyyn, joka suorittaa
rangaistusta rangaistuslaitoksessa taikka on pakkolaitokseen eristetty tai
tutkintavanki, hänen ollessaan sellissään tai vankien käytössä olevissa
laitoksen muissa tiloissa. Jos tarkkailun suorittaminen sitä edellyttää,
kuuntelulaite saadaan sijoittaa sellaisiin edellä mainittuihin tiloihin, joita ei
käytetä vakituiseen asumiseen sekä selleihin ja muihin vankilan hallussa
oleviin tiloihin.
Vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettavan teknisen
kuuntelun tarvetta lisää telekuuntelun tutkinnallisen käyttökelpoisuuden
tosiasiallinen heikkeneminen. Kun tietoisuus televiestintään liittyvistä pal-
jastumisriskeistä lisääntyy, rikolliset pyrkivät välttämään televiestintää.
Telekuuntelu vaikeutuu myös edellä käsiteltyjen matkapuhelimien ja
ennakkoon anonyymisti maksettujen teleliittymien käyttöönoton sekä
salausteknologian käyttämisen myötä. Käytännössä ainoa keino ohittaa
salausjärjestelyt saattaa olla kuuntelun suorittaminen telepäätelaitteen
luona. Koska yleisen televerkon katsotaan päättyvän niin sanottuun
talojakamoon, telepäätelaitteen luona suoritettavissa kytkennöissä ei olisi
kysymys telekuuntelusta, vaan teknisestä kuuntelusta. Silloin kun on
kysymys puhelinkeskustelun tällaisesta kuuntele-misesta tai tallentamisesta
teknisen kuuntelun nykyinen, käsitettä keskustelu tai suullinen viesti
käyttävä määritelmä on ongelmaton. Sen sijaan esimerkiksi sähköpostin
lähettämisen yhteydessä tapahtuvan tietokonepäätteen näppäimistön käytön
lukeminen keskusteluksi tai suulliseksi viestiksi on tulkinnanvaraisempaa.
Telepäätelaitteet sijaitsevat usein vakituiseen asumiseen tarkoitetuissa
tiloissa, joihin tällaisia kytkentöjä ei saada nykyisten säännösten mukaan
mennä tekemään. Hallitus totesi 7 lokakuuta 1998 iltakoulussa
hyväksymässään linjauksessa salauspolitiikassa noudatettavista
periaatteista, että Suomi kannattaa salaustuotteiden kansallisesti vapaata
kauppaa ja käyttöä. Samalla kuitenkin edellytettiin, että oikeusministeriö
selvittää yhdessä sisäasiainministeriön kanssa pakkokeinolain
uudistamistarpeen salaustuotteiden rikostutkinnalliselta kannalta.
Nykyisillä rajoituksilla tekninen kuuntelu on jäänyt käytännössä lähes
merkityksettömäksi. Tältä osin tilannetta kuitenkin helpottanee 1 kesäkuuta
1999 lähtien mahdolliseksi tullut kuuntelulaitteen sijoittaminen
kuunneltavaan tilaan. Ammattirikollisten ja järjestäytyneiden
rikollisryhmien voidaan kuitenkin olettaa ottavan toiminnassaan huomioon
myös viranomaisten toimivaltuuksien alueelliset rajoitukset. Jos
viranomaisilla ei ole tarkkailutoimivaltaa tiettyihin alueisiin, rikollista
toimintaa saatetaan pyrkiä suunnittelemaan tai harjoittamaan juuri noilla
alueilla. Esimerkiksi merkittävä osa huumausainekaupasta tapahtuu
Suomessa asunnoissa.
Esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa viranomaisilla on oikeus kohdistaa
teknistä kuuntelua myös asuntoihin.
Edellä sanotun vuoksi ehdotetaan mahdollistettavaksi myös vakituiseen
asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettava tekninen kuuntelu (5 a luvun
4 §).
Telekuuntelu kohdistuu kahden henkilön väliseen keskusteluun tai muuhun
televiestintään. Teknisen kuuntelun yhteydessä sen sijaan tallentuvat kaikki
kuunneltavan tilan äänet. Teknisellä kuuntelulla loukataan sen vuoksi
yksityisyyttä enemmän kuin telekuuntelulla. Tällainen kotirauhan ja
yksityiselämän suojan ydinalueeseen kohdistettava salainen pakkokeino
muodostaakin niin olennaisen puuttumisen perusoikeuksiin, että
pakkokeinon käytölle tulee asettaa erityisiä edellytyksiä ja rajoituksia.
Vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettava tekninen
kuuntelu ehdotetaan sallittavaksi ainoastaan 5 a luvun 2 §:n 1 momentin
tapauk-sissa. Toisin kuin ehdotettavaa telekuuntelua sitä ei voisi käyttää
törkeidenkään talousrikosten tutkinnassa. Kuten edellä on todettu nykyisten
säännösten mukaista telekuuntelua on käytetty käytännössä erityisesti
törkeiden huumausainerikosten tutkinnassa.
Vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettavasta teknisestä
kuuntelusta päättäisi tuomioistuin. Koska tämä pakkokeinon käyttö johtaa
pidemmälle menevään puuttumiseen epäillyn ja muiden henkilöiden
perusoikeuksiin kuin perinteiset pakkokeinot tai telekuuntelu ja -valvonta,
sen käyt-töedellytyksien tulisi olla tiukempia kuin näiden pakkokeinojen
käyttöedellytykset. Asuntoon kohdistuvaa teknistä kuuntelua saisi käyttää
vain, jos rikoksen selvittäminen muutoin olisi mahdotonta tai olennaisesti
vaikeampaa. Pidättämiseen oikeutettu virkamies ei voisi tehdä päätöstä
kiireellisissäkään tapauksissa. Lisäksi ehdotetaan otettavaksi meilläkin
käyttöön uusi julkisen asiamiehen instituutio, jollainen on jo käytössä
Tanskassa ja jonka käyttöönottoa on ehdotettu Ruotsissa. Tuomioistuimen
olisi vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettavaa teknistä
kuuntelua koskevaa lupa-asiaa käsitellessään määrättävä rikoksesta epäillyn
ja muiden toimenpiteen kohteeksi joutuvien etuja valvomaan julkinen
asiamies, jona voisi toimia julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Toisin
kuin Ruotsissa ja osin Tanskassa, meillä valtioneuvosto tai oikeusministeriö
ei nimeäisi niitä yleisiä oikeusavustajia tai asianajajia, jotka saisivat toimia
julkisina asiamiehinä. Jokaisen julkisen oikeusavustajan tai asianajajan on
katsottava lähtökohtaisesti nauttivan julkiselta asiamieheltä edellytettyä
yleistä luottamusta. Julkisen asiamiehen tehtävänä olisi valvoa pakkokeinon
kohteena olevan rikoksesta epäillyn ja muiden edellä tarkoitettujen
henkilöiden etuja pakkokeinoa koskevan lupa-asian käsittelyssä. Tässä
vaiheessa tutkintaa pakkokeinon käyttöä ei voida tutkinnallisista syistä
paljastaa pakkokeinon kohteelle itselleen. Julkisen asiamiehen käyttö
turvaisi rikoksesta epäillyn etujen lisäksi myös kuunneltavien tilojen
muiden haltijoiden edut sekä toiminnan yleisemmänkin luotettavuuden.
Julkisen asiamiehen toiminnan myötä voitaisiin saada ylempien
oikeusasteiden ennakkopäätösluonnetta omaavia ratkaisuja myös
tapauksissa, joissa alioikeus on myöntänyt luvan tekniseen kuunteluun.
Vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin saataisiin kohdistaa teknistä
kuuntelua ainoastaan, jos rikoksesta epäilty todennäköisesti oleskelee siellä.
Teknisen seurannan (5 a luvun 4 b §) osalta ehdotetaan sallittavaksi
nimenomaisesti seurantalaitteen sijoittaminen kulkuneuvon sisälle.
Seurantalaite kiinnitetään yleensä seurattavan ajoneuvon ulkopuolelle.
Joissakin tapauksissa seurannan tekninen onnistuminen saattaa kuitenkin
edellyttää laitteen tai sen osien sijoittamista kulkuneuvon sisälle. Kun
nykyisessä pakkokeinolain 5 luvun 1 §:ssä kulkuneuvo ja ehdotetussa 5
luvun 1 §:ssä suljettu kulkuneuvo rinnastetaan kotietsinnän toimittamisen
kohteena rakennukseen, huoneeseen ja suljettuun säilytyspaikkaan,
seurantalaitteen kulkuneuvon sisälle sijoittamisesta ja laitteen asentamiseksi
ja pois ottamiseksi kulkuneuvon sisälle pääsemisestä on syytä säätää
selvyyden vuoksi nimenomaisesti.
Telekuuntelun ja televalvonnan sekä tuomioistuimen päätösvallassa olevan
teknisen tarkkailun aloittaminen kaikkein kiireellisimmissä tapauksissa
riippuu nykyisellään liian sattumanvaraisesti siitä, onko toimivaltaisella
tuomioistuimella juuri sillä hetkellä mahdollisuus ottaa käsiteltäväksi luvan
myöntämistä koskeva vaatimus. Käräjäoikeuksien päivystysjärjestelmän
puitteissa vangitsemisasiat voidaan käsitellä myös niinä viikonpäivinä, joina
tuomioistuimissa ei normaalisti pidetä istuntoja, mutta järjestelmä ei
mahdollista arkipäivisinkään kiireellisten pakkokeinoasioiden
ympärivuorokautista käsittelyä. Joissakin tapauksissa televalvontatietoja on
kiireellisesti tarvittu vaarallisesta rikoksesta epäillyn henkilön
seuraamiseksi hänen mukanaan olevan matkapuhelimen kullakin hetkellä
käyttämän tukiaseman perusteella. Ehdotuksen mukaan telekuuntelusta,
televalvonnasta ja eräissä tapauksissa teknisestä tarkkailusta päättäisi
edelleen tuomioistuin (5 a luvun 5 §). Toimenpiteiden välittömän
aloittamisen mahdollistamiseksi kiireellisissä tapauksissa väliaikaisen
päätöksen voisi kuitenkin tehdä eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta
pidättämiseen oikeutettu virkamies. Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen
päätöksellä toimenpidettä voitaisiin jatkaa enintään 24 tunnin ajan.
Nykyisten säännösten mukaan teknistä kuuntelua koskeva päätös on muissa
kuin tuomioistuimen päätösvaltaan kuuluvissa tilanteissa alistettava 24
tunnin kuluessa korkealle poliisi- tai muulle sellaiselle virkamiehelle. Nyt
ehdotetaan, että nämä korkeat poliisi- tai muut sellaiset virkamiehet
lähtökohtaisesti päättäisivät teknisestä kuuntelusta, mutta tutkinnanjohtaja
voisi kiireellisessä tapauksessa päättää väliaikaisesti teknisestä kuuntelusta
(5 a luvun 5 §). Tutkinnanjohtajan päätöksellä kuuntelua voitaisiin jatkaa
enintään 24 tunnin ajan.
Ylimääräinen tieto. Telekuuntelussa ja teknisessä kuuntelussa paljastuu
käytännössä myös sellaista tietoa, joka ei liity tutkittavana olevaan
rikokseen. Jos tällaiset niin sanotut ylimääräiset tiedot eivät liity mihinkään
rikokseen, poliisilla ei voi olla mitään hyväksyttävää tarvetta niiden
käyttämiseen. Jos ylimääräinen tieto koskee epäillyn tekemää jotain muuta
kuin kuunteluluvan perusteena olevaa rikosta tai jonkun muun kuin epäillyn
tekemää rikosta, kysymys tiedon käyttämisestä on ongelmallisempi.
Nykyisessä laissa on ainoastaan henkilörekisterilainsäädännön
tietosuojaperiaatteiden edellyttämät säännökset ylimääräisen tiedon
tallettamisesta poliisin rekistereihin. Säännöksiä ei sen sijaan ole
ylimääräisen tiedon käyttämisestä esimerkiksi esitutkinnassa tutkinnan
suuntaamiseen ja lisänäytön hankintaan tai tiedon käyttämisestä todisteena
oikeudenkäynnissä. Kun ylimääräisen tiedon käyttöä ei ole nimenomaisella
yleisellä säännöksellä kielletty, tästä seuraa se, että ylimääräisen tiedon
käyttö on lähtökohtaisesti sallittu. Tämä on lainsäätäjän tietoinen ratkaisu,
jota on perusteltu pakkokeinolain 13 §:n esitöissä (HE 22/1994). Samoista
syistä sääntelyä ei edelleenkään ehdoteta tältä osin muutettavaksi.
Ylimääräisen tiedon käyttöä esitutkinnassa ei ole järkevää eikä myöskään
realistista pyrkiä estämään. Kuuntelumahdollisuus on laissa tosin rajoitettu
koskemaan vain tiettyjä törkeitä rikoksia. Rajoituksen tarkoituksena on
suojata rikoksesta epäiltyjä tai kansalaisia yleensäkin liian laajalta
kuuntelun käytöltä. Tätä tarkoitusta ei kuitenkaan voida toteuttaa enää
jälkikäteen rajoittamalla jo tapahtuneella kuuntelulla saatujen tietojen
käyttöä. Mitään muutakaan hyväksyttävää perustetta esitutkinnan
vaikeuttamiseksi ja rikoksentekijän suojaamiseksi tietojen käyttöä estämällä
ei ole. Tämän vuoksi ylimääräisen tiedon käyttöön tulisi suhtautua samalla
tavalla kuin muuhunkin sattumalta poliisin tietoon tulleeseen tietoon
riippumatta siitä, koskeeko ylimääräinen tieto sellaista rikosta, jonka
tutkintaan olisi voitu saada kuuntelulupa vai ei. Ylimääräinen tieto on joka
tapauksessa tullut poliisin tietoisuuteen, eikä ole olemassa keinoa, jolla
asiantila voitaisiin jälkikäteen muuttaa. Käyttökieltoa olisi käytännössä jo
pelkästään tämän vuoksi vaikea noudattaa. Kiellon valvonta olisi
käytännössä täysin mahdotonta.
Edellä esitutkinnan osalta esitetyt osin käytännölliset syyt eivät sellaisenaan
ole esteenä sille, että ylimääräisen tiedon käyttö todisteena
oikeudenkäynnissä estettäisiin yleisesti sovellettavalla kiellolla. Pelkästään
se, että todiste on syntynyt sinänsä laillisen kuuntelun sivutuotteena ei
kuunteluun oikeuttamattomankaan rikoksen osalta edellä esitutkinnan
yhteydessä sanotuista syistä riitä perusteeksi syytettyä suojaavalle
käyttökiellolle. Todistusoikeutemme peruslähtökohtana on vapaan
todistelun ja todistusharkinnan periaate, jonka yleisesti katsotaan luovan
parhaat edellytykset totuuden selvittämiseen oikeudenkäynnissä.
Ylimääräistä tietoa koskeva käyttökielto tarkoittaisi merkittävää poikkeusta
kyseisestä periaatteesta ja olisi oikeusjärjestelmällemme muutenkin vieras.
Se, että lakiin ei ehdoteta otettavaksi ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaa
yleistä kieltoa, ei tarkoita sitä, että ylimääräisen tiedon käyttö todisteena
oikeudenkäynnissä olisi aina sallittua. Tuomioistuin voi ilman laissa olevaa
säännöstäkin asettaa yksittäistapauksessa käyttökiellon. Käytännössä asia
ratkaistaan arvioimalla ja punnitsemalla yhtäältä harkittavana olevalla
käyttökiellolla suojattavia etuuksia tai arvoja ja oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin vaatimuksia sekä toisaalta todisteen merkitystä ja
pyrkimystä aineellisen totuuden selvittämiseen. Jättämällä ylimääräisen
tiedon käyttö tietoisesti tuomioistuimen tapauskohtaiseen harkintaan
saavutetaan erilaiset etuudet paremmin huomioonottava lopputulos kuin
laissa säädettävällä yleisellä käyttökiellolla.
Oikeuskäytäntöä nimenomaan ylimääräisen tiedon käytöstä todisteena ei
ole. Yleisemmin todisteen käyttökieltoa koskevia ja välillisesti käsillä
olevaan asiaan liittyviä ratkaisuja korkein oikeus on sen sijaan antanut.
Esimerkiksi tapauksessa KKO:1995:66 vastaajan oikeudenkäymiskaaren 17
luvun 20 §:ssä tarkoitettu lähiomainen oli kieltäytynyt todistamasta
oikeudenkäynnissä. Todistajana oli kuultu lähiomaista esitutkinnassa
puhutellutta poliisia, joka oli kertonut, mitä lähiomainen oli alustavassa
puhuttelussa kertonut syytteessä tarkoitetusta teosta. Korkein oikeus katsoi
ettei todistajankertomukseen voitu nojautua näyttönä jutussa, koska se olisi
merkinnyt lähiomaisen kieltäytymisoikeuden murtamista ja lisäksi koska
vastaajalla ei olisi ollut mahdollisuutta esittää kysymyksiä suoraan
lähiomaiselle. Tapauksessa KKO:2000:71 syyttäjä oli vaatinut vastaajalle
rangaistusta siitä, että tämä oli pahoinpidellyt asianomistajaa. Asianomistaja
oli esitutkinnassa kertonut vastaajan pahoinpidelleen häntä. Asianomistaja
selitti häntä käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa kuulusteltaessa, että
hän ei halunnut lausua asiassa mitään. Asianomistajan esitutkinnassa
antama kertomus saatiin tässä tapauksessa lukea käräjäoikeuden
pääkäsittelyssä ja ottaa todisteena huomioon, mutta kun vastaajalla ei ollut
asianomistajan kieltäytymisen johdosta tilaisuutta kuulustella häntä ja kun
muu jutussa esitetty näyttö ei ollut riittävä selvitys vastaajan syyllisyydestä,
syyte hylättiin. Molemmissa edellä kuvatuissa tapauksissa keskeinen
merkitys on annettu vastaajan oikeudelle kuulustella todistajaa eli
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksille.
4. Esityksen vaikutukset
4.1. Taloudelliset vaikutukset
Esityksellä ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.
Julkisen asiamiehen instituution käyttöönottaminen lisäisi valtion menoja.
Käsiteltävien asioiden varsin vähäisen määrän vuoksi taloudelliset
vaikutukset eivät kuitenkaan olisi merkittäviä.
Tuomioistuinten päivystysjärjestelmän nimenomainen laajentaminen
telepakkokeinoihin ja tekniseen tarkkailuun, ehdotetut toimivaltuuksien
laajennukset, joissa tuomioistuin päättäisi pakkokeinon käytöstä, sekä
päivystysjärjestelmän tekeminen ympärivuorokautiseksi aiheuttaisivat
lisäkustannuksia.
Toimivaltuuksien, erityisesti telekuuntelun soveltamisalan, laajentaminen
tehostaisi myös talousrikostutkintaa sekä siihen liittyvää rikoshyödyn
jäljittämistä, pois ottamista ja oikealle omistajalle palauttamista.
4.2. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset
Esityksellä ei ole merkittäviä organisaatio- ja henkilöstövaikutuksia.
Vangitsemisasian uudelleenkäsittelymekanismin ehdotettu muuttaminen
vähentäisi tuomioistuinlaitoksen ja esitutkintaviranomaisten
henkilöresurssien sitomista näihin asioihin. Ehdotetut kuulustelumenettelyn
joustavuutta lisäävät säännökset vähentäisivät esitutkintaviranomaisten
henkilöresurssien sitomista.
Vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettavasta teknisestä
kuuntelusta päättämisen säätäminen tuomioistuimen tehtäväksi ja
telekuuntelun soveltamisalan laajentaminen lisäisivät tuomioistuinlaitoksen
ja myös esitutkintaviranomaisten henkilöresurssien sitomista näiden lupa-
asioiden käsittelyyn. Käsiteltävien asioiden varsin vähäisen määrän vuoksi
vaikutukset eivät kuitenkaan olisi merkittäviä.
5. Asian valmistelu
Esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön muutostarpeita on kartoitettu
sisäasiainministeriön poliisiosaston järjestys- ja rikospoliisitoiminnan
toimintayksikön asettaman poliisin esitutkintalainsäädännön
tarkistamistyöryhmän mietinnössä (sisäasiainministeriön poliisiosaston
julkaisu 4/1994).
Telekuuntelua, televalvontaa ja teknistä tarkkailua koskevan hallituksen
esityksen (HE 22/1994 vp) eduskuntakäsittelyn yhteydessä esitettiin, että
telekuuntelun käyttöalaa tulisi laajentaa hallituksen esitykseen verrattuna
muun muassa siten, että törkeät talousrikokset otettaisiin
telekuuntelusäännöksen piiriin (HaVL 5/1994 vp, PeVL 8/1994 vp ja
LaVM 24/1994 vp).
Oikeusministeriö asetti 8 päivänä syyskuuta 1995 työryhmän, jonka
tehtävänä oli laatia edellä sanotun mietinnön pohjalta ehdotukset
esitutkinta- ja pakkokeinolain muutoksiksi. Työryhmässä oli edustajia
oikeusministeriöstä, sisäasiainministeriöstä, poliisista, syyttäjälaitoksesta ja
asianajajakunnasta. Työryhmä sai mietintönsä valmiiksi 30 päivänä
elokuuta 1999.
Oikeusministeriö pyysi 24 marraskuuta 1999 lausuntoa työryhmän
mietinnöstä. Lausuntoa pyydettiin yhteensä 31 eri viranomaiselta ja
organisaatiolta, joista 30 antoi lausuntonsa. Eduskunnan
apulaisoikeusasiamies katsoi lausumassaan, ettei perusoikeuksiin
puuttuvien pakkokeinojen näyttökynnysten alentamista ole perusteltu
vakuuttavasti. Sisäasiainministeriö esitti muutosta pakkokeinolain 6 lukuun,
jotta rikoksesta epäillystä voitaisiin ottaa DNA-vertailunäyte DNA-
tunnisteen määrittämiseksi ja tallettamiseksi rekisteriin myös muun kuin
tutkittavana olevan rikoksen johdosta. Suomen Asianajajaliitto ja eräät
muut lausunnonantajat katsoivat, että ryhmätunnistamistilaisuuden
järjestäminen on ehdotuksessa riittämättömästi säännelty.
Valtakunnansyyttäjänvirasto ja eräät muut lausunnonantajat katsoivat, että
koska lapseen kohdistuvan rikoksen oikeuskäsittelyssä joudutaan usein
käyttämään asianomistajan osalta materiaalina pelkästään esitutkinta-
aineistona, kuuleminen tulisi pääsääntöisesti tallentaa videonauhalle.
Nauhoitus voisi tapauskohtaisesti harkiten korvata henkilökohtaisen
kuulemisen oikeudessa, mikäli epäillylle on varattu tilaisuus esittää lapselle
omat kysymyksensä. Sisäasiainministeriö kiinnitti lausumassaan erityistä
huomiota sähköpostin epäselvään oikeudelliseen asemaan ja katsoi, että sitä
koskevista pakkokeinoista tulisi säännellä telekuuntelua koskevassa 5 a
luvussa siten, että käyttäjän yksilöivä tunnus lisättäisiin teleliittymän ja
telepäätelaitteen ohella pakkokeinon kohteen yksilöintiperusteeksi. Suomen
Asianajajaliitto ja eräät muut lausunnonantajat vastustavat vakituisen
asunnon ja kotirauhan piiriin kohdistuvan teknisen kuuntelun käyttöönottoa
erityisesti, koska se loukkaisi epäillyn perheenjäsenten kotirauhaa täysin
perusteettomasti. Suomen Asianajajaliitto suhtautuu lisäksi torjuvasti
julkisen asiamiehen käyttöön ottoon. Jos järjestelmä toteutetaan, ei
asiamieheksi tulisi määrätä ketään ilman hänen suostumustaan.
Hallituksen esitys on valmisteltu mietinnön ja siitä saatujen lausuntojen
pohjalta oikeusministeriön työryhmässä, jossa on ollut edustajat
oikeusministeriön lisäksi Valtakunnansyyttäjän virastosta ja
sisäasiainministeriöstä. Jatkovalmistelun aikana kuultu asiantuntijoita
ryhmätunnistamista, lapsen kuulustelua esitutkinnassa, telekuuntelua ja
teknistä kuuntelua koskevien ehdotusten osalta.
Lakiehdotukseen on tehty lausuntopalautteen johdosta eräitä muutoksia.
Lakiehdotukseen on lisätty lausuntopalautteessa esitetyt DNA-tunnisteen
ottamista, ryhmätunnistamistilaisuuden järjestämistä ja lapsen kuulemista
esitutkinnassa koskevat säännökset. Asuntoon kohdistuvan teknisen
kuuntelun edellytyksiä on tiukennettu. Julkisen asiamiehen tehtävä on
muutettu vapaaehtoiseksi. Muilta osin muutokset ovat vähäisiä lähinnä
teknisluonteisia muutoksia.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Lakiehdotusten perustelut
1.1. Esitutkintalaki
Lain 2, 4 ja 4 a §:ään ehdotettavat muutokset kohdistuvat
huomautuksenantomenette-lyyn ja esitutkinnan rajoittamista syyttäjän
päätöksellä koskevaan terminologiaan. Samalla säännökset toimenpiteistä
luopumisesta esitutkintaa toimittamatta koottaisiin yhteenkuuluvuutensa
vuoksi samaan pykälään.
2 §. Pykälän 2 momentti säädettiin uuden poliisilain säätämisen yhteydessä,
koska silloin katsottiin, ettei yleissäännös toimenpiteistä luopumisesta kuulu
poliisilakiin, vaan rikosprosessimenettelyyn liittyvänä esitutkintalakiin.
Esitutkinnan aloittamista ja päättämistä koskevaa säännöstöä ei tuolloin
tarkasteltu kokonaisuutena, minkä vuoksi toimenpiteistä luopumista
koskeva säännös tuli sijoitetuksi 2 §:ään osoittamaan poikkeusta muutoin
pääsääntöisestä esitutkinnan toimittamisvelvollisuudesta. Kun esitutkinnan
aloittamista ja päättämistä koskevaan säännöstöön ehdotetaan nyt muitakin
tarkennuksia, on samalla paikallaan sijoittaa toimenpiteistäluopumissäännös
asiayhteytensä puolesta parhaiten soveltuvaan lainkohtaan. Momentti
kumottaisiin ja samansisältöinen säännös otettaisiin muutetun 4 §:n 1
momentiksi. Tällöin 2 §:n ainoaksi momentiksi jää alkuperäinen säännös
esitutkintakynnyksestä, jonka ylittyminen on aina ratkaistava, ennen kuin
syyteoikeuden vaikutus esitutkinnan toimittamiseen (3 §) tai toimenpiteistä
luopuminen (nykyiset 2 §:n 2 momentti, 4 § ja 4 a §) voivat tulla
harkittaviksi.
4 §. Toimenpiteistä luopumista koskeva yleissäännös sijoitettaisiin pykälän
1 momentiksi ja siitä poistettaisiin samalla mahdollisuus huomautuksen
antamiseen. Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän porrastuksessa
poliisimiehen antama huomautus on toimenpiteistä kokonaan luopumisen
jälkeen lievin mahdollinen seuraamus tapahtuneen rikoksen johdosta.
Tämäkin ratkaisu sisältää virallisen moitearvostelun, minkä vuoksi ei voida
pitää hyväksyttävänä sitä, että huomautus voidaan antaa ryhtymättä
mihinkään toimenpiteisiin rikoksen selvittämiseksi. Säännös huomautuksen
antamisesta sijoitettaisiin esitutkinnan päättämistä koskevaan 43 §:ään siten
muotoiltuna, että vaikka huomautusmenettely edellyttää esitutkinnan
aloittamista, 5 §:ssä säädettyjen asioiden selvittämisen sijasta riittäisi
tarpeellisen selvityksen saaminen syyllisyyskysymyksestä ja enemmistä
toimenpiteistä luopumisen edellytyksistä.
Ehdotettu 4 §:n 2 momentti vastaa sellaisenaan nykyistä 4 §:ää. Sen suhde
voimassa olevaan 2 §:n 2 momenttiin on voinut olla epäselvä nimenomaan
siksi, että säännökset ovat sijainneet eri pykälissä. Nykyinen 2 §:n 2
momentti on yleissäännöksenä toimivaltaperuste luopua toimenpiteistä,
josta ratkaisusta seuraa samalla, ettei esitutkintaa toimiteta. Nykyinen 4 §
taas koskee esitutkinnan toimittamatta jättämistä tilanteessa, jossa
toimenpiteestä luopuminen perustuu esitutkintalain ulkopuoliseen
erityislainsäädäntöön. Tällaista erityislainsäädäntöä ovat esimerkiksi
tieliikennelain (267/1981) 104 §, samoin kuin vahingontekoa ja lievää
vahingontekoa koskeva rikoslain (39/1889) 35 luvun 7 §, joiden mukaiset
toimenpiteistä luopumisen edellytykset poikkeavat osittain
yleissäännöksestä. Ehdotetussa 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuna erityisenä
syynä, jonka vuoksi esitutkinta toimitettaisiin rikosoikeudellisista
toimenpiteistä luopumisesta huolimatta, voi alkuperäisen pykälän
perustelujen (HE 14/1995 vp) mukaisesti edelleen olla esimerkiksi, että
tapahtumaolosuhteiden selvittämisellä on olennainen merkitys rikokseen
syyllistyneen korvausvastuuta harkittaessa. Toimenpiteistä luopumista
koskevaan erityislainsäädäntöön sisältyviä säännöksiä
huomautusmenettelystä ei muuteta, vaan ne jäävät edelleen noudatettaviksi.
Esimerkiksi vähäisen liikennerikoksen johdosta esitutkintaa aloittamatta
annettavaan huomautukseen ei liity edellä 1 momentin perusteluissa
todettuja periaatteellisia ongelmia silloin, kun huomautuksen antava
poliisimies on välittömästi todennut rikkomuksen ja sen tekijän.
Ehdotettu 3 momentti vastaa asiasisällöltään nykyistä 4 a §:ää, joka lisättiin
esitutkintalakiin rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisen
yhteydessä. Tämäkin säännös siirrettäisiin 4 §:ään, koska myös se koskee
toimenpiteistä luopumista, vaikka siinä tarkoitetuissa tapauksissa ratkaisun
tekee syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä. Säännöksen sanamuotoa
ehdotetaan selvyyden vuoksi muutettavaksi siten, että momentissa
puhuttaisiin esitutkinnan lopettamisesta sen keskeyttämisen sijasta.
Esitutkinnan keskeyttämisen käsitettä ei ole ennen nykyisen 4 a §:n
säätämistä käytetty lainsäädännössä, mutta käsite on vakiintuneena
ammattiterminä tarkoittanut esitutkintaviranomaisen tosiasiallista päätöstä
keskeyttää aktiiviset toimenpiteet tutkittavana olevan jutun selvittämiseksi
silloin, kun todistusaineisto jutun päättämiseksi on puutteellinen, mutta
uutta todistusaineistoa ei ole heti odotettavissa. Keskeytettyä esitutkintaa
voidaan aiheen ilmaannuttua jatkaa milloin tahansa niin kauan kuin
tutkittavaa rikosta koskeva syyteoikeus ei ole vanhentunut. Säännöksessä
tarkoitetussa toimenpiteessä on sen sijaan kysymys syyttäjän lopulliseksi
tarkoitetusta ratkaisusta, jolla esitutkintatoimenpiteistä tietyn rikoksen
selvittämiseksi luovutaan kokonaan tai enemmälti sen johdosta, että syyttäjä
oman arvionsa mukaan tulisi tekemään sen johdosta niin sanotun
seuraamusluonteisen syyttämättäjättämispäätöksen. Syyttäjän päätös
esitutkinnan toimittamatta jättämisestä tai lopettamisesta merkitsee sitä, että
esitutkintatoimenpiteistä luovutaan jo ennen kuin esitutkintaviranomaisen
olisi aika tehdä ratkaisu asian saattamisesta syyttäjän harkittavaksi.
Syyttäjän tässä tarkoitetun ratkaisun jälkeen esitutkintaviranomaisen ei siten
kuulu tehdä 43 §:ssä tarkoitettua päätöstä esitutkinnan lopettamisesta.
Säännökset esitutkinnan lopettamisesta tehtävästä ilmoituksesta
sijoitettaisiin 47 §:ään, jonka perusteella syyttäjällä olisi
ilmoitusvelvollisuus tässä käsitellystä ratkaisustaan.
4 a. Pykälä kumottaisiin 4 §:n 3 momentin perusteluissa mainitusta syystä.
5 §. Pykälässä ilmaistussa esitutkinnan tavoitteiden määrittelyssä
ehdotetaan tuotavaksi entistä selvemmin esiin se, että esitutkinnassa
pyritään syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä tarvittavan aineiston
kokoamisen lisäksi sekä selvittämään tosiasialliset mahdollisuudet
rikoksella saadun hyödyn pois ottamiseen ja vahingonkorvausten saamiseen
että myös konkreettisesti turvaamaan omaisuuden takaisin saaminen sekä
menettämisseuraamusten ja vahingonkorvausten täytäntöönpano, siinä
määrin kuin tämä on mahdollista muualla säädettyjen olemassa olevien
toimivaltuuksien rajoissa ja perusteltua yleisten esitutkintaperiaatteiden
kannalta. Ehdotettujen muutosten vuoksi koko pykälän kirjoittaminen
uudelleen on säädösteknisesti tarkoituksenmukaisinta.
Pykälän 1 momentin kolmessa kohdassa säädetään nykyisin asian
selvittämisestä kolmea erilaista tarkoitusta, nimittäin syyteharkintaa,
mahdollisen takavarikon turvaamista sekä asianomistajan
yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajamista varten. Säännökset muun
muassa takavarikon turvaamiseksi tarvittavista selvityksistä siirrettäisiin
nykyisestä 1 momentin 2 kohdasta 3 kohtaan. Kun rikoksella aiheutetun
vahingon ja saavutetun hyödyn selvittämisellä on toisaalta erittäin
keskeinen merkitys myös syyteharkinnan ja rikoksen seuraamusten
kannalta, niitä koskevat maininnat ehdotetaan lisättäviksi 1 momentin 1
kohtaan. Esitutkinnan tarkoituksena on asian selvittämisen ohella
asianosaisten kuuleminen. Asianomistajalle on varattava mahdollisuus
esittää tapahtumatietojen ja vaatimustensa lisäksi oikeudellinen arvionsa
tutkittavasta asiasta. Vastaavasti rikoksesta epäillylle on annettava tilaisuus
ilmaista asian selvittämisen ohella mielipiteensä hänen tekemäkseen
epäillyn teon rangaistavuudesta sekä häneen kohdistettujen epäilyjen ja
vaatimusten aiheellisuudesta. Myös asianomistajan käsitys kärsimänsä
oikeudenloukkauksen merkityksellisyydestä on syyteharkinnassa ainakin
jossain määrin huomioon otettava seikka, samoin kuin rikoksesta epäillyn
mahdollinen erehtyminen oikeussääntöjen sisällöstä ja soveltamisesta
silloinkin, kun erehdys ei poista teon rangaistavuutta. Asianomistajan
yksityisoikeudellisen vaatimuksen selvittämistä koskeva nykyinen 3 kohta
siirtyisi sanamuodoltaan muuttamattomana 2 kohdaksi.
Uudeksi 3 kohdaksi kirjoitetulla ja asiasisällöltään laajennetulla
rikoshyödyn jäljittämistä ja pois ottamista koskevalla säännöksellä
korostettaisiin sitä, ettei esitutkinnan merkitys tässä suhteessa rajoitu
menettämisseuraamuksista ja vahingonkorvauksista tuomioistuimissa
tehtävien ratkaisujen oikeudellisten edellytysten selvittämiseen.
Rikostorjunnan tehtäväkokonaisuuden kannalta on päin vastoin tärkeää, että
esitutkinnassa myös selvitetään ja toteutetaan olemassa olevat
mahdollisuudet rikoksella saadun hyödyn konkreettiseen jäljittämiseen ja
pois ottamiseen. Kriminaalipolitiikan perustavoitteiden toteuttamisessa eräs
keskeinen tehtävä on ottaa rikoksentekijältä ja muiltakin pois rangaistavan
teon tuottama taloudellinen hyöty. Tähän liittyvien toimivaltuuksien oikea-
aikaisella käyttämisellä kyetään usein ennallistamaan loukattu oikeustila
jopa siten, ettei asianomistajalle synny rikosvahinkoja tai niiden lopullinen
määrä jää vähäiseksi.
Rikoshyödyn jäljittämistä ja pois ottamista merkitsevien konkreettisten
toimenpiteiden sisältyminen esitutkinnan laissa määriteltyihin
tarkoitusperiin ilmenee muun muassa siinä, että asianosaisia ja todistajia
voidaan kuulustella itse rikollisen teon ja sen teko-olosuhteiden ja
seurausten lisäksi esimerkiksi sellaisista seikoista, jotka liittyvät rikoksella
viedyn omaisuuden sijaintiin, siihen myöhemmin kohdistuneiden
luovutustoimien oikeudelliseen ja tosiasialliseen luonteeseen taikka
rikoksentekijän tai muun menettämisseuraamuksesta tai
vahingonkorvauksesta vastuussa olevan varallisuusoloihin. Kaikilla näillä
kysymyksillä on merkitystä arvioitaessa mahdollisuuksia rikoksella saadun
omaisuuden palauttamiseksi sekä rikoksen johdosta tuomittavan
menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen
täytäntöönpanemiseksi. Rikoshyötyä jäljitettäessä ja pois otettaessa myös
nämä seikat sisältyvät todistajan totuusvelvollisuutta koskevassa
esitutkintalain 27 §:n 1 momentissa käytettyyn tutkittavan asian
käsitteeseen.
Momentin 3 kohtaan ei sisältyisi säännöksiä rikoshyödyn konkreettiseen
pois ottamiseen käytettävissä olevista toimivaltuuksista, vaan niistä
säädetään erikseen, lähinnä pakkokeinolain 3 luvussa (hukkaamiskielto ja
vakuustakavarikko) sekä 4 luvussa (takavarikko). Mainittakoon tässäkin
yhteydessä, että pakkokeinolain 5 lukuun samanaikaisesti ehdotettaviin
muutoksiin sisältyy etsinnän käyttöalan laajentaminen myös väliaikaiseen
hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan omaisuuden
etsimiseen.
Vaikka rikoshyödyn jäljittäminen ja pois ottaminen sekä
vahingonkorvausten ja menettämisseuraamusten turvaaminen sisältyvät
erottamattomasti esitutkinnan tarkoitusperiin, niiden ajoitusta ei ole tarpeen
eikä mahdollistakaan sitoa kiinteästi syyteharkintaa varten koottavan
esitutkinta-aineiston valmistumiseen. Syyteharkinnan ja mahdollisen
tuomioistuinmenettelyn kannalta esitutkinta on valmistunut, kun siinä on
saatu riittävä selvitys ehdotuksen mukaisessa tämän momentin 1 ja 2
momenteissa säädetyistä seikoista, vaikka kaikkia rikoshyödyn
jäljittämiseksi tai vahingonkorvausten ja menettämisseuraamusten
turvaamiseksi ajateltavissa olevia toimenpiteitä ei olisi tehty siihen
mennessä. Asian saattaminen syyttäjän harkittavaksi ei toisaalta estä
jatkamasta rikoshyödyn jäljittämistä ja pois ottamista sekä
vahingonkorvausten ja menettämisseuraamusten turvaamista sen jälkeenkin.
Tällöin sovelletaan samoja periaatteita kuin jatkettaessa esitutkintaa sen
jälkeen lisäselvityksen hankkimiseksi. Kysymystä käsitellään tarkemmin
43 §:n perusteluissa. Näiden tehtävien liittymisestä nimenomaan
esitutkintaan seuraa kuitenkin, ettei täytäntöönpanomahdollisuuksien
selvittäminen ja turvaaminen ole esitutkintaviranomaisten asiana enää sen
jälkeen, kun rikosasiassa on annettu lainvoimainen tuomio.
9 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, joka sisältäisi
nimenomaisen säännöksen siitä, että esitutkinta päätetään tietyn rikoksesta
epäillyn henkilön osalta siinä vaiheessa, kun juuri häntä ei enää ole laillisin
perustein aihetta epäillä, mutta tutkittavassa asiassa on edelleen olemassa
esitutkintalain 2 §:ssä tarkoitettu syy epäillä, että rikos on tehty.
Momentin tarkoituksena on täydentää säännöksiä asian käsittelyn
etenemisestä rikosprosessin asianosaisille tiedottamisesta siten, ettei
rikoksesta epäilty, jolle on ilmoitettu hänen asemastaan esitutkinnassa,
joutuisi olemaan liian pitkää aikaa epätietoisuudessa siitä, mikä on
rikosprosessin lopputulos hänen osaltaan. Ihmisoikeuksien ja
perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Sops 19/1990;
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kappaleen mukaan
jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenkäyntiin silloin,
kun päätetään häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tätä
sopimusmääräystä on noudatettava silloinkin, kun prosessi ei johda syytteen
nostamiseen epäiltyä vastaan. Tuomioistuimen ratkaisujen mukaan
kohtuullisen ajan mittaaminen alkaa sellaisesta hetkestä, jolloin henkilö on
saanut virallisen ilmoituksen perusteella tietää olevansa epäilty, ja päättyy
silloin, kun asiassa on annettu lopullinen ratkaisu eli epäilty ei ole enää
epätietoinen asemastaan.
Rikoksesta epäillylle on aina ilmoitettava hänen asemansa tutkittavassa
asiassa viimeistään ennen kuulustelun alkua (nykyinen 22 §, ehdotettu
29 §). Ilmoitus on 9 §:n 1 momentin mukaan tehtävä yleensäkin, kun
jotakuta kohtaan ryhdytään toimenpiteisiin esitutkinnassa ja hänen
asemansa tutkittavassa asiassa on selvillä. Rikoksesta epäilty voi siten saada
tiedon asemastaan esimerkiksi häneen kohdistuvan alustavan puhuttelun,
takavarikon, kotietsinnän, henkilöntarkastuksen tai henkilönkatsastuksen
yhteydessä. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan
2 kappaleen mukaan vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle on viipymättä
ilmoitettava hänen ymmärtämällään kielellä vapaudenriiston perusteet ja
häneen mahdollisesti kohdistetut syytteet. Tätä vastaavia kansallisia
säännöksiä kiinniottamisen tai pidättämisen syyn ilmoittamisesta on muun
muassa poliisilain (493/1995) 4 §:ssä, jo mainitussa esitutkintalain 9 §:n 1
momentissa sekä pakkokeinolain 1 luvun 2 ja 7 §:ssä. Vaikka rikoksesta
epäiltynä kiinni otettu osoittautuisi syyttömäksi ennen kuin häntä ehditään
kuulustella, hänelle on säännösten perusteella ollut ilmoitettava hänen
asemansa jo kiinni otettaessa.
Jos alun perin rikoksesta epäilty henkilö osoittautuu tutkinnan edistyessä
asianomistajaksi tai todistajaksi, hänelle on 9 §:n 1 momentin mukaan
ilmoitettava hänen asemansa muuttumisesta. Uudessa 2 momentissa
tarkoitetussa tilanteessa on myös tavallaan kysymys henkilön aseman
muuttumisesta esitutkinnassa, kun alun perin rikoksesta epäilty lakkaa
olemasta esitutkinnan asianosainen. Kun esitutkinta lopetetaan hänen
osaltaan, vaikka rikosepäily muuten jää jäljelle, ratkaisusta on ilmoitettava
siten kuin ehdotetussa 47 §:ssä säädetään. Entisen epäillyn lakattua
olemasta esitutkinnan asianosainen hänellä ei enää ole asianosaiselle
säädettyjä oikeuksia vaikuttaa esitutkinnan suoritustapaan, eikä hänelle
tarvitse enää ilmoittaa esitutkintaa kokonaisuudessaan koskevasta 43 §:n
mukaisesta päätöksestä.
Uudella säännöksellä ei ole tarkoitus muuttaa esitutkintakynnyksen
ylittymisen arvioimisperusteita eikä esitutkintaviranomaisten noudattamaa
käytäntöä epäiltyjen joukkoon kulloinkin kuuluvien henkilöiden
rajaamisessa. Säännös ei myöskään vaikuttaisi niiden henkilöiden asemaan,
joita on tutkittavan rikoksen syyteoikeuden vanhentumiseen asti jatkuvasti
syytä epäillä rikoksesta, vaikkei heidän syyllisyyttään saataisi enempää
vahvistetuksi kuin poissuljetuksi. Esitutkinnan lopettamisella tietyn
henkilön osalta ei toisaalta olisi oikeusvoimavaikutusta, vaan henkilö voisi
joutua saman rikoksen esitutkinnassa uudelleen rikoksesta epäillyn
asemaan, jos tutkinnan edistyessä ilmi tulleet seikat antaisivat siihen aiheen.
17 §. Pykälän 1 momentissa säädetään jokaisen velvollisuudesta saapua
kutsusta esitutkintaan. Säännöksen käyttöalaa ehdotetaan hiukan
laajennettavaksi. Samalla siinä esiintyvää terminologiaa tarkistettaisiin
valtion paikallishallinnon organisaatiomuutoksen mukaisesti.
Momentin nykyisen sanamuodon mukaan esitutkintaan voidaan velvoittaa
saapumaan henkilö, "jolta otaksutaan voitavan saada selvitystä rikoksesta".
Käytetty ilmaisu viittaa kielellisesti lähinnä tilanteeseen, jossa esitutkintaan
saapuva henkilö itse ilmaisee asian selvittämiseksi tarpeellisia seikkoja
yleensä suullisesti, mutta joskus myös toistamalla johonkin tilanteeseen
liittyneen havaintonsa tai toimintansa taikka esittämällä
esitutkintaviranomaisen tarkastettavaksi vapaaehtoisesti mukanaan
tuomansa esineen tai asiakirjan. Säännöksen sanamuodon mukaan henkilö
voidaan velvoittaa saapumaan esitutkintaan myös tekemään sellaisia
havaintoja, joihin liittyvien kysymysten avulla häneltä voidaan sen jälkeen
olettaa saatavan selvitystä rikoksesta.
Nykyisen säännöksen mukaan henkilö on velvollinen saapumaan
esitutkintaan siinä poliisipiirissä, jossa hän oleskelee, taikka jos poliisipiirin
virkahuone on toisen poliisipiirin alueella tai piirin poliisitoimi hoidetaan
yhteistoiminnassa toisen piirin kanssa, myös tämän poliisipiirin alueella.
Säännöksen organisaatioterminologiaa ehdotetaan ensiksikin
tarkistettavaksi siten, että siinä esiintyvät poliisipiirin, sen virkahuoneen
sekä piirin poliisitointa koskevan yhteistoiminnan käsitteet korvattaisiin
viittauksella henkilön oleskelupaikan kihlakunnan alueeseen. Valtion
paikallishallinnon nykyisessä järjestelyssä yksittäisen
paikallispoliisiyksikön virka-alueena on nimenomaan kyseisen kihlakunnan
muodostama maantieteellinen alue. Nykyisin kunkin paikallispoliisiyksikön
toimipaikka on asianomaisen kihlakunnan alueella ja kukin yksikkö hoitaa
yleensä itsenäisesti paikallispoliisille asianomaisessa kihlakunnassa
kuuluvat tehtävät. Paikallispoliisiyksiköiden yhteistoiminta on kuitenkin
edelleen mahdollista. Kihlakuntien nykyisen suuren koon johdosta
velvollisuus saapua toisen kihlakunnan alueella sijaitsevalle toimipaikalle
saattaisi kuitenkin olla joskus kohtuuton.
Asiallisesti merkittävämpi muutosehdotus koskee saapumisvelvollisuuden
perustetta. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että saapumaan
voitaisiin velvoittaa myös henkilö, jonka läsnäolo esitutkintatoimenpidettä
suoritettaessa on muutoin tarpeen asian selvittämiseksi. Henkilö, jonka ei
odotetakaan ilmaisevan asian selvittämistä edistäviä tietoja, voitaisiin
kutsua esitutkintaan tällä perusteella muun muassa silloin, kun asian
selvittäminen edellyttää esitutkintaviranomaisen tai asiassa kuultavan
henkilön tekevän häneen kohdistuvia havaintoja. Asiassa jo kuulustellun
velvoittaminen olemaan läsnä toista henkilöä kuulusteltaessa ei myöskään
aina ole tarpeen häneltä vielä odotettavan selvityksen vuoksi, vaan hänen
läsnäolonsa tarkoituksena on toisinaan vaikuttaa sillä kerralla
kuulusteltavan henkilön halukkuuteen selvittää asia. Vaikka
henkilönkatsastus tai henkilötuntomerkkien ottaminen käytännössä tehdään
yleensä kiinniottotilanteessa tai heti sen jälkeen aloitettavien
esitutkintatoimenpiteiden yhteydessä, ehdotetun sanamuodon mukaan
henkilö voitaisiin velvoittaa saapumaan esitutkintaan tätä varten myös
erikseen, jos kyseisten pakkokeinojen käytön edellytykset täyttyvät ja
toimenpiteillä on edelleen merkitystä rikoksen selvittämisessä. Esimerkiksi
kuulustelussa ilmi tulleet tuntomerkkitiedot saattavat joskus antaa aiheen
tutkia rikoksesta epäillyn kehoa uudelleen ja tarkemmin kuin häneen alun
perin kohdistetussa henkilönkatsastuksessa.
Käytännössä merkittävä tarve velvoittaa henkilöitä saapumaan esitutkintaan
heihin kohdistuvien havaintojen tekemistä varten liittyy rikoksentekijän
tunnistamiseksi järjestettävään tilaisuuteen, jossa käytetään
vertailuhenkilöitä. Tällaisen ryhmätunnistamisen järjestämisestä ehdotetaan
säädettäväksi uudessa 38 a §:ssä.
Huomattakoon, että esitutkintaan saapuvalle ei voitaisi muutetunkaan
säännöksen perusteella asettaa uusia velvollisuuksia myötävaikuttaa
aktiivisesti esitutkinnan suorittamiseen, vaan tällaisen velvollisuuden on
perustuttava johonkin muuhun säännökseen. Esitutkintaviranomaisen on
siten suoritettava itse tai hankittava ostopalveluina sellaiset rikostutkinnassa
tarvittavat työsuoritukset, joita niiden suorittamiseen oikeutettu
yksityishenkilö ei halua tehdä vapaaehtoisesti.
19 §. Pykälän 1 momentissa ilmaistaan nykyään 17 §:ään viittaamalla se
alue, jonne rikospaikalta tai sen välittömästä läheisyydestä tavatun on
tarvittaessa saavuttava heti kuultavaksi. Mainitussa pykälässä käytettyyn
terminologiaan ehdotettua muutosta vastaavasti myös 19 §:n 1 momenttia
muutettaisiin siten, että saapumisvelvollisuus on voimassa saman
kihlakunnan alueella.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi 2 momentti, jolla täydennettäisiin
esitutkintaviranomaisten toimivaltuuksia rikospaikalta poistuvan henkilön
saamiseksi osallistumaan asian esitutkintaan.
Vaikka kenet tahansa voidaan 17 §:n mukaan kutsua ja 18 §:n mukaan jopa
noutaa esitutkintaan, nuo säännökset jäävät merkityksettömiksi, jos
rikospaikalla ollut pääsee poistumaan siten, ettei häntä pystytä tunnistamaan
myöhempää tavoittamista varten. Vaikka jokaisella rikospaikalta tai sen
välittömästä läheisyydestä tavatulla on 19 §:n mukaan velvollisuus
poliisimiehen kehotuksesta jäädä tai saapua kuultavaksi, paikalta
poistumassa oleva henkilö voi joissakin tapauksissa ehtiä kotirauhan
suojaamalle alueelle tai muuhun kotietsintä- ja paikantarkastussäännösten
soveltamiskohteeseen niin, ettei kehotusta sitä ennen saada hänelle
esitetyksi. Milloin kysymyksessä olevan henkilön kiinni ottamiseen ei ole
jostakin muusta esitutkintalain tai pakkokeinolain säännöksestä johtuvaa
perustetta, hänen tavoittamisekseen ei voida vastoin paikan haltijan tahtoa
mennä pakkokeinolain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun kotietsintäkohteeseen
eikä muuhunkaan sellaiseen paikkaan, minne yleisöllä ei ole pääsyä.
Muu kuin rikoksesta epäilty voidaan esitutkinnassa ottaa kiinni vain edellä
mainituin perustein, siis hänen laiminlyötyään noudattaa kutsun saapua
esitutkintaan tai kehotuksen jäädä rikospaikalle. Sama koskee rikoksesta
epäiltyä, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa
eikä kysymyksessä ole jokin jokamiehen kiinniotto-oikeuden
soveltamisalaan tällöinkin kuuluvista rikoksista.
Rikospaikalta poistuvan asianomistajan ja varsinkin todistajan
tavoittaminen myös muissa tilanteissa on kuitenkin sitä tärkeämpää, mitä
törkeämmästä rikoksesta on kysymys. Rikosprosessuaalisen järjestelmän
uskottavuudelle ei myöskään ole eduksi, että vähäisestäkään rikoksesta
epäilty voi välttää asian selvittämisen pelkästään siirtymällä yksityisalueelle
siten, ettei häneen jatkuvassa näköyhteydessä oleva esitutkintaviranomainen
saa sitä ennen esitetyksi hänelle vaatimusta paikalle jäämisestä. Esimerkiksi
moottoriajoneuvon kuljettajalle liikennerikkomuksen johdosta käsimerkein
tai poliisiajoneuvon merkinantolaittein annettua pysäytysmerkkiä on
sinänsä pidettävä myös esitutkintalain nykyisessä 19 §:ssä tarkoitettuna
paikallejääntikehotuksena. Vähäisestäkin liikennerikkomuksesta epäiltyä on
tällöin voitava seurata myös yksityisalueelle, vaikka olisi epävarmaa, onko
hän havainnut tällä tavoin annetun paikallejääntikehotuksen ja laiminlyönyt
sen noudattamisen siten, että laiminlyönnistä johtuva peruste hänen
kiinniottamiseensa ja siihen liittyen hänen tavoittamisekseen tehtävään
kotietsintään on olemassa.
Ehdotetun 2 momentin mukaan tarve nykyisessä 19 §:ssä tarkoitetun
paikallejääntikehotuksen esittämiseen oikeuttaisi ottamaan henkilön kiinni
silloinkin, kun muuta perustetta hänen kiinni ottamiseensa ei nykyisten
säännösten mukaan ole. Kiinniottaminen edellyttäisi kuitenkin, että asian
selvittäminen muutoin vaarantuisi. Kiinniottamisen edellytykset olisivat
siten jonkin verran tiukemmat kuin pelkän paikallejääntikehotuksen
esittämisen edellytyksenä oleva toimenpiteen tarpeellisuus asian
selvittämisen kannalta.
Kiinniotto-oikeudesta seuraisi pakkokeinolain mukainen toimivalta
suorittaa kotietsintä ja paikantarkastus kiinni otettavan henkilön
tavoittamiseksi. Kotietsinnän tai paikantarkastuksen suorittaminen tässä
tarkoituksessa olisi kuitenkin harkittava erityisen huolellisesti
pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ssä säädetyn suhteellisuusperiaatteen
huomioon ottaen. Pakkokeinon sisältämä oikeuspiiriin puuttuminen on
varsin vähäinen, jos rikkomuksesta epäiltyä moottoriajoneuvon kuljettajaa
seurataan yksityiskäytössä olevalle piha-alueelle. Todistajan asemassa
olevan henkilön etsiminen asunnosta puolestaan asettaa huomattavasti
korkeammat edellytykset sekä rikoksen vakavuudelle että juuri häneltä
saatavien tietojen oletettavalle merkitykselle asian selvittämisen kannalta.
Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti olisi samankaltaisia seikkoja
arvioimalla ratkaistava myös se, onko aiheellista velvoittaa säännöksen
nojalla tavoitettu henkilö saapumaan tai jäämään asian esitutkintaan
välittömästi vai voidaanko pelkkää toivomusta asian käsittelemisestä
myöhemmin pitää nykyisessä 19 §:ssä tarkoitettuna hyväksyttävänä syynä
tyytyä sillä kertaa kirjaamaan hänen henkilötietonsa viranomaisen
myöhempää yhteydenottoa varten.
22 §. Pykälän 1 momentin mukaan pääsääntönä olisi edelleen kuulustelun
toimittaminen kuulusteltavan ollessa henkilökohtaisesti läsnä
kuulustelutilaisuudessa. Säännös kuulusteltavan aseman ilmoittamisesta
ennen kuulustelun alkua ehdotetaan siirrettäväksi 29 §:ään, johon on
ennestään koottu kaikki muut säännökset ennen kuulustelua tehtävistä
ilmoituksista ja tiedusteluista.
2 momentti. Kuulustelun toimittaminen muuten kuin henkilökohtaisesti
edellyttäisi kuulusteltavan asemasta riippumatta yhä, että tutkija katsoo sen
tapahtuvan haitatta ja vaarantamatta tutkinnan luotettavuutta. Säännöksiä
asianosaisen oikeudesta antaa lausumansa asiamiehen välityksellä tai
puhelimitse sekä tutkijan oikeudesta harkintansa mukaan kuulustella
todistajaa puhelimitse täydennettäisiin siten, että myös muun
tiedonsiirtovälineen käyttö olisi mahdollista niissä tapauksissa, joissa
kuulustelu nykyään saadaan toimittaa puhelimitse. Esimerkiksi telekopio tai
sähköpostiyhteyttä voidaan käyttää tarkoituksenmukaisesti varsinkin, jos
tutkittavan asian laatu mahdollistaa etukäteen valmistellun kysymyssarjan
esittämisen yhtenä kokonaisuutena, johon kuulusteltavan odotetaan myös
vastaavan yhtäjaksoisesti. Tällaisten tiedonsiirtovälineiden käyttö voi olla
erityisen hyödyllistä silloin, kun asian laatu edellyttää kuulusteltavan
selvittävän sekä seikkaperäisesti että johdonmukaisesti sellaisia
asiakokonaisuuksia, joista hänenkin on mahdollisesti hankittava lisätietoja
vastausten laatimista varten. Tiedonsiirtovälineiden sekä niiden
saatavuuden ja hintatason kehittyminen voi puolestaan tehdä
tarkoituksenmukaiseksi kuulustelun toimittamisen kuulustelijan ja
kuulusteltavan välisenä videoneuvotteluna, jos tutkittavan asian
selvittämiseksi on tärkeää, että kuulustelija havaitsee välittömästi
kuulusteltavan suhtautumisen ja reaktiot kuhunkin kysymykseen.
Rikoksesta epäillyn puhelinkuulustelulle säädettyjä lisäedellytyksiä
lievennettäisiin nykyisestä siten, että uudelleen kuulustelu hänen
aikaisemmin henkilökohtaisesti läsnä ollen antamansa lausuman vähäiseksi
täydentämiseksi saataisiin tutkijan harkinnan mukaan suorittaa puhelimitse
tai muulla tiedonsiirtovälineellä riippumatta siitä, onko asia merkitykseltään
vähäinen tai myöntääkö epäilty ilmoituksen oikeaksi. Muissa tapauksissa
asian vähäiseen merkitykseen ja ilmoituksen oikeaksi myöntämiseen
liittyvien lisäedellytysten täyttymistä arvioitaessa on otettava huomioon,
että kuulustelutavan valintaa koskevien säännösten tarkoituksena on edistää
nimenomaan tapahtuneiden tosiasioiden selvittämistä. Tämän vuoksi
rikoksesta epäillyn ei ole katsottava kiistävän rikosilmoituksen
oikeellisuutta, jos hän myöntää rikosilmoituksessa kuvatun
tapahtumainkulun, mutta kiistää syyllistyneensä rangaistavaan menettelyyn.
Se, että kiistäminen perustuu rikoksesta epäillyn esittämään oikeudelliseen
arvioon tapahtuneesta, ei sinänsä vaaranna arvion kohteena olevien
tosiseikkojen selvittämistä.
Nykyisessä 1 momentissa käsitellyt asiat on jaettu ehdotuksessa kahteen
momenttiin. Ehdotettu 3 momentti on yhtäpitävä nykyisen 2 momentin
kanssa.
24 §. Pykälän 2 momentin mukaan kuulustelua ei saa ilman erityistä syytä
pitää kello 21:n ja 6:n välisenä aikana.
Öisen kuulustelun pääsääntöistä kieltoa koskevaa säännöstä ehdotetaan
muutettavaksi siten, että säännöksessä yksilöitäisiin kaksi tilannetta, joissa
kuulustelu myös yöllä tulee tyypillisesti kysymykseen, ja mainittaisiin
kolmantena vaihtoehtona muu erityinen syy.
Pääsäännön mukaan kuulustelun saisi aloittaa edelleenkin aikaisintaan kello
6, ja se olisi lopetettava viimeistään kello 21. Vaikka kirjatun
kuulustelukertomuksen tarkastaminen tapahtuu 39 §:n 2 momentin mukaan
"kuulustelun päätyttyä", tarkastamisen on katsottava sisältyvän
kuulustelutilaisuuteen sovellettaessa kuulustelun kellonaikaa koskevia
rajoituksia. Kuulusteltavan on siten annettava poistua
kuulustelutilaisuudesta viimeistään kello 21, jollei kuulustelun jatkamiseen
tätä kauemmin ole laillista perustetta.
Ehdotetun 1 kohdan mukaan kuulustelu saataisiin toimittaa kellonajasta
riippumatta, jos kuulusteltava tätä nimenomaisesti pyytää. Jos esimerkiksi
ennen kello 21 aloitettu kuulustelu jäisi muutoin vähäiseltä osin kesken,
kuulusteltava saattaa haluta mieluummin kuulustelun toimitettavaksi
samalla kerralla valmiiksi kuin saapua kuulusteluun toistamiseen. Varsinkin
vuorotyössä käyvän henkilön kuulusteleminen hänen pyynnöstään yöllä tai
aikaisin aamulla esimerkiksi työmatkan yhteydessä voi suorastaan vähentää
esitutkinnasta hänelle aiheutuvaa haittaa, jos tällainen menettely on
mahdollista esitutkintaviranomaisen työaikajärjestelyjen puolesta. Jottei
pyynnön peruuttamista kesken kuulustelun voitaisi väärinkäyttää
tutkintatoimenpiteiden manipuloimiseen, säännöstä olisi tulkittava siten,
että kuulusteltavan pyyntö on kertakaikkisesti voimassa asianomaisen
kuulustelutilaisuuden loppuun sitten kun kuulustelu on pyynnön perusteella
aloitettu kello 21:n ja 6:n välisenä aikana tai sitä on jatkettu kello 21:n
jälkeen. Kuulustelijan olisi kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota siihen,
ettei edes kuulusteltavan nimenomainen pyyntö kuulustelun toimittamisesta
yöllä saa johtaa kuulusteltavan uuvuttamiseen taikka hänen
ratkaisuvapauttaan tai tahdonvoimaansa vaarantavaan menettelyyn.
Ehdotetun 2 kohdan mukaan esitutkinta saataisiin suorittaa yöllä myös
kuulusteltavan tahdosta riippumatta, kun kyseessä on suppea esitutkinta,
johon kuulusteltava on esitutkintalain 19 §:n nojalla velvollinen saapumaan
tai jäämään. Kuulusteltava on tällöin tavattu rikospaikalta tai sen
välittömästä läheisyydestä ja jo suppean esitutkinnan käyttöalan rajauksesta
yksinkertaisiin ja selviin asioihin seuraa, että saman tien toimitettavan
kuulustelun kestoaika jää niin lyhyeksi, ettei kuulustelusta voi aiheutua niitä
erityishaittoja, joiden torjumiseksi yöllinen kuulustelu on pääsääntöisesti
kielletty. Säännöksen tyypillisiä soveltamistilanteita olisivat sellaiset
liikennevalvonnassa kello 21:n jälkeen todettavat rikkomukset, jotka
käsitellään saman tien rangaistusmääräysmenettelyssä. Asian välittömän
selvittämisen etujen ja myöhemmin erikseen järjestettävän kuulustelun
haittojen nojalla voidaan tosin nykyistenkin säännösten puitteissa katsoa
olevan olemassa erityinen syy rangaistusmääräysmenettelyn edellyttämään
suppeaan esitutkintaan sisältyvän kuulustelun toimittamiseen yöllä.
Tällaisten ja niitä vastaavien tilanteiden yleisyyden vuoksi asiasta on
kuitenkin syytä säätää nimenomaisesti.
Ehdotetun 3 kohdan mukaan kuulustelu yöllä olisi sallittu myös muun
erityisen syyn vaatiessa. Edellytys vastaa tältä osin nykyisin voimassa
olevan lain sanamuotoa. Käytännössä tilanteet, joissa kuulusteluun yöllä
olisi muunlainen kuin ehdotetussa 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu erityinen syy,
ovat varsin harvinaisia.
Nykyisen säännöksen perustelujen (HE 14/1985 vp) mukaan kuulustelu on
yölläkin sallittu, jos sitä ei rikoksen selvittämistä vaarantamatta voida siirtää
aamuun. Perustelujen mukaan näin voi olla esimerkiksi, kun epäilty
tavataan yöllä rikospaikalta ja on syytä epäillä hänellä olleen
rikoskumppaneita, jotka ovat päässeet pakoon.
Öisen kuulustelun tarpeellisuutta harkittaessa on toisaalta otettava
huomioon, ettei rajoitus koske alustavan puhuttelun toimittamista yöllä.
Vähimmän haitan periaatteesta seuraa tällöin, ettei kuulustelu yöllä ole
sallittu, jos alustavalla puhuttelulla saadaan siinä vaiheessa välttämättä
tarvittava selvitys. Asia on samoin, jos jo alustavassa puhuttelussa ilmenee,
että rikoksesta epäilty, jolla ei ole totuudessapysymisvelvollisuutta, ei tulisi
asian johdosta kuulusteltaessakaan ilmaisemaan asian selvittämistä
edistäviä seikkoja.
3 momentti. Nykyisen 2 momentin lopussa oleva säännös tilaisuuden
varaamisesta kuulusteltavalle säännölliseen ateriointiin ja riittävään lepoon
siirrettäisiin sellaisenaan omaksi momentikseen.
28 §. Todistaja on lähtökohtaisesti velvollinen ilmaisemaan kaiken, mitä
hän tietää tutkittavasta asiasta. Pykälän 1 momentissa säädetty todistajan
murtamismenettely eli tuomioistuinmenettely niskoittelevan tai
tulkinnanvaraiseen vaitioloperusteeseen vetoavan todistajan
velvoittamiseksi todistamaan asian esitutkinnassa on käytettävissä vain
sellaista todistajaa kohtaan, jolla ilmeisesti on tiedossaan seikka, joka on
tärkeä syyllisyyden selvittämiseksi. Murtamisen käyttö on haluttu tällä
tavoin rajoittaa niin sanottuihin avaintodistajiin, joiden kertomus on
ratkaiseva sen kannalta, onko epäilty syyllinen vai ei (HE 14/1985 vp). On
huomattava, että laajoissa rikoskokonaisuuksissa ratkaiseva näyttö saatetaan
saada vasta useiden avaintodistajien kertomusten kokonaisuudesta.
Todistajan totuudessapysymisvelvollisuuden laajuuden määrittelyyn liittyvä
tutkittavan asian käsite sisältää kaikki ne näkökohdat, jotka
esitutkintaviranomaisen on esitutkintalain 5 §:n mukaan selvitettävä
esitutkinnassa. Todistajan on siten totuudenmukaisesti ja mitään salaamatta
ilmaistava myös tietonsa mahdollisuuksista rikoksella saadun omaisuuden
palauttamiseen sekä rikoksen johdosta tuomittavan
menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen
täytäntöönpanemiseen. Käytännössä tämä merkitsee lähinnä todistajan
velvollisuutta ilmaista, mitä hän tietää rikoksesta epäillyn taikka muun
menettämisseuraamuksesta tai vahingonkorvauksesta vastuussa olevan
omistussuhteista sekä mainittujen henkilöiden mahdollisista toimenpiteistä
omaisuutensa luovuttamiseksi tai hukkaamiseksi. Myös
luovutustoimenpiteiden oikeudellisen luonteen arvioimiseen vaikuttavilla
tiedoilla on merkitystä selvitettäessä, voidaanko omaisuuteen niistä
huolimatta kohdistaa takavarikko tai turvaamistoimenpiteitä.
Rikoksella saadun hyödyn pois ottamisen tehostamiseksi ehdotetaan
momenttia muutettavaksi siten, että todistajan murtamismenettely olisi
käytettävissä myös silloin, kun todistajalla ilmeisesti on tiedossaan seikka,
joka on tärkeä rikoksella saadun hyödyn jäljittämiseksi ja pois ottamiseksi.
Murtamismenettelyn käyttöala olisi siten myös rikoshyödyn jäljittämiseen
ja pois ottamiseen liittyvissä kysymyksissä vaaditusta seikan tärkeydestä
johtuen jonkin verran suppeampi kuin todistajan lähtökohtainen
ilmaisuvelvollisuus.
29 §. Esitutkintalain 22 §:ään ehdotetun muutoksen yhteydessä siirrettäisiin
kuulusteltavan aseman ilmoittamista koskeva säännös 29 §:ään, jossa
ennestään ovat säännökset kaikista muista kuulusteltavalle ennen
kuulustelua tehtävistä ilmoituksista ja tiedusteluista. Siirrettävä säännös
sijoitettaisiin 1 momenttiin, jossa on ennestään säännös epäilyn kohteena
olevan teon ilmoittamisesta rikoksesta epäillylle. Nämä
ilmoittamisvelvollisuudet ovat tarkoitetut olemaan voimassa myös
suppeassa esitutkinnassa, eikä 44 §:n 3 momentissa oleva viittaus sen
vuoksi kohdistu 29 §:n 1 momenttiin.
30 §. Pykälän 1 momentin mukaan alle 18-vuotiaan kuulustelu rikoksesta
epäiltynä edellyttää nykyään poikkeuksetta, että kuulustelussa on oltava
läsnä kuulustelutodistaja. Ehdottomana sääntönä tästä aiheutuu
esitutkintaviranomaisten henkilöstövoimavarojen epätarkoituksenmukaista
kohdentamista, jolla ei ole oikeasuhteista merkitystä oikeusvarmuuden
kannalta varsinkaan, mikäli kuulustelutilaisuudessa on jo jonkin muun
säännöksen nojalla läsnä muita henkilöitä kuin kuulustelija ja kuulusteltava.
Momenttia ehdotetaan sen vuoksi muutettavaksi siten, että alle 18-vuotiaan
kuulustelu rikoksesta epäiltynä olisi sallittua ilman kuulustelutodistajaa, jos
kuulustelussa on läsnä hänen avustajansa tai laillinen edustajansa taikka
sosiaalilautakunnan edustaja.
Momenttiin sisältyvien virkkeiden järjestys ilmaisee, missä järjestyksessä
kuulustelutodistajan käyttöä koskevat säännökset ovat toisiinsa nähden
pääsääntöjä ja poikkeuksia. Myös alaikäisen rikoksesta epäillyn muussa
kuin kiireellisesti aloitettavassa kuulustelussa olisi siten oltava
kuulusteltavan pyynnöstä kuulustelutodistaja, vaikka hänen avustajansa,
laillinen edustajansa tai sosiaalilautakunnan edustaja olisi myös läsnä.
Jonkin viimeksi mainitun henkilön läsnäolo korvaisi siis nykyisin
ehdottoman velvollisuuden käyttää kuulustelutodistajaa nimenomaan
kuulusteltavan iän ja aseman vuoksi, mutta sillä ei olisi vaikutusta
kuulustelutodistajan käyttöä koskevien muiden säännösten soveltamiseen.
33 §. Pykälässä säädetään huoltajan, edunvalvojan tai muun laillisen
edustajan läsnäolosta kuulusteltaessa alaikäistä tai holhottavaksi julistettua.
Ennen 1 päivänä joulukuuta 1999 voimaan tullutta holhoustoimesta
annettua lakia (442/1999) termin "edunvalvoja" asemesta käytettiin termiä
"holhooja". Alaikäistä voidaan tarvittaessa kuulustella esitutkintalain 17 §:n
nojalla asian selvittämiseksi periaatteessa riippumatta hänen iästään ja
hänen asemastaan tutkittavassa asiassa, mutta kuulustelua harkittaessa ja
toimitettaessa on noudatettava esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun
asetuksen 11 ja 14 §:n säännöksiä. Se, kuulustellaanko vajaavaltaisen
asianosaisen puhevallan käyttäjänä häntä itseään vai hänen laillista
edustajaansa vai molempia, määräytyy sen sijaan oikeudenkäymiskaaren 12
luvun 1 ja 2 §:n säännösten perusteella.
Nykyinen pääsääntö huoltajan, edunvalvojan tai muun laillisen edustajan
läsnäolomahdollisuudesta vajaavaltaisen kuulustelussa pysytettäisiin
soveltamisalaltaan ennallaan, mutta sen sisältöä muokattaisiin
joustavampien menettelytapojen mahdollistamiseksi. Pykälään lisättäisiin
uusi säännös läsnäolo-oikeuden kieltämisestä eräissä tapauksissa. Ehdotettu
muutos edellyttää asiallisesta vähäisyydestään huolimatta pykälän jokaisen
momentin uudelleen kirjoittamista.
1 ja 2 momentti. Voimassa olevien säännösten mukaan alle 15-vuotiaan
kuulusteltavan huoltajalle, edunvalvojalle tai muulle lailliselle edustajalle
on poikkeuksetta varattava tilaisuus läsnäoloon kuulustelussa. Viisitoista
vuotta täyttäneen vajaavaltaisen kuulustelussa heille on vastaavasti
poikkeuksetta varattava tilaisuus läsnäoloon kuulustelussa, jos heillä olisi
asiaa koskevassa oikeudenkäynnissä oikeus käyttää puhevaltaa
vajaavaltaisen sijasta tai ohella. Kummankin momentin perusteluista
ilmenee, että milloin huoltajalle tai edunvalvojalle on varattava tilaisuus
olla läsnä kuulustelussa, tämä tilaisuus on varattava jokaiselle huoltajalle ja
edunvalvojalle (HE 14/1985 vp).
Näin ehdottomasti tulkittuna säännös on aiheuttanut ongelmia ja
esitutkintaviranomaisen toimintaan kohdistuvaa moitearvostelua tilanteissa,
joissa erikseen asuvia huoltajia tai edunvalvojia ei ole voitu tavoittaa
kohtuullisessa ajassa tai joissa kuulustelun ajankohtaa ei ilman esitutkinnan
viivyttämistä ole voitu määrätä heille kaikille sopivaksi.
Momentteja ehdotetaan sen vuoksi muutettaviksi siten, että niissä
määritellyissä tilanteissa huoltajalla, edunvalvojalla tai muulla laillisella
edustajalla on oikeus olla läsnä kuulustelussa. Näiden momenttien mukaan
olisi siten riittävää, että esitutkintaviranomainen sallii jokaisen puhevallan
käyttöön oikeutetun henkilön läsnäolon kuulustelussa, sikäli kuin sitä ei 3
momentin nojalla kielletä. Esitutkintaviranomaisen aktiivisesta
toimimisvelvollisuudesta läsnäolo-oikeuden toteuttamiseksi säädettäisiin 4
momentissa.
Todettakoon vielä, että ehdotuksella ei muuteta alkuperäisten momenttien
perusteluihin sisältyviä tulkintoja siitä, milloin puhevalta asiassa kuuluu
huoltajille tai edunvalvojille taikka vain jollekin tai joillekin heistä tai
muulle lailliselle edustajalle heidän sijastaan tai ohellaan. Jos vajaavaltaista
kuulustellaan todistajana, huoltajalla, edunvalvojalla tai muulla laillisella
edustajalla ei ole asiassa puhevaltaa, vaan heidän läsnäolo-oikeutensa
perustuu kuulustelupsykologisiin näkökohtiin.
Systemaattisista syistä on aiheellista todeta myös, että puhevallan käyttöön
oikeutetun henkilön läsnäolo vajaavaltaisen kuulustelussa ei vielä toteuta
puhevallan käyttämistä, vaan antaa hänelle pelkästään tilaisuuden harkita
vajaavaltaisen kuulustelussaan kertoman perusteella, mitä hän itse haluaa
puhevaltaa käyttäessään lausua. Esitutkinnan toimittaminen täydellisenä
edellyttää lähtökohtaisesti, että kaikki sekä vajaavaltaisen kuulustelussa
läsnä olleet että siitä poissa olleet puhevallan käyttöön oikeutetut henkilöt
kuulustellaan vähintään sen selvittämiseksi, onko heillä asiassa lausuttavaa,
minkä lisäksi vajaavaltaisen asianomistajan edustajilta on tiedusteltava,
mitä vaatimuksia heillä on asianomistajan puolesta. Jos vajaavaltaisen
puhe-vallan käyttöön oikeutettu edustaja on läsnä vajaavaltaista
kuulusteltaessa, säännökset eivät rajoita tutkijan harkintavaltaa siinä
suhteessa, kuulustellaanko edustaja samassa tilaisuudessa kuin
vajaavaltainen ja kirjataanko edustajan lausumat samaan vai eri
kuulustelukertomukseen kuin vajaavaltaisen lausumat. Jos puhevallan
käyttöön oikeutettu edustaja ei ole ollut läsnä kuulustelussa, hänellä on
esitutkintalain 11 § huomioon ottaen oikeus ennen oman lausumansa
antamista saada tietää, mitä vajaavaltainen on kuulustelukertomuksessaan
lausunut.
3 momentti. Voimassa olevien säännösten mukaan huoltajan, edunvalvojan
tai muun laillisen edustajan läsnäolo-oikeus kuulustelussa on
poikkeukseton, jollei tutkija 35 §:n nojalla päätä poistaa häntä
kuulustelutilaisuudesta sen vuoksi, että hänen läsnäolonsa vaikeuttaa asian
selvittämistä.
Jos vajaavaltaiseen kohdistuneen kuulustelussa käsiteltävän rikoksen
tekijäksi epäillään hänen huoltajaansa, edunvalvojaansa tai muuta laillista
edustajaansa, holhoustoimesta annetun lain 32 §:n sekä lapsen huollosta ja
tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 50 §:n säännöksistä seuraa,
ettei edustajalla tällöin ole asiassa puhevaltaa eikä siihen perustuvaa
läsnäolo-oikeutta kuulustelussa.
Jos huoltajan, edunvalvojan tai muun laillisen edustajan sen sijaan epäillään
syyllistyneen rikokseen yhdessä vajaavaltaisen kanssa, heidän välillään ei
välttämättä ole sellaista eturistiriitaa, joka aiheuttaisi huoltajan,
edunvalvojan tai muun laillisen edustajan esteellisyyden. Asian
selvittäminen voi kuitenkin vaatia, ettei hän ole läsnä vajaavaltaista
kuulusteltaessa. Mahdollisuus olla antamatta asianosaiselle 32 §:n 1
momentin mukaan harkinnanvaraista läsnäolo-oikeutta toisen asianosaisen
kuulustelussa ei sisällä mahdollisuutta kieltää muuhun säännökseen
perustuvaa ehdotonta läsnäolo-oikeutta.
Näistä syistä ehdotetaan, että tutkijalla olisi oikeus kieltää vajaavaltaisen
kuulusteltavan huoltajan, edunvalvojan taikka muun laillisen edustajan 1 tai
2 momenttiin perustuva läsnäolo-oikeus kuulustelussa, jos edustajaa
epäillään tutkittavana olevasta rikoksesta.
4 momentti. Vaikka jokaisella huoltajalla ja jokaisella edunvalvojan on
yhtäläinen puhevalta, esitutkinnan joutuisuusvaatimuksen kannalta on
perusteltua, ettei esitutkintatoimenpiteiden ajoittamisessa tarvitse ottaa
huomioon kaikkien puhevallan käyttöön oikeutettujen ajankäyttöä.
Puhevallan käyttöoikeuden merkityksen säilyttämiseksi on kuitenkin syytä
edellyttää, että vähintään yhdelle puhevallan käyttöön oikeutetuista varataan
tilaisuus läsnäoloon kuulustelussa, mikä merkitsee hänen tarpeidensa
huomioon ottamista päätettäessä kuulustelun ajankohdasta. Käytännössä
läsnäolo-oikeutta käyttänee tällöin se läsnäoloon oikeutetuista, joka
muutoinkin lähinnä huolehtii vajaavaltaisen henkilökohtaisista asioista.
Muiden läsnäoloon oikeutettujen osalta on riittävää ilmoittaa heille
kuulustelun ajankohdasta, jotta heillä on mahdollisuus arvioida, miten
tärkeänä he omalta kannaltaan pitävät kuulusteluun saapumista.
Sen vuoksi ehdotetaan säädettäväksi, että kaikille läsnäoloon oikeutetuille
vajaavaltaisen edustajille on etukäteen ilmoitettava kuulustelusta, milloin se
käy vaikeudetta päinsä. Ainakin yhdelle heistä olisi varattava tilaisuus
läsnäoloon. Läsnäolomahdollisuuden järjestämisvelvollisuudesta saataisiin
nykyiseen tapaan poiketa, jos vajaavaltaista on rikoksen selvittämisen
vuoksi välttämätöntä kuulustella viipymättä. Tällöinkin kuulustelusta on
ilmoitettava vajaavaltaisen edustajille jälkikäteen.
38 a §. Lakiin ehdotetaan otettavaksi uudet ryhmätunnistusta koskevat
säännökset (38 a § ja 38 b §). Ryhmätunnistuksella tarkoitettaisiin pykälän
1 momentin mukaan rikoksentekijän tunnistamiseksi järjestettävää
tilaisuutta, jossa tunnistettavan rikoksesta epäillyn lisäksi käytetään
vertailuhenkilöitä. Säännöksen mukaan asianomistaja tai todistaja voitaisiin
velvoittaa osallistumaan tunnistajana ryhmätunnistustilaisuuteen. Ryhmä-
tunnistus ei olisi sidottu mihinkään tiettyyn muotoon vaan se voitaisiin
toteuttaa eri tavoin joko siten, että epäilty sijoitettaisiin riviin yhtä aikaa
vertailuhenkilöiden kanssa tai esimerkiksi siten, että henkilöt näytettäisiin
tunnistajalle yksitellen. Se, milloin rikoksentekijöiden tunnistamiseen
pyrittäisiin ryhmätunnistamisella ja milloin jollakin muulla tavalla,
esimerkiksi valokuvatunnistamisella jäisi tutkinnanjohtajan ja tutkijoiden
harkintaan.
Pykälän 2 momentin mukaan ryhmätunnistus olisi järjestettävä siten, että
sen tulos olisi mahdollisimman luotettava. Ryhmätunnistuksen
luotettavuutta voidaan pyrkiä lisäämään käyttämällä hyväksi jatkuvasti
kehittyvää todistajanpsykologista tietoa sekä alan tutkimuksia (ks.
Haapasalo, Kiesiläinen ja Niemi-Kiesiläinen, Todistajan psykologia ja
todistajan kuulustelu, Helsinki 2000 ja siinä viitatut lähteet). Tunnistuksen
luotettavuuteen vaikuttavista eri seikoista on säädöksessä kiinnitetty
huomiota erikseen ainoastaan kahteen keskeiseen seikkaan, vertailuryhmän
rakenteeseen ja vertailuhenkilöiden lukumäärään.
Momentin mukaan vertailuhenkilöinä ryhmätunnistuksessa ei saisi käyttää
henkilöitä joiden ulkonäkö poikkeaa epäillystä tunnistamisen luotettavuutta
vähentävällä tavalla. Tunnistamisen luotettavuus vähenee olennaisesti jos
vertailuhenkilöt ovat esimerkiksi eri sukupuolta, kuuluvat etniseltä
alkuperältään eri ryhmiin tai ovat muuten selvästi eri näköisiä kuin epäilty.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vertailuhenkilöiksi pitäisi valikoida
epäillyn kanssa mahdollisimman yhdennäköisiä henkilöitä. Vertailuryhmän
jäsenet tulisi nykytietämyksen valossa valita sen perusteella kuinka hyvin
he sopivat tunnistajan aiemmin antamaan kuvaukseen, ei niin-kään sen
perusteella kuinka paljon he tosiasiallisesti muistuttavat epäiltyä.
Momentin mukaan vertailuhenkilöitä ryhmätunnistuksessa olisi aina oltava
vähintään viisi. Jos sopivia vertailuhenkilöitä ei löydy tarvittavaa määrää,
ryhmätunnistusta ei saa järjestää lainkaan vaan tämän asemesta tulee
käyttää esimerkiksi valokuva- tai videotunnistusta. Tilastollinen väärän
tunnistamisen mahdollisuus on suoraan riippuvainen vertailuhenkilöiden
lukumäärästä. Esimerkiksi yhtä ihmistä käytettäessä satunnainen
erehtymisen ja väärän tunnistuksen mahdollisuus on 50 prosenttia, ja se
vähenee samassa suhteessa kuin vertailuhenkilöiden määrää lisätään. Kun
vertailuhenkilöiden määrä on vähintään viisi, tilastollinen erehtymisriski on
riittävän pieni kuitenkin niin, ettei vertailuhenkilöiden vaadittava lukumäärä
vielä olennaisesti vaikeuta ryhmätunnistuksen käyttöä.
Ryhmätunnistusta järjestettäessä olisi 2 momentin ensimmäisen virkkeen
perusteella kaikkiin muihinkin luotettavuuden kannalta olennaisiin
seikkoihin kiinnitettävä huomiota vaikkei niitä nimenomaisesti lain
kohdassa mainitakaan. Esimerkiksi niin sanottua perättäistunnistamista,
jossa henkilöt näytetään tunnistajalle yksi kerrallaan, pidetään nykyisin
rivitunnistamista luotettavampana menetelmänä, koska se ehkäisee
tunnistajan taipumusta valita joukosta paras vaihtoehto vertailemalla rivissä
olevia henkilöitä. Tunnistajan tahatonta tai tahallista johdattelua voidaan
pyrkiä tehokkaasti vähentämään esimerkiksi siten, että tilaisuuden järjestäjä
ei tiedä kuka ryhmän jäsenistä on epäilty. Tunnistajalle voidaan ennen
tunnistamista antaa ohjeita, joissa painotetaan sitä, että epäilty ei välttämättä
ole ryhmässä. Jos tunnistajalta otetaan tunnistuksen varmuutta koskeva
lausunto heti tilaisuuden jälkeen, tunnistajan oman käsityksen muuttumista
ajan kuluessa voidaan vähentää. Jos epäluotettavuutta lisäävä seikka on jo
entuudestaan tiedossa, esimerkiksi tilanteessa, jossa tunnistaja on aiemmin
tunnistanut väärin tai jos tunnistaja tuntee entuudestaan epäillyn,
ryhmätunnistusta ei tule käyttää lainkaan.
Tarkoituksena on että, ryhmätunnistuksen luotettavuuteen vaikuttavista
tilaisuuden järjestämiseen liittyvistä seikoista annettaisiin tarkemmat
säännökset sisäasiainministeriön asetuksella. Viime kädessä
ryhmätunnistuksen luotettavuus tulee arvioitavaksi tuomioistuimessa
näyttöharkinnan yhteydessä.
Pykälän 3 momentin mukaan avustajalla ja muilla henkilöillä olisi
samanlainen oikeus olla läsnä tyhmätunnistuksessa kuin kuulustelussa.
Avustajan oikeudesta olla läsnä kuulustelussa säädetään 31 §:ssä. Muilla
momentissa viitatuilla henkilöillä tarkoitettaisiin esimerkiksi huoltajaa,
edunvalvojaa tai laillista edustajaa, joiden oikeudesta olla läsnä
ryhmätunnistuksessa olisi vastaavasti voimassa mitä 33 §:ssä säädetään.
Säännöksestä seuraa esimerkiksi se, että tutkinnan johtaja voisi painavista
rikostutkinnallisista syistä kieltää avustajan läsnäolon myös
ryhmätunnistuksessa.
Pykälän 4 momentin mukaan ryhmätunnistamisesta olisi laadittava
pöytäkirja ja se olisi tämän lisäksi tallennettava videotallenteeseen tai
muuhun siihen verrattavaan kuvatallenteeseen. Ryhmätunnistaminen olisi
tallennettava aina sen lopputuloksesta riippumatta. Tallentaminen pitäisi
tehdä niin, että sekä tunnistaja että tunnistettavat näkyvät tallenteessa.
Muulla kuvatallenteella tarkoitettaisiin tässä jotain muuta kuin
videotekniikkaan perustuvaa liikkuvan kuvan ja äänen tallennusmuotoa.
Pykälän 5 momentin mukaan tarkempia sännöksiä ryhmätunnistuksesta
annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Asetuksessa voitaisiin täsmentää
sitä, missä tilanteissa ryhmätunnistus tulisi järjestää, miten se tulisi
järjestää, niin että se olisi mahdollisimman luotettava ja miten se tulisi
dokumentoida ja tallentaa.
38 b §. Ryhmätunnistamisessa tarvittavat vertailuhenkilöt saadaan
useimmissa tapauksissa poliisin henkilöstöstä. Jos rikoksesta epäillyn
fyysiset ominaisuudet poikkeavat olennaisesti valtaväestöstä, poliisin
henkilöstön käyttäminen ei ole mahdollista. Ryhmätunnistamista ei voida
järjestää poliisin henkilöstöä käyttäen myöskään silloin, kun rikoksesta
epäillyn ikä tai ruumiinrakenne selvästi poikkeaa poliisin henkilöstöstä.
Asianomistajan ja todistajan velvollisuus osallistua ryhmätunnistamiseen
tunnistajina seuraa jo voimassa olevan esitutkintaan saapumisvelvollisuutta
koskevan 17 §:n tulkinnasta. Rikoksesta epäillyn velvollisuus saapua
tunnistettavaksi perustuisi puolestaan 17 §:n ehdotettuun laajennukseen.
Ehdotuksesta seuraisi kuitenkin lähtökohtaisesti myös, että ketkä tahansa
rikoksesta epäiltyä riittävästi muistuttavat henkilöt voitaisiin velvoittaa
saapumaan ryhmätunnistamiseen vertailuhenkilöiksi, jos heidän läsnäolonsa
on tarpeen tunnistamistilaisuuden järjestämiseksi uskottavasti ja siten
rikoksen selvittämiseksi.
Vertailuhenkilönä esiintyminen ryhmätunnistamisessa onkin niitä harvoja
tilanteita, joissa tutkittavaan asiaan mitenkään liittymättömän henkilön
läsnäolo edistää rikoksen selvittämistä. Saapumisvelvollisuuden
rajoitukseton ulottaminen sivullisiin pelkästään tällä perusteella olisi
kuitenkin kohtuutonta. Sen vuoksi ehdotetaan, että muu kuin asianosainen
tai todistaja saataisiin velvoittaa osallistumaan ryhmätunnistamiseen vain,
jos se on rikoksen laatu huomioon ottaen tärkeää asian selvittämiseksi.
Rikoksen laadun kannalta ryhmätunnistamiseen turvautuminen voi olla
tärkeää esimerkiksi, jos asianomistaja tai todistaja on joutunut
rikoksentekijän kanssa tekemisiin lähietäisyydeltä. Tällaisia rikoksia ovat
tyypillisesti erilaiset väkivalta- ja siveellisyysrikokset. Ryhmätunnistamisen
käyttämisen tärkeyttä rikoksen selvittämiseksi olisi lisäksi arvioitava sekä
rikoksesta säädetyn rangaistuksen että sen selvittämiseen
yksittäistapauksessa käytettävissä olevien muiden keinojen kannalta.
Vertailuhenkilö voisi kieltäytyä osallistumasta tunnistamistilaisuteen, jos
osallistuminen aiheuttaisi hänelle kohtuutonta haittaa.
Muille kuin asianosaiselle, todistajalle ja poliisille maksettaisiin
ryhmätunnistamiseen osallistumisesta tutkinnan johtajan päätöksellä
korvaus, jonka suuruudesta säädettäisiin sisäasiainministeriön asetuksella.
Järkevänä lähtökohtana olisi suorittaa korvaukset suunnilleen samoin
perustein ja samansuuruisina kuin valtion varoista tuomioistuimessa
todistajana kuulluille henkilöille maksettavat korvaukset.
38 c §. Valokuva- tai videotunnistuksen luotettavuuteen vaikuttavat samat
tilaisuuden järjestämiseen, vertailuhenkilöiden määrään ja vertailuryhmän
rakenteeseen liittyvät seikat kuin varsinaisen ryhmätunnistamisen osalta.
Tämän vuoksi pykälässä ehdotetaan, että näitä 38 a §:ssä säädettyjä
periaatteita noudatettaisiin myös tämän tyyppisessä tunnistamisessa. Viime
kädessä valokuva- ja esimerkiksi videotunnistamisen luotettavuus tulee
arvioitavaksi tuomioistuimessa näyttöharkinnan yhteydessä.
39 §. Pykälän 2 momentin nykyisen sanamuodon mukaan
kuulustelupöytäkirja on kuulustelun päätyttyä luettava kuulustellulle ja
annettava hänen tarkastettavakseen. Pöytäkirjan ääneen lukemisen
tarpeellisuus riippuu tapauskohtaisista, osittain kuulustelutaktisistakin
näkökohdista, kun taas kuulusteltavan oikeusturvan kannalta paljon
olennaisempaa on lopullisen kuulustelupöytäkirjan tarkastamisoikeus
samoin kuin kuulusteluolosuhteiden todentaminen kuulustelutodistajan tai
kuulustelusta tehdyn ääni- tai kuvatallenteen avulla. Käytännössä säännöstä
ei ole siksi noudatettu kirjaimellisesti. Momentista ehdotetaankin
poistettavaksi velvoite kuulustelupöytäkirjan ääneen lukemisesta.
Kuulustelija voisi edelleen harkintansa mukaan lukea kuulustellulle
kuulustelukertomuksen tai osan siitä, jos se yksittäistapauksessa helpottaa
kuulustelupöytäkirjan tarkastamista. Kuulustelija voisi lukea
kuulustelukertomuksen myös asian käsittelyn edistyessä kirjaaminaan
jaksoina, jolloin kuulusteltavan huomautukset voidaan ottaa huomioon jo
kuulustelun aikana ennen seuraavaan asiakysymykseen siirtymistä.
Kuulusteltavan on tällöinkin annettava kuulustelun päätyttyä tarkastaa
lopullinen kuulustelupöytäkirja itse haluamallaan huolellisuudella.
Pykälän 3 momentissa valtioneuvosto valtuutettaisiin antamaan tarkempia
säännöksiä kuulustelukertomuksen ottamisesta ääni- tai kuvatallenteeseen.
Säännöksen sanamuodosta ilmenisi nimenomaisesti, että menettely on
mahdollinen joko kertomuksen tavanomaisen pöytäkirjaamisen ohella tai
sen sijasta. Esitutkintaviranomaisella olisi edelleenkin aina oikeus ottaa
kuulustelukertomus tallenteeseen. Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun
asetuksen (575/1988) 17 §:n mukaan tästä on ilmoitettava kuulusteltavalle
etukäteen.
Kuulustelukertomuksen ottamisella tallenteeseen on merkitystä sekä
kuulusteltavan että tutkijan oikeusturvan kannalta. Mikäli kuulusteltava
muuttaa kertomustaan myöhemmin, varsinkin rikoksesta epäillyn
aikaisemman kuulustelun olosuhteiden ja suoritustavan todentaminen on
lisäksi omiaan lisäämään hänen tuolloin antamansa kertomuksen
näyttöarvoa.
Vastaavasti kuulustelukertomuksen ottaminen ääni- ja kuvatallenteeseen on
yleensä tarkoituksenmukaista esimerkiksi kuulusteltaessa seksuaalirikoksen
uhriksi joutunutta lasta, jolloin kuulusteluolosuhteet ja käytetyt
kuulustelumenetelmät voidaan jälkikäteen riidattomasti todeta.
Vaikka oikeus- ja poliisiviranomaisilla on nykyisissä toimitiloissaan jo
varsin yleisesti ääni- ja kuvatallenteiden toistoon käytettäviä laitteita,
kuulustelukertomusten kuvatallenteeseen ottamiseen soveltuvia kameroita
ei vielä ole saatavissa sellaiseen hintaan, että niitä voitaisiin heti hankkia
jokaisen esitutkintaviranomaisen käyttöön. Sisäasiainministeriön asetusta
olisi tarkistettava sitä mukaa kuin puheena olevia kameroita saadaan
hankituksi. Säännöksiä olisi tarvittaessa annettava myös poikkeuksellisista
tutkintajärjestelyistä silloin, kun normaalisti toimivaltaisella
esitutkintaviranomaisella ei ole käytettävissään sopivaa kameraa sen
tutkiessa rikosasiaa, jossa kuulustelukertomuksen ottaminen
kuvatallenteeseen on erityisen aiheellista.
Lapsen kuulustelukertomuksen tallentamisesta säädettäisiin erillisessä asiaa
sääntelevässä pykälässä (39 a §).
39 a §. Yleisperusteluissa mainituista syistä lapsen todistajana tai
asianomistajana antama kuulustelukertomus olisi aina tallennettava videolle
tai muulle sitä vastaavalle kuvatallenteelle jos kuulustelukertomusta on
tarkoitus käyttää todisteena oikeudenkäynnissä eikä kuultavaa tämän
nuoren iän tai kehitystason vuoksi todennäköisesti voida siinä haittaa
kuulusteltavalle aiheuttamatta kuulla henkilökohtaisesti. Se voidaanko lasta
kuulla oikeudenkäynnissä ratkaistaan vasta varsinaisessa
oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren säännöksen perusteella. Tämän
vuoksi esitutkinnassa videotallentamista koskeva asia olisi ratkaistava
todennäköisyysarviolla. Mitään tarkkaa ikärajaa videoinnin edellytykseksi
ei voida asettaa. Alle 12-vuotiaan osalta voidaan lähteä siitä, että kuulustelu
tallennetaan aina videotallenteeseen. Tätä vanhemman lapsen osalta on
tapauskohtaisesti arvioitava lapsen kuulustelukypsyys ja henkilökohtaisesta
kuulemisesta oikeudenkäynnissä lapselle mahdollisesti aiheutuvat
ahdistavat kokemukset ja muut haitat. Epäselvissä tapauksissa lienee
järkevämpää tallentaa kertomus videotallenteeseen.
Lapsen kuulustelukertomuksen luotettavuutta voidaan pyrkiä lisäämään
käyttämällä hyväksi jatkuvasti kehittyvää psykologista tietoa lapsen
käyttäytymisestä kuulustelutilanteessa ja kuulustelumenetelmien ja
olosuhteiden vaikutuksesta lapsen kertomukseen (Ks. Hirvelä, Lapsi
rikosprosessissa, Porvoo 1997 ja siinä viitatut lähteet). Tämän vuoksi
säännöksessä on kiinnitetty huomiota tilanteen asettamiin
erityisvaatimuksiin. Pykälän mukaan kuulustelussa olisi otettava huomioon
kuulusteltavan kehitystason asettamat erityisvaatimukset
kuulustelumenetelmille, kuulusteluun osallistuvien henkilöiden määrälle ja
muille kuulusteluolosuhteille. Erityisen, lasten kuulustelussa yleisesti
esiintyvät virhelähteet eliminoimaan pyrkivän, kuulustelutekniikan käyttö
saattaa olennaisesti parantaa kertomuksen luotettavuutta ja merkitystä
todisteena. Ylimääräisten henkilöiden läsnäolo varsinaisessa
kuulustelutilanteessa saattaa vaikeuttaa lapsen kuulustelua ja heikentää
kertomuksen luotettavuutta. Yleensä lasta kuulusteltaessa samassa
huoneessa ei pitäisi olla paikalla muita henkilöitä kuin varsinainen
kuulustelija ja kuulusteltava lapsi. Kuulusteluilmapiirin pitäisi olla
sellainen, jossa lapsen on helppo vapaasti kertoa. Viime kädessä
kuulustelukertomuksen luotettavuus tulee arvioitavaksi tuomioistuimessa
näyttöharkinnan yhteydessä.
Edellä käsitellyistä syistä lapsen asianmukainen kuulustelu saattaa joskus
edellyttää sitä, että varsinaisen kuulustelun suorittaa poliisin asemesta
psykologi tai muu lapsikuulustelun asiantuntija, joka ei ole
esitutkintaviranomainen eikä muukaan viranomainen. Selvyyden vuoksi
pykälässä on asiaa koskeva erityinen säännös. Varsinainen kuulustelija olisi
aina paikalla kuulustelussa, ei kuitenkaan samassa huoneessa kuulusteltavan
kanssa. Päätöksen asiantuntijakuulustelijan käytöstä tekisi tutkinnanjohtaja.
Asiantuntijana voitaisiin siis myös käyttää muuta kuin virkamiesasemassa
olevaa henkilöä. Rikoslain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla
tällainen henkilö olisi rikosoikeudellisen virkavastuun alainen. Perustuslain
124 §:n mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä
voidaan antaa vain viran-omaiselle. Tämän vuoksi säädettäisiin, että
kuulustelu tapahtuu poliisimiehen valvonnassa.
Myös rikoksesta epäillylle olisi varattava tilaisuus osallistua kuulusteluun ja
kuulustelijan tai edellä sanotun asiantuntijakuulustelijan välityksellä esittää
kysymyksiä kuulusteltavalle. Kysymysten tulisi kuitenkin olla sellaisia, että
niiden esittäminen lapselle on tämän ikä ja henkinen kehitys huomioon
ottaen mielekästä. Epäillyllä ei olisi oikeutta kysyä kysymyksiä suoraan
lapselta. Varsinaisen kuulustelijan tehtävänä olisi välittää ja osin myös
muokata epäillyn esittämät kysymykset kuulusteltavalle sopivaan muotoon.
42 §. Pykälään lisättiin rikosprosessiuudistuksen yhteydessä 2 momentti,
jossa säädetään syyttäjän mahdollisuudesta kutsua asianosainen ja hänen
avustajansa tai asiamiehensä suulliseen neuvotteluun ennen syyteratkaisun
tekemistä. Neuvottelu ei liity syyttäjälle esitutkinnassa kuuluviin tehtäviin
vaan esitutkinnan päätyttyä suoritettavaan syyteharkintaan. Momentti
ehdotetaan sen vuoksi kumottavaksi ja samansisältöinen säännös
lisättäväksi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1
lukuun, jossa ovat muutkin säännökset syyteoikeudesta ja syyteharkinnasta.
43 §. Esitutkinnan päättämistä koskeviin säännöksiin ehdotetaan eräitä
muutoksia, joiden pääasiallisena tarkoituksena on saattaa esitutkinnan
aloittamisen jälkeen tapahtuvaa toimenpiteistä luopumista koskevat
säännökset lakisystemaattisesti moitteettomiksi sekä ilmaista eräiden
säännösten tarkoitus ja niiden vakiintunut tulkinta nykyistä selvemmin
suoraan laissa.
1 momentti. Säännös esitutkinnan käytännössä yleisimmästä päätösvaihto-
ehdosta eli asian toimittamisesta syyttäjän harkittavaksi otettaisiin pykälän
1 momenttiin. Voimassa olevan lain sanamuodon mukaan asia saatetaan
syyttäjän harkittavaksi esitutkinnan päätyttyä. Ehdotuksen mukaan näin
meneteltäisiin esitutkinnan valmistuttua. Esitutkinta on valmis vasta, kun
siinä on saatu riittävä selvitys asioista, jotka 5 §:n 1 momentin mukaan on
esitutkinnassa selvitettävä. Sanamuodon muutoksella ilmaistaisiin näkyvästi
se nykyisinkin noudatettava vaatimus, jonka mukaan esitutkinta kelpaa
syyteharkinnan perusteeksi vasta, kun esitutkinnan lakisääteiset tavoitteet
on saavutettu. Tämän vaatimuksen noudattaminen on entistä tärkeämpää
rikosprosessin uudistuttua siten, että syyttäjän on jo syytteen nostamisen
yhteydessä yksilöitävä tyhjentävästi vaatimuksensa, niiden perusteet ja
myös niiden tueksi esitettävä näyttö. Syyttäjälle 15 §:n 2 momentin mukaan
kuuluva toimivalta määrätä syyteharkintaan saatetussa asiassa
toimitettavaksi lisätutkimuksia merkitsee systemaattisesti tarkastellen sitä,
että vaikka esitutkintaviranomaisen on itsenäisesti arvioitava 5 §:n 1
momentissa säädettyjen tavoitteiden toteutuminen päättäessään asian
syyteharkintaan saattamisesta, syyttäjällä on toimivalta ja velvollisuus
syyteharkinnassaan olevan esitutkinta-aineiston riittävyyden lopulliseen
arvioimiseen viimeksi mainitun lainkohdan kannalta.
Esitutkintalain 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädettäviksi ehdotetut
tehtävät rikoshyödyn takaisinsaantimahdollisuuksien selvittämiseksi ja
turvaamiseksi sisältyvät kyllä esitutkintaan olennaisena osana sen
tarkoitusta, mutta näiden tehtävien edistyminen tai onnistuminen ei
suoranaisesti vaikuta syyteharkinnan edellytyksiin tai syyteratkaisun
sisältöön. Asian syyteharkintaan saattamisen kannalta esitutkinnan
valmistumisen kriteerinä pidettäisiin sen vuoksi nimenomaan 5 §:n 1
momentissa säädettyjen seikkojen selvittämistä. Toimenpiteitä rikoshyödyn
jäljittämiseksi ja pois ottamiseksi voitaisiin tarvittaessa jatkaa sen
jälkeenkin ottaen huomioon yleinen periaate toimivallan ajallisesta
jakautumisesta esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän kesken. Mainitun
periaatteen mukaan asian syyteharkintaan siirtäminen ei estä
esitutkintaviranomaista käyttämästä myös sen jälkeen pakkokeinoja
kiireellisissä tapauksissa oma-aloitteisestikin, mutta asiasta on ensi tilassa
ilmoitettava syyttäjälle, joka päättää, jääkö toimenpide voimaan. Tiettyjä
pakkokeinoja, esimerkiksi hukkaamiskieltoa ja vakuustakavarikkoa,
koskevan toimivallan ajallisesta jakautumisesta annetuilla nimenomaisilla
säännöksillä on luonnollisesti etusija väljemmin säännellyissä tilanteissa
vakiintuneisiin periaatteisiin nähden.
Rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain (692/1993) 5 §:n mukaan tässä
menettelyssä käsiteltävässä rikosasiassa toimitetaan ennen
rangaistusvaatimuksen antamista suppea esitutkinta, jossa selvitetään
ainoastaan ne seikat, jotka ovat välttämättömiä seuraamuksen
määräämiseksi rangaistusmääräysmenettelyssä. Vakiintuneen käytännön
mukaan tutkinnanjohtaja tai tutkija voi mainitun lain 3 §:ssä tarkoitettuna
virkamiehenä kuitenkin antaa rangaistusvaatimuksen myös normaalissa
järjestyksessä toimitetun esitutkinnan valmistuttua, jos esitutkinnassa saatu
selvitys osoittaa rangaistusmääräysmenettelyn käyttämisen edellytysten
täyttyvän. Momentissa ehdotetaan sen vuoksi nimenomaisesti mainittavaksi
asian syyttäjän harkittavaksi toimittamiseen rinnastettavana toimenpiteenä
asian toimittaminen syyttäjälle rangaistusmääräyksen antamista varten.
2 momentti. Asiaa ei sitä vastoin saateta syyttäjän harkittavaksi, jos
esitutkinnassa on käynyt selville, ettei rikosta ole tehty tai ettei asiassa
voida nostaa ketään vastaan syytettä. Syytettä ei voida nostaa rangaistavan
teon alle 15-vuotiaana tehnyttä henkilöä vastaan. Tutkinnan toimittamisen
edellytyksistä epäiltäessä jo alun perin, että tekijä on alle 15-vuotias,
säädetään esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 14 §:ssä.
Syyteharkinta ei tietenkään tule kysymykseen rikoksesta epäillyn osalta,
joka on kuollut ennen esitutkinnan päättämistä. Syytettä ei voida nostaa
myöskään, jos asianomistaja on peruuttanut kaikkien rikoksentekijöiden
osalta syytevaatimuksensa asianomistajarikoksen johdosta. Se, että
esitutkinta tällöin lopetetaan saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi,
seuraa tosin jo esitutkintalain 3 §:n 1 momentin viimeisestä virkkeestä.
Mainittakoon tässäkin yhteydessä, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain 1 luvun 16 §:n 1 momentissa säädetään nykyään
yksiselitteisesti, ettei asianomistajalla ole syyttämispyyntönsä
peruuttamisen jälkeen oikeutta esittää uutta syyttämispyyntöä. Syytettä ei
voida nostaa myöskään, jos rikoksen syyteoikeuden vanhentumisaika tai
asianomistajarikoksen osalta syyttämispyynnön määräaika on ehtinyt kulua
umpeen.
Esitutkinta on näissäkin tapauksissa toimitettava siinä laajuudessa, että
esitutkinnan lopettamisen edellytyksistä saadaan riittävä selvitys.
Esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumista on mahdollista arvioida vasta,
kun on saatu riittävä selvitys rikoksen tekoajasta ja rikokseen sovellettavan
rangaistussäännöksen määräävistä seikoista. Lain 5 §:n 1 momentissa
säädettyjen tavoitteiden saavuttaminen esitutkinnassa ei ole käsitteellisesti
mahdollista, jollei rikosta ole tehty, eikä se yleensä ole kaikilta osin
tarpeellista silloinkaan, kun tehdyn rikoksen johdosta ei voida nostaa ketään
vastaan syytettä. Tätä seikkaa korostettaisiin lakitekstin sananvalinnoilla,
joiden mukaan asia lähetetään syyteharkintaan esitutkinnan valmistuttua,
mutta päinvastaisessa tapauksessa esitutkinta lopetetaan saattamatta asiaa
syyttäjän harkittavaksi.
Kaikki rikoksesta johtuvat julkisoikeudelliset seuraamukset määrätään
samassa rikosprosessissa ja esitutkinnan tarkoituksena on sen vuoksi
selvittää myös muiden rikosoikeudellisten seuraamusten kuin rikoslain
2 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen rangaistusten määräämisen edellytykset.
Eräissä tapauksissa tällaista muuta rikosoikeudellista seuraamusta koskeva
kanne voidaan nostaa tuomioistuimessa erikseen, vaikkei ketään voida
syyttää seuraamuksen perusteena olevasta rikoksesta. Esimerkiksi
menettämisseuraamusta koskevan vaateen vanhentumisaika on rikoslain 8
luvun 7 §:n mukaan joskus pitempi kuin syyteoikeuden vanhentumisaika.
Saman luvun 15 §:n 1 momentin mukaan menettämisseuraamus tuomitaan
rikoksentekijän tai seuraamuksesta vastuussa olevan muun henkilön kuoltua
pääsääntöisesti hänen kuolinpesänsä varoista. Käsiteltävässä momentissa
lausuttaisiin sen vuoksi nimenomaisesti, että esitutkinnan lopettamisen
perusteena on se, ettei rikoksen johdosta voida nostaa ketään vastaan
syytettä tai esittää muuta julkisoikeudellista vaadetta. Milloin esimerkiksi
menettämisseuraamusta koskevan erilliskanteen nostaminen on mahdollista,
esitutkinta on aina suoritettava tarvittavin osin valmiiksi ja asia on
saatettava syyttäjän harkittavaksi sitä koskevaa ratkaisua varten.
Vuoden 1966 poliisilain (84/1966) 14 §:n 2 momentti oli sellainen laissa
erikseen säädetty peruste, joka esitutkintalain 4 tai 43 §:n rinnalla
sovellettuna oikeutti jättämään esitutkinnan toimittamatta tai vastaavasti
esitutkinnan päätyttyä jättämään asian saattamatta syyttäjän harkittavaksi,
milloin poliisi oli päättänyt luopua toimenpiteistä vähäiseen rikkomukseen
syyllistyneen saattamiseksi syytteeseen. Toimenpiteistä luopumista
esitutkintaa aloittamatta koskeva yleissäännös sijoitettiin 1 päivänä
lokakuuta 1995 voimaan tulleen uuden poliisilain säätämisen yhteydessä
esitutkintalain 2 §:ään uudeksi 2 momentiksi. Tuolloin jäi sääntelemättä,
onko toimenpiteistä luopuminen rikkomuksen vähäisyyden perusteella
edelleen mahdollista myös esitutkinnan päätösvaiheessa muutoin kuin
jonkin esitutkintalain ulkopuolisen erityissäännöksen perusteella.
Syntynyt epäselvyys ehdotetaan poistettavaksi säätämällä nimenomaisesti,
että enemmistä toimenpiteistä luopuminen ehdotetun 4 §:n 1 tai 2
momentissa tarkoitetulla perusteella on mahdollista myös esitutkinnan
aloittamisen jälkeen ja että tällaisesta ratkaisusta seuraa
esitutkintaviranomaisen päätös tutkinnan lopettamisesta saattamatta asiaa
syyttäjän harkittavaksi. Esitutkintalaissa alun perin omaksutun
sääntelytavan mukaisesti puheena olevassa lainkohdassa ei ehdoteta
nimenomaisesti säädettäväksi, ovatko esitutkinnan päätösratkaisut vain
tutkinnanjohtajan vai myös tutkijan harkittavissa. Tämä johtuu jo siitä, että
säännöstä on voitava soveltaa myös suppeassa esitutkinnassa, jossa ei ole
tutkinnanjohtajaa. Huomattakoon, että säännöksen tarkoituksena ei ole estää
enemmistä toimenpiteistä luopumista vielä tosiasiallisesti valmiin
esitutkinta-aineiston tarkastamisenkin yhteydessä. Tässäkin vaiheessa
voidaan nimittäin puhua esitutkinnan lopettamisesta, koska ratkaisusta
seuraa, ettei 40 §:n 1 momentin mukaista tarvetta kertyneen aineiston
esitutkintapöytäkirjaksi kokoamiseen yleensä ole.
3 momentti. Ehdotetun 4 §:n perusteluissa mainituista syistä huomautuksen
antaminen luovuttaessa toimenpiteistä olisi 1 momentin yleissäännöksen
perusteella mahdollista vasta, kun esitutkinta on toimitettu ainakin siinä
laajuudessa, että rikkomuksesta, sen tekijästä samoin kuin enemmistä
toimenpiteistä luopumisen edellytyksistä on riittävä selvitys. Muutos ei
rajoita esitutkintalain ulkopuolisiin säännöksiin perustuvaa mahdollisuutta
antaa huomautus eräissä tapauksissa myös esitutkintaa toimittamatta. Sekä
esitutkintalain että muiden säännösten nojalla annettava huomautus voi olla
suullinen tai kirjallinen.
Kaikissa esitutkinnan päätöstilanteissa on kuitenkin katsottava, että
esitutkintaviranomaisen on pykälän soveltamista koskevasta omasta
arvioinnistaan riippumatta saatettava asia syyttäjän harkittavaksi ainakin,
jos syyttäjä on lain 15 §:n 2 momenttiin perustuvan toimivaltansa nojalla
tästä nimenomaisesti määrännyt.
43 a §. Esitutkintalakiin rikosprosessiuudistuksen yhteydessä lisätty säännös
alle 18-vuotiasta epäiltyä koskevan syyteharkinnan kiireellisyydestä
ehdotetaan 42 §:n perusteluissa mainitusta syystä kumottavaksi ja
samansisältöinen säännös lisättäväksi oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain 1 lukuun.
44 §. Suppean esitutkinnan käyttöalaa ehdotetaan muutettavaksi toisaalta
tutkittavan rikoksen vakavuusastetta koskevan yleisen edellytyksen ja
toisaalta poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen tutkintajärjestelyjen
osalta.
Voimassa olevan lain mukaan suppea esitutkinta saadaan toimittaa
yksinkertaisissa ja selvissä asioissa, jos teosta ei ole säädetty muuta
rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.
Ehdotuksen mukaan rikoksen vakavuusasteelta edellytettäisiin, että
rikoksesta ei ole yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti odotettavissa
ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa.
Suppean esitutkinnan nykyisen käyttöalan ulkopuolelle voi tällöin teoriassa
jäädä joitakin sellaisia rikoksia, joiden tekijä tuomitaan lyhyeen
vankeusrangaistukseen. Lyhytkin vankeusrangaistus näin lievän
rangaistusasteikon puitteissa osoittanee rikoksen olevan kuitenkin omassa
lajissaan siinä määrin poikkeuksellinen, että suppean esitutkinnan toisen
pääedellytyksen, asian yksinkertaisuuden ja selvyyden, toteutuminen on
kyseisessä yksittäistapauksessa epävarmaa.
Esitutkintaviranomaisten voimavarojen järkevän kohdentamisen kannalta
on sen sijaan erittäin tärkeää ulottaa suppean esitutkinnan
käyttömahdollisuus myös sellaisiin yksinkertaisiin ja selviin rikosasioihin,
joissa odotettavissa oleva rangaistus on vakiintuneen oikeuskäytännön
perusteella sakkoa, mutta joissa enimmäisrangaistus nykyään estää suppean
esitutkinnan käytön. Kysymykseen tulisivat etupäässä sellaiset yleisimmät
rikokset, joissa helposti selvitettävistä ja suuruudeltaan helposti
määritettävistä omaisuusarvoista johtuu, ettei rikosta voida enää pitää sen
lievänä tekomuotona, ja perustunnusmerkistön mukaisesta rikoksesta
säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enemmän kuin kuusi kuukautta.
Kaikkein tavallisin esimerkki on tekotavaltaan yksinkertainen irtaimen
omaisuuden anastus, jota on pelkästään omaisuuden arvon vuoksi pidettävä
näpistyksen sijasta varkautena. Toinen tyyppitapaus on omaisuuden
vahingoittaminen siten, että sen korjaamiseksi tai uusimiseksi tarvitaan
helposti hankittavissa olevia tavaroita tai palveluja, joiden hinnan vuoksi
vahingontekoa ei enää voida pitää lievänä. Tullilaitoksen tehtäväpiirissä
esiintyy tavaran maahantuontiin liittyviä veropetoksia, joissa maahan
tuodun tavaran määrä ja verotusperusteet ovat erittäin yksinkertaisesti
selvitettävissä, mutta joissa veropetosta ei sen kohteena olleen veron
määrän vuoksi voida pitää lievänä.
Samalla on syytä korostaa, että vaikka kysymyksessä olisi hyvin yleinen ja
normaalisti sakkorangaistukseen johtava rikos, suppean esitutkinnan käyttö
ei edelleenkään tule kysymykseen, jos asiaa ei ole pidettävä yksinkertaisena
ja selvänä. Esimerkiksi pahoinpitelyrikosta tutkittaessa rikoksesta
aiheutuneiden vahinkojen laadun selvittäminen saattaa edellyttää muita kuin
yksinkertaisia tutkintatoimenpiteitä, eikä kuulusteltavan lausuman
pääsisällön kirjaaminen rikospaikalla esimerkiksi perhepiirissä tapahtuneen
väkivaltarikoksen tutkinnan osalta läheskään aina riitä tapahtumien
todellisen kulun ja rikokseen johtaneiden syiden selvittämiseksi.
Poliisimiehen tekemäksi epäiltyä rikosta koskevan asian
tutkintajärjestelyistä annettiin syyttäjälaitoksen ylemmän organisaatiotason
uudistamisen yhteydessä voimaan tulleet erityissäännökset. Niiden mukaan
tutkinnanjohtajana toimii virallinen syyttäjä eräitä poikkeuksia lukuun
ottamatta myös suppeassa esitutkinnassa.
Tutkintajärjestelyjen tarkempi ohjeistaminen on osoittautunut
ongelmalliseksi sen vuoksi, ettei 44 §:n 2 momentissa nykyään oleva
viittaus "14 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin asioihin" ole merkitykseltään
yksiselitteinen. Tuon lainkohdan mukaan poliisimiehen tekemäksi epäillyn
rikoksen esitutkintaa johtaa virallinen syyttäjä lukuun ottamatta
rikesakkoasiana ja rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltäviä asioita.
Mikäli viimeksi mainittua rajoitusta tulkitaan siten, että rikesakkoasiat ja
rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltävät asiat täten jäävät kokonaan
14 §:n 2 momentin merkityspiirin ulkopuolelle, myöskään 44 §:n 2
momentissa oleva viittaus ei kohdistu niihin. Tällöin poliisimiehenkin
tekemäksi epäiltyä rikosta koskeva asia voidaan yleisten edellytysten
täyttyessä käsitellä rikesakkoasiana tai rangaistusmääräysmenettelyssä,
johon sisältyvässä suppeassa esitutkinnassa ei normaalien säännösten
mukaisesti ole tutkinnanjohtajaa. Mutta jos 14 §:n 2 momentin tulkitaan
"tarkoittavan" kaikkia poliisimiehen tekemäksi epäiltyjä rikoksia siten, että
rikesakkoasioista ja rangaistusmääräysmenettelystä vain säädetään muista
rikosasioista poikkeavasti, tällöin 44 §:n 2 momentissa oleva viittaus
kohdistuu myös näihin prosessilajeihin. Tästä tulkinnasta seuraa puolestaan,
että poliisimiehen tekemäksi epäiltyä rikosta koskevassa asiassa on myös
rikesakko- tai rangaistusmääräysmenettelyyn sisältyvässä suppeassa
esitutkinnassa oltava tutkinnanjohtaja, joka 14 §:n 2 momentin lopussa
olevan rajoituksen mukaan ei kuitenkaan näissä tapauksissa ole syyttäjä,
vaan asianomaisen esitutkintaviranomaisen palveluksessa oleva virkamies.
Sen sijaan on yksiselitteistä, että jollei poliisimiehen tekemäksi epäiltyä
rikosta käsitellä rikesakkoasiana tai rangaistusmääräysmenettelyssä, myös
suppeassa esitutkinnassa on 44 §:n 2 momentin nykyisen sisällön mukaan
oltava tutkinnanjohtajana virallinen syyttäjä.
Tämä ratkaisu ei ole onnistunut, koska kuulustelujen pelkistetty kirjaaminen
ei ole suppean esitutkinnan käyttöönoton tavoitteiden kannalta läheskään
niin merkityksellistä kuin suppeassa esitutkinnassa noudatettavat
yksinkertaistetut toimivaltajärjestelyt. Suppean esitutkinnan toimittamisessa
on olennaista nimenomaan se, että tutkijalla on itsenäinen toimivalta päättää
kaikista tutkintatoimenpiteistä ja myös ratkaista 43 §:n mukaisesti asian
saattaminen syyttäjän harkittavaksi, rangaistusmääräysmenettelyn käyttö tai
tutkinnan lopettaminen. Mikäli suppeassa esitutkinnassa tarvittaisiin
sellaisia pakkokeinoja, joihin tutkijalla ei ole toimivaltaa, hän pyytää niitä
koskevaa määräystä pidättämiseen oikeutetulta esimieheltään, aivan kuten
täydellisenä toimitettavan esitutkinnan johtajana toimiva pidättämisoikeutta
vailla oleva virkamies (ylikonstaapeli tai rikosylikonstaapeli) menettelee
vastaavassa tilanteessa.
Myöskään tutkintajärjestelyjä koskevan valinnanvaran lisäämiseen ei
poliisimiehen tekemäksi epäiltyä rikosta koskevissa asioissa ole sellaista
tarvetta, että se puoltaisi käsitteellisesti ristiriitaisen menettelytavan,
tutkinnanjohtajan johtaman suppean esitutkinnan, käyttämistä. Jos
poliisimiehen epäillään syyllistyneen rikokseen, jota ei käsitellä
rikesakkoasiana tai rangaistusmääräysmenettelyssä, asiaan liittyy miltei
poikkeuksetta muun muassa sellaisia virkamiesoikeudellisia näkökohtia,
joiden vuoksi asia tuskin on yksinkertainen ja selvä siten kuin esitutkinnan
toimittaminen suppeana edellyttäisi. Vaikkei esitutkintaa toimitetakaan
poliisimiehelle valtion virkamieslain (750/1994) nojalla määrättävien
seuraamusten edellytysten selvittämiseksi, nämä seuraamukset on rikoslain
6 luvun 4 §:n mukaan otettava kohtuuden mukaan huomioon rikoksesta
tuomittavaa rangaistusta mitattaessa. Rangaistuksen mittaamiseen
vaikuttavat seikat ovat keskeisiä esitutkinnassa selvitettäviä asioita. Pelkkä
virkamiesoikeudellisten seuraamusten mahdollisuus riittää tätä kautta
aiheuttamaan sinänsä yksinkertaisessakin asiassa sellaisia esitutkinnan
suoritustapaa koskevia vaatimuksia, jotka eivät puolla esitutkinnan
toimittamista suppeana.
Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen tutkintajärjestelyjä ehdotetaan
edellä sanotun vuoksi muutettaviksi ja niiden sääntelyä selvennettäväksi
lisäämällä 44 §:n 1 momenttiin virke, jonka mukaan tällaisen rikoksen
johdosta saataisiin toimittaa suppea esitutkinta vain, jos asia käsitellään
rikesakkoasiana tai rangaistusmääräysmenettelyssä. Suppean esitutkinnan
käyttö edellyttää tällöin, että rikesakko- tai rangaistusmääräysmenettelyn
käytön edellytykset ovat selvillä jo esitutkintaa aloitettaessa ja että asia
myös samalla päätetään käsitellä jommassakummassa menettelyssä.
Suppeaa esitutkintaa ei tällöin ole mahdollista lopettaa antamalla
rikkomukseen syyllistyneelle poliisimiehelle huomautus, koska päätös asian
käsittelemisestä rikesakkoasiana tai rangaistusmääräysmenettelyssä on
menettelylajin valintaa koskeva ratkaisu, joka on käsitteellisesti
mahdollinen vasta, kun toimenpiteistä luopumisen ja seuraamuksiin
johtavan menettelyn jatkamisen välisessä valintatilanteessa on päädytty
jälkimmäiseen ratkaisuun. Myös rikosta koskevan näytön on oltava
jokseenkin ilmeinen jo tutkintaa aloitettaessa, koska ehdotetun sanamuodon
vaatima menettelylajin valinta tutkintaa aloitettaessa ei muutoin olisi
mahdollinen.
Esitutkintalain 44 §:n 2 momentti palautettaisiin alkuperäiseen
sanamuotoonsa, jonka mukaan suppeassa esitutkinnassa ei milloinkaan ole
tutkinnanjohtajaa.
45 §. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erityisistä avustajan
kelpoisuusvaatimuksista. Yleisiä kelpoisuusvaatimuksia koskeva 1 mo-
mentti on muutettu oikeusapu-uudistuksen yhteydessä, joka tulee voimaan
kesäkuun 1 päivänä 2002. Oikeudenkäymiskaaren säännöksiä
oikeudenkäyntiavustajan erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ei voi soveltaa
sellaisinaan esitutkinnassa käytettävään avustajaan. Esimerkiksi
oikeudenkäynnissä avustajana ei saa toimia tuomarin lähisukulainen, kun
taas esitutkintalain 16 §:stä aiheutuu tietylle virkamiehelle esteellisyys
toimia tutkinnanjohtajana tai tutkijana asiassa, jossa hänen lähisukulaisensa
on asianosaisen avustajana. Oikeudenkäyntiavustajan erityisiä
kelpoisuusvaatimuksia koskevien säännösten soveltuvuus esitutkintaan on
muiltakin osin siinä määrin tulkinnanvarainen, ettei noudatettavaa
menettelyä voida jättää tutkinnanjohtajien yksittäistapauksissa tekemien
tulkintaratkaisujen varaan. Esitutkinnan asianmukaisen kulun turvaaminen,
asianosaisten keskinäisten eturistiriitojen huomioon ottaminen samoin kuin
esitutkinnan asianosaisten ja heidän avustajikseen ehdotettujen oikeusturva
edellyttävätkin, että myös esitutkinnassa käytettävän avustajan erityiset
kelpoisuusvaatimukset säännellään riittävän yksityiskohtaisesti ja
yksiselitteisesti.
Momenttiin sisältyvät ehdotettavat säännökset esitutkinnassa käytettävän
avustajan erityisistä kelpoisuusvaatimuksista, kuten momentissa käytetty
sanonta "avustajana yksittäistapauksessa" osoittaa.
Momentin 1 kohdan mukaan avustajana ei saisi toimia se, joka on toiminut
rikoksesta epäillyn neuvonantajana tutkittavassa tai siihen välittömästi
liittyvässä rikoksessa. Säännös vastaa sisällöltään nykyistä
samannumeroista kohtaa, mutta sen sanontatapa on yhdenmukaistettu
vastaamaan muiden ehdotettujen kohtien sanontatapaa.
Momentin 2 kohdan mukaan asianosaisten väliset intressiristiriidat
aiheuttaisivat avustajalle esteellisyyden avustaa useampaa saman jutun tai
välittömästi toisiinsa liittyvien juttujen asianosaista esitutkinnassa, aivan
kuten asia on oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun
säännösten mukaan.
Intressiristiriita estää luonnollisesti avustamasta yhtäaikaa asianomistajaa ja
samasta rikoksesta epäiltyä. Useiden asianomistajien keskinäisestä
eturistiriidasta on puolestaan kysymys esimerkiksi silloin, kun
omaisuusrikoksesta on aiheutunut esineoikeudellinen kollisiotilanne, jonka
osapuolina ovat saman rikoksen tai samaan asiakokonaisuuteen liittyvien eri
rikosten eri asianomistajat. Asianomistajien edut ovat keskenään
ristiriidassa myös, kun heidän lausumansa heidän kärsimistään
rikosvahingoista ovat loogisesti ristiriidassa keskenään tai niiden
yhteismäärä ilmeisesti ylittää rikoksella aiheutetun vahingon
kokonaismäärän, milloin tämä on selvitettävissä. Useiden epäiltyjen
keskinäinen eturistiriita vallitsee tyypillisimmillään tilanteessa, jossa joku
epäillyistä on kiistänyt oman osallisuutensa väittäen samalla tekijäksi toista
epäiltyä, joka kiistää oman syyllisyytensä, tai jossa joku epäillyistä on
tunnustanut oman osallisuutensa väittäen samalla osatekijäksi toista
epäiltyä, joka kiistää oman syyllisyytensä. Rikollisorganisaatiossa, jonka
jäsenten keskinäiset suhteet ovat hierarkkiset, rikoksesta epäilty saattaa
myös olla toiseen samasta rikoksesta epäiltyyn nähden siinä määrin
alisteisessa asemassa, että vaikka molemmat kiistäisivät itseensä
kohdistuvan rikosepäilyn kokonaisuudessaan, esitutkintaviranomaisen
velvollisuus pyrkiä asian selvittämiseen muilla keinoilla riittää
aiheuttamaan heidän välilleen saman avustajan käyttämisen esteenä olevan
eturistiriidan.
Todistajan esteellisyyttä koskevia oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n
säännöksiä rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyä koskevan uudistuksen
yhteydessä muutettaessa kirjoitettiin säädöstekstiin, että todistajan
esteellisyyden aiheuttaa syytettynä oleminen samasta teosta tai teosta, jolla
on välitön yhteys siihen tekoon, jota syyte koskee. Tyypillisiä esimerkkejä
erillisistä, mutta toisiinsa välittömästi liittyvistä rikoksista tarjoaa toisaalta
anastusrikosten ja kätkemisrikosten sekä toisaalta lahjuksen ottamisen ja
lahjuksen antamisen keskinäinen yhteenkuuluvuus.
Momentin 3 kohdassa säädettäisiin avustajan esteellisyysperusteeksi toisen
samassa tai siihen välittömästi liittyvässä asiassa rikoksesta epäillyn
avustaminen, mikäli toisenkin epäillyn avustaminen voisi vaikeuttaa asian
selvittämistä. Tämä esteellisyysperuste olisi olemassa silloinkin, kun
epäiltyjen edut eivät ole keskenään ristiriidassa. Esitutkintalain 48 §:n
sanamuodon mukaan avustajalle määrättävällä ilmaisukiellolla ei voida
estää häntä ilmaisemasta hänen päämiestään koskevia tietoja sivulliselle,
siis esimerkiksi kanssaepäillylle. Millään toimenpiteillä ei myöskään
voitaisi tosiasiallisesti estää avustajaa käyttämästä yhtä epäiltyä
avustaessaan hyväkseen tietoja, jotka avustaja on saanut tämän
kanssaepäiltyä avustaessaan, vaikkakaan avustaja ei niitä varsinaisesti
kenellekään ilmaisisi. Varsinkin keskeisten tosiseikkojen selvittämisen
ollessa esitutkinnassa kesken on monesti ensiarvoisen tärkeää, että mah-
dollisuuskin siihen, että epäiltyjen kuulustelukertomukset muodostuisivat
totuutta vastaamattomasti toisistaan riippuvaisiksi, voidaan poissulkea.
Nykyiset säännökset eivät estä useita epäiltyjä valitsemasta samaa
avustajaa, kunhan tämä ei ole aikaisemmin toiminut heidän
neuvonantajanaan eikä liioin syyllistynyt luotettavuuttaan vähentävään
rikokseen.
Momentin 4 kohdan mukaan avustajana ei saisi toimia henkilö, joka toimii
tai on toiminut samassa tai siihen välittömästi liittyvässä asiassa ehdotetussa
pakkokeinolain 5 a luvun 6 a §:ssä tarkoitettuna vakituiseen asumiseen
tarkoitettuun tilaan kohdistettavaan tekniseen kuunteluun liittyvänä
julkisena asiamiehenä. Ehdotetun uuden julkisen asiamiehen instituution
tarkoituksena on turvata pakkokeinon kohteena olevan rikoksesta epäillyn
ja kuunneltavien tilojen haltijan etujen valvonta sekä toiminnan
yleisempikin luotettavuus siinä vaiheessa tutkintaa, kun pakkokeinon
käyttöä ei voida välttämättömistä tutkinnallisista syistä johtuen paljastaa
pakkokeinon kohteille itselleen. Avustajan toiminta taas rakentuu avustajan
ja päämiehen väliselle luottamukselliselle suhteelle. Tämän julkisen
asiamiehen ja varsinaisen avustajan roolien erilaisuuden vuoksi sama
henkilö ei voisi toimia sekä julkisena asiamiehenä että avustajana. Kielto
toimia avustajana koskisi paitsi pakkokeinon kohteena olleen rikoksesta
epäillyn myös muiden samassa tai siihen välittömästi liittyvässä asiassa
rikoksesta epäiltyjen avustamista.
Momentin 5 kohdan mukaan asianosaisen avustajana ei saisi toimia henkilö,
joka harjoittaa oikeudellisten toimeksiantojen hoitamista yhdessä sellaisen
henkilön kanssa, joka 14 kohdassa tarkoitetusta syystä ei saisi toimia
kyseisen asianosaisen avustajana tässä esitutkinnassa.
Asianajajia sitovasti velvoittava hyvä asianajotapa kieltää asianajajaa
vastaanottamasta toimeksiantoa henkilöltä, jota hänen kanssaan
asianajotoimintaa yhteisesti harjoittava henkilö on neuvonut momentin 1
kohdassa tarkoitetulla tavalla. Hyvä asianajotapa estää toimeksiannon
vastaanottamisen myös silloin, kun asianajajan yhtiökumppani on 2 tai 3
kohdan mukaisessa toimeksiantosuhteessa saman asian toisen asianosaisen
kanssa. Hyvän asianajotavan vastaiseksi olisi katsottava toimeksiannon
vastaanottaminen myös ehdotetun julkisen asiamiehen instituution
käyttöönoton myötä syntyvässä 4 kohdassa tarkoitetussa
rooliristiriitatilanteessa, jossa asianajajan yhtiökumppani olisi toiminut
julkisena asiamiehenä.
Kielto ehdotetaan hyvän oikeudenhoidon edistämiseksi ja
yhdenvertaisuussyistä ulotettavaksi lainsäädäntöteitse myös muihin
esitutkinnassa avustajina toimiviin kuin asianajajiin.
Momentin 6 kohdan mukaan avustajana ei saisi toimia toinen samassa tai
siihen välittömästi liittyvässä asiassa epäiltynä tai todistajana oleva henkilö.
Oikeudenkäyntilainsäädäntö ei aseta estettä sille, että saman rikosasian
vastaajista joku toimii toisen vastaajan avustajana tai asiamiehenä, milloin
eri vastaajien edut eivät ole keskenään ristiriidassa. Tällainen tilanne voi
olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun kumpikin kiistää syytteen
kokonaisuudessaan, eikä heitä vastaan ajettujen syytteiden välillä ole
sellaista riippuvuutta, että väitetty teko olisi ehdottomasti luettava
jommankumman syyksi. Puolustusintressit ovat samansuuntaiset myös
silloin, kun vastaajat ovat myöntäneet tehneensä yhteisesti syytteessä
tarkoitetun teon, mutta kiistävät yhteiseen perusteeseen vetoamalla sen
oikeudenvastaisuuden.
Uudistettu rikosasioiden oikeudenkäyntimenettely edellyttää sekä
oikeudenkäynnin kohteen että siinä esitettävän todistelun lopullista
yksilöintiä jo syytettä nostettaessa. Oikeudenkäyntiavustajan kelpoisuutta
harkittaessa voidaan siten verraten luotettavasti arvioida, vallitseeko
kanssasyytettyjen kesken eturistiriitaa vai ei. Esitutkinnalle on sitä vastoin
ominaista, että tutkinnan kohde ja laajuus samoin kuin henkilöiden asema
tutkittavaan asiaan nähden saattavat hyvinkin vaihdella tutkinnan edistyessä
esitutkintaviranomaisen omasta aloitteestaankin suorittamien
tutkintatoimenpiteiden tulosten seurauksena. Mahdollisia eturistiriitoja ei
siten voida luotettavasti poissulkea varsinkaan tutkinnan alkuvaiheessa, kun
esimerkiksi epäiltyjen kuulusteleminen on vielä kesken.
Vaikka oikeudenkäyntilainsäädännössä ei nimenomaisesti kielletä todistajaa
toimimasta oikeudenkäyntiavustajana samassa asiassa, tämän
mahdottomuus seuraa välillisesti todistajan istuntosalissa läsnäolon
rajoittamista koskevista säännöksistä. Selvyyden vuoksi säädettäisiin, ettei
todistaja voi toimia avustajana myöskään esitutkinnassa.
Käytännössä lienee harvinaista, että kukaan esitutkinnan asianosainen edes
ehdottaisi avustajakseen samassa asiassa epäiltynä tai todistajana olevaa
henkilöä. Kun lainsäädännössä ja Euroopan neuvoston
ihmisoikeussopimuksessa kuitenkin tunnustetaan asianosaisen varsin
ehdoton oikeus käyttää itse valitsemaansa kelpoisuusvaatimukset täyttävää
avustajaa, epätavallisistakin esteellisyystilanteista on syytä säätää
varmuuden vuoksi nimenomaisesti.
Momentin 7 kohdassa täydennettäisiin esteellisyyssäännöstöä sen niin ikään
harvinaisen tilanteen varalta, että avustajaksi ehdotettu henkilö on
virkamiehenä tai muuten julkista valtaa käyttäen osallistunut tutkittavana
olevaan rikokseen tai sen tutkintaan liittyviin toimenpiteisiin. Jos kyseinen
henkilö on virkamies ja hänen virkasuhteensa jatkuu edelleen, hänen
toimimisensa avustajana estyisi useimmissa, muttei kaikissa tapauksissa jo
virkamiehiä koskevien oikeudenkäyntiavustajan yleisten
kelpoisuusrajoitusten vuoksi. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n
3 momentissa kielletään asian käsittelyyn tuomioistuimen jäsenenä,
esittelijänä tai pöytäkirjanpitäjänä osallistuneita henkilöitä toimimasta
samassa asiassa oikeudenkäyntiavustajana myös virkasuhteen päätyttyä.
Säännöksen tarkoitusperät huomioon ottaen on aiheellista säätää
vastaavanlainen esitutkinnassa käytettävää avustajaa koskeva
esteellisyysperuste. Tutkittavana olevaa rikosta tai sen tutkintaa koskevien
toimenpiteiden määrittely on kuitenkin avoimempi ja laajempi kuin kolmen
tuomioistuintehtävän luettelo. Esitutkinnan luonne huomioon ottaen mikä
tahansa tutkittavana olevaan rikokseen tai sen tutkintaan liittyvä virkatoimi
tai julkisen vallan käyttöä sisältävä toimenpide voi tutkinnan edistyessä
antaa aiheen kuulustella toimenpiteen suorittajaa asian johdosta jossakin
asemassa. Toimenpiteen suorittajan ei siksi voida sallia esiintyä asiassa
kenenkään avustajana silloinkaan, kun hän ainakin toistaiseksi näyttää
asiaan nähden ulkopuoliselta.
47 §. Alun perin 43 §:n 2 momentissa säädettiin velvollisuudesta ilmoittaa
asianosaisille, kun esitutkinta on päätetty lopettaa saattamatta asiaa
syyttäjän harkittavaksi. Rikosprosessiuudistuksen yhteydessä momenttia
muutettiin ulottamalla ilmoitusvelvollisuus myös tilanteisiin, joissa
esitutkintaa ei toimiteta tai se keskeytetään. Rikosprosessiuudistukseen
liittyvä ilmoitusvelvollisuus oli tarkoitus säätää 43 §:n 2 momentissa
esitutkinalain 43 §:n muuttamisesta annetulla lailla (403/1995),
pakkokeinolain 5 a luvun mukaisten pakkokeinojen käyttämistä koskevan
ilmoitusvelvollisuuden lisäksi, mutta se tuli lakiteknisestä virheestä johtuen
viimeksi mainitun säännöksen tilalle.
Kun 43 §:ää ehdotetaan nyt muutettavaksi muistakin syistä,
rikosprosessiuudistuksen yhteydessä muutettu säännös on samalla
tarkoituksenmukaista siirtää aikaisemmin kumotun 47 §:n tilalle. Pykälässä
mainitaan selvyyden vuoksi, että tutkinnanjohtajan on huolehdittava
ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä. Ilmoitusvelvollisuus liittyy ensiksikin
esitutkintaviranomaisen päätökseen olla toimittamatta esitutkintaa sen
vuoksi, ettei se katso esitutkintakynnyksen ylittyvän (2 §) tai ettei
asianomistaja vaadi rangaistusta asianomistajarikoksen johdosta (3 §) taikka
sen vuoksi, että esitutkintaviranomainen luopuu toimenpiteistä aloittamatta
esitutkintaa (ehdotettu 4 §:n 1 ja 2 momentti). Toiseksi ilmoitusvelvollisuus
koskee syyttäjän päätöstä esitutkinnan rajoittamisesta (ehdotettu 4 §:n 3
momentti), kuten myös esitutkintaviranomaisen päätöstä lopettaa esitutkinta
tietyn henkilön osalta (ehdotettu 9 §:n 2 momentti) tai päätöstä lopettaa
esitutkinta kokonaisuudessaan saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi
(ehdotettu 43 §:n 2 momentti). Kun säännös siten koskee
esitutkintamenettelyn eri vaiheita ja myös eri viranomaisia, se on syytä
siirtää erilleen 43 §:stä, jossa muutoin säädetään pelkästään
esitutkintaviranomaisen ratkaisuvaihtoehdoista esitutkintaa päätettäessä.
Edellä 4 §:n 3 momentin (nykyinen 4 a §) yksityiskohtaisissa perusteluissa
selostetusta syystä käsite esitutkinnan keskeyttäminen korvattaisiin myös
47 §:ssä esitutkinnan lopettamisella.
Edellä mainitut esitutkintalain 43 §:n muuttamisesta annetulla lailla annetut
säännökset ehdotetaan sijoitettaviksi pakkokeinolain 5 a luvun 11 §:n 2
momenttiin, jossa ennestään olevien ilmoitusvelvollisuutta koskevien
säännösten täydentämiseksi ne on aikoinaan annettu.
1.2. Pakkokeinolaki
1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
3 §. Pidättämisen edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädetään rikoksesta
todennäköisin syin epäillyn henkilön pidättämisen edellytyksistä. Momentin
1, 3 ja 4 kohdassa ovat pidättämisen edellytykset erityistapauksissa (niin
sanottu ylitörkeä rikos, tuntematon rikoksentekijä ja maastapoistumisvaara).
Momentin 2 kohdassa puolestaan säädetään pidättämisestä niin sanotussa
normaalitapauksessa. Pykälän 2 momentin mukaan myös todennäköistä
vähäisemmin syin epäilty saadaan edellytysten muutoin täyttyessä pidättää,
jos hänen säilöön ottamisensa on odotettavissa olevan lisäselvityksen
vuoksi erittäin tärkeää. Pykälän 3 momentissa säädetään kohtuuttoman
pidättämisen kielto.
Erityistapauksissa (1 momentin 1, 3 ja 4 kohta) mainitut seikat riittävät
rikoksesta todennäköisin syin epäillyn pidättämisen perusteeksi
sellaisenaan. Normaalitapauksessa pidättämisen yleinen edellytys, se, että
rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään yksi vuosi vankeutta, ei
vielä riitä pidättämisen syyksi. Sen ohella vaaditaan pidättämisen erityisenä
edellytyksenä, että rikoksesta epäilty todennäköisesti a) lähtee pakoon
taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen
täytäntöönpanoa (paon vaara), b) vaikeuttaa asian selvittämistä
hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa
taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai
rikoskumppaniinsa (sotkemisvaara) taikka c) jatkaa rikollista toimintaa
(jatkamisvaara).
Pidättämisen edellytyksiä normaalitapauksessa ehdotetaan
yleisperusteluissa selostetuista syistä muutettaviksi siten, että pidättämisen
erityisenä edellytyksenä olevaa paon vaaraa, sotkemisvaaraa tai
jatkamisvaaraa koskevan epäilyn ei tarvitsisi perustua todennäköisiin
syihin, vaan riittävää olisi, että paon vaaraa, sotkemisvaaraa tai
jatkamisvaaraa on syytä epäillä. Tutkittavaan rikokseen syyllistymistä
koskeva todennäköisyysvaatimus ja rangaistusasteikkoa koskeva vaatimus
jäisivät ennalleen. Säännöksen kieliasua nykyaikaistettaisiin erityisten
edellytysten arviointiperusteiden osalta. Oikean soveltamisen
varmistamiseksi ilmaistaisiin edelleen nimenomaisesti, mutta aikaisempaa
yksinkertaisemmalla sanamuodolla, etteivät 1 momentin 2 kohtaan liittyvät
a, b ja c alakohdassa ilmaistut pidättämisen erityiset edellytykset koske niin
sanottuja ylitörkeitä rikoksia, joista säädetään jo momentin 1 kohdassa.
Muutos vaikuttaisi myös vangitsemisen edellytyksiin, jotka 1 luvun 8 §:n 1
ja 2 momentissa olevien viittausten nojalla ovat samat kuin pidättämisen
edellytykset. Kun pidättämisen ja vangitsemisen periaatteessa mahdollinen
käyttöala laajenisi jonkin verran, kohtuuttoman pidättämisen ja
kohtuuttoman vangitsemisen kiellot saattavat toisaalta rajoittaa pidättämistä
ja vangitsemista joissakin sellaisissa tapauksissa, joissa pidättämisen
muiden edellytysten kynnykset ylittyisivät vain niukasti.
6 §. Pidättämiseen oikeutettu virkamies. Pykälän 1 kohtaan, jossa luetellaan
poliisiin kuuluvat pidättämiseen oikeutetut virkamiehet, ehdotetaan lähinnä
organisaatiomuutoksista johtuvia tarkistuksia, minkä lisäksi
pidättämisoikeus ehdotetaan annettavaksi suojelupoliisin
esitutkintatehtäviin määrätylle ylitarkastajille.
Lääninhallitusten poliisiosastojen osastopäälliköiden virkanimikkeet on
muutettu lääninpoliisineuvoksista lääninpoliisijohtajiksi ja muiden entisten
lääninpoliisineuvosten virkanimikkeet poliisiylitarkastajiksi.
Keskusrikospoliisin organisaatiouudistusten jälkeen virastossa ei enää ole
tutkintatoimistoa eikä kansainvälisten asioiden toimistoa, mutta niiden
päällikköinä toimineet virkamiehet on uudelleensijoitettu omissa viroissaan
tehtäviin, jotka edellyttävät pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle
kuuluvia pakkokeinovaltuuksia. Kun sisäisen organisaatiorakenteen
muuttaminen nykyään tapahtuu asianomaisen viraston omalla päätöksellä,
lain tasoisiin säännöksiin ei ole syytä sisällyttää viraston alayksikköjen
nimikkeitä. Poliisimiehen nimittämiskirjasta ja virkamerkistä ei ilmene
hänen tehtäviensä tai sijoituksensa tarkempia määrittelyjä, ainoastaan
virkanimike ja virasto. On pidettävä asianmukaisena, että viran ja viraston
nimi myös määrittelevät yksiselitteisesti poliisimiehen toimivaltuuksien
laajuuden. Sen vuoksi luettelosta ehdotetaan poistettavaksi
keskusrikospoliisin toimistopäällikköjä koskevat maininnat toimistojen
nimistä.
Samoista syistä ehdotetaan suojelupoliisin osastopäälliköiden
toimivaltuuksien määrittelystä poistettavaksi maininta työtehtävien
laadusta. Suojelupoliisin esitutkintatehtäviin määrätyille ylitarkastajille
ehdotetaan annettavaksi pidättämisoikeudet, jotta myös suojelupoliisissa
suoritettavassa esitutkinnassa tutkinnanjohtajina voisivat toimia muuhun
poliisiin verrattuna vastaavan tasoiset ja vastaavan koulutuksen saaneet
virkamiehet.
Liikkuvaan poliisiin on 1 päivänä huhtikuuta 1998 voimaan tulleen
organisaatiomuutoksen yhteydessä perustettu päällikön ja apulaispäällikön
virat. Vastaavat tehtävät kuuluivat aikaisemmin yhdelle poliisijohtajista ja
yhdelle poliisiylitarkastajista, jotka ovat pidättämiseen oikeutettuja
virkamiehiä.
21 §. Määräajan asettaminen syytteen nostamista varten. Säännös
vangitsemisasian uudelleen käsittelystä sijoitettiin
rikosoikeudenkäyntimenettelyn uudistuksen yhteydessä pykälän 3
momenttiin. Asiaa koskevat säännökset ehdotetaan nyt tarkistettaviksi ja
otettaviksi luvun 2224 §:ään, minkä vuoksi momentti olisi kumottava.
Toisaalta pakkokeinolakiin aikaisemmin sisältyneet säännökset vangittua
vastaajaa koskevan syyteasian käsittelyssä noudatettavista tuomioistuinta
velvoittavista määräajoista ovat nykyään oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain 5 luvun 13 §:ssä. Pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 3 momentin
nykyisen säännöksen tilalle ehdotetaankin informatiivisuuden vuoksi
otettavaksi sen pelkän kumoamisen sijasta viittaus äsken mainittuun lakiin.
22 §. Vangitsemisasian uudelleen käsittely. Pakkokeinolain nykyisen 1
luvun 21 §:n 3 momentin mukaan tuomioistuimen on, kunnes syyte on
nostettu, otettava vangitsemisasia käsiteltäväksi vähintään kahden viikon
välein. Vangitsemisvaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä
virkamiehen on oltava 15 §:n 1 momentin mukaan läsnä vaatimusta
käsiteltäessä. Tämän voidaan tulkita koskevan myös vangitsemisasian
uudelleen käsittelyä. Vangitsemisasiaa uudelleen käsiteltäessä vangitulle ja
hänen avustajalleen on 21 §:n 3 momentin mukaan varattava tilaisuus tulla
kuulluksi.
Tiheästi toistuvat vangitsemisasian uudelleen käsittelyt sitovat erityisesti
selvissä ylitörkeissä rikoksissa kohtuuttomasti tuomioistuinten ja
esitutkintaviranomaisten henkilöresursseja. Uudelleenkäsittelymekanismia
ehdotetaankin muutettavaksi.
Ehdotetussa 1 momentissa todettaisiin nimenomaisesti, että
tuomioistuimella tarkoitetaan syyteasian aikanaan ensimmäisenä
oikeusasteena käsittelevää tuomioistuinta. Tuomioistuimella olisi
velvollisuus ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi kahden viikon välein
lähtökohtaisesti ainoastaan, jos vangittu sitä pyytää. Jos pyyntöä ei esitetä
istunnossa, sen on oltava kirjallinen. Vangitun ensimmäisen pyynnön
johdosta asia olisi otettava uudelleen käsittelyyn viipymättä ja viimeistään
neljän vuorokauden kuluttua pyynnöstä. Jos vangittu uudistaisi jatkuvasti
pyyntönsä, velvollisuus käsitellä vangitsemisasia kahden viikon välein
uudelleen jatkuisi ehdotetun säännöksen mukaan tuomion antamiseen asti.
Ehdotetun 2 momentin mukaan tuomioistuimen tulisi ottaa asia uudelleen
käsiteltäväksi myös omasta aloitteestaan, jos ennen 1 momentissa mainitun
kahden viikon määräajan loppuun kulumista ilmenisi erityisiä syitä asian
tavanomaista aikaisemmalle uudelleen käsittelylle. Tällaisia syitä voisi
ilmetä myös vangitun pyynnöstä.
Ehdotetun 3 momentin mukaan vangitun ja hänen avustajansa lisäksi myös
asianomaiselle pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle olisi varattava
tilaisuus tulla kuulluksi vangitsemisasiaa uudelleen käsiteltäessä. Tästä
seuraisi nimenomaisesti, ettei asianomaisen pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen läsnäolo olisi asiaa uudelleen käsiteltäessä pakollista. Lisäksi
vangittu tai pidättämiseen oikeutettu virkamies voisivat etukäteen ilmoittaa,
ettei heidän kuulemisensa olisi tarpeen. Vangittua vapaaksi päästettäessä
asianomaiselle pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle olisi joka
tapauksessa ehdotettavan 24 §:n 1 momentin nojalla varattava tilaisuus tulla
kuulluksi. Ilmaisulla asianomainen pidättämiseen oikeutettu virkamies
viitattaisiin esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän väliseen jutun vaiheesta
riippuvaan toimivallan jakoon, mutta myös esitutkintaviranomaisen ja
syyttäjänviraston sisäiseen työnjakoon.
Lisäksi ehdotetaan että vangittu olisi tuotava tuomioistuimeen paitsi silloin,
kun hän haluaa tulla henkilökohtaisesti kuulluksi, myös silloin, kun hänen
kuulemiseensa asian selvittämiseksi on syytä.
23 §. Vangittuna pitämisestä määrääminen eräissä tapauksissa.
Ehdotetussa säännöksessä huomioidaan vangittuna pitämisestä
määrääminen myös silloin, kun tuomioistuin määrää toimitettavaksi uuden
pääkäsittelyn, ja silloin, kun tuomioistuin ei julista tuomiota heti
pääkäsittelyn päätyttyä.
Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:2000:119 katsonut, ettei vastaajaa
koskevaa vangitsemisasiaa ollut nykyisen lain mukaan viran puolesta
otettava uuteen käsittelyyn kahden viikon kuluessa edellisestä käsittelystä
tilanteessa, jossa pääkäsittely oli lykätty yli 14 päivän ajaksi muiden
vastaajien mielentilan tutkimiseksi sellaisenkaan vangittuna olevan
vastaajan osalta, jota ei ollut määrätty mielentilatutkimukseen. Ehdotetussa
säännöksessä säädettäisiin edellä kerrottu ratkaisu huomioon ottaen
selvyyden vuoksi nimenomaisesti, että vangitsemisasian uudelleen käsittely
ei ole tarpeen sinä aikana, kun pääkäsittelyä on lykätty jonkun samassa
asiassa vastaajana olevan mielentilan tutkimisen johdosta.
24 §. Vangitun päästäminen vapaaksi. Ehdotetussa säännöksessä vangin
vapaaksipäästämistilanteet jaettaisiin kahteen eri momenttiin sen mukaan,
tapahtuuko vapaaksi päästäminen tuomioistuimen omasta aloitteesta vai
pidättämiseen oikeutetun virkamiehen esityksestä.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimen olisi oma-aloitteista vapaaksi
päästämistä harkitessaan varattava asianomaiselle pidättämiseen
oikeutetulle virkamiehelle tilaisuus tulla kuulluksi. Näin vahvistettaisiin
pakkokeinoasioihinkin liittyvää kaksiasianosaissuhdetta ja varmistettaisiin,
että tuomioistuimella on ajantasaista tietoa esimerkiksi vapaaksi
päästämiseen mahdollisesti liittyvistä riskeistä. Myös tässä asianomaisella
pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä tarkoitettaisiin jutun vaiheesta
riippuen tutkinnanjohtajaa tai syyttäjää.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimen olisi päästettävä vangittu
vapaaksi, kun asianomainen pidättämiseen oikeutettu virkamies sitä esittää
ja kun edellytyksiä vangitsemiseen ei enää ole. Lopullinen päätösvalta myös
vangitun vapaaksi päästämisestä olisi aina tuomioistuimella.
27 §. Muutoksenhaku. Asianomaiselle pidättämiseen oikeutetulle
virkamiehelle olisi pääsääntöisesti varattava tilaisuus antaa vastauksensa
vangitsemista koskevaa kantelua käsiteltäessä. Tältä osin viitataan 24 §:n
1 momentin osalta esitettyyn. Sen estämiseksi, ettei vastaustilaisuuden
varaaminen tarpeettomasti pitkitä mahdollisen aiheettoman vangitsemisen
aikaa, säännöksessä ehdotetaan, että vastaus voitaisiin pyytää hovioikeuden
tarkoituksenmukaiseksi katsomalla tavalla. Tämän tarkoituksena on ohjata
hovioikeutta käyttämään kirjallisen kuulemisen asemesta mahdollisimman
nopeaa tapaa, kuten esimerkiksi puhelinta, telekopiolaitetta tai sähköpostia.
2 luku. Matkustuskielto
1 §. Matkustuskiellon edellytykset. Myös matkustuskiellon edellytyksiä
muutettaisiin pidättämisen edellytyksiin ehdotettua muutosta vastaavalla
tavalla. Siten myös matkustuskieltoon määräämisessä olisi todennäköisten
syiden sijasta riittävää, että on syytä epäillä henkilön lähtevän pakoon
taikka muuten karttavan esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen
täytäntöönpanoa (paon vaara) taikka jatkavan rikollista toimintaa
(jatkamisvaara). Paon vaaran tai jatkamisvaaran arviointiperusteiden
sanamuotoa nykyaikaistettaisiin pidättämissäännöksen muutosehdotusta
vastaavasti. Tutkittavaan rikokseen syyllistymisen todennäköisyyttä ja
rikoksesta säädettyä rangaistusta koskevilta osin matkustuskiellon
edellytykset jäisivät ennalleen.
3 §. Matkustuskiellosta päättävä viranomainen. Pykälää ehdotetaan
täydennettäväksi eräillä säännöksillä tuomioistuimen toimivallasta
matkustuskieltoa koskevissa asioissa. Pykälä kirjoitettaisiin samalla
kokonaan uudelleen sen rakenteen ja sisällön selkeyttämiseksi.
Vangitsemisen sijasta määrättävää matkustuskieltoa koskevat säännökset
koottaisiin tämän vuoksi ja myös toiston välttämiseksi omaksi
momentikseen.
Pykälän 1 momenttiin otettaisiin vain säännökset pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen toimivallasta matkustuskieltoa koskevassa asiassa ennen
syytteen nostamista. Asiaa koskevien säännösten sisältöä ei muutettaisi.
Momentissa lausuttaisiin nimenomaisesti se 6 §:n 2 momentin
alkuperäisissä perusteluissa (HE 14/1985 vp) todettu seikka, että toimivalta
matkustuskiellosta päättämiseen säilyy pidättämiseen oikeutetulla
virkamiehellä, jos tuomioistuin on hylännyt matkustuskieltoon määrätyn
vaatimuksen kiellon kumoamisesta. Tämä ei ilmene momentissa nykyisin
olevasta viittauksesta 6 §:n 2 momenttiin. Kun tämä toimivallan jako myös
poikkeaa siitä, mitä takavarikkoa koskevassa asiassa 4 luvun 14 §:n mukaan
noudatetaan vastaavassa tilanteessa, se on aiheellista ilmaista selvästi itse
laissa. Luvun 6 §:ään ehdotettujen muutosten vuoksi viitattaisiin 6 §:n 3
momenttiin, jossa oleviin säännöksiin tuomioistuimen tässä tarkoitettu
toimivalta perustuu ilman, että sitä olisi tarpeen toistaa 3 §:ssä.
Pykälän 2 momenttiin koottaisiin sellaisinaan nykyiset säännökset
matkustuskieltoa koskevasta asiasta päättämisestä syytteen nostamisen
jälkeen.
Pykälän 3 momenttiin koottaisiin nykyiset säännökset vangitsemisen sijasta
määrättävästä matkustuskiellosta. Sen sääntelyssä ei ole varsinaisesti
kysymys matkustuskieltoa koskevan toimivallan ajallisesta jakautumisesta
pidättämiseen oikeutetun virkamiehen ja tuomioistuimen kesken, niin kuin
ehdotuksen mukaisissa 1 ja 2 momentissa, vaan pakkokeinolain 1 luvussa
säädetyn vangitsemista koskevan tuomioistuinasian vaihtoehtoisesta
ratkaisusta. Momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi matkustuskieltoon
määräämisen mahdollisuus paitsi vangitsemisvaatimusta myös vangittuna
pitämistä koskevan asian vaihtoehtoisena ratkaisuna. Lain 1 lukuun
ehdotettuihin muutoksiin sisältyvät säännökset asianomaisen pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen kuulemisesta ennen vangittuna pitämistä koskevan
kysymyksen ratkaisemista.
Vaikka matkustuskielto on tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan
pidättämisen ja vangitsemisen sijasta silloin, kun sitä voidaan pitää
riittävänä, näiden pakkokeinojen edellytysten eroavuuksista johtuu, ettei
matkustuskielto tule kysymykseen kaikissa niissä tapauksissa, joissa
pidättämisen ja vangitsemisen edellytykset täyttyvät. Vaikka käytännössä ei
liene ilmennyt soveltamisongelmia, viittauksella 1 §:ssä säädettyihin
edellytyksiin osoitettaisiin selvyyden vuoksi, että jolleivät matkustuskiellon
erikseen säädetyt edellytykset täyty, vangitsemisen tai vangittuna pitämisen
ainoa vaihtoehto on epäillyn määrääminen päästettäväksi vapaaksi.
Matkustuskieltoon määrääminen vangitsemisen sijasta on mahdollista myös
muutoksenhakutuomioistuimen ratkaistessa vangitsemisasiassa 1 luvun
27 §:n 2 momentin mukaisesti tehdyn kantelun. Pääsääntö, jonka mukaan
matkustuskiellon määränneellä tuomioistuimella on yksinomainen
toimivalta määrätä tästä kiellosta sen jälkeen, ei sovellu ongelmitta
erityistapaukseen, jossa matkustuskielto on määrätty muutoksenhaun
johdosta. Syytteen käsittelevän tuomioistuimen, tässä tapauksessa yleensä
alemman oikeusasteen, on nimittäin 2 luvun 7 §:n mukaisesti päätettävä
matkustuskiellon voimassa pitämisestä pääkäsittelyn peruuttamisen tai
lykkäämisen taikka pääasian ratkaisun yhteydessä. Sen vuoksi ehdotetaan,
että matkustuskieltoa koskevasta asiasta, toisin sanoen sekä itse kiellosta
että sen mahdollisista 2 §:n 2 momentin mukaisista tehosteista kuten myös
tilapäisestä poistumisluvasta, päättäisi tässä tilanteessa se tuomioistuin,
jonka tekemä vangitsemispäätös on kantelun johdosta muutettu
matkustuskielloksi. Tällöin säilytettäisiin normaali oikeusastejärjestys myös
kyseistä matkustuskieltoa koskevien, ennen pääasiaratkaisua mahdollisesti
annettavien uusista erillismääräyksistä tehtävien kantelujen käsittelyssä.
6 §. Matkustuskiellon kumoaminen. Nykyistä 2 momenttia täydennettäisiin
säätämällä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen kuulemisesta ja
tuomioistuimen harkintavallan sisällöstä. Nykyisestä 3 momentista jäi
aikaisemman lainmuutoksen yhteydessä tarkoittamatta pois sanat
"pidättämiseen oikeutetun". Momenttien keskinäinen järjestys ehdotetaan
samalla vaihdettavaksi, koska 60 päivän määräaikaa on noudatettava aina,
mutta matkustuskieltoasiaa käsitellään tuomioistuimessa vain kieltoon
määrätyn vaatimuksesta.
2 momentti. Toimivalta hakea syytteen nostamisen määräajan pidentämistä
olisi asianomaisella pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä. Tarkennus
viittaa esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän väliseen 3 §:n 1 momentin
mukaiseen toimivallan jakoon, mutta myös esitutkintaviranomaisen ja
syyttäjänviraston sisäiseen työnjakoon.
3 momentti. Pakkokeinoasioiden tuomioistuinkäsittelyssä noudatettava
menettely on oikeuskäytännössä vähitellen kehittynyt
asianosaisaloitteisuutta ja kaksiasianosaissuhdetta korostavaan suuntaan.
Tämä onkin asianmukaista, sillä näissä asioissa on jo ennen syytteen
nostamista aina kysymys rikoksesta epäillyn oikeusturvan ja rikoksen
selvittämiseen liittyvän yleisen edun vastakkainasettelusta. Molempien
näkökohtien asianmukainen huomioon ottaminen edellyttää
kaksiasianosaissuhteen noudattamista myös tuomioistuimen päättäessä
pakkokeinon kohteena olevan vaatimuksesta, pidetäänkö pakkokeino
voimassa vai kumotaanko se.
Sen vuoksi ehdotetaan säädettäväksi, että asianomaiselle pidättämiseen
oikeutetulle virkamiehelle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen kuin
tuomioistuin päättää, kumotaanko matkustuskielto siihen määrätyn
vaatimuksesta kokonaan tai osittain. Sama koskee kiellon tehostamiseksi
mahdollisesti annettuja 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuja lisämääräyksiä.
Asianomaisella pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä tarkoitettaisiin sitä
syyttäjää tai esitutkintaviranomaiseen kuuluvaa virkamiestä, jolla asian
tuomioistuinkäsittelyn aikaan on 3 §:n 1 momentin mukaan toimivalta
päättää kyseistä matkustuskieltoa koskevasta asiasta.
Säännöksen sanamuodon täsmennyksellä osoitettaisiin selvyyden vuoksi,
että tuomioistuimen harkintavalta sen päättäessä matkustuskiellon tai sen
lisämääräysten voimassaolosta on täsmälleen saman sisältöinen kuin
pidättämiseen oikeutetun virkamiehen harkintavalta tämän päättäessä
matkustuskiellon määräämisestä, sisällöstä ja mahdollisista
lisämääräyksistä.
3 luku. Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko
1 §. Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon edellytykset. Pykälän 1
momenttia ehdotetaan yleisperusteluissa selostetuista syistä muutettavaksi
siten, ettei rikoksesta epäillyn omaisuuteen kohdistettava hukkaamiskielto
välttämättä edellyttäisi rikosepäilyn perustuvan todennäköisiin syihin.
Hävittämisvaaralta vaaditun todennäköisyyden osalta käytettäisiin ilmaisun
"on syytä epäillä" sijasta ilmaisua on "olemassa vaara". Uusi ilmaisu
vastaisi oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:ssä siviiliprosessuaalisen
takavarikon osalta käytettyä ilmaisua. Korkeimman oi-keuden
ratkaisukäytännössä on vaaditun siviiliprosessuaaliseen takavarikkoon
liittyvän hukkaamisvaaran osalta katsottu riittävän, ettei vaara ollut varsin
epätodennäköinen (KKO: 1994:132). Hukkaamiskiellon edellytykset
jäisivät ennalleen muilta osin eli muulla perusteella maksuvelvollisten
henkilöpiirin ja toimenpiteellä turvaamiskelpoisten saatavien laadun osalta.
Pykälän 2 momentissa olevan viittauksen johdosta ehdotettu muutos koskisi
myös vakuustakavarikon edellytyksiä.
3 §. Väliaikaistoimenpiteet. Voimassa olevan lain mukaan tutkinnanjohtajan
ja syyttäjän toimivalta panna omaisuutta väliaikaisesti hukkaamiskieltoon
tai vakuustakavarikkoon on hiukan suppeampi kuin luvun 1 §:ssä säädetty
hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon käyttöala. Luvun 1 ja 3 §:ssä on
yksityiskohtaiset luettelot, joiden vertailu osoittaa, ettei tutkinnanjohtajalla
eikä syyttäjällä ole toimivaltaa käyttää väliaikaistoimia yhteisösakon
maksamisen turvaamiseksi eikä muulta rikoksella aiheutetusta vahingosta
korvausvastuussa olevalta kuin rikoksesta epäillyltä perittävän
vahingonkorvauksen turvaamiseksi.
Yleisperusteluissa selostetuista syistä 3 §:n 1 momenttia ehdotetaan nyt
muutettavaksi siten, että tutkinnanjohtajan ja syyttäjän toimivalta panna
omaisuutta väliaikaisesti hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon
säädettäisiin yhtä laajaksi kuin tuomioistuimen määrättävissä olevan
hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon käyttöala. Väliaikaistoimenpiteen
edellytyksenä olisi, että hukkaamiskiellon tai vakuustakavarikon
edellytykset ilmeisesti täyttyvät. Käytännössä tämän olisi katsottava
tarkoittavan sitä, että väliaikaistoimenpiteestä päättävä viranomainen pitää
tiedossaan olevien seikkojen perusteella lähes varmana, että samoilla
perusteilla tuomioistuimessa tehtävä hakemus hukkaamiskiellosta tai
vakuustakavarikosta hyväksytään, jollei vastasyitä ilmene.
4 §. Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon kumoaminen. Pykälän 2
momentin mukaan tuomioistuimen on nykyisin kumottava hukkaamiskielto
tai vakuustakavarikko, jollei syytettä nosteta 60 päivän kuluessa
hukkaamiskieltoa tai vakuustakavarikkoa koskevan määräyksen
antamisesta. Määräaikaa saadaan pidentää ennen sen päättymistä tehdystä
pyynnöstä.
Yleisperusteluissa mainituista syistä momenttia ehdotetaan muutettavaksi
siten, että syytteen nostamisen määräaika olisi neljä kuukautta ja sitä
saataisiin pidentää enintään neljäksi kuukaudeksi kerrallaan. Ehdotettu
määräaika on yhdenmukainen pakkokeinolain 4 luvun 11 §:n mukaisen
takavarikon yhteydessä noudatettavan määräajan kanssa. Muutettavaksi
ehdotetun pykälän ennalleen jäävän 1 momentin mukaan tuomioistuimen
olisi edelleen kumottava hukkaamiskielto tai vakuustakavarikko jo ennen
määräajan päättymistä, jos sillä turvatun saatavan vakuudeksi asetetaan
riittävä pantti tai takaus taikka muuten ei ole enää syytä pitää sitä voimassa.
Vaikkei hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pannun omaisuuden
omistajan käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista säädetä erikseen,
pykälän perustelujen (HE 14/1985 vp) valossa on selvää, että tuomioistuin
voi päättää kyseisen pakkokeinon kumoamisesta paitsi omasta aloitteestaan
myös muun muassa kyseisen omistajan vaatimuksesta.
5 luku. Etsintä
Paikkaan kohdistuva etsintä
Kotietsinnän ja paikantarkastuksen edellytyksiä koskevat säännökset
ehdotetaan uudistettaviksi perusteellisesti.
Toimivaltuuksia ehdotetaan jonkin verran tarkistettaviksi siltä osin kuin
etsinnän edellytykset riippuvat etsinnän toimittamisen tarkoituksesta ja
etsinnän kohteena olevan paikan haltijaan kohdistuvan rikosepäilyn
voimakkuudesta.
Samalla säännösten ryhmittelyä muutettaisiin. Voimassa olevassa 5 luvun
1 §:ssä säädetään sekä esineen löytämiseksi ja rikospaikan tutkimiseksi
tehtävästä etsinnästä (esineellinen kotietsintä) että tiettyjä jatkotoimenpiteitä
varten etsityn henkilön tavoittamiseksi tehtävästä etsinnästä (henkilöllinen
kotietsintä). Luvun 2 §:ssä säädetään kotietsinnän toimittamisesta normaalia
väljemmin edellytyksin eräissä paikoissa, joissa etsintä paikkojen käytön
luonteen vuoksi voi olla tavallista useammin aiheellinen. Luvun 1 ja 2 §:n
eräiden säännösten keskinäiset suhteet ovat osoittautuneet
tulkinnanvaraisiksi ja monilta osin vaikeasti hahmotettaviksi. Ongelmaa
pyritään helpottamaan kokoamalla 1 §:ään kaikki säännökset esineellisen
kotietsinnän edellytyksistä ja vastaavasti 2 §:ään kaikki säännökset
henkilöllisen kotietsinnän edellytyksistä.
Paikantarkastusta koskevaa 8 §:ää muutettaisiin 1 ja 2 §:n muutoksista
johtuvien viittausmuutosten lisäksi siten, että entistä suurempi osa
paikantarkastuksen edellytyksistä ilmenisi havainnollisuuden vuoksi
suoraan 8 §:stä.
1 §. Kotietsintä esineen löytämiseksi. Pykälän 1 ja 2 momentin säännöksiin
takavarikoitavan esineen löytämiseksi tai muutoin rikoksen selvittämiseksi
toimitettavasta kotietsinnästä (esineellinen kotietsintä) tehtäisiin joitakin
muutoksia etupäässä etsinnän käyttöalan ulottamiseksi
turvaamistoimenpiteisiin sekä kotietsintäkohteista käytettävien ilmaisujen
vähäiseksi täsmentämiseksi. Pykälän 3 momenttiin otettaisiin nykyistä
2 §:ää yksiselitteisempi säännös siitä, millä tavoin eräissä paikoissa
toimitettavan esineellisen kotietsinnän edellytykset poikkeavat normaalista.
1 momentti. Kotietsintäpaikkojen luettelon kieliasua tarkennettaisiin
ilmaisemalla suljettusanan toistamisella yksiselitteisesti
kotietsintäsäännöksen vakiintunut tulkinta, jonka mukaan kotietsinnän
edellytykset koskevat suljettuja säilytyspaikkoja ja suljettuja kulkuneuvoja.
Muunlaisissa säilytyspaikoissa ja muunlaisissa kulkuneuvoissa, joihin
yleisöllä ei ole pääsyä, voidaan suorittaa paikantarkastus jo sille 8 §:ssä
säädettyjen edellytysten täyttyessä.
Esineellinen kotietsintä on nykyisin mahdollinen takavarikoitavan esineen
löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla
merkitystä rikoksen selvittämisessä. Yleisperusteluissa selostetuista syistä
toimenpiteen käyttöalaa ehdotetaan laajennettavaksi siten, että kotietsintä
saataisiin toimittaa myös väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon pantavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi.
Omaisuuden mainitsemisella esineen ohella ilmaistaisiin
tulkintavaikeuksien välttämiseksi, että pakkokeinolla saadaan etsiä myös
asiakirjaa tai esinettä, jonka avulla voidaan löytää ja yksilöidä sellainen
turvaamistoimenpiteen kohteeksi kelpaava varallisuusarvoinen etuus, johon
kohdistettava turvaamistoimi täytäntöönpannaan muulla tavoin kuin
kyseisen asiakirjan tai esineen haltuunotolla.
Vaikka kotietsinnän perusteeksi riittää itse rikoksen tapahtumista koskevan
to-dennäköisyyden osalta se, että vakavuudeltaan tietynasteista rikosta on
syytä epäillä, muiden edellytysten osalta vaaditaan sen lisäksi nykyisin joko
todennäköisen rikosepäilyn kohdistuminen etsintäpaikan haltijaan taikka
erittäin päteviin syihin perustuva oletus etsinnän muodostumisesta
tulokselliseksi. Yleisperusteluissa selostetuista syistä säännöstä ehdotetaan
muutettavaksi siten, että rikoksesta epäillyn hallitsemassa paikassa
toimitettavan kotietsinnän osalta riittäisi, että häntä on syytä epäillä
tutkittavasta rikoksesta. Säännökseen valituilla sanonnoilla osoitettaisiin
myös, että rikoksesta epäillyn hallinnassa oleva suljettu säilytyspaikka ja
suljettu kulkuneuvo ovat kotietsinnän edellytysten kannalta samassa
asemassa kuin hänen hallinnassaan oleva rakennus tai huone.
Rakennus on omistajansa hallinnassa ainakin silloin, kun hän ei ole
luovuttanut kenellekään sen yksinomaista hallintaa tai yksinomaista
käyttöoikeutta vuokra- tai muunkaan sopimuksen perusteella.
Yhteisomistajista taikka yhteisen vuokra- tai käyttöoikeuden haltijoista
jokaisen on katsottava olevan koko rakennuksen haltija
kotietsintäsäännöksessä tarkoitetussa mielessä, paitsi jos he ovat sopineet
rakennuksen eri osien jakamisesta kunkin yksinomaiseen hallintaan.
Selvänä voidaan pitää myös, ettei rakennus ole tietyn henkilön hallinnassa
vielä sen perusteella, että sen omistaja tai haltija on uskonut tälle henkilölle
sen avaimen siinä tarkoituksessa, että tämä pääsee hänen kanssaan sovitulla
tavalla rakennukseen myös hänen poissa ollessaan esimerkiksi
postilähetysten talteenottamista tai muita huoltotoimenpiteitä varten.
Kysymys oikeushenkilön lakimääräisen edustajan hallintasuhteesta
oikeushenkilön omistamaan tai hallitsemaan rakennukseen aiheuttaa
kotietsintäsäännöstä sovellettaessa rajanvetotilanteita, joiden
ratkaisemisessa on kiinnitettävä päähuomio edustajan mahdolliseen
osallistumiseen oikeushenkilön toimintaan ja sen johtamiseen.
Kokonaisarvosteluun vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa
oikeushenkilön tiloissa vietetyn ajan osuus hänen ajankäytöstään sekä
hänen mahdollinen omistusosuutensa oikeushenkilöstä.
Suljetuista säilytyspaikoista komeroiden ja kaappien on yleensä katsottava
olevan saman tai samojen henkilöiden hallinnassa kuin niiden
sijaintihuonekin on, jolleivät niiden lukitseminen ja avainten hallintasuhteet
selvästi osoita muuta. Kirjoituspöydän tai lipaston laatikoiden, arkkujen tai
lippaiden hallintasuhteet voidaan vastasyiden puuttuessa olettaa irtaimeen
omaisuuteen sovellettavien esineoikeudellisten periaatteiden mukaisiksi.
Talle- tai säilytyslokeron haltijana on yleensä pidettävä sen vuokraamisesta
tehdyn sopimuksen mukaista vuokralleottajaa tai vuokralleottajia. Kysymys
oikeushenkilön edustajan hallintasuhteesta oikeushenkilölle vuokrattuun
talle- tai säilytyslokeroon on arvioitava samantapaisista lähtökohdista kuin
hänen suhteensa oikeushenkilön hallitsemiin rakennuksiin ja huoneisiin
kiinnittäen myös huomiota siihen, onko tämä henkilö tosiasiassa asioinut
kyseisellä lokerolla.
Suljetun kulkuneuvon on yleensä katsottava olevan omistajansa hallinnassa.
Jos rekisteröidylle moottoriajoneuvolle on merkitty rekisteriin haltija,
ajoneuvo ei yleensä ole samanaikaisesti omistajansa hallinnassa.
Rahoitusliikkeen omistaman ajoneuvon, jonka haltijaksi on rekisteriin
merkitty työnantaja, on kotietsintäsäännösten kannalta katsottava olevan
työntekijän hallinnassa silloin, kun tällä on työsuhteesta johtuvana etuna
pysyvä käyttöoikeus ajoneuvoon (autoetu). Vuokratun ajoneuvon on
katsottava olevan vuokralleottajan hallinnassa sen ajan, minkä ajoneuvo on
sopimuksen perusteella hänen yksinomaisessa määräämisvallassaan, ja sen
jälkeenkin kotietsintäsäännösten kannalta hänen tosiasiallisessa
hallinnassaan, kunnes auto on palautettu vuokranantajalle taikka joutunut
vuokralleottajasta riippumattomasta syystä pois tämän vallinnasta. Sama
koskee soveltuvin osin vastikkeetta lainaksi saatua ajoneuvoa. Ajoneuvon ei
toisaalta ole katsottava olevan sen hallinnassa, joka työsuhteen perusteella
tai muuten toimii sen kuljettajana toisen lukuun, koska tässä tilanteessa
ajoneuvo on rinnastettavissa kuljettajan työpaikkaan. Periaatteellisesti
ongelmallinen kysymys siitä, onko ajoneuvon katsottava oikeudellisesti
olevan sen luvatta haltuunsa ottaneen henkilön hallinnassa, ei yleensä liene
kovin merkityksellinen, koska näissä tapauksissa ajoneuvo usein on samalla
tutkittavan rikoksen tekopaikka tai rikoksentekijän kiinniottopaikka.
2 momentti. Jollei kotietsinnän kohde ole rikoksesta epäillyn hallinnassa,
edellytettäisiin edelleen, että etsinnän voidaan erittäin pätevin perustein
olettaa muodostuvan tulokselliseksi. Se, että rikos on tehty tietyssä paikassa
tai epäilty on siellä otettu kiinni, luo laillisen olettaman kyseiseen paikkaan
suoritettavan etsinnän odotettavissa olevasta tuloksellisuudesta. Muut
seikat, joista tuloksellisuusodotukseen voidaan erittäin pätevin perustein
päätyä, on harkittava tapauskoh-taisesti. Kotietsinnän käyttöalan
laajennusehdotusta vastaavasti tuloksellisuusodotus voisi kohdistua paitsi
takavarikoitavan esineen löytämiseen tai muutoin selvityksen saamiseen
rikoksesta, myös väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon
pantavan esineen tai omaisuuden löytämiseen, milloin etsintä aiotaan tehdä
viimeksi mainitussa tarkoituksessa.
Huoneen on katsottava olevan muun kuin rakennuksen omistajan tai
haltijan hallinnassa ainakin, jos se on alivuokrasopimuksen tai muun
sopimussuhteen perusteella jonkun muun yksinomaisessa hallinnassa. Jos
muualla vakinaisesti asuvalla henkilöllä on sopimuksen perusteella
mahdollisuus käyttää jonkun hallinnassa olevan rakennuksen tiettyä osaa
jatkuvasti tai toistuvasti väliaikaiseen asumiseen esimerkiksi kyseiselle
paikkakunnalle suuntautuvien työ- tai opiskelumatkojensa yhteydessä,
ilman että rakennuksen haltija olisi luovuttanut näitä tiloja hänen pysyvään
yksinomaiseen käyttöönsä, joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti, milloin
nämä tilat ovat jommankumman tai yhtaikaa molempien hallinnassa.
Kokonaisarvoste-luun vaikuttaa muun muassa, onko tilapäisasukkaalla
hallussaan rakennuksen avain, jääkö se hänen haltuunsa myös hänen
poistuessaan paikkakunnalta sillä kertaa, ovatko hänen käytössään olevat
tilat erikseen lukittavia ja jättääkö hän niihin omia tavaroitaan myös eri
oleskelukertojensa väliseksi ajaksi.
3 momentti. Nykyisin 2 §:ään sisältyvät säännökset kotietsinnästä eräissä
paikoissa (niin sanottu murjupykälä) otettaisiin esineellisen kotietsinnän
osalta tähän momenttiin. Etsintäpaikan käyttöolosuhteisiin liittyvät
kotietsinnän edellytysten väljentämisperusteet olisivat samat kuin
nykyisinkin. Paikaksi, jonne yleisöllä on pääsy, on katsottava myös paikka,
johon peritään pääsymaksu, edellyttäen, että sinne pääsymaksun
suorittamalla pääsemään oikeutettuja henkilöitä ei ole etukäteen yksilöity.
Muut perusteet ovat, että rikoksentekijöillä on tapana oleskella kyseisessä
paikassa taikka että siellä on tapana ostaa tai ottaa pantiksi sellaista
omaisuutta, jota etsitään.
Momenttiin valituilla sanonnoilla osoitetaan, että sitä sovellettaisiin jonkin
viimeksi mainitun perusteen olemassa ollessa rakennusten ja huoneiden
lisäksi vastaavanlaisessa käytössä oleviin kulkuneuvoihin. Ehdotetussa
muodossaan säännös koskisi kielellisesti myös suljettuja säilytyspaikkoja,
joskin yleisön pääsy, rikoksentekijöiden tavanomainen oleskelu taikka
omaisuuden vaihdanta suljetussa säilytyspaikassa lienee käytännössä
epätavallista.
Tällaisessa käytössä olevaan kohteeseen saataisiin esitutkinnan yhteydessä
tehdä kotietsintä riippumatta tutkittavana olevasta rikoksesta säädetyn
rangaistuksen suuruudesta, kunhan kotietsinnän tarkoituksena on joko
takavarikoitavan tai väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon pantavan omaisuuden löytäminen taikka muutoin
sellaisen seikan tutkiminen, jolla voi olla merkitystä rikoksen
selvittämisessä.
Voimassa oleviin säännöksiin sisältyvän tulkinnanvaraisuuden
poistamiseksi ehdotetaan säädettäväksi nimenomaisesti, etteivät tämän
momentin perusteella tehtävän kotietsinnän edellytykset riippuisi myöskään
2 momentissa käsitellyistä edellytyksistä eli etsintäpaikan hallintasuhteista
tai etsinnän odotetusta tuloksellisuudesta.
Tarkoitussidonnaisuusperiaatteesta johtuu, ettei täysin sattumanvaraisen
etsinnän suorittaminen ole tällöinkään sallittua.
2 §. Kotietsintä henkilön löytämiseksi. Nykyisin 1 §:n 3 momentissa oleva
säännös kotietsinnän toimittamisesta lainkohdassa lueteltuja toimenpiteitä
varten tavoitellun henkilön löytämiseksi (henkilöllinen kotietsintä)
otettaisiin sisällöltään muuttamattomana 2 §:n 1 momentiksi. Henkilöllistä
kotietsintää koskevassa perussäännöksessä viitattaisiin yleisesti 1 §:n 1
momentissa olevaan kotietsintäkohteiden määrittelyyn. Henkilöllisen
kotietsinnän tarkoituksena voisi edelleen olla kiinni otettavan, pidätettävän
tai vangittavan, tuomioistuimeen tuotavan taikka sinne rikosasiassa
haastettavan vastaajan taikka henkilönkatsastukseen toimitettavan
tavoittaminen.
2 momentti. Sanonnalla "etsittävän henkilön hallitsema paikka"
osoitettaisiin nykyisissä säännöksissä käytettyjä sanamuotoja selvemmin,
että etsittävän henkilön hallinnassa oleva suljettu kulkuneuvo tai suljettu
säilytyspaikka olisi henkilöllisen kotietsinnän edellytysten kannalta samassa
asemassa kuin hänen hallinnassaan oleva rakennus tai huone. Muualla
toimitettavan etsinnän edellytyksiin sisältyvä tuloksellisuusodotus
ilmaistaisiin epäselvyyden välttämiseksi samanlaisella sanamuodolla kuin
esineellistä kotietsintää koskevassa 1 §:n 2 momentissa.
Kysymys siitä, onko kotietsintä nykyisen 2 §:n perusteella suoritettavissa
toimenpiteen odotettavissa olevasta tuloksellisuudesta riippumatta vai ei, on
jonkin verran tulkinnanvarainen myös henkilöllisen kotietsinnän osalta.
Oikeustilan selventämiseksi ehdotetaan nimenomaisesti säädettäväksi, että
etsintä saadaan paikan hallintasuhteista ja toimenpiteen odotetusta
tuloksesta riippumatta toimittaa paikassa, jonne yleisöllä on pääsy tai jossa
rikoksentekijöillä on tapana oleskella.
8 §. Paikantarkastus. Pykälää on muutettava kotietsintäsäännöksiin
ehdotetun rakenteellisen muutoksen vaatimalla tavalla, koska 8 §:ssä
nykyisin oleva viittaus 1 §:ssä mainittuun tarkoitukseen ei vastaa
esineellistä ja henkilöllistä kotietsintää koskevien säännösten uutta
ryhmittelyä. Paikantarkastuksenkin käyttöala laajenisi sisältämään myös
väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan esineen
tai omaisuuden etsimisen.
Pykälän soveltamisen helpottamiseksi käytännön esitutkintatyössä se
kirjoitettaisiin näiden muutosten yhteydessä uudelleen siten, että
paikantarkastuksen edellytykset nykyistä suuremmalta osin ilmenisivät
suoraan tästä pykälästä. Paikantarkastuksen tärkein ominaispiirre,
meneminen paikan haltijan tahdosta riippumatta paikkaan, jonne
meneminen ei edellytä kotietsinnän edellytysten täyttymistä, mutta jonne
yleisöllä ei kuitenkaan ole pääsyä, mainittaisiin heti pykälän alussa.
Paikantarkastus olisi edelleen sallittu vain samassa tarkoituksessa kuin
esineellinen tai henkilöllinen kotietsintä. On otettava kuitenkin huomioon
esineellisen kotietsinnän käyttöalan samalla ehdotettu laajennus
väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan
omaisuuden etsimiseen. Paikantarkastuksen edellytykset eivät riipu
tutkittavasta rikoksesta säädetystä rangaistuksesta, tarkastettavan paikan
haltijan mahdollisesta osallisuudesta rikokseen eivätkä myöskään
toimenpiteen oletetusta tuloksellisuudesta.
Paikantarkastuksesta päättäisi syyttäjä, tutkinnanjohtaja tai tutkija, kuten
nykyisinkin. Tutkijalla ei tässä yhteydessä tarkoiteta pelkästään tietyn
rikoksen tutkijaksi nimenomaisesti määrättyä virkamiestä, vaan myös
jokaista rikoksen selvittämiseksi tarpeellisia alkutoimia suorittavaa
esitutkintaviranomaisen palveluksessa olevaa virkamiestä, jolla virka-
asemansa perusteella on toimivalta esitutkinnan toimittamiseen.
Selvyyden vuoksi pykälässä mainittaisiin nimenomaisesti sekin, ettei
paikantarkastukseen sovelleta 5 luvun 37 §:n säännöksiä (kotietsinnästä
päättäminen, läsnäolo kotietsinnässä, kotietsinnän toimittaminen, asiakirjan
tutkiminen kotietsinnässä sekä pöytäkirja ja todistus).
Henkilöön kohdistuva etsintä
10 §. Henkilöntarkastuksen edellytykset. Pykälän 1 momenttiin sisältyvien
säännösten soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi ensiksikin siten, että
tämänkin pakkokeinon käyttöön oikeuttaviin tarkoituksiin lisättäisiin myös
väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan esineen
tai omaisuuden löytäminen.
Henkilöntarkastus on nykyään mahdollinen tutkittaessa rikosta, josta
säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Lisäksi
henkilöntarkastuksen käyttöalaan sisältyvät nykyään lievä pahoinpitely,
näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö ja lievä petos eli kaikki ne
pelkällä sakolla rangaistavat rikokset, jotka pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n
mukaan ovat jo alun perin kuuluneet jokamiehen kiinniotto-oikeuden piiriin
vankeusuhkaisten rikosten lisäksi. Jokamiehen kiinniotto-oikeus on
nyttemmin voimassa myös lievän vahingonteon johdosta. Lievä
vahingonteko ehdotetaan lisättäväksi myös henkilöntarkastuksen
mahdollistavien rikosten joukkoon. Johdonmukaisuussyiden lisäksi on
muutoinkin perusteltua, että esimerkiksi omaisuuden maalilla sotkemisesta
epäillyn henkilön fyysiseen koskemattomuuteen saadaan puuttua
tekovälineenä olleen maalisuihkeen löytämiseksi takavarikoimista varten,
vaikka teolla aiheutetun vahingon määrä olisi jäänyt vähäiseksi. Tietyn
tyyppiset omai-suuden vahingoittamiseen soveltuvat välineet voidaan
takavarikoida ja niiden löytämiseksi suorittaa teräaselakiin (108/1977)
perustuva henkilöntarkastus jo pelkän hallussapitoepäilyn perusteella. Sitä
aiheellisempaa on sallia omaisuuden vahingoittamiseen konkreettisesti
käytetyn muunkinlaisen tekovälineen etsiminen rikoksentekijäksi epäillyn
henkilön hallusta.
2 momentti. Henkilöntarkastuksen henkilöllistä soveltamisalaa
laajennettaisiin sen käyttötarkoitukseen ehdotettua laajennusta vastaavasti.
Muu kuin rikoksesta epäilty saataisiin siten tarkastaa myös, jos erittäin
pätevin perustein voidaan olettaa, että tarkastuksessa saatetaan löytää
väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantava esine tai
omaisuus. Viimeksi mainittu edellytys koskee sekä epäiltyjen piirin
ulkopuolelle jäävää henkilöä että rikoksesta epäiltyä, johon kohdistuva
epäily perustuu vähäisempiin kuin todennäköisiin syihin.
11 §. Henkilönkatsastuksen edellytykset. Voimassa olevan lain mukaan
henkilönkatsastus saadaan kohdistaa vain siihen, jota todennäköisin syin
epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin
kuusi kuukautta vankeutta, taikka rattijuopumuksesta tai huumausaineen
käyttörikoksesta. Henkilönkatsastuksen henkilöllistä soveltamisalaa
ehdotetaan jonkin verran laajennettavaksi törkeiden rikosten esitutkinnassa.
1 momentti. Henkilöntarkastuksen tarkoituksen ilmaisevaan säännökseen
kohdistuvasta viittauksesta seuraa, että henkilönkatsastuskin tulisi
mahdolliseksi myös väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon pantavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi.
Henkilönkatsastus saataisiin säädetyssä tarkoituksessa kohdistaa sen
nykyiseen käyttöalaan sisältyvästä rikoksesta epäiltyyn myös silloin, kun
epäily perustuu vähäisempiin kuin todennäköisiin syihin. Tällöin
lisäedellytyksenä kuitenkin olisi perusteltu odotus toimenpiteen
tuloksellisuudesta. Toisin sanoen olisi voitava erittäin pätevin perustein
olettaa, että katsastuksessa saatetaan löytää takavarikoitava taikka
väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantava esine tai
omaisuus taikka muutoin saada selvitystä rikoksesta.
2 momentti. Yleisperusteluissa mainituista syistä törkeiden rikosten
esitutkinnassa säädettäisiin mahdolliseksi kohdistaa DNA-tunnisteen
määrittämiseksi tai muun vastaavan tutkinnan suorittamiseksi tarpeellinen.
henkilönkatsastus henkilöihin, joita ei epäillä tutkittavana olevasta
rikoksesta. Tällainen muu tutkimus voisi olla esimerkiksi
ruutisavututkimus. Tällöin henkilönkatsastus ei olisi sallittu
takavarikoitavan tai turvaamistoimenpiteen kohteeksi pantavan omaisuuden
löytämiseksi, vaan ainoastaan rikosta koskevan selvityksen saamiseksi.
Rikoksesta säädetyn ankarimman rangaistuksen olisi oltava vähintään neljä
vuotta vankeutta. Muun kuin rikoksesta epäillyn katsastaminen edellyttäisi
aina, että voidaan erittäin pätevin perustein olettaa katsastuksessa
saatettavan saada selvitystä rikoksesta. Viimeksi mainitusta edellytyksestä
seuraisi, että tätä tutkintakeinoa käytettäisiin vain, jos rikoksen
selvittäminen muuten olisi käytännössä mahdotonta tai hyvin työlästä.
12 §. Henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittaminen. Säännös siitä, ettei
henkilönkatsastuksen yhteydessä tehtävästä tutkimuksesta saa aiheutua
tutkittavalle sanottavaa haittaa, on nykyisin 11 §:n 2 momenttina.
Henkilönkatsastusta koskevassa muutosehdotuksessa säännökset
henkilönkatsastuksen käyttöalasta jakautuvat kahteen momenttiin, jolloin
nykyinen 11 §:n 2 momentti olisi joka tapauksessa siirrettävä uuteen
paikkaan. Lähinnä henkilönkatsastuksen suoritustapaa koskevana säännös
ehdotetaan otettavaksi sanamuodoltaan muuttamattomana 12 §:ään uudeksi
4 momentiksi.
5 a luku. Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu
1 §. Määritelmät. Pykälän 1 kohdassa olevaa säädösviittausta ehdotetaan
muutettavaksi sen johdosta, että teletoimintalaki (183/1987) on kumottu sen
korvanneella telemarkkinalailla (397/1997).
Yleisperusteluissa mainituista syistä ehdotetaan, että telekuuntelu- ja
televalvontaluvan yksilöintiperusteena käytettäisiin teleliittymän lisäksi
teleosoitetta, jolla tarkoitettaisiin muun muassa sähköpostiosoitetta, ip-
osoitetta tai muuta sellaista teleosoitetta. Lisäksi telekuuntelua tai
televalvontaa voisi kohdistaa myös tiettyyn telepäätelaitteeseen.
Tämän vuoksi ehdotetaan 1 ja 2 kohdassa olevia määritelmiä
täydennettäviksi. Pykälässä mainittaisiin nimenomaan kuten nykyisin
teleliittymä ja lisäksi sähköpostiosoite. Muun sellainen teleosoite voisi olla
esimerkiksi ip-osoite, rikoksesta epäillyn käyttämä käyttäjätunnus ja
salasana tai mikä tahansa televerkkoon sisältyvä tieto, jonka avulla
teleyhteyden osapuolet voidaan yksilöidä.
Yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta
annetun lain 7 §:ää on lailla 1148/2001 muutettu siten, että myös
matkaviestimen sijaintitieto on salassa pidettävä tieto. Tämä vuoksi
televalvonnan määritelmää ehdotetaan selvyyden vuoksi täydennettäväksi
siten, että televalvonta voisi tarkoittaa myös tietyn matkaviestimen
sijaintitietojen hankkimista. Telepäätelaitteella tarkoitettaisiin samaa kuin
telemarkkinalain 4 §:n 18 kohdassa.
Kuten yleisperusteluissa on todettu, salausteknologian käyttäminen
vaikeuttaa telekuuntelua. Käytännössä ainoa keino ohittaa salausjärjestelyt
saattaa olla kuuntelun suorittaminen telepäätelaitteen luona. Silloin kun on
kysymys esimerkiksi sähköpostin lähettämisen yhteydessä tapahtuvan
tietokonepäätteen näppäimistön käytön teknisestä tarkkailusta, tällaisen
tarkkailun lukeminen teknisen kuuntelun määritelmässä tarkoitetuksi
keskusteluksi tai suulliseksi viestiksi on tulkinnanvaraista. Tästä syystä
ehdotetaan, että 3 kohdan a alakohdassa olevan teknisen kuuntelun
määritelmän yhteydessä käytettäisiin käsitteen "suullinen viesti" sijasta
käsitettä "viesti". Tämä mahdollistaisi muun muassa edellä tarkoitetun
sähköpostiviestin lähettämisen yhteydessä tapahtuvan tietokonepäätteen
näppäimistön käytön teknisen tarkkailun. Maininta keskustelun tai viestin
kuuntelusta tai tallentamisesta sulkisi säännöksen sanamuodon ulkopuolelle
esimerkiksi kirjoitetun viestin tallentamisen valokuvaamalla.
2 §. Telekuuntelun edellytykset. Pykälässä luetellaan rikosnimikkeittäin
tyhjentävästi ne rikokset, joiden esitutkinnassa lupa telekuunteluun voidaan
nykyisin myöntää. Se, mitä telekuuntelulla käsitteenä tarkoitetaan, ilmenee
luvun 1 §:n 1 kohdassa olevasta määritelmästä. Momentin alkuun tehtäisiin
määritelmäpykälään ehdotetuista muutoksista johtuvat lakitekniset
tarkistukset. Ne teleliittymät ja viestit, joiden kuunteluun lupa voidaan
myöntää, rajataan puolestaan luvun tässä pykälässä.
Yleisperusteluissa mainituista syistä telekuuntelun käyttöalaa ehdotetaan
laajennettavaksi lisäämällä 1 momentiksi muuttuvan nykyisen pykälän
rikosnimikeluetteloon törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä
vahingonteko.
Säännökseen ehdotetaan tehtäväksi myös edellä 1 §:n yksityiskohtaisten
perustelujen kohdalla selostettuja vastaavat telepäätelaitetta koskevat
lisäykset.
Yleisperusteluissa mainituista syistä telekuuntelun käyttöalaa ehdotetaan
laajennettavaksi myös törkeimpiin talousrikoksiin lisäämällä pykälään uusi
2 momentti, jossa niin ikään rikosnimikkeittäin tyhjentävästi lueteltaisiin ne
törkeät talousrikokset, joiden esitutkinnassa telekuuntelu tehtäisiin mahdol-
liseksi. Samaan rikoslain lukuun sisältyvät rikosnimikkeet mainittaisiin
pykälässä ennestään noudatettuun tapaan luettelon samassa kohdassa.
Luetteloon sisältyisivät seuraavat rikokset:
1) törkeä lahjuksen antaminen
2) törkeä kavallus,
3) törkeä veropetos, törkeä avustuspetos,
4) törkeä väärennys,
5) törkeä petos,
6) törkeä velallisen epärehellisyys, törkeä velallisen petos,
7) törkeä lahjuksen ottaminen, törkeä virka-aseman väärinkäyttö,
8) törkeä säännöstelyrikos,
9) törkeä sisäpiirintiedon väärinkäyttö ja törkeä kurssin vääristäminen sekä
10) edellä mainittujen rikosten rangaistava yritys.
Luettelossa mainittujen rikosten tulisi liittyä liike- tai ammattitoimintaan.
Samaa liike- tai ammattitoiminnan käsitettä käytetään kirjanpitolain
(1336/1997) kirjanpitovelvollisuutta koskevassa 1 §:ssä.
Talousrikoksia koskevassa esitutkinnassa telekuuntelun edellytykseksi ei
riittäisi, että jotakuta on syytä epäillä edellä tarkoitetusta rikoksesta ja että
kuuntelulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä
merkitys rikoksen selvittämiselle. Sen lisäksi vaadittaisiin, että rikoksella on
tavoiteltu erityisen suurta hyötyä tai rikos on tehty erityisen
suunnitelmallisesti.
Tavoiteltavaa hyötyä koskevan vaihtoehtoisen edellytyksen täyttymisen
osalta rikoksella tavoiteltavan hyödyn olisi oltava suurempi kuin hyöty,
joka kokonaisarvostelua koskevan vaatimuksen täyttyessä riittää
toteuttamaan rikoksen törkeää tekomuotoa koskevan tunnusmerkistön.
Tämä ilmaistaisiin siis ehdotetulla sanonnalla "erityisen suuri hyöty", kun
useiden talous- ja omaisuusrikosten törkeän tekomuodon
rangaistussäännöksissä puolestaan puhutaan "huomattavasta hyödystä". Se,
minkä suuruista hyötyä on pidettävä erityisen suurena, vaihtelee
rikostyypeittäin ja -tilanteittain. Esimerkiksi veropetosrikoksia koskevassa
oikeuskäytännössä huomattavana taloudellisena hyötynä on yleensä pidetty
noin 100 000 markkaa. Näiden rikosten osalta erityisen suurena pidettävän
hyödyn olisi siis oltava vähintäänkin tätä suurempi.
Suunnitelmallisuutta koskevassa vaihtoehtoisessa edellytyksessä tarkoitettu
erityinen suunnitelmallisuus voi ilmetä esimerkiksi yhteistyökumppaneiden
hankkimisena rikoksen onnistumiseksi. Myös ilmitulon estämiseksi tai
rikoshyödyn piilottamiseksi etukäteen tehdyt taloudelliset tai
yhtiöoikeudelliset harhautustoimenpiteet voisivat ilmentää tällaista erityistä
suunnitelmallisuutta.
Viittauksella 1 momentin mukaiseen telekuunteluun ilmaistaisiin
lyhyemmin, että telekuuntelun soveltamisalaan kuuluvat teleliittymät ja
viestit rajattaisiin 2 momentissa samoiksi kuin 1 momentissa. Viittauksella
1 momentissa säädettyihin edellytyksiin osoitettaisiin toimenpiteen
oletettuun merkityksellisyyteen liittyvän edellytyksen koskevan myös luvan
myöntämistä 2 momentissa tarkoitettuun telekuunteluun.
3 §. Televalvonnan edellytykset. Televalvonnan edellytykset on pykälän 1
momentin 1 kohdassa kytketty rikoksen minimirangaistukseen siten, että
rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta
vankeutta. Tämä minimirangaistus on sama kuin rikoslain
törkeysporrastuksessa käytetty törkeiden rikosten minimirangaistus.
Törkeiden rikosten maksimirangaistus on puolestaan neljä vuotta vankeutta.
Rikoslain kokonaisuudistuksen edetessä rikoslakiin on lisätty rikoksia,
joiden maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta, mutta
vähimmäisrangaistus vain 14 päivää vankeutta. Tällaista rikoksista on
säännöksiä rikoslain 20 luvun 5 §:ssä (seksuaalinen hyväksikäyttö) ja
mainitun luvan 6 §:ssä (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö). Jotta
televalvontaa olisi mahdollistaa tällaisten rikosten esitutkinnassa, 1 kohta
ehdotetaan muutettavaksi siten, että televalvonta olisi mahdollinen
tutkittaessa rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä
vuotta vankeutta. Televalvonnan edellytykset olisivat siten tältä osin samat
kuin teknisen tarkkailun edellytykset 5 a luvun 4 §:n 1 momentin 1
kohdassa.
Edellä mainitun muutoksen johdosta myös pykälän 2 momentin
soveltamisala laajenisi vastaavasti. Tutkittaessa esimerkiksi lasten
seksuaalista hyväksikäyttöä saattaa tekijän henkilöllisyyden selvittäminen
edellyttää, että teleoperaattorilta voidaan saada lapsen matkapuhelimeen
tulleiden puhelujen tunnistamistiedot. Pykälän alkuun tehtäisiin
määritelmäpykälään ehdotetuista muutoksista johtuvat lakitekniset
tarkistukset. Samalla lain sanamuotoa täsmennetään korvaamalla termi
"esitutkintaviranomainen" sanonnalla "rikoksen esitutkintaa toimittava
viranomainen".
3 a §. Matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen. Kysymyksessä olisi
pakkokeino, jota tuomioistuimen luvalla olisi mahdollista käyttää
tutkittaessa 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuja rikoksia edellyttäen, että
tietojen saamisella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen
selvittämiselle. Tarve käyttää tällaista pakkokeinoa on ilmennyt erityisesti
eräiden viime aikoina tehtyjen henkirikosten tutkinnassa rikoksen
paljastuttua ilman, että ketään voitaisiin epäillä syylliseksi rikokseen.
Surmatun matkaviestimellään mahdollisesti soittamista puheluista voidaan
tosin luvun 3 §:n nojalla saada tieto tuomioistuimen luvalla. Tämä ei
kuitenkaan riitä mahdollisen tekijän identifioimiseksi, jos surmattu ja tekijä
eivät ole olleet puhelinyhteydessä toisiinsa ennen surmaamista. Tekijä on
kuitenkin rikoksen suorittamisen aikoihin tai sen jälkeen voinut soittaa
rikoskumppanille tai ulkopuolisille henkilöille tai hänen mukanaan ollut
matkaviestin on rikoksen suorittamisen aikoina ollut auki. Kun tiedetään
rikoksen tekopaikka, niin selvittämällä esimerkiksi rikoksen tekopaikan
tukiaseman toiminta-alueella rikoksen tapahtuma-aikana olleet
matkaviestimet voidaan saada sellaista uuttaa tietoa, joka auttaa tutkinnan
suuntaamisessa. Ilman tällaista tietoa rikoksen selvittäminen saattaa olla
mahdotonta tai hyvin aikaa vievää ja työlästä.
Tässä pykälässä tarkoitettu pakkokeino eroaa televalvonnan avulla
hankittavasta matkaviestimen sijaintitiedosta siten, että viimeksi mainittu
kohdistuu nimenomaan rikoksesta epäillyn (tai joissakin tapauksissa
asianomistajan) käyttämään matkaviestimeen, kun tässä pykälässä
tarkoitettu matkaviestimen paikantaminen kohdistuu ennalta
määräämättömään joukkoon matkaviestimiä. Toinen ero on siinä, että tämä
pykälä oikeuttaa tiedon saamiseen vain matkaviestimen sijainnista tiettynä
hetkenä, mutta sitä vastoin ei siitä, onko matkaviestimellä otettu yhteyttä
toiseen matkaviestimen. Kolmantena erona on, että tämän pykälän
mukainen matkaviestimien sijaintitietojen hankkiminen ei voi kohdistua
tuomioistuimen luvan myöntämisen jälkeiseen aikaan eikä siten olla
esimerkiksi reaaliaikaista.
Pykälän mukaan sijaintitietojen hankkiminen voi kohdistua vain sellaisiin
matkaviestimiin, jotka rikoksen suorittamisen aikoihin ovat olleet rikoksen
tekopaikan tai muun rikoksen selvittämiselle tärkeän tukiaseman
läheisyydessä. Tuomioistuin joutuu luvan myöntäessään rikoksen tekotavan
ja olosuhteiden perusteella päättämään miten laajasti sijaintitietoja on
oikeus saada. Ajallisesti lupa voi koskea paitsi rikoksen jälkeistä aikaa
joissakin tapauksissa myös aikaa välittömästi ennen rikoksen suorittamista.
Toisinaan tärkeää tietoa on saatavissa myös muun kuin rikoksen tekopaikan
tukiaseman läheisyydessä olleista matkaviestimistä. Jos esimerkiksi sur-
matulta on anastettu tämän auto, joka myöhemmin löytyy hylättynä, myös
auton oletetun kulkureitin varrella olleista tukiasemista voi olla tarpeen
saada sijaintitietoja. Viime kädessä tuomioistuin joutuu soveltamalla
7 luvun 1 a §:ssä olevaa suhteellisuusperiaatetta päättämään miten laajalti
sijaintitietoja saa hankkia. Tällöin erityistä huomiota on kiinnitettävä
selvittämättä olevan rikoksen törkeyteen.
Kun pykälässä tarkoitetun pakkokeinon käyttö edellyttäisi, että tietojen
saamisella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen
selvittämiselle, niin tuomioistuin voisi yleensä antaa luvan vain, jos rikos
muuten jäisi selvittämättä tai sen selvittäminen olisi kohtuuttoman aikaan
vievää ja työlästä.
Pykälä ei velvoita teleoperaattoreita rekisteröimään ja järjestelmiinsä
tallentamaan matkaviestimien sijaintitietoja, vaan ainoastaan oikeuttaa
esitutkintaviranomaisia tuomioistuimen luvalla saamaan sellaisia tietoja,
joita operaattorit syystä tai toisesta ovat tallentaneet järjestelmiinsä. Luvun
14 §:n nojalla teleoperaattorit olisivat oikeutettuja korvaukseen valtion
varoista viranomaisten avustamisesta ja tietojen toimittamisesta.
4 §. Teknisen kuuntelun edellytykset. Teknisen kuuntelun nykyisistä
edellytyksistä säädetään pykälän 1 ja 4 momentissa siten, että 1 momentissa
rajataan rikokset, joiden tutkinnassa toimenpidettä saadaan käyttää, ja 4
momentissa alue, jolla olevaan epäiltyyn toimenpide saadaan kohdistaa.
Säännösten mukaan tekninen kuuntelu tulee kysymykseen tutkittaessa
rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta
vankeutta, tai huumausainerikosta. Selvyyden vuoksi mainitaan myös
näiden rikosten rangaistava yritys. Teknisellä kuuntelulla saatavilla tiedoilla
on voitava olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.
Teknistä kuuntelua, samoin kuin teknistä katselua, saa nykyisin kohdistaa
epäiltyyn vain hänen ollessaan yleisellä paikalla taikka sellaisessa
kulkuneuvossa tai hotelli-, varasto- tai muussa huoneessa tai tilassa, jota ei
käytetä vakituiseen asumiseen. Teknistä kuuntelua, samoin kuin teknistä
katselua, saa lisäksi kohdistaa epäiltyyn, joka suorittaa rangaistusta
rangaistuslaitoksessa taikka on pakkolaitokseen eristetty tai tutkintavankiin
hänen ollessaan sellissään tai vankien käytössä olevissa laitoksen muissa
tiloissa.
Säännösten selkeyden lisäämiseksi pykälä ehdotetaan jaettavaksi kolmeksi
eri pykäläksi. Uudessa 4 §:ssä säädettäisiin teknisen kuuntelun
edellytyksistä, 4 a §:ssä teknisen katselun edellytyksistä ja 4 c §:ssä
teknisen seurannan edellytyksistä.
Uudessa 4 §:n 1 momentissa olisi nykyistä vastaava pääsääntö rikoksista,
joiden tutkinnassa teknistä kuuntelua saataisiin käyttää.
Uudessa 4 §:n 2 momentissa selkeytettäisiin nykyistä pääsääntöä alueesta,
jolla olevaan epäiltyyn tekninen kuuntelu saadaan kohdistaa käyttämällä
kasuistisen luettelon sijaista ilmaisua "vakituiseen asumiseen tarkoitetun
tilan ulkopuolella". Lyhytaikaiseen asumiseen tarkoitetut tilat, esimerkiksi
hotellihuoneet, kuuluisivat säännöksen soveltamisalaan. Sama koskisi
esimerkiksi virastoja, liikehuoneistoja, toimistoja, tuotantolaitoksia ynnä
muita sellaisia. Vakituiseen asumiseen tarkoitettuina tiloina pidettäisiin
ainoastaan varsinaisia asumistiloja, ei esimerkiksi asuintalojen
porraskäytäviä tai asukkaiden yksityisaluetta olevia pihoja niihin
välittömästi liittyvine talousrakennuksineen. Käsite "vakituiseen asumiseen
tarkoitettu tila" olisi siten suppeampi kuin rikoslain 24 luvun 11 §:ssä
määritelty kotirauhan suojaama alue. Teknisen kuuntelun kohdistamista
vankeihin koskeva sääntö vastaisi nykyistä.
Yleisperusteluissa mainituista syistä teknisen kuuntelun käyttöalaa
ehdotetaan nyt laajennettavaksi. Uuden 4 §:n 3 momentin mukaan teknistä
kuuntelua olisi sallittua kohdistaa epäiltyyn myös hänen ollessaan
vakituiseen asumiseen tarkoitetussa tilassa, jos tutkittavana on sellainen
rikos, joka mainitaan 2 §:n 1 momentissa. Kuuntelu voitaisiin kohdistaa
epäillyn omaan asuntoon tai johonkin muuhunkin asuntoon, jossa hän
todennäköisesti oleskelee. Oleskelulla tarkoitetaan, että katselua ei voida
kohdistaa asuntoon, jossa epäilty viipyy vain lyhyen aikaa. Vakituiseen
asumiseen tarkoitettuun tilaan kohdistettava tekninen kuuntelu ei olisi sitä
vastoin mahdollista ehdotetussa 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa törkeissä
talousrikoksissa. Jäljempänä selostettavan 4 momentin nojalla kuuntelulaite
voitaisiin sijoittaa myös vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan.
Asuntoon kohdistuvan teknisen kuuntelun edellytyksenä olisi, että rikoksen
selvittäminen ei olisi mahdollista tai olisi olennaisesti vaikeampaa
käyttämällä epäillyn tai muiden henkilöiden perusoikeuksin vähemmän
rajoittavia pakkokeinoja. Siten tämän pakkokeinon ja telekuuntelun
käyttöedellytyksiä porrastettaisiin siten, että esitutkintaviranomainen voisi
saada lupaa kohdistaa teknistä kuuntelua asuntoon vain, jos viranomainen
voi osoittaa, että rikoksen selvittäminen perinteisillä pakkokeinoilla ja
esitutkintamenetelmillä, esimerkiksi kotietsinnällä ja takavarikolla, taikka
televalvonnan tai -kuuntelun avulla ei olisi mahdollista tai ainakin vaatisi
oleellisesti enemmän voimavaroja tai viivyttäisi rikoksen selvittämistä
kohtuuttomasti.
Vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan kohdistettava tekninen kuuntelu
edellyttäisi tuomioistuimen lupaa. Luvun 5 §:n säännöksiä toimenpiteistä
päättämisestä muutettaisiin tämän edellyttämällä tavalla. Tuomioistuimen
olisi tällaista lupa-asiaa käsitellessään määrättävä kuuntelun kohteena
olevan rikoksesta epäillyn etuja valvomaan julkinen asiamies. Julkisesta
asiamiehestä säädettäisiin luvun uusissa 6 a, 6 b ja 6 c §:ssä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pitkälle nykyistä vastaavasti
kuuntelulaitteiden sijoittamisesta kuunneltaviin tiloihin. Oikeus sijoittaa
kuuntelulaite kuunneltavaan tilaan seuraisi suoraan laista, eikä siis
edellyttäisi erillistä mainintaa tuomioistuimen päätöksessä. Tuomioistuin
voisi kuitenkin luvun 7 §:n 2 momentin nojalla liittää antamaansa teknistä
kuuntelua koskevaan lupaan rajoituksia ja ehtoja. Säännökseen ehdotetaan
täsmentävää lisäystä siitä, että esitutkinnan toimittajalla on oikeus päästä
kuunneltaviin tiloihin myös laitteen pois ottamiseksi. Jos tutkinta on
kesken, myös laitteen pois ottaminen salaa saattaa olla tarpeellista. Tässä
vaiheessa pois ottamisen syynä voi olla esimerkiksi se, että väliaikainen
kuuntelu on määrätty keskeytettäväksi, kuuntelua ei enää tarvita (vähimmän
haitan periaate) tai kallista kuuntelutekniikkaa tarvitaan jonkin toisen jutun
tutkinnassa.
4 a §. Teknisen katselun edellytykset. Teknistä katselua koskeva 4 a §
vastaisi sisällöltään pitkälle nykyisen 4 §:n teknistä katselua koskevia osia.
Nykyistä pääsääntöä alueesta, jolla olevaan epäiltyyn teknistä katselua
saadaan kohdistaa, kuitenkin selkeytettäisiin samaan tapaan kuin teknisen
kuuntelun pääsäännön osalta käyttämällä kasuistisen luettelon sijaista
ilmaisua "vakituiseen asumiseen tarkoitetun alueen ulkopuolella".
Laitteen katseltavaan tilaan sijoittamisen osalta viitataan soveltuvin osin
4 §:n 4 momentin osalta lausuttuun.
4 b §. Teknisen seurannan edellytykset. Teknistä seurantaa koskevan 4 b §:n
1 momentti vastaisi sisällöltään nykyisen 4 §:n teknistä seurantaa koskevia
osia. Uudesta kirjoitustavasta kävisi nykyistä selvemmin ilmi, että myös
vankeinhoitolaitoksen huostassa olevan henkilön osalta teknisen seurannan
edellytyksenä on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin
kuusi kuukautta vankeutta.
Yleisperusteluissa mainituista syistä seurantalaite saataisiin 2 momentin
mukaan sijoittaa seurattavan kulkuneuvon sisälle.
5 §. Toimenpiteestä päättäminen. Pykälään sisältyvät säännökset tässä
luvussa tarkoitetuista pakkokeinoista päättämisestä. Pykälän 1 momentissa
säädetään telekuuntelusta ja televalvonnasta sekä 3 a §:ssä tarkoitetun
matkaviestimien sijaintitiedon hankkimisesta päättämisestä, 2 momentissa
teknisestä tarkkailusta päättämisestä ja 3 momentissa vankeinhoitolaitoksen
huostassa olevaan henkilöön kohdistettavasta teknisestä kuuntelusta ja
teknisestä katselusta päättämisestä.
Pykälä kirjoitettaisiin sen rakenteen selkeyttämiseksi kokonaan uudelleen.
Sen 1 momentissa ehdotetaan säädettävän tuomioistuimen päätösvallasta, 3
momentissa poliisiyksikön päällikön ja apulaispäällikön tai vastaavan
päätösvallasta sekä 5 momentissa tutkinnanjohtajan säännönmukaisesta
päätösvallasta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen ja 4 momentissa tutkinnanjohtajan päätösvallasta
kiireellisessä tapauksessa. Lisäksi muutoksilla lisättäisiin pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen toimivaltaa määrätä pakkokeinojen käytön
aloittamisesta kiireellisissä tapauksissa, säänneltäisiin vakituiseen
asumiseen tarkoitettuun tilaan kohdistettavasta teknisestä kuuntelusta
päättäminen sekä muutettaisiin ja täydennettäisiin nykyisiä säännöksiä
teknistä kuuntelua koskevan päätöksen alistamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi nykyiseen tapaan
telekuuntelusta ja televalvonnasta, vankeinhoitolaitoksen huostassa olevaan
henkilöön kohdistettavasta teknisestä kuuntelusta ja teknisestä katselusta
sekä teknisestä kuuntelusta ja teknisestä katselusta, jossa kuuntelu- tai
katselulaite on tarkoitus sijoittaa epäillyn käyttämään ajoneuvoon tai siihen
tilaan, missä epäilty oleskelee. Nykyisessä momentissa käytetty käsite
ajoneuvo korvattaisiin kuitenkin käsitteellä kulkuneuvo, jolloin se olisi
yhdenmukainen nykyisen 4 §:n 4 momentin ja ehdotettujen 4 §:n 2
momentin ja 4 a §:n 3 momentin kanssa sekä kattaisi selvemmin
maakulkuneuvojen lisäksi myös vesikulkuneuvot ja ilma-alukset. Lisäksi
tuomioistuin päättäisi teknisestä kuuntelusta silloin, kun toimenpide 4 §:n 3
momentissa säädetyin edellytyksin kohdistetaan rikoksesta epäiltyyn hänen
ollessaan vakituiseen asumiseen tarkoitetussa tilassa.
Ennalleen jäävän oikeuspaikkasäännöksen mukaan luvan voi myöntää joko
1 luvun 9 §:ssä tarkoitettu eli vangitsemisasiassa toimivaltainen
tuomioistuin tai sitten muu tuomioistuin, jossa asian käsittely käy sopivasti
päinsä.
Tuomioistuinten päivystysjärjestelmä mahdollistaa kiireellisten
telepakkokeinoja ja teknistä tarkkailua koskevien asioiden käsittelyn myös
niinä päivinä, jolloin tuomioistuimissa ei muutoin järjestetä istuntoja. Sen
sijaan päivystysjärjestelmä ei ole toiminnassa arkipäivinäkään kaikkina
vuorokauden aikoina.
Toimenpiteiden välittömän aloittamisen mahdollistamiseksi ehdotetaan 2
momentissa, että jollei asia siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu
virkamies saisi päättää näistä pakkokeinoista, kunnes tuomioistuin on
ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Pidättämiseen
oikeutetulla virkamiehellä ei olisi kuitenkaan oikeutta päättää
kiireellisessäkään tapauksessa vankeinhoitolaitoksen huostassa olevaan
henkilöön kohdistettavasta teknisestä kuuntelusta ja teknisestä katselusta tai
vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan kohdistettavasta teknisestä
kuuntelusta.
Vaatimus olisi tehtävä heti, kun se on mahdollista ja aina viimeistään 24
tunnin kuluttua toimenpiteen aloittamisesta. Tuomioistuimen olisi
käsiteltävä lupa-asia viipymättä. Vaatimus voitaisiin esittää myös
puhelimitse, jolloin sen sisältö olisi kirjallisesti vahvistettava jälkikäteen.
Käytännössä useamman tunnin mittainen pelkkään pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen päätökseen perustuva pakkokeino tulisi näin
kysymykseen ainoastaan tilanteissa, joissa pakkokeinotuomaria ei onnistuta
heti tavoittamaan. Jollei lupaa haettaisi määräajassa, toimenpide olisi
lopetettava ennen kuin sen aloittamisesta on kulunut 24 tuntia. On selvää,
että 24 tunnin aikarajaa ei saataisi kiertää useilla peräkkäisillä lyhyillä
pakkokeinojen käytöillä. Tässä noudatettaisiin soveltuvin osin
pakkokeinolain 1 luvun uudelleen pidättämistä koskevasta 5 §:stä
ilmenevää periaatetta, jonka mukaan pakkokeinoa ei saa käyttää uudelleen
sellaisen seikan nojalla, joka on ollut viranomaisen tiedossa sen päättäessä
pakkokeinosta. Jos lupaa olisi haettu määräajassa, pidättämiseen oikeutetun
virkamiehen päätökseen perustuvaa toimenpidettä saataisiin jatkaa
tuomioistuimen ratkaisuun asti. Jos tuomioistuin hylkäisi vaatimuksen,
toimenpide olisi heti lopetettava ja epäillyn käyttämään kulkuneuvoon tai
siihen tilaan, missä epäilty oleskelee, mahdollisesti sijoitettu kuuntelu- tai
katselulaite on viipymättä poistettava, mutta siihen mennessä kertyneitä
tietoja ja tallenteita saataisiin laillisesti hankittuina hyödyntää tutkinnassa ja
todistusaineistona sekä tallettaa rekistereihin normaalien sääntöjen
mukaisesti.
Vankeinhoitolaitoksen huostassa olevaan henkilöön kohdistettavaa teknistä
kuuntelua ja teknistä katselua koskevat säännökset säilyisivät ennallaan.
Päätöksen telekuuntelusta ja teknisestä kuuntelusta tekisi tuomioistuin, ja
tuomioistuimen olisi varattava vankilan johtajalle tilaisuus tulla kuulluksi
päätöstä tehtäessä. Pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä ei olisi
vankeinhoitolaitoksen huostassa olevien henkilöiden osalta oikeutta päättää
teknisen kuuntelun ja teknisen katselun aloittamisesta kiireellisissäkään
tapauksissa. Nämä päättämisjärjestystä koskevat poikkeussäännökset eivät
koskisi edelleenkään poliisin huostassa olevaan tutkintavankiin
kohdistettavaa teknistä kuuntelua ja teknistä katselua.
Voimassa olevan lain mukaan tutkinnanjohtajalla on toimivalta päättää
teknisestä kuuntelusta lukuunottamatta vankeinhoitolaitoksen huostassa
olevaan henkilöön kohdistettavaa teknistä kuuntelua sekä teknistä
kuuntelua, jossa kuuntelulaite on tarkoitus sijoittaa epäillyn käyttämään
ajoneuvoon taikka siihen huoneeseen tai tilaan, jossa epäilty oleskelee,
mutta päätös on aina alistettava lainkohdassa mainitulle esimiehelle 24
tunnin kuluessa, vaikka toimenpide olisi lopetettu sitä ennen. Alistamisen
käsite on tässä yhteydessä periaatteellisesti ongelmallinen, koska
oikeudellisessa kielenkäytössä alistamiselle on yleisesti omaksutussa
merkityksessä ominaista, että jollei ylempi viranomainen vahvista sille
alistettua päätöstä, alemman viranomaisen päätös jää vaille
oikeusvaikutuksia ja sen nojalla kenties suoritettujen
väliaikaistoimenpiteiden tosiasiallisetkin vaikutukset pyritään
ennallistamaan mahdollisuuksien mukaan. Voimassa olevaan säännökseen
johtaneessa ehdotuksessa ei kuitenkaan ole tarkoitettu eikä myöskään luvun
13 §:ää ole siten laadittu, että tutkinnanjohtajan päätöksen nojalla aloitetulla
teknisellä kuuntelulla saadut tallenteet ja muistiinpanot olisi hävitettävä,
mikäli alistusvirkamiehen ratkaisu on kielteinen. Jo tapahtuneen teknisen
kuuntelun tosiasiallisia vaikutuksia asian esitutkintaan ei myöskään ole
käytännössä mahdollista poistaa jälkikäteen.
Alistamisen käsite korvattaisiin sen vuoksi 3 momentissa sääntelyllä, jonka
mukaan muun muassa nykyiset alistusvirkamiehet päättäisivät teknisestä
kuuntelusta silloin, kun siihen ei tarvita tuomioistuimen lupaa. Esitykseen
sisältyvän neljännen lakiehdotuksen mukaan vastaava terminologinen
muutos tehtäisiin poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa
annetun lain (1251/1995) 4 §:n 2 momenttiin.
Kun poliisin toimittama esitutkinta voidaan joskus järjestää muunkin
poliisiyksikön kuin paikallispoliisin yksikön tai poliisin valtakunnallisen
yksikön johdettavaksi, säännöksessä on syytä käyttää näitä yleisempää
sanontaa "esitutkinnan toimittamisesta vastaava poliisiyksikkö". Vaikka
virkanimikkeet päällikkö ja apulaispäällikkö esiintyvät kirjaimellisesti tässä
muodossa vain poliisin valtakunnallisissa yksiköissä, niillä tarkoitettaisiin
myös paikallispoliisin yksikössä toimivaa poliisipäällikköä ja
apulaispoliisipäällikköä. Päällikkönä tai apulaispäällikkönä toimimisesta
olisi kysymys myös silloin, kun jonkin alemman viran haltija on omassa
virassaan pysyväismääräysten mukaisen toimenkuvansa perusteella
ryhtynyt hoitamaan sijaisena päällikön tai apulaispäällikön tehtäviä. Jos
esitutkinta poikkeustapauksessa järjestetään poliisin ylijohdon tai
lääninjohdon välittömällä johtovastuulla, säännöstä sovellettaisiin
vastaavasti poliisiylijohtajaan ja poliisijohtajiin sekä poliisin lääninjohdon
päällikköön (lääninpoliisijohtajaan) ja hänen sijaisinaan toimiviin ja siten
apulaispäällikköihin rinnastettaviin poliisimiehiin.
Tullilaitoksen toimittamassa esitutkinnassa päätösvalta olisi nykyisillä
alistusvirkamiehillä. Rajavartiolaitos ei käytännössä toimita esitutkintaa
sellaisten rikosten johdosta, joiden selvittämiseen tarvittaisiin teknistä
kuuntelua. Kun esitutkintalain 14 §:n 2 momentin mukaan poliisimiehen
sekä virantoimituksessa että sen ulkopuolella tekemäksi epäillyn rikoksen
tutkintaa johtaa virallinen syyttäjä, tällaisen rikoksen tutkinnassa
mahdollisesti tarvittavasta teknisestä kuuntelusta päättäminen ehdotetaan
nyt kyseisen syyttäjän tehtäväksi.
Nykyinen menettely, jonka mukaan tutkinnanjohtaja päättää teknisestä
kuuntelusta alistaen päätöksensä ylemmälle virkamiehelle, korvattaisiin 4
momentissa 2 momentissa ehdotettua vastaavalla sääntelyllä, jonka mukaan
tutkinnanjohtaja saisi kiireellisissä tapauksissa päättää 3 momentissa
tarkoitetusta teknisestä kuuntelusta siihen asti, kunnes ylempi virkamies on
ratkaissut toimenpidettä koskevan esityksen. Esitys olisi tehtävä heti kun se
on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kuuntelun
aloittamisesta. Jollei esitystä tehtäisi määräajassa, kuuntelu olisi lopetettava
ennen kuin sen aloittamisesta on kulunut 24 tuntia. Tämän 24 tunnin
säännön käytännön soveltamisen osalta viitataan edellä 2 momentin
yhteydessä lausuttuun. Jos esitys olisi tehty määräajassa, tutkinnanjohtajan
päätökseen perustuvaa kuuntelua saataisiin jatkaa asiasta päättävän
virkamiehen ratkaisuun asti. Jos tämä virkamies hylkäisi esityksen,
kuuntelu olisi heti lopetettava, mutta myös tässä siihen mennessä kertyneitä
tietoja ja tallenteita saataisiin normaalien sääntöjen mukaisesti hyödyntää
tutkinnassa ja todistusaineistona sekä tallettaa rekistereihin.
Yleisten organisaatioperiaatteiden mukaisesti tutkinnanjohtajan olisi tehtävä
teknistä kuuntelua koskeva esityksensä sille 3 momentissa mainitulle
virkamiehelle, joka vahvistettujen johtosuhteiden mukaan on hänen
esimiehensä. Periaate soveltuu sellaisenaan myös tilanteeseen, jossa
tutkintaryhmän jäsenet on koottu normaaleista organisaatiosuhteista
poiketen, mutta tutkinnanjohtajan asemasta ei ole määrätty erikseen. Jos
tutkintaryhmän johtajakin on määrätty tietyn asian esitutkinnassa muun
kuin säännönmukaisen esimiehensä alaisuuteen, esitys tehdään sille
poliisiyksikön päällikölle tai apulaispäällikölle, joka on määrätty
tutkinnanjohtajan esimieheksi tai jonka alaisuuteen tutkinnanjohtajan
esimieheksi määrätty virkamies organisaatiosuhteiden mukaan kuuluu.
Pykälän 5 momentin mukaan muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta
teknisestä katselusta sekä teknisestä seurannasta päättäisi nykyiseen tapaan
tutkinnanjohtaja.
6 §. Lupa-asian käsittely tuomioistuimessa. Luvussa tarkoitettujen lupa-
asioiden käsittelystä tuomioistuimessa on säädetty ainoastaan telekuuntelun
ja televalvonnan osalta. Säännökset menettelystä päätettäessä
vankeinhoitolaitoksen huostassa olevaan henkilöön kohdistettavasta
teknisestä kuuntelusta ja teknisestä katselusta sekä teknisestä kuuntelusta ja
teknisestä katselusta, jossa kuuntelu- tai katselulaite on tarkoitus sijoittaa
epäillyn käyttämään kulkuneuvoon taikka siihen tilaan, jossa epäilty
oleskelee, puuttuvat. 1 momenttia ehdotetaankin muutettavaksi siten, että
näistä asioista ja myös vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan kohdistet-
tavasta teknisestä kuuntelusta päätettäessä noudatettaisiin samoja
menettelytapoja kuin telekuuntelusta ja televalvonnasta päätettäessä.
Nykyisen 2 momentin mukaan lupa-asia ratkaistaan rikoksesta epäiltyä tai
teleliittymän haltijaa kuulematta. Teknisen kuuntelun ja teknisen katselun
osalta myös kuunneltavan tai katseltavan tilan haltijan kuulemisvelvollisuus
vaarantaisi kuuntelun tai katselun tavoitteiden saavuttamisen. Momenttiin
ehdotetaankin otettavaksi nimenomainen lisäys, jonka nojalla teknistä
kuuntelua ja teknistä katselua koskevat lupa-asiat ratkaistaisiin
kuunneltavan tai katseltavan tilan haltijaa kuulematta. Tilalla tarkoitettaisiin
tässä samaa kuin ehdotetuissa 4 §:n 4 momentissa ja 4 a §:n 4 momentissa.
Käsite kattaisi siten myös muun muassa kulkuneuvot. Vankilan johtajan
kuulemisesta säädettäisiin 5 §:n 1 momentissa. Lisäksi momenttiin
tehtäisiin 1 §:ään ehdotetuista muutoksista johtuvat tarkistukset.
6 a §. Julkinen asiamies. Yleisperusteluissa mainituista syistä ehdotetaan
vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan kohdistettavaan tekniseen
kuunteluun liittyen otettavaksi käyttöön julkisen asiamiehen instituutio.
1 momentti. Ottaessaan käsiteltäväksi vakituiseen asumiseen tarkoitettuun
tilaan kohdistettavaa teknistä kuuntelua koskevan lupa-asian
tuomioistuimen olisi määrättävä kuuntelun kohteena olevan rikoksesta
epäillyn etuja valvomaan julkinen asiamies.
2 momentti. Julkinen asiamies olisi velvollinen valvomaan paitsi kuuntelun
kohteena olevan rikoksesta epäillyn myös muiden pakkokeinon kohteeksi
mahdollisesti joutuvien etuja. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että
julkisen asiamiehen olisi oltava läsnä lupa-asiaa tuomioistuimessa
käsiteltäessä. Julkinen asiamies saisi näin käyttöönsä teknistä kuuntelua
koskevan vaatimuksen ja muun asiassa tuomioistuimelle esitettävän
selvityksen. Julkinen asiamies voisi myös esittää asiaa käsiteltäessä
suullisia kysymyksiä vaatimuksen tekijälle. Mikäli vaatimuksen tekijä ei
haluaisi johonkin kysymykseen vastata, tuomioistuimen harkittavaksi jäisi,
mikä merkitys vastaamatta jättämiselle on annettava. Samoin kuin muissa
pakkokeinoasioissa tuomioistuimen ei tulisi ryhtyä selvittämään
ennenaikaisesti varsinaista syyllisyyskysymystä, vaan sen tulisi ainoastaan
selvittää, ovatko pakkokeinon käytön edellytykset olemassa. Mikäli
julkinen asiamies olisi poissa tuomioistuimen istunnosta, asian käsittelyä
olisi lykättävä. Julkinen asiamies paitsi edustaisi pakkokeinon kohteena
olevaa henkilöä lupa-asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä myös kantelisi
tarvittaessa luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla tuomioistuimen
päätöksestä.
3 momentti. Julkisen asiamiehen tehtävää hoitava tai hoitanut ei saisi
oikeudettomasti paljastaa seikkaa, josta hän on tehtävää suorittaessaan
saanut tiedon. Seikalla tarkoitettaisiin paitsi julkisen asiamiehen tietoonsa
saamia asiaan liittyviä yksityiskohtia myös sitä, että teknistä kuuntelua
ylipäätään suoritetaan. Kielto koskisi myös seikan paljastamista
pakkokeinon kohteena olevalle. Julkisen asiamiehen instituution
tarkoituksena olisi nimenomaisesti turvata pakkokeinon kohteena olevan
rikoksesta epäillyn etujen valvonta siinä vaiheessa tutkintaa, kun
pakkokeinon käyttöä ei voida välttämättömistä tutkinnallisista syistä
johtuen paljastaa pakkokeinon kohteelle itselleen. Järjestelmällä
turvattaisiin tosiasiassa välillisesti rikoksesta epäillyn etujen lisäksi myös
toimenpiteiden kohteena olevien tilojen haltijoiden edut sekä toiminnan
yleisempikin luotettavuus.
Julkisen asiamiehen salassapitovelvollisuuden rikkominen täyttäisi rikoslain
38 luvun 1 §:ssä tarkoitetun salassapitorikoksen tai 2 §:ssä tarkoitetun
salassapitorikkomuksen tunnusmerkistön. Pakkokeinoa koskevan asian
käsittelyn ja oikeudenkäyntiaineiston julkisuudesta säädettäisiin edelleenkin
oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (945/1984) 2, 5a ja 9 §:ssä.
Pakkokeinon käytöstä epäillylle ilmoittamisesta säädettäisiin edelleenkin
tämän luvun 11 §:n 2 momentissa.
6 b §. Julkisen asiamiehen kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentissa
säädettäisiin julkisen asiamiehen yleisistä kelpoisuusvaatimuksista.
Julkiselta asiamieheltä edellytettävän erityisen luotettavuuden
varmistamiseksi julkiseksi asiamieheksi olisi määrättävä suostumuksensa
perusteella asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Tehtävän luonteesta
johtuen ei ole järkevää määrätä ketään tehtävään vastoin tämän tahtoa.
Julkisiin oikeusavustajiin ja asianajajiin sinällään kohdistuvan erityisen
valvonnan vuoksi ei olisi tarpeen säätää erikseen siitä, että julkiseksi
asiamieheksi ei saisi määrätä sitä, joka on epäiltynä, syytteessä tai tuomittu
rikoksesta, joka on omiaan vähentämään hänen luotettavuuttaan julkisen
asiamiehen tehtävässä.
Julkiseksi asiamieheksi määrättävän kuulemista koskeva sääntö vastaisi
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 2 §:n 1 momentin
puolustajaa ja asianomistajan oikeudenkäyntiavustajaa ja maksuttomasta
oikeudenkäynnistä annetun lain (87/1973) 11 §:n 1 momentin kyseisessä
laissa tarkoitettua avustajaa koskevaa sääntöä. Julkisen asiamiehen
tehtävästä voisi kieltäytyä. Tämä kieltäytymisoikeus koskisi lain
sanamuodon mukaan lähtökohtaisesti myös julkisia oikeusavustajia.
Julkisilla oikeusavustajilla ei kuitenkaan normaalisti ole samanlaista
oikeutta valita asiakkaitaan kuin asianajajilla. Tämän vuoksi julkisten
oikeusavustajien todennäköiset kieltäytymisperusteet liittyisivät lähinnä
esteellisyystilanteisiin ja oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28 §:n 1
momentissa tarkoitettuihin laillisiin esteisiin.
Pykälän 2 momentissa viitattaisiin julkisen asiamiehen erityisten
kelpoisuusvaatimusten osalta soveltuvin osin ehdotettavaan esitutkintalain
45 §:n 2 momenttiin. Esteellinen toimimaan julkisena asiamiehenä olisi
siten muun muassa se, joka on toiminut pakkokeinon kohteena olevan tai
muun rikoksesta epäillyn neuvonantajana tutkittavassa tai siihen
välittömästi liittyvässä rikoksessa, toimii tai on toiminut pakkokeinon
kohteena olevan tai muun rikoksesta epäillyn avustajana tutkittavaa tai
siihen välittömästi liittyvää rikosta koskevassa asiassa, harjoittaa
oikeudellisten toimeksiantojen hoitamista yhdessä sellaisen henkilön
kanssa, joka ei edellä sanotusta syystä saisi toimia pakkokeinon kohteena
olevan rikoksesta epäillyn julkisena asiamiehenä, on epäiltynä tai
todistajana tutkittavaa tai siihen välittömästi liittyvää rikosta koskevassa
asiassa tai on virkamiehenä tai muuten julkista valtaa käyttäen osallistunut
toimenpiteisiin tutkittavassa tai siihen välittömästi liittyvässä rikoksessa
taikka tällaista rikosta koskevassa asiassa. Useamman pakkokeinon
kohteena olevan rikoksesta epäillyn pakkokeinon käyttöön liittyvät edut
eivät sitä vastoin olisi yleensä sillä tavoin keskenään ristiriitaiset, ettei tietty
julkinen oikeusavustaja tai asianajaja voisi toimia samanaikaisesti heidän
kaikkien julkisena asiamiehenä.
Julkisena asiamiehenä toimivan tai toimineen toimiminen avustajana
samassa tai siihen välittömästi liittyvässä asiassa ehdotetaan vastaavasti
kiellettäväksi esitutkintalain 45 §:n 2 momentin 4 kohdassa.
Erityisten kelpoisuusvaatimusten täyttymättä jääminen saattaa johtua
sellaisesta seikasta, joka ei ole viran puolesta tuomioistuimen tiedossa.
Tällaisessa tapauksessa julkiseksi asiamieheksi kaavaillun tulisi oma-
aloitteisesti ilmoittaa tuomioistuimelle esteellisyydestään.
3 momentti. Julkiselle asiamiehelle annettu määräys voitaisiin pätevästä
syystä peruuttaa. Sääntö vastaisi oikeusapulain 9 §:n 2 momentissa
tarkoitettua avustajaa koskevaa sääntöä. Määräyksen peruuttamisen syynä
voisi olla esimerkiksi perusteltu epäily julkisen asiamiehen
epäluotettavuudesta tai julkisen asiamiehen sairaudesta johtuva este hoitaa
tehtäväänsä.
4 momentti. Julkiselle asiamiehelle asetettu kielto panna toista sijaansa
ilman tuomioistuimen lupaa vastaisi puolustajalle ja asianomistajan
oikeudenkäyntiavustajalle oikeudenkäynneistä rikosasioissa annetun lain
2 luvun 5 §:ssä asetettua kieltoa.
Julkisen asiamiehen tehtävä rajoittuisi yleensä yhteen lupa-asian
käsittelyyn. Edellä ehdotettuja 3 ja 4 momenttia saatettaisiin kuitenkin
joutua soveltamaan tuomioistuimen lupapäätöksestä kanneltaessa.
6 c §. Julkiselle asiamiehelle maksettava palkkio ja korvaus. Säännöksessä
viitattaisiin oikeusapulain sovellettaviin säännöksiin. Asian luonteesta
johtuen julkiselle asiamiehelle maksettava palkkio ja korvaus jäisivät
kuitenkin aina myös lopullisesti valtion varoista maksettaviksi.
7 §. Luvan ja päätöksen ehdot. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi
edellä 1 §:n yksityiskohtaisten perustelujen kohdalla selostettuja vastaava
teleosoitetta ja telepäätelaitetta koskeva lisäys. Lisäksi siinä säädettäisiin,
että matkaviestimien sijaintitiedon hankkimista koskevassa luvassa olisi
mainittava ajanjako ja tukiasema tai tukiasemat, joita lupa koskee.
Pykälän 2 momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavan vastaamaan 1
kesäkuuta 1999 voimaan tullutta pakkokeinolain 5 a luvun muuttamisesta
annetulla lailla (366/1999) toteutettua pakkokeinolain muutosta, jonka
myötä tekniseen kuunteluun tarvitaan eräissä tapauksissa tuomioistuimen
lupa.
Teknistä katselua koskevalle luvalle tai päätökselle ei asetettaisi
edelleenkään aikarajoituksia.
9 §. Teleyrityksen avustamisvelvollisuus. Pykälän otsikkoon ja sanamuotoon
tehtäisiin telemarkkinalaissa omaksutusta terminologiasta johtuvat
muutokset. Lisäksi pykälän 1 momentissa todettaisiin, että teleyrityksen on
annettava tutkinnanjohtajalle hallussaan olevat teknisen seurannan
toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot. Nykyisen sanamuodon mukaan
tietojen antamisvelvollisuus koskee vain telekuuntelun toimeenpanemiseksi
tarvittavia tietoja. Muutosehdotus johtuu siitä, että eräät poliisin teknisessä
seurannassa käyttämät laitteet lähettävät signaalinsa televerkon välityksellä,
jolloin seurannan kohteen liikkeiden seuraaminen edellyttää tietojen
saamista teleyritykseltä. Muutos ei laajentaisi poliisin valtuuksia käyttää
teknistä seurantaa, vaan ainoastaan mahdollistaisi nykyaikaisen tekniikan
käyttämisen. Luvun 14 §:n nojalla teleyrityksellä olisi oikeus saada
korvausta tietojen antamisesta.
11 §. Toimenpiteen lopettaminen ja pakkokeinon käytöstä ilmoittaminen.
Pykälän 2 momentissa säädetään tässä luvussa tarkoitetun pakkokeinon
käyttämisestä ilmoittamisesta rikoksesta epäillylle. Momentin nykyisen
sanamuodon mukaan ilmoitus on tehtävä niin kuin siitä erikseen säädetään.
Viittauksessa tarkoitettu säännös on ollut esitutkintalain 43 §:n 2 momentti.
Se lisättiin mainittuun lakiin esitutkintalain 43 §:n muuttamisesta annetulla
lailla, joka tuli samaan aikaan voimaan kuin pakkokeinolain muuttamisesta
annettu laki (402/1995), jolla sanottuun lakiin lisättiin 5 a luku.
Esitutkintalain 43 §:n 2 momenttiin rikosprosessiuudistuksen yhteydessä
esitutkintalain muuttamisesta annetulla lailla (692/1997) tehdystä
muutoksesta aiheutui tarkoittamattomana seurauksena edellä mainitulla
esitutkintalain 43 §:n muuttamisesta annetulla lailla tehdyn muutoksen
kumoutuminen. Viimeksi mainitussa laissa ollut esitutkintalain 43 §:n 2
momentti sisälsi ainoastaan sen tarkennuksen pakkokeinolain 5 a luvun
11 §:n 2 momenttiin, että epäillylle on ilmoitettava häneen kohdistetuista
pakkokeinolain 5 a luvussa tarkoitetuista pakkokeinoista. Tämä lausuma
ehdotetaan nyt sisällytettäväksi suoraan kysymyksessä olevaan
pakkokeinolain säännökseen.
13 §. Ylimääräisen tiedon käyttö. Nykyisen lain mukaan ylimääräinen tieto
on heti tarkastuksen jälkeen hävitettävä. Ylimääräisenä tietona saatetaan
hävittää myös epäillyn syyttömyyttä tukevaa aineistoa. Sen
varmistamiseksi, että kaikki aineisto olisi oikeudenkäynnissä vielä
tarvittaessa käytettävissä, pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että
ylimääräinen tieto hävitettäisiin vasta sitten, kun asia on lainvoimaisesti
ratkaistu tai jätetty sillensä.
Lisäksi säännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi 7 §:n 2
momentin perustelujen yhteydessä selostetusta syystä.
Säännöksen viittaus rikoslakiin ehdotetaan tarkistettavaksi vastaamaan 1
tammikuuta 1999 voimaan tullutta rikoslain muuttamisesta annettua lakia
(563/1998).
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan 3a §:ssä tarkoitetut
matkaviestimien sijaintitiedot on hävitettävä, kun asia on lainvoimaisesti
ratkaistu tai jätetty sillensä.
14 §. Korvauksen suorittaminen. Pykälän 1 momentin sanamuoto
ehdotetaan tarkistettavaksi, koska poliisin paikallishallintoviranomaisena on
nykyisin poliisipiirin asemesta poliisilaitos. Tarkoituksenmukaisuussyistä
ehdotetaan lisäksi, että poliisin valtakunnallisen yksikön päällikön lisäksi
myös tämän määräämä henkilö voisi päättää korvauksen maksamisesta.
Pykälän 2 momentti muutettaisiin vastaamaan voimassa olevaa
hallintolainkäyttöä koskevaa sääntelyä.
6 luku. Muut pakkokeinokeinot
5 §. DNA-tunnisteiden määrittäminen ja tallettaminen. Rikoksesta epäillylle
saataisiin tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen
henkilönkatsastus, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään
kuusi kuukautta vankeutta. Henkilönkatsastus ei edellyttäisi sitä, että se
olisi tarpeen tutkittavana olevan rikoksen selvittämiseksi. Valitulla
sanonnalla korostetaan sitä, että mikä tahansa henkilönkatsastuksena
pidettävä toimenpide ei olisi mahdollinen, vaan ainoastaan sellainen, joka
on nimenomaan määrittämistä varten tarpeellinen. DNA-tunniste voidaan
määrittää esimerkiksi tutkittavan henkilön syljestä, hiuksesta tai verestä.
Käytännössä henkilönkatsastus tarkoittaisi yleensä verinäytteen ottamista,
koska todennäköisyys näytteen epäonnistumisesta saastumisen tai muun
sellaisen syyn vuoksi on verinäytteen osalta pieni. Riittävä verimäärä
saadaan jo sormenpäästä otettavalla verikokeella. DNA-tunniste saataisiin
poliisilain 1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tallettaa
poliisin henkilörekisteriin. Poliisilain 1 §:n 1 momentin mukaan poliisin
tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen
järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta
estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.
Poliisin henkilörekisteriin ei saisi tallettaa DNA-tunnistetta, joka sisältää
tietoa rekisteröitävän muista henkilökohtaisista ominaisuuksista kuin
sukupuolesta. Käytännössä DNA-tutkimuksissa käytettävät alueet
sijaitsevat geenien välisellä toiminnaltaan tuntemattomalla eli niin sanotulla
ei-koodaavalla alueella. DNA-analyysin tulokset eivät tällöin anna tietoa
tutkittavan henkilökohtaisista ominaisuuksista, esimerkiksi henkilöllä
mahdollisesti esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista. Tuloksista ilmenee
kuitenkin henkilön sukupuoli. Nykyisen lain mukaan mitään
henkilökohtaisia ominaisuuksia koskevia tietoja ei saa tallentaa rekisteriin.
Koska myös sukupuoli voidaan käsittää henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi,
lakiin ehdotetaan tehtäväksi asiaa koskeva tarkennus. Sukupuolta
koskevalla tiedolla, jota ei voida pitää arkaluontoisena tietona, voi olla
merkitystä esimerkiksi rikostutkinnan suuntaamiselle. DNA-tunnisteiden
poistamisesta rekisteristä säädettäisiin poliisin henkilörekisteristä annetussa
laissa (509/1995.
1.3. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa
1 luvun 8 a §. Säännökset syyttäjän tehtävistä syyteharkinnassa sisällytettiin
rikosprosessiuudistuksessa lain 1 lukuun, jossa ovat muutkin säännökset
syyteoikeudesta rikosasiassa. Uudistuksessa voimaan tulleet säännökset
syyttäjän ja asianosaisen neuvottelusta ennen syyteratkaisun tekemistä sekä
alle 18-vuotiasta epäiltyä koskevan syyteratkaisun kiireellisyydestä lisättiin
kuitenkin esitutkintalain muuttamisesta annetulla lailla esitutkintalakiin sen
42 §:n 2 momentiksi ja 43 a §:ksi. Kun näissäkin säännöksissä on kysymys
syyttäjälle vasta esitutkinnan päätyttyä kuuluvista tehtävistä, ne ehdotetaan
kumottaviksi esitutkintalaista ja lisättäviksi sanamuodoltaan
muuttamattomina oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin. Lain 1
luvun 28 §:ssä säädetään syyteratkaisua edeltävään syyteharkintaan
vaikuttavista seikoista ja 913 §:ssä syyttäjän eräistä tehtävistä
syyteratkaisun jälkeen. Luonteva paikka syyteratkaisun tekemiseen
liittyville menettelytapasäännöksille on siten kyseisten jaksojen väliin
lisättävä 8 a §, jossa kumpikin siirrettävä säännös muodostaa oman
momenttinsa.
1.4. Laki poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa
4 §. Toimivaltuudet. Pykälässä säädetään puolustusvoimien eri asteisille
virkamiehille kuuluvien esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain
mukaisten toimivaltuuksien laajuudesta. Pykälän voimassa olevan 2
momentin mukaan pakkokeinolain 5 a luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu
teknistä kuuntelua koskeva päätös alistetaan pääesikunnan tutkintaosaston
päällikkönä toimivalle virkamiehelle tai, jos hän on päätöksen tekijä,
pääesikunnan operaatiopäällikölle.
Pakkokeinolain 5 a luvun 5 §:n 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi
muun muassa siten, ettei tutkinnanjohtajan päätöstä alistettaisi ylemmälle
viranomaiselle, vaan ylempi viranomainen päättäisi teknisestä kuuntelusta
tutkinnanjohtajan esityksestä, minkä lisäksi tutkinnanjohtaja saisi
kiireellisissä tapauksissa päättää toimenpiteen aloittamisesta. Sama
käsitteellinen muutos ehdotetaan toimivaltasuhteita muuttamatta tehtäväksi
myös poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetun lain
vastaavaan säännökseen.
1.5. Laki poliisin henkilörekistereistä
24 g §. Säännös DNA-tunnisteiden poistamisesta ehdotetaan siirrettäväksi
nykyisestä pakkokeinolain 6 luvun 6 §:stä tarkoituksenmukaisempaan
paikkaan poliisin henkilörekistereistä annettuun lakiin. Säännöstä
ehdotetaan lisäksi muutettavaksi siten, että DNA-tunnisteiden poistamiselle
henkilön kuoleman johdosta säädettyä määräaikaa pidennetään nykyisestä
yhdestä vuodesta 10 vuoteen. Henkilön kuolema ei kaikissa tapauksissa
poista tarvetta käyttää tämän DNA-tunnisteita rikostutkinnassa.
Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa henkirikos saataisiin riittävästi
selvitettyä DNA-tunnisteen avulla vasta useita vuosia tekijän kuoleman
jälkeen ja rikoksen tutkinta voitaisiin mahdollisten muiden epäiltyjen osalta
tällä perusteella päättää.
1.6. Oikeudenkäymiskaari
11 §. Yleisperusteluissa ja esitutkintalakiin lisättäväksi ehdotettavan uuden
39 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetyistä syistä lapsen
kuulemisesta asianomistajana tai todistajana esitutkinnassa ehdotetaan
otettavaksi erityinen säännös sen tilanteen varalle ettei lasta voida kuulla
varsinaisessa oikeudenkäynnissä. Tallenteiden käyttöä oikeudenkäynnissä
sääntelevään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:ään ehdotetaan
vastaavasti lisättäväksi lapsen kuulustelukertomuksen sisältävän
esitutkintalain 39 a §:ssä tarkoitetun videotallenteen käyttöä koskeva uusi
momentti. Säännöksen mukaan tallenne voitaisiin ottaa oikeudenkäynnissä
huomioon eikä asianomistajaa tai todistajaa tämän lisäksi kuultaisi
oikeudenkäynnissä, jos tuomioistuin arvioisi siitä todennäköisesti
aiheutuvan kuultavalle vakavaa haittaa. Tallenne voitaisiin tämän lisäksi
ottaa huomioon myös silloin kun henkilöä kuullaan henkilökohtaisesti.
2. Tarkemmat säännökset
Sisäasiainministeriön asetuksella ehdotetaan säädettäväksi
ryhmätunnistamistilaisuuteen osallistuneelle sivulliselle maksettavista
korvauksista (esitutkintalain 38 b §). Kuten edellä yksityiskohtaisten
perustelujen yhteydessä on todettu, lähtökohtana olisi suorittaa korvaukset
samoin perustein ja samansuuruisina kuin valtion varoista tuomioistuimessa
todistajana kuulluille henkilöille maksettavat korvaukset.
Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia määräyksiä myös
ryhmätunnistamistilaisuuden järjestämisestä (esitutkintalain 38 a §). Kuten
edellä yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä on todettu, asetuksella
voitaisiin täsmentää sitä, missä tilanteissa ryhmätunnistaminen tulisi
järjestää, miten vertailuhenkilöt tulisi valita, miten tilaisuus tulisi järjestää
ja miten se tulisi dokumentoida.
Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä myös
kuulustellun oikeudesta tarkastaa ääni- tai kuvatallenteeseen otettu
kertomus (esitutkintalain 39 §). Nämä säännökset ovat nykyisin
esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 18 §:ssä.
Kuten edellä yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä on todettu,
säännöksiä olisi tarkistettava sitä mukaa kuin tallennuslaitteita saadaan
hankituksi. Säännöksiä olisi tarvittaessa annettava myös poikkeuksellisista
tutkintajärjestelyistä silloin, kun normaalisti toimivaltaisella
esitutkintaviranomaisella ei ole käytettävissään sopivaa laitetta sen tutkiessa
rikosta, jonka tutkinnassa kuulustelukertomuksen ottaminen
kuvatallenteeseen on erityisen aiheellista. Kaikissa tilanteissa äänen tai
kuvan tallentaminen ei ole tarkoituksenmukaista, vaikka siihen olisikin
olemassa tekniset valmiudet. Näin saattaa olla esimerkiksi poikkeuksellisen
laajojen, lukuisia kuulustelukierroksia vaativien juttujen tutkinnassa.
Pakkokeinolain 5 a luvun 8 §:n mukaan kyseisessä luvussa tarkoitettujen
pakkokeinojen käytöstä on laadittava pöytäkirja, josta säädetään tarkemmin
asetuksella. Tarkemmat säännökset ovat jo nykyisellään esitutkinnasta ja
pakkokeinoista annetun asetuksen 25 a §:ssä. Mainittuun asetuksen
pykälään olisi tehtävä pakkokeinolain 5 a lukuun ehdotettujen muutosten
johdosta tarpeelliset lisäykset ja tarkennukset.
Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 16 §:ssä säädetään
merkinnöistä kuulustelupöytäkirjaan. Mainitussa pykälässä tulisi ottaa
huomioon myös ehdotettu oikeus kieltää vajaavaltaisen laillisen edustajan
läsnäolo kuulustelussa (esitutkintalain 33 §:n 3 momentti).
3. Voimaantulo
Lainsäädännön muutokset aiheuttavat jonkin verran
esitutkintaviranomaisten koulutustarvetta. Tämän vuoksi ehdotetut lait ovat
tarkoitetut tulemaan voimaan noin kolmen kuukauden kuluttua niiden
vahvistamisesta.
4. Säätämisjärjestys
4.1. Johdanto
Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia esitutkintalakiin ja
pakkokeinolakiin. Esitutkintalain osalta muutosehdotukset eivät sisällä
perusoikeuksien kannalta merkityksellisiä muutoksia. Osa pakkokeinolakiin
ehdotetuista muutoksista on sellaisia, että niitä pitää tarkastella myös
perustuslain perusoikeuksien näkökulmasta. Tällaisia muutoksia ovat
erityisesti henkilönkat-sastusta, telekuuntelua ja teknistä kuuntelua koskevat
muutosehdotukset.
Henkilönkatsastus merkitsee puuttumista perustuslain 7 §:ssä säänneltyyn
henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden suojaan. Telekuuntelu ja
tekninen kuuntelu ovat merkityksellisiä perustuslain 10 §:ssä säänneltyjen
luottamuksellisen viestin ja yksityiselämän kannalta sekä teknisen
kuuntelun osalta lisäksi kotirauhan suojan kannalta.
Ehdotusta on näiltä osin arvioitava ensinnäkin edellä mainittuihin
perusoikeussäännöksiin sisältyvien lakivarausten kannalta ja toiseksi ottaen
huomioon perusoikeuksien yleisten oppien mukaiset rajoitusperiaatteet
kuten rajoituksen tarkkarajaisuus, rajoittamisen perusteena olevien syiden
hyväksyttävyys, suhteellisuusvaatimuksen täyttyminen ja
oikeusturvajärjestelyjen riittävyys.
4.2. Henkilönkatsastus
Ehdotuksen mukaan DNA-tunnisteen määrittämiseksi tai muun vastaavan
tutkinnan suorittamiseksi tarpeellinen henkilönkatsastus voitaisiin
nykyisestä laista poiketen suorittaa henkilöille, jota ei epäillä rikoksesta, jos
on syytä epäillä, että on tapahtunut rikos, josta säädetty ankarin rangaistus
on vähintään neljä vuotta vankeutta ja erittäin pätevin perustein voidaan
olettaa, että katsastuksessa saadaan selvitystä rikoksesta.
Perustuslain 7 §:n mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa
puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä
perustetta. Tämän lakivarauksen kannalta ehdotus on ongelmaton.
Tarkkarajaisuuden osalta on huomattava, että perusoikeusrajoituksen sisältö
ei ehdotuksen seurauksena muuttuisi nykyisestä. Rajoitukset ovat
nykyisissä säännöksissä riittävän täsmällisesti määritettyjä ja niiden
olennainen sisältö ilmenee suoraan laista. Pakkokeinon kohteena kyseeseen
tuleva henkilöpiiri sen sijaan laajenisi ehdotuksen seurauksena tietyin
edellytyksin muihin kuin rikoksesta epäiltyihin. Kyseeseen tulevat törkeät
rikokset on tältä osin yksilöity riittävän tarkkarajaisesti rangaistusasteikon
perusteella. Tuloksellisuuden todennäköisyyttä koskeva lisäedellytys
ilmaistu niin tarkasti kuin se on mahdollista.
Henkilönkatsastuksen kohdepiirin laajentamisella pyritään tehostamaan
törkeiden rikosten selvittämistä. Tutkimustapa olisi DNA-tunnisteen
määrittäminen tai muu vastaava tutkimus. Yleisperusteluissa kuvatulla
tavalla eräissä tapauksissa törkeiden väkivalta- tai seksuaalirikosten
selvittäminen edellyttäisi, että henkilönkatsastus DNA-tunnisteen
määrittämiseksi voitaisiin erityisesti poissuljentatarkoituksessa tehdä niin
suurelle henkilöjoukolle, ettei ketään joukkoon kuuluvaa yksittäistä
henkilöä voitaisi pitää rikoksesta epäiltynä. Käytännössä DNA-tunnisteen
määrittäminen edellyttää sylki- tai verinäytteen ottamista henkilöstä.
Henkilönkatsastuksen aiheuttama perusoikeusrajoitus on näissä tapauksissa
kokemuksellisesti varsin lievä eikä sen voida katsoa kohdistuvan
perusoikeuden ydinalueelle (vrt. esim. PeVL 12/1998). Oikeudellisia
mahdollisuuksia kohdistaa henkilönkatsastus muuhun kuin rikoksesta
epäiltyyn rajoittaa kuitenkin lisäksi pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:stä
ilmenevä suhteellisuusperiaate. Niinpä vain poikkeuksellisesti voisi olla
mahdollista suorittaa henkilönkatsastus esimerkiksi seksuaalirikoksen
uhrille ilman tämän suostumusta. Ehdotetusta laajennuksesta aiheutuva
rikostutkinnallinen hyöty voisi olla huomattava. Joissain tapauksissa
rikoksen uhrin tutkiminen voi olla ainut keino ehdottoman varmasti osoittaa
aiheettomasti epäilty henkilö syyttömäksi tai sivullisten tutkiminen saattaa
olla ainoa mahdollinen keino rikoksen selvittämiseksi. Ehdotuksen
aiheuttama perusoikeusrajoitus on painavan yhteiskunnallisen tarpeen
vaatima ja sen perusteena olevia syitä on siten pidettävä hyväksyttävinä.
Tavoite ei ole myöskään saavutettavissa lievemmillä keinoilla.
Suhteellisuusvaatimuksen osalta on huomattava, että muihin kuin rikoksesta
epäiltyihin kohdistuva DNA-tunnisteen määrittämiseksi tarpeellinen
henkilönkatsastus tulisi kyseeseen ainoastaan tutkittaessa poikkeuksellisen
törkeitä rikoksia ja vain jos katsastuksen erittäin pätevin perustein voidaan
arvioida olevan tuloksellinen. Oikeusturvan näkökulmasta voidaan katsoa,
että nykyinen henkilönkatsastuksen toimittamista koskeva sääntely on
riittävä eikä ehdotettu muutos edellytä muutoksia oikeusturvajärjestelyihin.
4.3. Telekuuntelu
Telekuunteluvaltuuksia laajennettaisiin ehdotuksessa koskemaan törkeää
lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja törkeätä vahingontekoa sekä liike- tai
ammattitoiminnassa tehtyjä törkeitä talousrikoksia, joissa on tavoiteltu
erityisen suurta taloudellista hyötyä tai jotka on tehty erityisen
suunnitelmallisesti. Kiireellisissä tapauksissa tutkinnanjohtaja voisi päättää
telekuuntelun alkamisesta, mutta lupavaatimus olisi mahdollisimman pian
ja viimeistään 24 tunnin kuluttua tehtävä tuomioistuimelle.
Kyseeseen tulevat törkeät talousrikokset ovat törkeä lahjuksen antaminen,
törkeä kavallus, törkeä veropetos, törkeä avustuspetos, törkeä väärennys,
törkeä petos, törkeä velallisen epärehellisyys, törkeä velallisen petos, törkeä
lahjuksen ottaminen, törkeä virka-aseman väärinkäyttö, törkeä
säännöstelyrikos, törkeä sisäpiirintiedon väärinkäyttö, törkeä kurssin
vääristäminen tai edellä mainittujen rikosten rangaistava yritys.
Perustuslain 10 §:n mukaan lailla voidaan säätää välttämättömistä
rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta
taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja
turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.
Se voidaanko edellä sanottuja liiketoiminnassa tehtyjä erityisen törkeitä
talousrikoksia pitää perustuslain 10 §:ssä tarkoitettuina yksilön tai
yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavina rikoksina on lain sanamuoto
huomioon ottaen tulkinnanvaraista.
Nykyistä perustuslain 10 §:n tutkinnan kannalta merkityksellisissä (ks. HE
1/1998 vp., s. 79) sitä edeltäneen hallitusmuodon 8 §:n esitöissä sanotaan,
että sään-nöksessä tarkoitettujen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta
vaarantavien rikosten piiriin kuuluvat esimerkiksi huumausainerikokset,
törkeät väkivaltarikokset sekä maan- ja valtiopetosrikokset. Lisäksi esitöissä
todetaan, että lailla voidaan edelleen säätää lähetysten takavarikoinnista ja
avaamisesta ja että samoin on mahdollista säätää lailla oikeudesta luovuttaa
televiestiä koskevat tunnistetiedot poliisille eräiden rikosten selvittämiseksi
(HE 309/1993 vp., s. 5455). Esitöistäkään ei siten selvästi ilmene mitä
yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavilla rikoksilla perustuslaissa
tarkoitetaan.
Vaikka eräänä esimerkkinä esitöissä mainitaan törkeät väkivaltarikokset, on
selvää, että yksilön turvallisuudella tarkoitetaan säännöksessä jotain selvästi
laajempaa käsitettä kuin pelkästään ruumiilliseen koskemattomuuteen ja sen
suojaan tähtäävää turvallisuutta. Yksilöön kohdistuvien rikosten osalta
kysymys onkin viime kädessä siitä, tarkoitetaanko turvallisuudella tässä
yhteydessä ja missä määrin myös yksilön taloudellista turvallisuutta.
Tyypillisesti yksilön taloudelliseen asemaan välittömästi kohdistuvia
kyseessä olevista talousrikoksista ovat törkeä petos ja törkeä kavallus. Myös
törkeän väärennöksen ja velallisrikosten uhrina voi olla yksityinen henkilö.
Keskeinen merkitys arvioitaessa tällaisten rikosten vaikutusta yksilön
turvallisuuteen on aiheutetun tai uhkaavan taloudellisen vahingon
suuruudella ja merkityksellä yksilön taloudelle. Esityksen mukaan
pakkokeinojen käyttö tulisi ensinnäkin kyseeseen ainoastaan törkeän
tekomuodon osalta, joka jo yksin yleensä tarkoittaa, että taloudellinen
intressi on suuri ja silloinkin ainoastaan erityisen suurta taloudellista hyötyä
tai suunnitelmallisuutta koskevin lisäedellytyksin. Tällaisten rikosten osalta
lakivaraukseen ei liity ongelmia, kun yksilön turvallisuudella katsotaan
tarkoitettavan myös taloudellista turvallisuutta.
Muiden telekuuntelun perusteena kyseeseen tulevien rikosten kuin petos- ja
kavallusrikosten osalta kysymys ei kuitenkaan yleensä ole ainakaan
välittömästi yksilön turvallisuutta vaarantavista rikoksista. Osa rikoksista
kuten esimerkiksi veropetos ei tunnusmerkistön mukaan edes voi kohdistua
muuhun kuin veronsaajaan. Näiden rikosten osalta on siten arvioitava
rikoksen mahdollista vaikutusta myös perustuslain 10 §:ssä tarkoitettuun
yhteiskunnan turvallisuuteen. Vaikka tyyppiesimerkkinä yhteiskunnan
turvallisuutta vaarantavasta rikoksesta pykälän edellä viitatuissa
perusteluissa on mainittu maan- ja valtiopetosrikokset, tältäkin osin on
selvää, että yhteiskunnan turvallisuus on tässä yhteydessä tarkoitettu
käsitettäväksi huomattavasti laajemmin kuin pelkästään
yhteiskuntajärjestelmän pysyvyyteen tai valtion ulkoiseen turvallisuuteen
tähtäävänä turvallisuutena. Tähän viittaa sekin, että toisena esimerkkinä
mainitaan huumausainerikokset, joiden osalta teon haitalliset vaikutukset
yksilöön ja yhteiskuntaan voivat olla hyvin eri asteisia.
Telekuuntelun edellytyksiä sääntelevässä rikosluettelossa viitatuilla
säännöksillä suojataan erilaisia etuja yhteiskunnassa. Verorikossäännöksillä
suojataan valtion tai muun veronsaajan tulonhankintaa ja taloudellisia
mahdollisuuksia huolehtia sille kuuluvista tehtävistä.
Avustusrikossäännöksillä pyritään vastaavasti turvaamaan julkisista
varoista myönnettyjen tukien asianmukaista käyttöä. Lahjus- ja virka-
aseman väärinkäyttörikossäännösten tarkoituksena on varmistaa julkista
valtaa käyttävien viranomaisten asianmukainen toiminta.
Säännöstelyrikossäännöksen suojelukohteena on taloudellisen säännöstelyn
tavoitteiden toteutuminen. Väärennysrikoksia koskevilla säännöksillä
katsotaan yleensä suojattavan julkista luotettavuutta. Velallisen rikoksia
koskevilla säännöksillä suojellaan ensikädessä velkojien taloudellisia etuja
ja osakemarkkinoihin liittyvillä kriminalisoinneilla markkinoiden
asianmukaista toimintaa. Arvioitaessa telekuuntelun perusteena kyseeseen
tulevien rikollisen tekojen vaikutuksia yhteiskunnan turvallisuuteen, on
tärkeää, että edellä mainitut suojattavat edut ja niiden laajempi merkitys
yhteiskunnan toiminnan kannalta otetaan huomioon. Pelkästään se, että
esityksen mukaan pakkokeinon käyttö edellyttäisi aina törkeää tekomuotoa,
vaikuttaa jo osaltaan siihen, että kyseeseen ei voisi tulla muita kuin vakavia
rikoksia. Käyttöalaa rajaa osaltaan myös vaatimus siitä, että törkeän
rikoksen pitää olla tehty liike- tai ammattitoiminnassa. Kun törkeän
tekomuodon lisäksi vielä vaaditaan erityistä suunnitelmallisuutta tai
erityisen suuren taloudellisen hyödyn tavoittelua, telekuuntelun käyttöala
rajautuisi ainoastaan poikkeuksellisen haitallisiin talousrikoksiin. Siltä osin
kun rikoksen ei voida katsoa vaarantavan yksilön turvallisuutta perustuslain
10 §:n lakivarauksen kannalta oleellinen kysymys on se, kohdistuuko
telekuuntelun edellytyksenä vaadittavalla törkeällä talousrikoksella
aiheutettu haitta yhteiskunnan toimintaan siten, että rikoksen voidaan katsoa
vaarantavan yhteiskunnan turvallisuutta. Kun otetaan huomioon
lakivarauksen tulkinnanvarainen sanamuoto ja kyseessä olevien
rikossäännösten oikeuspoliittiset tavoitteet, ehdotus ei ole tältäkään osin
ristiriidassa lailla säätämisvaatimuksen kanssa.
Sääntelyn tarkkarajaisuuden osalta on huomattava, että
perusoikeusrajoituksen sisältö ei ehdotuksen seurauksena muuttuisi.
Pakkokeinon perusteena kyseeseen tulevien törkeiden rikosten piiri sen
sijaan laajenisi edellä kuvatulla tavalla. Kyseeseen tulevat törkeät rikokset
on ehdotuksessa yksilöity tyhjentävällä luettelolla. Törkeiden talousrikosten
suunnitelmallisuutta tai taloudellista merkitystä koskevat vaihtoehtoiset
lisäedellytykset on ilmaistu niin tarkkarajaisesti kuin se on mahdollista.
Perusoikeusrajoituksen perusteena oleva syy on rikosluettelossa mainittujen
törkeiden rikosten selvittämisen tehostaminen. Yleisperusteluissa kerrotulla
tavalla eduskunnan hallintovaliokunta katsoi telekuuntelua, televalvontaa ja
teknistä tarkkailua koskevasta hallituksen esityksestä (HE 22/1994 vp)
antamassaan lausunnossa (HaVL 5/1994 vp), että telekuuntelun käyttöalaa
tulisi laajentaa siten, että törkeät talousrikokset otettaisiin
telekuuntelusäännöksen piiriin. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa
(PeVL 8/1994 vp) kuitenkin katsottiin, että telekuuntelua ei voida ulottaa
talousrikoksiin pelkästään lisäämällä luetteloon talousrikosten nimikkeitä,
vaan näihin olisi liitettävä lisäedellytyksiä, jotka voisivat koskea rikokseen
sisältyviä huomattavia taloudellisia arvoja sekä toiminnan
suunnitelmallisuutta ja ammattimaisuutta. Lakivaliokunnan mielestä teon
lisäedellytyksiä ei ollut siihen mennessä kyetty määrittelemään riittävän
tarkasti (LaVM 24/1994 vp), ja uusien rikosten lisäämistä telekuuntelun
piiriin oli mietinnön mukaan syytä vielä erikseen selvittää.
Telekuuntelun käyttöalaa ehdotetaan nyt laajennettavaksi myös törkeisiin
lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin, törkeisiin vahingontekoihin ja
törkeimpiin talousrikoksiin. Suhteellisuusvaatimuksen osalta on
huomattava, että kaikki kyseeseen tulevat rikokset ovat poikkeuksellisen
vakavia rikoksia, joiden tehokas selvittäminen on erityisen tärkeää ja joiden
selvittämisessä telekuuntelun käyttömahdollisuudella saattaa olla keskeinen
merkitys. Törkeät lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt rinnastuvat
vakavuudeltaan törkeisiin väkivaltarikoksiin. Käytännössä kysymykseen
voisivat tulla tapaukset, joissa epäilty on yhteydessä uhriin tai jossa
selvitetään järjestäytyneen pedofiilirenkaan jäsenten keskinäistä viestintää.
Törkeiden vahingontekojen osalta telekuuntelu olisi tarpeen lähinnä
suunnitelmallisten sabotaasiluontoisten tekojen tutkinnassa. Talousrikosten
osalta uudistuksella olisi erityinen merkitys selvitettäessä rikoksen
peittelytarkoituksessa tehtyjä järjestelyjä sekä jäljitettäessä saatua
rikoshyötyä. Mitä suunnitelmallisemmin rikos tehdään, sitä vaikeampi se on
selvittää perinteisin keinoin.
Siltä osin kun tutkinnanjohtaja voisi ehdotuksen mukaan kiireellisissä
tapauksissa päättää telekuuntelun alkamisesta, muutosehdotus on
merkitykseltään vähäinen. Kysymys olisi ainoastaan kiireellisessä
tapauksessa sovellettavasta väliaikaisesta luvasta joka olisi aina niin
nopeasti kuin mahdollista alistettava tuomioistuimelle. Tarve telekuuntelun
käyttämiseen rikostutkinnassa saattaa joskus syntyä niin nopeasti, että luvan
hakeminen tuomioistuimesta johtaisi käytännössä kuuntelulla saatavissa
olevan todistusaineiston menettämiseen. Esimerkkinä voidaan mainita
tilanne, jossa rikoksesta epäiltyä seuraamalla saadaan tietoja, jotka
edellyttävät telekuuntelun välitöntä aloittamista. Käytännössä joitain tunteja
pidempään kestävä telekuuntelun käyttö ilman tuomioistuimen lupaa tulisi
kysymykseen ainoastaan tilanteessa, joissa pakkokeinotuomaria ei heti
onnistuttaisi tavoittamaan.
4.4. Matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen
Pakkokeinolain 5a luvun 3 a §:ssä olevaa matkaviestimien sijaintitiedon
hankkimista koskevaa ehdotusta on arvioitava perustuslain 10 §:n 1
momentissa tarkoitetun yksityiselämän suojan kannalta.
Tieto siitä missä tietty matkaviestin tietyllä hetkellä on ollut ei välttämättä
sellaisenaan vielä paljasta kyseisen matkaviestimen haltijan olinpaikka
tuona ajankohtana, mutta matkaviestimen sijaintia koskevan tiedon
perusteella voidaan suurella todennäköisyydellä päätellä myös henkilön
sijainti, olkoonkin että matkaviestin voi olla oikeushenkilön nimissä tai
matkaliittymän omistaja on voinut luovuttaa sen toisen henkilön käyttöön.
Matkaviestimen sijaintia koskevalla tiedolla voidaan kuitenkin näissäkin
tapauksissa selvittää, missä tietty henkilö on ollut tiettynä aikana. Henkilön
sijaintitieto kuuluu edellä mainitun 10 §:n 1 momentissa turvatun
yksityiselämän suojan piiriin.
Ehdotuksen mukaan matkaviestimien sijaintitiedon saaminen edellyttäisi
aina tuomioistuimen lupaa. Lupa voitaisiin antaa vain laissa tarkkarajaisesti
yksilöityjen törkeiden rikosten tutkinnassa, minkä lisäksi lupa edellyttäisi,
että tietojen saamiselle on erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.
Lupa voisi koskea vain matkaviestimien sijaintia, mutta ei sitä vastoin sitä,
onko niillä soitettu toiseen matkaviestimeen. Luvan mahdollistamia tietoja
ei käytännössä siten voida pitää yksityiselämän turvan kannalta
arkaluontoisina. Tiedot olisi hävitettävä, kun asia on lainvoimaisesti
ratkaistu tai jätetty sillensä. Ehdotettua uutta pakkokeinon ei siten voida
pitää ongelmallisena mainitun 10 §:n 1 momentin kannalta.
4.5. Tekninen kuuntelu
Ehdotuksen mukaan teknistä kuuntelua voitaisiin tuomioistuimen luvalla
kohdistaa nykyisestä laista poiketen myös sellaiseen vakituiseen asumiseen
tarkoitettuun tilaan, jossa epäilty todennäköisesti oleskelee, tutkittaessa
laissa tyhjentävästi lueteltuja törkeitä rikoksia. Esitutkinnan toimittajalla
olisi tällöin oikeus laitteen asentamiseksi päästä kotirauhan suojaamaan
tilaan. Tuomioistuimen olisi viran puolesta määrättävä epäillylle ja muille
kuuntelun kohteeksi mahdollisesti tuleville julkinen asiamies valvomaan
näiden etua, kun tuomioistuin käsittelee edellä tarkoitettua lupa-asiaa.
Tekninen kuuntelu on merkityksellinen perustuslain 10 §:ssä säänneltyjen
yksityiselämän suojan ja kotirauhan suojan kannalta. Perustuslain 10 §:n
mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten
selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista
toimenpiteistä. Perustuslakivaliokunta on aiemmin (esim. PeVL 5/1999 vp
ja 12/1998 vp) katsonut, että tekninen tarkkailu merkitsee suhteellisen
ankaraa puuttumista perusoikeuksiin erityisesti toimenpiteen salavihkaisen
luonteen vuoksi. Siksi teknisen tarkkailun sallittavuudelle on asetettava
tiukat edellytykset.
Tekninen kuuntelu on nykyisessä laissa sidottu korkeaan
rangaistusasteikkovaatimukseen huumausainerikosta koskevin
täydennyksin. Lisäksi vaaditaan, että rikoksen selvittäminen ilman teknistä
kuuntelua olisi mahdotonta tai olennaisesti vaikeampaa. Edellytykset
olisivat toisin sanoen tiukemmat kuin telekuuntelun. Mahdollisuus
kohdistaa kuuntelua vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan on
ehdotuksessa sidottu laissa tyhjentävästi lueteltuihin törkeisiin rikoksiin.
Käytännössä laajennettua kuuntelua käytettäisiin todennäköisesti
nimenomaan törkeiden huumausainerikosten tutkinnassa. Nykyisen lain
mahdollistama tekninen kuuntelu on jäänyt käytännössä lähes
merkityksettömäksi. Samalla telekuuntelun teho on olennaisesti
heikentynyt. Ammattirikollisten ja järjestäytyneiden rikollisryhmien
voidaan olettaa ottavan toiminnassaan huomioon viranomaisten
toimivaltuuksien rajoitukset. Tämän vuoksi rikolliset pyrkivät välttämään
televiestintää ja merkittävä osa huumausainekaupasta tapahtuu
yksityisasunnoissa.
Kuuntelulaitteen asentaminen kuunneltavaan tilaan on äänen laadun ja
epäiltyjen luotettavan tunnistamisen varmistamiseksi välttämätöntä eikä
kuuntelua voida nykyisellä tekniikalla suorittaa esimerkiksi kuunneltavien
tilojen ulkopuolelta käsin. Tämän vuoksi tavoite ei ole tältäkään osin
saavutettavissa lievemmin kotirauhaa ja yksityisyyttä loukkaavilla keinoilla.
Suhteellisuusvaatimuksen osalta on huomattava, että kaikki kyseeseen
tulevat rikokset ovat poikkeuksellisen vakavia rikoksia, joiden tehokas
selvittäminen on erityisen tärkeää ja joiden selvittämisessä teknisen
kuuntelun käyttömahdollisuudella saattaa olla keskeinen merkitys.
Ehdotukseen sisältyy erityisiä oikeusturvajärjestelyjä. Vakituiseen
asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettavasta teknisestä kuuntelusta
päättäisi aina tuomioistuin. Lisäksi tuomioistuimen olisi lupa-asiaa
käsitellessään määrättävä rikoksesta epäillyn etuja valvomaan julkinen
asiamies, jonka tehtävänä olisi valvoa epäillyn etuja pakkokeinoa koskevan
lupa-asian käsittelyssä. Järjestely turvaisi epäillyn etujen lisäksi myös
kuunneltavien tilojen muiden haltijoiden etuja sekä toiminnan luotettavuutta
yleisemminkin.
4.6. Muut pakkokeinolain muutokset
Pakkokeinolain pidättämistä ja vangitsemista koskevia erityisiä edellytyksiä
ehdotetaan muutettavaksi siten, että epäilty voitaisiin pidättää ja vangita jo
jos on syytä epäillä, että hän lähtee pakoon, hävittää todisteita tai jatkaa
rikollista toimintaa. Sitä vastoin rikosepäilyn osalta edellytettäisiin edelleen
todennäköisiä syitä. Matkustamiskiellon edellytyksiä muutettaisiin
vastaavasti. Vangitsemisasia olisi otettava uudelleen käsiteltäväksi tuomion
antamiseen asti kahden viikon välein, jos vangittu sitä pyytää eikä viran
puolesta niin kuin nykyisin.
Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon edellytyksiä muutettaisiin siten,
että toimenpide ei edellyttäisi todennäköisiin syihin perustuvaa epäilyä,
vaan se voitaisiin kohdistaa jo rikoksesta epäiltyyn. Muutoksen tavoitteena
on varmistaa rikoshyödyn poisottaminen.
Vastaavasti kotietsinnän ja henkilöntarkastuksen toimittaminen ei enää
edellyttäisi, että henkilöä todennäköisin syihin epäillään rikoksesta, vaan
riittäisi, että on syytä epäillä häntä rikoksesta. Kotietsinnän toimittaminen
muualla kuin rikoksesta epäillyn luona edellyttäisi kuitenkin, että erittäin
pätevin perustein voidaan olettaa, että etsinnällä saada näyttöä rikoksesta.
Henkilöntarkastuksen kohdistaminen muuhun kuin rikoksesta epäiltyyn
edellyttäisi, että erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että löydetään
takavarikoitava esine tai saadaan näyttöä rikoksesta.
Edellä käsitellyn telekuuntelun lisäksi tutkinnanjohtaja voisi kiireellisissä
tapauksissa päättää myös televalvonnan ja tietyissä tapauksissa teknisen
katselun ja kuuntelun alkamisesta, mutta lupavaatimus olisi tässäkin
tapauksessa mahdollisimman pian ja viimeistään 24 tunnin kuluttua tehtävä
tuomioistuimelle. Muutoksen merkitystä on tarkemmin käsitelty
telekuuntelua koskevien muutosten yhteydessä.
Nämä pakkokeinolain muutokset eräiltä osin laajentavat pakkokeinojen
käyttöalaa, mutta muutokset ovat niin vähäisiä, että ne eivät aiheuta
perusoikeussuojan kannalta ongelmia.
4.7. Säätämisjärjestyksen arviointi
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa
lainsäätämisjärjestyksessä. Koska säätämisjärjestystä koskeva kysymys
kuitenkin on tulkinnanvarainen, siitä on tarpeen pyytää
perustuslakivaliokunnan lausunto.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat
lakiehdo-tukset:
Lakiehdotukset
1.
Laki
esitutkintalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun esitutkintalain (449/1987)
2 §:n 2 momentti, 4 a §, 42 §:n 2 momentti ja 43 a §, sellaisina kuin ne ovat,
2 §:n 2 momentti laissa 498/1995 sekä 4 a §, 42 §:n 2 momentti ja 43 a §
laissa 692/1997,
muutetaan 4 § ja 5 §:n 1 momentti, 17 §:n 1 momentti, 19 §, 22 §, 24 §:n 2
momentti, 28 §:n 1 momentti, 29 §:n 1 momentti, 30 §:n 1 momentti, 33 §,
39 §:n 2 ja 3 momentti, 43 §, 44 §:n 1 ja 2 momentti sekä 45 §:n 2
momentti,
sellaisena kuin niistä ovat 5 §:n 1 momentti, 28 §:n 1 momentti ja 43 §
osaksi mainitussa laissa 692/1997, 19 § mainitussa laissa 498/1995, 33 §
laissa 452/1999 sekä 44 §:n 2 momentti laissa 203/1997 sekä
lisätään 9 §:ään uusi 2 momentti ja 24 §:ään uusi 3 momentti sekä lakiin
uusi 38 a38 c §, 39 a § ja 38 a §:n edelle uusi väliotsikko sekä laista lailla
692/1997 kumotun 47 §:n tilalle uusi 47 § seuraavasti:
4 §
Esitutkinta saadaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei
ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on
kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole
asiassa vaatimuksia.
Jos viranomainen sen perusteella, mitä muussa laissa säädetään, jättää
ryhtymättä toimenpiteisiin rikokseen syyllisen saattamiseksi syytteeseen,
esitutkinta toimitetaan vain erityisestä syystä.
Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa
toimiteta tai että se lopetetaan, jos hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 1 luvun 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan
lainkohdan nojalla tulisi jättämään syytteen nostamatta eikä tärkeä yleinen
tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista.
5 §
Esitutkinnassa selvitetään:
1) rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty,
ketkä ovat asianosaisia ja muut syytteestä päättämistä varten tarvittavat
seikat;
2) asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 9 §:n nojalla on
pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan; sekä
3) mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja
rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai
asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi.
9 §
Jos esitutkinnassa ilmenee, ettei henkilöä, jolle on kuulustelussa tai muuten
ilmoitettu hänen asemansa rikoksesta epäiltynä, enää ole syytä epäillä
rikoksesta, mutta ettei esitutkintaa kokonaisuudessaan voida päättää
43 §:ssä säädetyllä tavalla, esitutkinta lopetetaan hänen osaltaan.
17 §
Jokainen, jolta otaksutaan voitavan saada selvitystä rikoksesta tai jonka
läsnäolo esitutkintatoimenpidettä suoritettaessa on muutoin tarpeen
rikoksen selvittämiseksi, on velvollinen kutsusta saapumaan esitutkintaan
sen kihlakunnan alueella, missä hän oleskelee.
19 §
Rikospaikalta tai sen välittömästä läheisyydestä tavatun on poliisimiehen
kehotuksesta jäätävä tälle paikalle tai saavuttava välittömästi muuhun
saman kihlakunnan alueella olevaan paikkaan, jos häntä on asian
selvittämiseksi tarpeen heti kuulla. Jos hän ilman hyväksyttävää syytä
kieltäytyy noudattamasta kehotusta tai tämä on hänen käyttäytymisensä
perusteella todennäköistä, poliisimies voi estää häntä poistumasta paikalta
tai ottaa hänet kiinni ja viedä kuultavaksi.
Henkilö, jonka havaitaan poistuvan rikospaikalta, saadaan ottaa kiinni 1
momentissa tarkoitetun kehotuksen antamiseksi, jos olosuhteet ovat
sellaiset, ettei kehotusta voida muuten saattaa hänen tietoonsa ja asian
selvittäminen muuten vaarantuisi.
22 §
Kuulusteltavan on oltava itse läsnä kuulustelussa.
Jos tutkija katsoo, ettei siitä aiheudu haittaa ja ettei se vaaranna tutkinnan
luotettavuutta, asianosainen saa kuitenkin antaa lausumansa asiamiehen
välityksellä taikka puhelimitse tai muulla tiedonsiirtovälineellä. Samoin
edellytyksin saadaan todistajaa kuulustella puhelimitse tai muulla
tiedonsiirtovälineellä. Rikoksesta epäillyn osalta edellytyksenä on lisäksi,
että asia on merkitykseltään vähäinen eikä epäilty kiistä rikosilmoituksen
oikeellisuutta tai että kysymyksessä on aikaisemmin suoritetun kuulustelun
vähäinen täydentäminen. Kuulustelupöytäkirjasta on käytävä ilmi, miltä
osin lausuma tai kertomus on annettu asiamiehen välityksellä, puhelimitse
tai muulla tiedonsiirtovälineellä.
Asianosaiselta on otettava vastaan hänen tarjoamansa kuulustelukertomusta
täydentä-vät kirjalliset selvitykset. Erityisistä syistä tällaisia selvityksiä
voidaan ottaa vastaan myös todistajalta tätä kuulusteltaessa.
24 §
Kuulustelua ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana, paitsi:
1) kuulusteltavan pyynnöstä;
2) suppeassa esitutkinnassa, johon kuulusteltava on 19 §:n mukaan
velvollinen heti jäämään tai saapumaan; tai
3) jos siihen on muu erityinen syy.
Kuulusteltavalle on annettava tilaisuus säännölliseen ateriointiin ja
riittävään lepoon.
28 §
Jos todistajalla ilmeisesti on tiedossaan seikka, joka on tärkeä syyllisyyden
selvittämiseksi tai rikoksella saadun hyödyn jäljittämiseksi ja pois
ottamiseksi, ja hän kieltäytyy sitä ilmaisemasta, vaikka hän olisi siihen
velvollinen tai 27 §:n 2 momentin mukaan oikeutettu, todistajan kuulustelu
toimitetaan tutkinnanjohtajan pyynnöstä tuomioistuimessa.
29 §
Kuulusteltavalle on ennen kuulustelua ilmoitettava hänen asemansa
esitutkinnassa. Epäillylle on samalla ilmoitettava, mistä teosta häntä
epäillään.
30 §
Kuulusteltavan pyynnöstä on kuulustelussa oltava läsnä luotettava ja
oikeudenkäy-miskaaren 17 luvun 43 §:n mukaan esteetön todistaja. Tutkija
voi myös omasta aloitteestaan kutsua todistajan saapuville. Jollei
kuulustelua voida tutkintaa vaarantamatta viivyttää, se saadaan
kuulusteltavan pyynnöstä huolimatta pitää ilman todistajaa.
Kahdeksaatoista vuotta nuorempaa epäiltyä ei kuitenkaan saa kuulustella
ilman todistajaa, paitsi jos kuulustelussa on läsnä hänen avustajansa tai
laillinen edustajansa taikka sosiaalilautakunnan edustaja.
33 §
Jos kuulusteltava ei ole täyttänyt viittätoista vuotta, hänen huoltajallaan,
edunvalvojal-laan tai muulla laillisella edustajallaan on oikeus olla läsnä
kuulustelussa.
Jos asianomistajana tai epäiltynä kuulusteltava on viisitoista vuotta täyttänyt
vajaaval-tainen, huoltajalla, edunvalvojalla tai muulla laillisella edustajalla
on oikeus olla läsnä kuulustelussa, jos tämä tutkittavaa rikosta koskevassa
oikeudenkäynnissä saisi oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 tai 2 §:n
mukaan käyttää puhevaltaa vajaavaltaisen sijasta tai ohella.
Tutkija voi kieltää vajaavaltaisen 1 ja 2 momentissa tarkoitetun edustajan
läsnäolon kuulustelussa, jos tätä epäillään tutkittavana olevasta rikoksesta.
Kuulustelusta on etukäteen ilmoitettava läsnäoloon oikeutetuille
vajaavaltaisen edus-tajille, milloin se käy vaikeudetta päinsä. Ainakin
yhdelle heistä on varattava tilaisuus olla läsnä kuulustelussa, paitsi jos
vajaavaltaista on rikoksen selvittämisen vuoksi välttämätöntä viipymättä
kuulustella. Tällöin vajaavaltaisen edustajalle on ilmoitettava kuulustelusta
mahdollisimman pian.
Muut esitutkintatoimenpiteet
38 a §
Rikoksesta epäillyn tunnistamiseksi asianomistaja tai todistaja voidaan
velvoittaa osallistumaan tunnistajana tilaisuuteen, jossa tunnistettavan
rikoksesta epäillyn lisäksi käytetään vertailuhenkilöitä (ryhmätunnistus).
Ryhmätunnistus on järjestettävä siten, että sen tulos on mahdollisimman
luotettava. Vertailuhenkilöinä ei saa käyttää henkilöitä, joiden ulkonäkö
poikkeaa epäillystä tunnistamisen luotettavuutta vähentävällä tavalla.
Vertailuhenkilöitä ryhmätunnistuksessa on oltava vähintään viisi.
Muiden henkilöiden, kuten avustajan, oikeudesta olla läsnä
ryhmätunnistuksessa on voimassa, mitä kuulustelusta säädetään.
Ryhmätunnistamisesta on laadittava pöytäkirja, ja se on tämän lisäksi
tallennettava vi-deotallenteeseen tai muuhun siihen verrattavaan
kuvatallenteeseen.
Tarkempia säännöksiä ryhmätunnistuksesta annetaan valtioneuvoston
asetuksella.
38 b §
Sivullinen henkilö voidaan velvoittaa osallistumaan ryhmätunnistukseen
vertailuhen-kilönä vain, jos se on rikoksen laatu huomioon ottaen tärkeää
asian selvittämiseksi. Vertailuhenkilö voi kuitenkin kieltäytyä
osallistumasta tunnistamistilaisuuteen, jos osallistuminen aiheuttaisi hänelle
kohtuutonta haittaa.
Ryhmätunnistukseen osallistuneella sivullisella on oikeus saada siitä
kohtuullinen korvaus. Korvauksen määrästä säädetään sisäasiainministeriön
asetuksella.
38 c §
Mitä 38 a §:ssä säädetään ryhmätunnistuksesta, on soveltuvin osin voimassa
myös tunnistuksessa, jossa käytetään valokuvia tai muuta kuvatallennetta.
39 §
Pöytäkirjattu kertomus on heti kuulustelun päätyttyä annettava kuulustellun
tarkastet-tavaksi. Kuulustellulta on tiedusteltava, onko hänen
kertomuksensa oikein kirjattu. Kuulustelupöytäkirjaan on merkittävä myös
sellainen kirjaamista koskeva korjaus- tai lisäyspyyntö, jonka vuoksi
pöytäkirjaa ei ole muutettu. Pöytäkirjaa ei saa muuttaa sen jälkeen, kun
kuulusteltu on sen tarkastanut ja pyydetyt korjaukset ja lisäykset on tehty.
Kuulustelu voidaan tallentaa pöytäkirjaamisen lisäksi videotallenteeseen,
siihen rin-nastettavaan muuhun kuvatallenteeseen tai äänitallenteeseen.
Kuulustellulle on varattava tilaisuus tarkastaa ääni- tai kuvatallenne.
Tarkempia säännöksiä tallentamisesta ja tallenteen tarkastamisesta annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
39 a §
Asianomistajan tai todistajan kuulustelu on tallennettava videotallenteeseen
tai siihen rinnastettavaan muuhun kuvatallenteeseen, jos
kuulustelukertomusta on tarkoitus käyttää todisteena oikeudenkäynnissä
eikä kuultavaa tämän nuoren iän tai kehitystason vuoksi todennäköisesti
voida siinä haittaa kuulusteltavalle aiheuttamatta kuulla henkilökohtaisesti.
Kuulustelussa on otettava huomioon kuulusteltavan kehitystason asettamat
erityisvaatimukset kuulustelumenetelmille, kuulusteluun osallistuvien
henkilöiden määrälle ja muille kuulusteluolosuhteille. Tutkinnanjohtaja voi
päättää, että muukin kuin esitutkintaviranomainen voi kuulustelijan
valvonnassa esittää kysymykset kuulusteltavalle. Rikoksesta epäillylle on
varattava tilaisuus kuulustelijan välityksellä esittää kysymyksiä
kuulusteltavalle.
43 §
Esitutkinnan valmistuttua asia on toimitettava syyttäjälle syyteharkinnan
suorittamista tai rangaistusmääräyksen antamista varten.
Esitutkinta lopetetaan kuitenkin saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi,
jos:
1) tutkinnassa on käynyt selville, ettei rikosta ole tehty taikka ettei asiassa
voida nostaa ketään vastaan syytettä tai esittää muuta rikokseen perustuvaa
julkisoikeudellista vaadetta; tai
2) esitutkintaviranomainen on tutkinnan aloittamisen jälkeen päättänyt 4 §:n
1 tai 2 momentissa tarkoitetulla perusteella luopua enemmistä
toimenpiteistä.
Esitutkintaviranomainen voi 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa
tapauksessa antaa rikokseen syyllistyneelle suullisen tai kirjallisen
huomautuksen.
44 §
Yksinkertaisissa ja selvissä asioissa saadaan toimittaa suppea esitutkinta,
jos teosta ei ole yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti odotettavissa
ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Poliisimiehen tekemäksi epäillyn
rikoksen johdosta saadaan kuitenkin toimittaa suppea esitutkinta vain, jos
asia käsitellään rikesakkoasiana tai rangaistusmääräysmenettelyssä.
Suppeassa esitutkinnassa ei ole tutkinnanjohtajaa. Kuulustelukertomukseen
merkitään vain kuulusteltavan lausuman pääsisältö, joka voidaan kirjata
kuulustelupöytäkirjan sijasta muuhun asiakirjaan.
45 §
Avustajana yksittäistapauksessa ei saa toimia se, joka:
1) on toiminut rikoksesta epäillyn neuvonantajana tutkittavassa tai siihen
välittömästi liittyvässä rikoksessa;
2) toimii tai on toiminut tutkittavaa tai siihen välittömästi liittyvää rikosta
koskevassa asiassa sellaisen henkilön avustajana, jonka edut ovat
ristiriidassa asianosaisen kanssa;
3) toimii toisen rikoksesta epäillyn avustajana tutkittavaa tai siihen
välittömästi liittyvää rikosta koskevassa asiassa, mikäli hänen toimimisensa
asianosaisen avustajana voi vaikeuttaa asian selvittämistä;
4) toimii tai on toiminut tutkittavaa tai siihen välittömästi liittyvää rikosta
koskevassa asiassa pakkokeinolain 5 a luvun 6 a §:ssä tarkoitettuna
julkisena asiamiehenä;
5) harjoittaa oikeudellisten toimeksiantojen hoitamista yhdessä sellaisen
henkilön kanssa, joka 14 kohdassa tarkoitetusta syystä ei saisi toimia
asianosaisen avustajana;
6) on epäiltynä tai todistajana tutkittavaa tai siihen välittömästi liittyvää
rikosta koskevassa asiassa; tai
7) on virkamiehenä tai muuten julkista valtaa käyttäen osallistunut
toimenpiteisiin tutkittavassa tai siihen välittömästi liittyvässä rikoksessa
taikka tällaista rikosta koskevassa asiassa.
47 §
Kun on päätetty, ettei esitutkintaa toimiteta tai että esitutkinta lopetetaan
4 §:n 3 momentin, 9 §:n 2 momentin tai 43 §:n 2 momentin perusteella,
tutkinnan johtajan on huolehdittava siitä, että päätöksestä viipymättä
ilmoitetaan asianomistajalle ja esitutkinnassa asianosaisina kuulustelluille,
jollei sitä ole pidettävä tarpeettomana.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
2.
Laki
pakkokeinolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun pakkokeinolain (450/1987)
6 luvun 6 § sellaisena kun se on laissa 565/1997
muutetaan 1 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohta, 6 §:n 1 kohta, 21 §:n 3
momentti, 23 ja 24 § sekä 27 §:n 2 momentti, 2 luvun 1 ja 3 § sekä 6 §:n 2
ja 3 momentti, 3 luvun 1 §:n 1 momentti, 3 §:n 1 momentti ja 4 §:n 2
momentti, 5 luvun 1, 2, 8, 10 ja 11 §, 5 a luvun 15 §, 6 §:n 1 ja
2 momentti, 7 §:n 1 ja 2 momentti, 9, 13 § ja 14 § sekä 6 luvun 5 §,
sellaisina kuin niistä ovat 1 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohta ja 2 luvun 1 §
laissa 213/1995, 1 luvun 6 §:n 1 kohta laissa 886/1995, 1 luvun 21 §:n 3
momentti, 23 ja 24 § sekä 2 luvun 3 § ja 6 §:n 3 momentti laissa 693/1977,
5 luvun 1 ja 10 § osaksi laissa 566/1998, 5 luvun 11 § laissa 855/2001, 5 a
luvun 1 §, 6 §:n 1 momentti, 7 §:n 1 ja 2 momentti, 11 §:n 2 momentti, 13 ja
14 § laissa 402/1995, 5 a luvun 2 § laissa 1026/1995, 5 a luvun 3 §:n 1
momentti laissa 22/2001, 5 a luvun 4 ja 5 § osaksi mainitussa laissa
402/1995 ja laissa 366/1999, 5 a luvun 6 §:n 2 momentti ja 6 luvun 5 §
laissa 565/1997, sekä
lisätään 1 lukuun siitä mainitulla lailla 693/1997 kumotun 22 §:n tilalle uusi
22 §, 5 luvun 12 §:ään uusi 4 momentti sekä 5 a lukuun 3 a, 4 a, 4 b, 6 a6
c § seuraavasti:
1 luku
Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
3 §
Pidättämisen edellytykset
Rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää:
2) jos rikoksesta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta
vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi
vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen
perusteella on syytä epäillä, että hän:
a) lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai
rangaistuksen täytäntöönpanoa;
b) vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai
kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan,
asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa; taikka
c) jatkaa rikollista toimintaa;
6 §
Pidättämiseen oikeutettu virkamies
Pidättämisestä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies. Pidättämiseen
oikeutettuja virkamiehiä ovat:
1) poliisiylijohtaja, poliisijohtaja, poliisiylitarkastaja, lääninpoliisijohtaja,
poliisitarkastaja, lääninylikomisario, lääninkomisario, poliisipäällikkö,
apulaispoliisipäällikkö, nimismies, keskusrikospoliisin päällikkö,
apulaispäällikkö ja toimistopäällikkö, suojelupoliisin päällikkö,
osastopäällikkö ja esitutkintatehtäviin määrätty ylitarkastaja, liikkuvan
poliisin päällikkö ja apulaispäällikkö, rikosylitarkastaja, rikostarkastaja,
rikosylikomisario, ylikomisario, rikoskomisario ja komisario;
21 §
Määräajan asettaminen syytteen nostamista varten
Vangittua vastaajaa koskevan syyteasian tuomioistuinkäsittelyssä
noudatettavista määräajoista säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetussa laissa (689/1997).
22 §
Vangitsemisasian uudelleen käsittely
Jos rikoksesta epäilty on vangittu, tuomioistuimen, joka käsittelee syytteen
ensimmäisenä oikeusasteena, on otettava vangitsemisasia tuomion
antamiseen asti uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän
vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä, jos vangittu sitä pyytää.
Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi
aikaisemmin kuin kahden viikon kuluessa asian edellisestä käsittelystä.
Tuomioistuimen tulee ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi tätä
aikaisemminkin, jos siihen on erityistä aihetta edellisen käsittelyn jälkeen
ilmi tulleen seikan johdosta.
Vangitulle ja hänen avustajalleen sekä asianomaiselle pidättämiseen
oikeutetulle virkamiehelle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi
vangitsemisasiaa uudelleen käsiteltäessä, jollei vangittu tai pidättämiseen
oikeutettu virkamies ilmoita, ettei kuuleminen ole tarpeen. Vangittu on
tuotava tuomioistuimeen, jos hän haluaa tulla henkilökohtaisesti kuulluksi
tai hänen kuulemiseensa asian selvittämiseksi on muutoin syytä.
23 §
Vangittuna pitämisestä määrääminen eräissä tapauksissa
Jos tuomioistuin peruuttaa tai lykkää pääkäsittelyn taikka määrää
toimitettavaksi uu-den pääkäsittelyn asiassa, jossa vastaaja on vangittuna,
on sen samalla tutkittava, onko syytä pitää hänet edelleen vangittuna.
Vangitsemisasian uudelleen käsittely ei kuitenkaan ole tarpeen sinä aikana,
kun pääkäsittelyä on lykätty jonkun samassa asiassa vastaajana olevan
mielentilan tutkimisen johdosta. Vangittuna pitämisestä on myös
määrättävä, jos tuomioistuin ei julista tuomiota heti pääkäsittelyn päätyttyä.
24 §
Vangitun päästäminen vapaaksi
Käsitellessään kysymystä vangitun pitämisestä edelleen vangittuna
tuomioistuimen on määrättävä hänet päästettäväksi heti vapaaksi, jos se
varattuaan asianomaiselle pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle
tilaisuuden tulla kuulluksi katsoo, ettei edellytyksiä vangittuna pitämiseen
enää ole.
Tuomioistuimen on asianomaisen pidättämiseen oikeutetun virkamiehen
esityksestä määrättävä vangittu päästettäväksi heti vapaaksi, jos
edellytyksiä vangittuna pitämiseen ei enää ole. Vangittu on määrättävä
päästettäväksi vapaaksi myös, jos syytettä ei ole nostettu sille määrätyssä
ajassa eikä sen kuluessa ole pyydetty määräajan pidentämistä. Vangittua tai
hänen avustajaansa ei tarvitse kutsua asian käsittelyyn.
27 §
Muutoksenhaku
Vangittu saa kannella päätöksestä. Kantelulle ei ole määräaikaa. Kantelu on
käsiteltävä kiireellisenä. Jollei kantelua jätetä tutkimatta tai selvästi
perusteettomana hylätä, sen johdosta on asianomaiselle pidättämiseen
oikeutetulle virkamiehelle varattava tilaisuus vastauksen antamiseen
hovioikeuden tarkoituksenmukaiseksi katsomalla tavalla, jollei se ole
ilmeisesti tarpeetonta.
2 luku
Matkustuskielto
1 §
Matkustuskiellon edellytykset
Rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan määrätä pidättämisen tai
vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon, jos rikoksesta säädetty ankarin
rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten
olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän:
1) lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai
rangaistuksen täytäntöönpanoa; tai
2) jatkaa rikollista toimintaa.
3 §
Matkustuskiellosta päättävä viranomainen
Esitutkinnan aikana matkustuskieltoa koskevasta asiasta päättää
pidättämiseen oikeu-tettu virkamies. Ennen päätöksen tekemistä siitä on
ilmoitettava syyttäjälle, joka voi ottaa päätettäväkseen kysymyksen
matkustuskiellosta. Kun asia esitutkinnan päätyttyä on siirretty syyttäjälle,
matkustuskieltoa koskevasta asiasta päättää syyttäjä. Mitä tässä momentissa
säädetään, on voimassa myös tuomioistuimen hylättyä 6 §:n 3 momentissa
tarkoitetun vaatimuksen.
Syytteen nostamisen jälkeen matkustuskieltoa koskevasta asiasta päättää
tuomioistuin. Tuomioistuin saa tällöin määrätä syytetyn matkustuskieltoon
vain syyttäjän vaatimuksesta.
Vangitsemisvaatimusta sekä vangittuna pitämistä koskevaa asiaa
käsitellessään tuo-mioistuin saa 1 §:ssä säädetyin edellytyksin määrätä
epäillyn vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Tällöin tuomioistuin
päättää tätä matkustuskieltoa koskevasta asiasta myös ennen syytteen
nostamista. Vangitsemispäätöksestä tehdyn kantelun johdosta määrättyä
matkustuskieltoa koskevasta asiasta päättää kuitenkin vangitsemispäätöksen
tehnyt tuomioistuin.
6 §
Matkustuskiellon kumoaminen
Matkustuskielto on kumottava, jollei syytettä nosteta 60 päivän kuluessa
kiellon määräämisestä. Tuomioistuin saa asianomaisen pidättämiseen
oikeutetun virkamiehen edellä tarkoitettuna määräaikana tekemästä
pyynnöstä pidentää tätä aikaa.
Matkustuskieltoon määrätyllä on jo ennen syytteen nostamista oikeus
saattaa kysymys pidättämiseen oikeutetun virkamiehen määräämän
matkustuskiellon voimassa pitämisestä tuomioistuimen tutkittavaksi.
Tuomioistuimen on kumottava kielto tai 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu
määräys kokonaan tai osittain, jos se varattuaan asianomaiselle
pidättämiseen oi keutetulle virkamiehelle tilaisuuden tulla kuulluksi katsoo,
ettei matkustuskiellon pitämiseen sellaisenaan voimassa ole edellytyksiä.
3 luku
Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko
1 §
Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon edellytykset
Jos on olemassa vaara, että rikoksesta epäilty tai se, joka voidaan rikoksen
johdosta tuomita korvaamaan vahinko tai menettämään valtiolle rahamäärä,
pyrkii välttämään sakon, korvauksen tai menetettäväksi tuomittavan
rahamäärän maksamista kätkemällä tai hävittämällä omaisuuttaan,
pakenemalla tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla, saadaan hänen
omaisuuttaan panna hukkaamiskieltoon enintään määrä, joka oletettavasti
vastaa tuomittavaa sakkoa, korvausta ja menettämisseuraamusta.
3 §
Väliaikaistoimenpiteet
Jos 1 §:ssä säädetyt edellytykset ilmeisesti ovat olemassa eikä asia siedä
viivytystä, tutkinnanjohtaja tai syyttäjä saa panna siinä mainittua omaisuutta
väliaikaisesti hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon, kunnes
tuomioistuin on päättänyt asiasta. Tämä toimenpide peräytyy, jos
vaatimusta hukkaamiskiellosta tai vakuustakavarikosta ei ole tehty
tuomioistuimelle viikon kuluessa väliaikaisen määräyksen antamisesta. Jos
väliaikainen hukkaamiskielto tai vakuustakavarikko olisi 4 §:n 1
momentissa tarkoitetusta syystä kumottava ennen kuin tuomioistuin on
alkanut käsitellä asiaa, tutkinnanjohtajan tai syyttäjän on kumottava
väliaikaistoimenpide.
4 §
Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon kumoaminen
Tuomioistuimen on kumottava hukkaamiskielto tai vakuustakavarikko
myös, jollei syytettä nosteta neljän kuukauden kuluessa hukkaamiskieltoa
tai vakuustakavarikkoa koskevan määräyksen antamisesta. Tuomioistuin
saa tutkinnanjohtajan tai syyttäjän edellä tarkoitettuna määräaikana
tekemästä pyynnöstä pidentää tätä aikaa enintään neljäksi kuukaudeksi
kerrallaan.
5 luku
Etsintä
Paikkaan kohdistuva etsintä
1 §
Kotietsintä esineen löytämiseksi
Jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on
vähintään kuusi kuukautta vankeutta, tai jos selvitettävänä ovat
yhteisösakon tuomitsemiseen liittyvät seikat, saadaan rikoksesta epäillyn
hallinnassa olevassa rakennuksessa, huoneessa taikka suljetussa
säilytyspaikassa tai suljetussa kulkuneuvossa toimittaa kotietsintä
takavarikoitavan tai väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon pantavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi taikka
muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen
selvittämisessä.
Muualla kuin rikoksesta epäillyn hallinnassa olevassa paikassa saadaan
kotietsintä toimittaa vain, kun rikos on tehty siellä tai epäilty on siellä otettu
kiinni taikka muuten voidaan erittäin pätevin perustein olettaa, että
etsinnällä löydetään takavarikoitava tai väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon pantava esine tai omaisuus taikka muutoin saadaan
selvitystä rikoksesta.
Paikassa, johon yleisöllä on pääsy tai jossa rikoksentekijöillä on tapana
oleskella taikka sellaista omaisuutta, jota etsitään, on tapana ostaa tai ottaa
pantiksi, saadaan kotietsintä 1 momentissa säädetyssä tarkoituksessa
toimittaa riippumatta rikoksesta säädetystä rangaistuksesta.
2 §
Kotietsintä henkilön löytämiseksi
Edellä 1 §:n 1 momentissa mainitussa etsittävän hallinnassa olevassa
paikassa saadaan toimittaa kotietsintä kiinni otettavan, pidätettävän tai
vangittavan, tuomioistuimeen tuotavan taikka sinne rikosasiassa
haastettavan vastaajan taikka henkilönkatsastukseen toimitettavan
tavoittamiseksi.
Muualla kuin etsittävän henkilön hallinnassa olevassa paikassa saadaan
kotietsintä toimittaa vain, jos etsittävän henkilön erittäin pätevin perustein
voidaan olettaa oleskelevan siellä. Tästä riippumatta etsintä saadaan
toimittaa paikassa, johon yleisöllä on pääsy tai jossa rikoksentekijöillä on
tapana oleskella.
8 §
Paikantarkastus
Muualla kuin 1 §:n 1 momentissa tarkoitetussa paikassa saadaan, vaikkei
yleisöllä ole sinne pääsyä, toimittaa rikoksesta säädetystä rangaistuksesta
riippumatta paikantarkastus takavarikoitavan tai väliaikaiseen
hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan esineen tai
omaisuuden löytämiseksi taikka muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla
voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Paikantarkastus saadaan
vastaavasti toimittaa 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun henkilön
tavoittamiseksi. Paikantarkastuksesta päättää syyttäjä, tutkinnanjohtaja tai
tutkija. Paikantarkastukseen ei sovelleta 37 §:n säännöksiä kotietsinnästä.
10 §
Henkilöntarkastuksen edellytykset
Jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on
vähintään kuusi kuukautta vankeutta, taikka lievä pahoinpitely, näpistys,
lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä vahingonteko tai lievä petos,
rikoksesta epäillylle saadaan toimittaa henkilöntarkastus takavarikoitavan
taikka väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantavan
esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan
tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.
Muu kuin rikoksesta epäilty saadaan tarkastaa vain, jos erittäin pätevin
perustein voi-daan olettaa, että tarkastuksessa saatetaan löytää
takavarikoitava taikka väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon pantava esine tai omaisuus taikka muutoin saada
selvitystä rikoksesta.
11 §
Henkilönkatsastuksen edellytykset
Henkilönkatsastus saadaan 10 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa
kohdistaa siihen, jota todennäköisin syin epäillään rikoksesta, josta säädetty
ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, taikka
rattijuopumuksesta tai huumausaineen käyttörikoksesta. Jollei epäilyyn ole
todennäköisiä syitä, epäilty saadaan katsastaa vain, jos erittäin pätevin
perustein voidaan olettaa, että katsastuksessa saatetaan löytää
takavarikoitava taikka väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon pantava esine tai omaisuus taikka muutoin saada
selvitystä rikoksesta.
Jos on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä
vuotta vankeutta, saadaan DNA-tunnisteen määrittämiseksi tai muun
vastaavan tutkinnan suorittamiseksi tarpeellinen henkilönkatsastus tehdä
henkilöille, joita ei epäillä kyseisestä rikoksesta, milloin erittäin pätevin
perustein voidaan olettaa, että DNA-tunnisteella tai muulla edellä
tarkoitetulla tutkinnalla voidaan saada selvitystä rikoksesta. DNA-tunniste
sekä muut vastaavat tutkintatulokset on hävitettävä ja säilytetyt näytteet
tuhottava, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.
12 §
Henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittaminen
Henkilönkatsastuksen yhteydessä tehtävästä tutkimuksesta ei saa aiheutua
tutkittavalle sanottavaa haittaa.
5 a luku
Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu
1 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) telekuuntelulla yleisen tai muun telemarkkinalain (396/1997)
soveltamisalaan kuuluvan televerkon kautta teleliittymään,
sähköpostiosoitteeseen tai muuhun sellaiseen teleosoitteeseen taikka
telepäätelaitteeseen tulevan taikka siitä lähtevän viestin kuuntelua tai
tallentamista salaa viestin sisällön selvittämiseksi;
2) televalvonnalla salassapidettävien tunnistamistietojen hankkimista
televiesteistä, jotka on lähetetty 1 kohdassa tarkoitettuun televerkkoon
kytketystä teleliittymästä, teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta taikka
vastaanotettu tällaiseen teleliittymään, teleosoitteeseen tai
telepäätelaitteeseen sekä matkaviestimen sijaintitiedon hankkimista ja
tällaisen teleliittymän tai telepäätelaitteen tilapäistä sulkemista;
3) teknisellä tarkkailulla
a) sellaisen keskustelun tai viestin kuuntelua tai tallentamista salaa
teknisellä laitteella, joka ei ole ulkopuolisten tietoon tarkoitettu ja johon
keskusteluun kuuntelija ei osallistu (tekninen kuuntelu);
b) tietyn henkilön tai paikan, jossa epäillyn voidaan olettaa oleskelevan,
jatkuvaa tai toistuvaa kuvaamista tai tarkkailua salaa kiikarilla, kameralla,
videokameralla tai muulla sellaisella laitteella tai menetelmällä (tekninen
katselu); sekä
c) kulkuneuvon tai tavaran seurantaa siihen kiinnitetyllä radiolähettimellä
tai muulla sellaisella laitteella tai menetelmällä (tekninen seuranta).
2 §
Telekuuntelun edellytykset
Kun on syytä epäillä jotakuta
1) Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta, sotaan yllyttämisestä,
maanpetoksesta, törkeästä maanpetoksesta, vakoilusta, törkeästä vakoilusta,
turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, luvattomasta tiedustelutoiminnasta,
2) valtiopetoksesta, törkeästä valtiopetoksesta, valtiopetoksen valmistelusta,
3) törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä,
4) taposta, murhasta, surmasta,
5) törkeästä vapaudenriistosta, ihmisryöstöstä, panttivangin ottamisesta,
6) törkeästä ryöstöstä, törkeästä kiristyksestä,
7) törkeästä kätkemisrikoksesta, ammattimaisesta kätkemisrikoksesta,
8) tuhotyöstä, liikennetuhotyöstä, törkeästä tuhotyöstä, törkeästä terveyden
vaarantamisesta, ydinräjähderikoksesta, aluksen kaappauksesta,
9) törkeästä vahingonteosta,
10) törkeästä kiskonnasta,
11) törkeästä rahanväärennyksestä,
12) törkeästä ympäristön turmelemisesta,
13) törkeästä huumausainerikoksesta taikka
14) edellä mainittujen rikosten rangaistavasta yrityksestä,
rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa
kuunnella ja tallentaa televiestejä, joita epäilty lähettää hallussaan olevasta
tai oletettavasti muuten käyttämästään teleliittymästä, teleosoitteesta tai
telepäätelaitteesta, taikka tällaiseen teleliittymään, teleosoitteeseen tai
telepäätelaitteeseen tulevia hänelle tarkoitettuja viestejä, jos saatavilla
tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen
selvittämiselle.
Lupa 1 momentin mukaiseen telekuunteluun voidaan siinä säädetyin
edellytyksin an-taa myös, kun on syytä epäillä jotakuta liike- tai
ammattitoimintaan liittyvästä sellaisesta
1) törkeästä lahjuksen antamisesta,
2) törkeästä kavalluksesta,
3) törkeästä veropetoksesta, törkeästä avustuspetoksesta,
4) törkeästä väärennyksestä,
5) törkeästä petoksesta,
6) törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä velallisen petoksesta,
7) törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä,
8) törkeästä säännöstelyrikoksesta,
9) törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä tai törkeästä kurssin
vääristämisestä taikka
10) edellä mainittujen rikosten rangaistavasta yrityksestä,
jossa rikoksella tavoitellaan erityisen suurta hyötyä tai rikos tehdään
erityisen suunnitelmallisesti.
3 §
Televalvonnan edellytykset
Kun on syytä epäillä jotakuta
1) rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta
vankeutta,
2) automaattiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistuneesta rikoksesta,
joka on tehty telepäätelaitetta käyttäen, laittomasta uhkauksesta,
oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta tai huumausainerikoksesta, tai
3) edellä mainittujen rikosten rangaistavasta yrityksestä,
rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa
kohdistaa televalvontaa epäillyn hallussa olevaan tai hänen oletettavasti
muuten käyttämäänsä teleliittymään, teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen
taikka hankkia epäillyn hallussa olevan tai hänen oletettavasti muuten
käyttämänsä matkaviestimen sijaintitiedot taikka tilapäisesti sulkea tällainen
liittymä tai laite, jos televalvonnalla saatavilla tiedoilla taikka teleliittymän
tai telepäätelaitteen sulkemisella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä
merkitys rikoksen selvittämiselle.
Rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan asianomistajan
suostumuksella antaa lupa kohdistaa televalvontaa tämän hallussa olevaan
tai muuten käyttämään teleliittymään tai teleosoitteeseen siltä osin kuin se
on tarpeen 1 momentissa tarkoitetun rikoksen selvittämiseksi. Jos
esitutkinta koskee rikosta, jonka johdosta joku on saanut surmansa, luvan
myöntäminen ei edellytä surmatun oikeudenomistajien suostumusta.
3 a §
Matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen
Tutkittaessa rikosta, jota tarkoitetaan 3 §:n 1 momentin 13 kohdassa,
rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa saada
tieto niistä matkaviestimistä, joista silloin kun rikoksen voidaan olettaa
tapahtuneen on kirjautunut tieto rikoksen oletetun tekopaikan tai muun
rikoksen selvittämisen kannalta merkityksellisen paikan läheisyydessä
sijaitsevan tukiaseman kautta telejärjestelmään, jos tietojen saamisella
voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.
4 §
Teknisen kuuntelun edellytykset
Kun on syytä epäillä jotakuta
1) rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta
vankeutta, tai
2) huumausainerikoksesta, tai
3) edellä mainittujen rikosten rangaistavasta yrityksestä,
rikoksen esitutkintaa toimittava viranomainen saa kohdistaa epäiltyyn
teknistä kuuntelua, jos kuuntelulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan
erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.
Teknistä kuuntelua saa 1 momentin nojalla kohdistaa epäiltyyn vain hänen
ollessaan vakituiseen asumiseen tarkoitetun tilan ulkopuolella. Teknistä
kuuntelua saa lisäksi kohdistaa epäiltyyn, joka suorittaa rangaistusta
rangaistuslaitoksessa taikka on pakkolaitokseen eristetty tai tutkintavanki,
hänen ollessaan sellissään tai vankien käytössä olevissa laitoksen muissa
tiloissa.
Kun on syytä epäillä jotakuta 2 §:n 1 momentissa tarkoitetusta rikoksesta,
rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa
kohdistaa teknistä kuuntelua myös sellaiseen vakituiseen asumiseen
tarkoitettuun tilaan, jossa epäilty todennäköisesti oleskelee, jos rikoksen
selvittäminen olisi olennaisesti vaikeampaa tai mahdotonta käyttämällä
rikoksesta epäillyn tai muiden oikeuksiin vähemmän puuttuvia
pakkokeinoja.
Kuuntelulaite saadaan sijoittaa kuuntelun kohteena oleviin tiloihin, jos
kuuntelun suorittaminen sitä edellyttää. Esitutkinnan toimittajalla on tällöin
oikeus laitteen asentamiseksi ja pois ottamiseksi päästä edellä mainittuihin
tiloihin.
4 a §
Teknisen katselun edellytykset
Kun on syytä epäillä jotakuta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus
on enem-män kuin kuusi kuukautta vankeutta, epäiltyyn tai tiettyyn
paikkaan, jossa hänen voidaan olettaa oleskelevan, saadaan kohdistaa
teknistä katselua, jos katselulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan
erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.
Jos tekninen katselu kohdistuu vankeinhoitolaitoksen huostassa olevaan
rangaistusta rangaistuslaitoksessa suorittavaan, pakkolaitokseen eristettyyn
tai tutkintavankiin edellytetään kuitenkin, että epäily koskee rikosta, josta
säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka
huumausainerikosta tai näiden rikosten rangaistavaa yritystä ja että
katselulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys
rikoksen selvittämiselle.
Teknistä katselua saa kohdistaa epäiltyyn vain hänen ollessaan vakituiseen
asumiseen tarkoitetun tilan ulkopuolella. Teknistä katselua saa lisäksi
kohdistaa epäiltyyn, joka suorittaa rangaistusta rangaistuslaitoksessa taikka
on pakkolaitokseen eristetty tai tutkintavanki, hänen ollessaan sellissään tai
vankien käytössä olevissa laitoksen muissa tiloissa.
Katselulaite saadaan sijoittaa katselun kohteena oleviin tiloihin, jos katselun
suorittaminen sitä edellyttää. Esitutkinnan toimittajalla on tällöin oikeus
laitteen asentamiseksi ja pois ottamiseksi päästä edellä mainittuihin tiloihin.
4 b §
Teknisen seurannan edellytykset
Kun on syytä epäillä jotakuta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus
on enem-män kuin kuusi kuukautta vankeutta, hänen käyttämäänsä
kulkuneuvoon tai rikoksen kohteena olevaan tavaraerään saadaan rikoksen
selvittämiseksi kohdistaa teknistä seurantaa.
Seurantalaite saadaan sijoittaa seurattavan kulkuneuvon sisälle, jos
seurannan suorit-taminen sitä edellyttää. Esitutkinnan toimittajalla on
tällöin oikeus laitteen asentamiseksi ja pois ottamiseksi päästä kulkuneuvon
sisälle.
5 §
Toimenpiteestä päättäminen
Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen kirjallisesta vaatimuksesta 1 luvun
9 §:ssä tarkoitettu tai muu tuomioistuin, jossa asian käsittely käy sopivasti
päinsä, päättää luvan myöntämisestä:
1) telekuunteluun;
2) televalvontaan;
3) 3 a §:ssä tarkoitetun matkaviestimien sijaintitiedon hankkimisesta;
4) vankeinhoitolaitoksen huostassa olevaan henkilöön kohdistettavaan
tekniseen kuunteluun ja tekniseen katseluun, kun rangaistuslaitoksen
johtajalle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi;
5) edellä 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuun tekniseen kuunteluun; sekä
6) tekniseen kuunteluun ja tekniseen katseluun, jossa kuuntelu- tai
katselulaite on tarkoitus sijoittaa epäillyn käyttämään kulkuneuvoon tai
siihen tilaan, jossa epäilty oleskelee.
Jos 1 momentin 1, 2 ja 6 kohdassa tarkoitettu toimenpide ei siedä viivytystä,
pidättämiseen oikeutettu virkamies saa päättää toimenpiteestä siihen asti,
kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan
vaatimuksen. Vaatimus voidaan esittää myös puhelimitse, jolloin sen sisältö
on kirjallisesti vahvistettava jälkikäteen. Vaatimus on tehtävä heti, kun se
on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua toimenpiteen
aloittamisesta.
Tutkinnanjohtajan esityksestä esitutkinnan toimittamisesta vastaavan
poliisiyksikön päällikkönä tai apulaispäällikkönä toimiva poliisimies
päättää muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä kuuntelusta.
Tullilaitoksen toimittamassa esitutkinnassa päätöksen tekee tullihallituksen
valvonta- ja tarkastusyksikön tai tutkintatoimiston taikka tullipiirin
päällikkö. Jos tutkinnanjohtajana on virallinen syyttäjä, päätöksen tekee
kyseinen syyttäjä.
Jos 3 momentissa tarkoitettu asia ei siedä viivytystä, tutkinnanjohtaja saa
päättää asi-asta siihen asti, kunnes 3 momentissa tarkoitettu virkamies on
ratkaissut kuuntelua koskevan esityksen. Esitys on tehtävä heti kun se on
mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kuuntelun
aloittamisesta.
Tutkinnanjohtaja päättää muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä
katselusta sekä teknisestä seurannasta.
6 §
Lupa-asian käsittely tuomioistuimessa
Edellä 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun lupa-asian käsittelemisessä ja
ratkaisemisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä 1 luvussa säädetään
vangitsemisasian käsittelystä.
Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimus on otettava
tuomioistuimessa käsiteltäväksi viipymättä vaatimuksen tehneen tai hänen
määräämänsä virkamiehen läsnä ollessa. Asia ratkaistaan kuulematta
rikoksesta epäiltyä taikka teleliittymän, teleosoitteen tai telepäätelaitteen
taikka kuunneltavan tai katseltavan tilan haltijaa. Käsiteltäessä 3 §:n 2 mo-
mentissa tarkoitettua asiaa teleliittymän tai teleosoitteen haltijalle on
kuitenkin varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jollei siihen tutkinnallisista
syistä ole estettä.
6 a §
Julkinen asiamies
Ottaessaan käsiteltäväksi 4 §:n 3 momentissa tarkoitettua teknistä kuuntelua
koskevan lupa-asian tuomioistuimen on määrättävä kuuntelun kohteena
olevan rikoksesta epäillyn ja muiden kuuntelun kohteeksi mahdollisesti
joutuvien etuja valvomaan julkinen asiamies.
Julkinen asiamies on velvollinen huolellisesti hyvää asianajotapaa
noudattaen valvo-maan kuuntelun kohteena olevan rikoksesta epäillyn
etuja.
Julkisen asiamiehen tehtävää hoitava tai hoitanut ei saa oikeudettomasti
paljastaa seikkaa, josta hän on tehtävää suorittaessaan saanut tiedon.
6 b §
Julkisen asiamiehen kelpoisuusvaatimukset
Julkiseksi asiamieheksi on määrättävä suostumuksensa perusteella
asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Julkiseksi asiamieheksi määrättävää
on kuultava tehtävään määräämisestä.
Julkisen asiamiehen yksittäistapaukseen liittyvien kelpoisuusvaatimusten
osalta nou-datetaan soveltuvin osin, mitä esitutkintalain 45 §:n 2
momentissa säädetään avustajan yksittäistapauksiin liittyvistä
kelpoisuusvaatimuksista.
Julkiselle asiamiehelle annettu määräys voidaan pätevästä syystä peruuttaa.
Julkinen asiamies ei saa ilman tuomioistuimen lupaa panna toista sijaansa.
6 c §
Julkiselle asiamiehelle maksettava palkkio ja korvaus
Julkiselle asiamiehelle maksetaan valtion varoista palkkio ja korvaus
noudattaen so-veltuvin osin, mitä oikeusapulain ( /2002) 17 ja 18 §:ssä
säädetään avustajan palkkioista ja korvauksista.
Päätökseen, jolla on määrätty julkiselle asiamiehelle palkkiota tai korvausta,
saa hakea muutosta. Muutosta haettaessa on noudatettava, mitä
valittamisesta asianomaisen tuomioistuimen päätöksestä on säädetty.
7 §
Luvan ja päätöksen ehdot
Telekuuntelua ja televalvontaa koskeva lupa voidaan antaa kerrallaan
enintään yhdek-si kuukaudeksi. Luvassa on määriteltävä toimenpiteen
kohteena oleva teleliittymä, teleosoite tai telepäätelaite ja henkilöt.
Televalvontaa koskeva lupa voidaan myöntää koskemaan myös päätöstä
edeltänyttä tiettyä aikaa, joka voi olla kuukautta pidempi. Tuomioistuin voi
liittää lupaan muitakin rajoituksia ja ehtoja. Matkaviestimien sijaintitiedon
hankkimista koskevassa luvassa on mainittava ajanjakso ja tukiasema, jota
lupa koskee.
Teknistä kuuntelua koskeva lupa tai päätös voidaan antaa kerrallaan
enintään yhdeksi kuukaudeksi. Teknistä tarkkailua koskevassa luvassa tai
päätöksessä on mainittava ne henkilöt ja paikat sekä kulkuneuvot ja
tavaraerät, joihin pakkokeino saadaan kohdistaa. Lupaan tai päätökseen
voidaan liittää muitakin rajoituksia ja ehtoja.
9 §
Teleyrityksen avustamisvelvollisuus
Teleyrityksen on suoritettava televerkkoon telekuuntelun ja -valvonnan
edellyttämät kytkennät sekä annettava tutkinnanjohtajan käyttöön
telekuuntelun toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot, välineet ja henkilöstö.
Teleyrityksen on lisäksi annettava tutkinnanjohtajan käyttöön halussaan
olevat teknisen seurannan toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot.
Esitutkinnan toimittajalla sekä toimenpiteen suorittajalla ja avustavalla
henkilöstöllä on telekuuntelua varten tarpeellisen yhteyden kytkemiseksi
oikeus päästä myös muihin kuin teleyrityksen hallinnassa oleviin tiloihin, ei
kuitenkaan asuintiloihin.
11 §
Toimenpiteen lopettaminen ja pakkokeinon käytöstä ilmoittaminen
Kun asia on saatettu syyttäjän harkittavaksi tai esitutkinta muuten on
päätetty lopettaa, epäillylle on ilmoitettava häneen kohdistetuista tässä
luvussa tarkoitetuista pakkokeinoista. Jollei asiassa ole päätetty tutkinnan
lopettamisesta tai asiaa saatettu syyttäjän harkittavaksi vuoden kuluttua
pakkokeinon käytön lopettamisesta, pakkokeinon käytöstä on viimeistään
tällöin ilmoitettava epäillylle. Tuomioistuin voi tutkinnanjohtajan
esityksestä tärkeästä tutkinnallisesta syystä päättää, että ilmoitus saadaan
tehdä myöhemmin tai että se saadaan jättää tekemättä.
13 §
Ylimääräisen tiedon säilyttäminen
Telekuuntelulla tai teknisellä kuuntelulla saatu ylimääräinen tieto, joka ei
liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa
telekuuntelua tai teknistä kuuntelua koskeva lupa tai päätös koskee, on
hävitettävä sen jälkeen kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty
sillensä. Tieto saadaan kuitenkin säilyttää ja tieto tallettaa
esitutkintaviranomaisten poliisin henkilörekistereistä annetussa laissa
(509/1995) tarkoitettuihin rekistereihin, jos tieto koskee sellaista rikosta,
jonka tutkinnassa saadaan käyttää telekuuntelua tai teknistä kuuntelua,
taikka tietoa tarvitaan rikoslain 15 luvun 10 §:ssä tarkoitetun rikoksen
estämiseen. Tiedot, joita ei ole hävitettävä, on säilytettävä vielä viiden
vuoden ajan siitä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.
Edellä 3 a §:ssä tarkoitettujen matkaviestimien sijaintitiedot on hävitettävä,
kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.
14 §
Korvauksen suorittaminen
Teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus tässä luvussa
tarkoitetusta vi-ranomaisten avustamisesta ja tietojen antamisesta
aiheutuneista välittömistä kustannuksista. Korvauksen maksamisesta
päättää tutkinnan suorittaneen poliisilaitoksen tai poliisin valtakun-nallisen
yksikön päällikkö sekä hänen määräämänsä taikka tullihallituksen valvonta-
ja tarkastusyksikön päällikkö.
Päätökseen haetaan valittamalla muutosta hallinto-oikeudelta siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
6 luku
Muut pakkokeinot
5 §
DNA-tunnisteiden määrittäminen ja tallettaminen
Rikoksesta epäillylle saadaan tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten
tarpeellinen henkilönkatsastus, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on
vähintään kuusi kuukautta vankeutta. DNA-tunniste saadaan poliisilain
(493/1995) 1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi
tallettaa poliisin henkilörekisteriin. Poliisin henkilörekisteriin ei saa tallettaa
DNA-tunnistetta, joka sisältää tietoa rekisteröitävän muista
henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuin sukupuolesta. DNA-tunnisteiden
poistamisesta rekisteristä säädetään poliisin henkilörekistereistä annetussa
laissa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
3.
Laki
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään oikeudenkäynnistä rikosasioissa 11 päivänä heinäkuuta 1997
annetun lain (689/1997) 1 lukuun uusi 8 a § seuraavasti:
8 a §
Ennen syyteratkaisun tekemistä syyttäjä voi kutsua asianosaisen ja hänen
avustajansa tai asiamiehensä suulliseen neuvotteluun, jos se on eduksi
syyteratkaisun tekemiselle tai asian käsittelylle tuomioistuimessa.
Jos rikoksesta epäilty on alle 18-vuotias, syyttäjän on kiireellisesti
ratkaistava, nostaako hän rikoksesta syytteen. Myös syyte on nostettava
ilman viivytystä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
4.
Laki
poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetun lain 4 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa 3 päivänä
marraskuuta 1995 annetun lain (1251/1995) 4 §:n 2 momentti seuraavasti:
4 §
Toimivaltuudet
Toimivaltuuksia käytettäessä on soveltuvin osin meneteltävä siten kuin
esitutkintalaissa, pakkokeinolaissa ja poliisilaissa säädetään.
Pakkokeinolain 5 a luvun 5 §:n 3 momentissa tarkoitetusta teknisestä
kuuntelusta päättää tutkinnanjohtajan esityksestä pääesikunnan
tutkintaosaston päällikkönä toimiva virkamies tai, tämän ollessa
tutkinnanjohtaja, pääesikunnan operaatiopäällikkö. Jos asia ei siedä
viivytystä, tutkinnanjohtajalla on pakkokeinolain 5 a luvun 5 §:n 4
momentissa säädetty toimivalta päättää toimenpiteen aloittamisesta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
5.
Laki
poliisin henkilörekistereistä annetun lain 6 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään poliisin henkilörekistereistä 7 päivänä huhtikuuta annettuun lakiin
(509/1995) uusi 24 g § seuraavasti:
24 g §
DNA-tunnisteiden poistaminen poliisin henkilörekisteristä
Pakkokeinolain 6 luvun 5 §:n nojalla poliisin henkilörekisteriin talletettu
DNA-tunniste poistetaan rekisteristä yhden vuoden kuluttua siitä, kun
rekisterinpitäjä on saanut tiedon syyttäjän tekemästä päätöksestä, jonka
mukaan asiassa ei ole kyseessä rikos tai näyttöä rikoksesta, taikka siitä, että
rekisteröityä vastaan nostettu syyte on lainvoimaisella tuomiolla hylätty tai
rangaistus poistettu. Jollei tunnistetta ole aikaisemmin poistettu, se
poistetaan viimeistään 10 vuoden kuluttua rekisteröidyn kuolemasta.
Säilytetyt näytteet tuhotaan samalla kun niitä vastaavat DNA-tunnisteet
poistetaan.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
6.
Laki
oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:ään, sellaisena kuin se on
laissa 690/1997, uusi 4 momentti seuraavasti:
11 §
Jos asianomistajan tai todistajan kuulustelu on tallennettu esitutkintalain
(449/1987) 39 a §:n nojalla videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan
muuhun kuvatallenteeseen, tallenne voidaan ottaa oikeudenkäynnissä
huomioon. Asianomistajaa tai todistajaa ei tämän lisäksi kuulla
oikeudenkäynnissä, jos siitä todennäköisesti aiheutuisi hänelle vakavaa
haittaa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Helsingissä 19 päivänä huhtikuuta 2002
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Liite
Rinnakkaistekstit
1.
Laki
esitutkintalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun esitutkintalain (449/1987)
2 §:n 2 momentti, 4 a §, 42 §:n 2 momentti ja 43 a §, sellaisina kuin ne ovat,
2 §:n 2 momentti laissa 498/1995 sekä 4 a §, 42 §:n 2 momentti ja 43 a §
laissa 692/1997,
muutetaan 4 § ja 5 §:n 1 momentti, 17 §:n 1 momentti, 19 §, 22 §, 24 §:n 2
momentti, 28 §:n 1 momentti, 29 §:n 1 momentti, 30 §:n 1 momentti, 33 §,
39 §:n 2 ja 3 momentti, 43 §, 44 §:n 1 ja 2 momentti sekä 45 §:n 2
momentti,
sellaisena kuin niistä ovat 5 §:n 1 momentti, 28 §:n 1 momentti ja 43 §
osaksi mainitussa laissa 692/1997, 19 § mainitussa laissa 498/1995, 33 §
laissa 452/1999 sekä 44 §:n 2 momentti laissa 203/1997 sekä
lisätään 9 §:ään uusi 2 momentti ja 24 §:ään uusi 3 momentti sekä lakiin
uusi 38 a38 c §, 39 a § ja 38 a §:n edelle uusi väliotsikko sekä laista lailla
692/1997 kumotun 47 §:n tilalle uusi 47 § seuraavasti:
Voimassa oleva laki
Ehdotus
2 §
Esitutkinta voidaan jättää
toimittamatta sellaisen rikoksen
johdosta, josta ei ole odotettavissa
ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa
ja jota on kokonaisuudessaan
pidettävä ilmeisen vähäisenä, mikäli
asianomistajalla ei ole asiassa
vaatimuksia. Poliisimies voi
kuitenkin antaa tällaiseen rikokseen
syylistyneelle huomautuksen.
2 §
(4 § 1 mom.)
4 §
Milloin viranomainen sen
perusteella, mitä erikseen on
säädetty, jättää ryhtymättä
toimenpiteisiin rikokseen syyllisen
saattamiseksi syytteeseen,
esitutkinta toimitetaan vain
erityisestä syystä.
4 §
Esitutkinta saadaan jättää
toimittamatta sellaisen rikoksen
johdosta, josta ei ole odotettavissa
ankarampaa rangaistusta kuin
sakkoa ja jota on kokonaisuudessaan
pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos
asianomistajalla ei ole asiassa
vaatimuksia.
Jos viranomainen sen perusteella,
mitä muussa laissa säädetään, jättää
ryhtymättä toimenpiteisiin rikokseen
syyllisen saattamiseksi syytteeseen,
esitutkinta toimitetaan vain
erityisestä syystä.
Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan
esityksestä määrätä, ettei
esitutkintaa toimiteta tai että se
lopetetaan, jos hän
oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 1 luvun 7
tai 8 §:n taikka muun vastaavan
lainkohdan nojalla tulisi jättämään
syytteen nostamatta eikä tärkeä
yleinen tai yksityinen etu vaadi
syytteen nostamista.
4 a §
Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan
esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa
toimiteta tai että se keskeytetään, jos
hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 1 luvun 7 tai
8 §:n taikka muun vastaavan
lainkohdan nojalla tulisi jättämään
syytteen nostamatta eikä tärkeä
yleinen tai yksityinen etu vaadi
esitutkinnan toimittamista.
(4 §:n 3 mom.)
5 §
Esitutkinnassa selvitetään:
1) rikos, sen teko-olosuhteet, ketkä
ovat asianosaisia ja muut
syytteestä päättämistä varten
tarvittavat seikat,
2) rikoksella aiheutettu vahinko ja
saavutettu hyöty mahdollisen
takavarikon turvaamiseksi sekä
3) asianomistajan
yksityisoikeudellinen vaatimus, jos
hän oikeudenkäynnistä rikos-
asioissa annetun lain 3 luvun 9 §:n
nojalla on pyytänyt syyttäjää
ajamaan hänen vaatimustaan.
5 §
Esitutkinnassa selvitetään:
1) rikos, sen teko-olosuhteet, sillä
aiheutettu vahinko ja siitä saatu
hyöty, ketkä ovat asianosaisia ja
muut syytteestä päättämistä varten
tarvittavat seikat;
2) asianomistajan
yksityisoikeudellinen vaatimus, jos
hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain 3 luvun 9 §:n nojalla on
pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen
vaatimustaan; sekä
3) mahdollisuudet rikoksella saadun
omaisuuden palauttamiseksi ja
rikoksen johdosta tuomittavan
menettämisseuraamuksen tai
asianomistajalle tulevan
vahingonkorvauksen
täytäntöönpanemiseksi.
9 §
9 §
Jos esitutkinnassa ilmenee, ettei
henkilöä, jolle on kuulustelussa tai
muuten ilmoitettu hänen asemansa
rikoksesta epäiltynä, enää ole syytä
epäillä rikoksesta, mutta ettei
esitutkintaa kokonaisuudessaan voida
päättää 43 §:ssä säädetyllä tavalla,
esitutkinta lopetetaan hänen osaltaan.
17 §
Jokainen, jolta otaksutaan voitavan
saada selvitystä rikoksesta, on
velvollinen kutsusta saapumaan
esitutkintaan siinä poliisipiirissä,
jossa hän oleskelee, taikka jos
poliisipiirin virkahuone on toisen
piirin alueella tai piirin poliisitoimi
hoidetaan yhteistoiminnassa toisen
piirin kanssa, myös tämän
poliisipiirin alueella.
17 §
Jokainen, jolta otaksutaan voitavan
saada selvitystä rikoksesta tai jonka
läsnäolo esitutkintatoimenpidettä
suoritettaessa on muutoin tarpeen
rikoksen selvittämiseksi, on
velvollinen kutsusta saapumaan
esitutkintaan sen kihlakunnan
alueella, missä hän oleskelee.
19 §
Rikospaikalta tai sen välittömästä
läheisyydestä tavatun on
poliisimiehen kehotuksesta jäätävä
tälle paikalle tai saavuttava
välittömästi muuhun 17 §:ssä
tarkoitetulla alueella olevaan
paikkaan, jos häntä on asian
selvittämiseksi tarpeen heti kuulla.
Jos kehotuksen saanut ilman
hyväksyttävää syytä kieltäytyy sitä
noudattamasta tai tämä on hänen
käyttäytymisensä perusteella
todennäköistä, poliisimies voi estää
häntä poistumasta paikalta tai ottaa
hänet kiinni ja viedä kuultavaksi.
19 §
Rikospaikalta tai sen välittömästä
läheisyydestä tavatun on
poliisimiehen kehotuksesta jäätävä
tälle paikalle tai saavuttava
välittömästi muuhun saman
kihlakunnan alueella olevaan
paikkaan, jos häntä on asian
selvittämiseksi tarpeen heti kuulla.
Jos hän ilman hyväksyttävää syytä
kieltäytyy noudattamasta kehotusta
tai tämä on hänen käyttäytymisensä
perusteella todennäköistä,
poliisimies voi estää häntä
poistumasta paikalta tai ottaa hänet
kiinni ja viedä kuultavaksi.
Henkilö, jonka havaitaan poistuvan
rikospaikalta, saadaan ottaa kiinni
1 momentissa tarkoitetun
kehotuksen antamiseksi, jos
olosuhteet ovat sellaiset, ettei
kehotusta voida muuten saattaa
hänen tietoonsa ja asian
selvittäminen muuten vaarantuisi.
22 §
Kuulusteltavan on oltava itse läsnä
kuulustelussa. Ennen kuulustelua
on kuulusteltavalle ilmoitettava
hänen asemansa esitutkinnassa.
Asianomistaja ja merkitykseltään
vähäisissä asioissa epäilty, joka ei
kiistä rikosilmoituksen
oikeellisuutta, saa kuitenkin antaa
lausumansa asiamiehen välityksellä
tai puhelimitse, jos tutkija katsoo,
ettei siitä aiheudu haittaa ja ettei se
vaaranna tutkinnan luotettavuutta.
Samoin edellytyksin todistajaa
saadaan tutkijan harkinnan mukaan
kuulustella puhelimitse.
Kuulustelupöytäkirjasta on käytävä
ilmi, miltä osin lausuma tai
kertomus on annettu asiamiehen
välityksellä tai puhelimitse.
Asianosaiselta on otettava vastaan
hänen tarjoamansa
kuulustelukertomusta täydentävät
kirjalliset selvitykset. Erityisistä
syistä tällaisia selvityksiä voidaan
ottaa vastaan myös todistajalta
häntä kuulusteltaessa.
22 §
Kuulusteltavan on oltava itse läsnä
kuulustelussa.
Jos tutkija katsoo, ettei siitä aiheudu
haittaa ja ettei se vaaranna
tutkinnan luotettavuutta,
asianosainen saa kuitenkin antaa
lausumansa asiamiehen välityksellä
taikka puhelimitse tai muulla
tiedonsiirtovälineellä. Samoin
edellytyksin saadaan todistajaa
kuulustella puhelimitse tai muulla
tiedonsiirtovälineellä. Rikoksesta
epäillyn osalta edellytyksenä on
lisäksi, että asia on merkitykseltään
vähäinen eikä epäilty kiistä
rikosilmoituksen oikeellisuutta tai
että kysymyksessä on aikaisemmin
suoritetun kuulustelun vähäinen
täydentäminen.
Kuulustelupöytäkirjasta on käytävä
ilmi, miltä osin lausuma tai
kertomus on annettu asiamiehen
välityksellä, puhelimitse tai muulla
tiedonsiirtovälineellä.
Asianosaiselta on otettava vastaan
hänen tarjoamansa
kuulustelukertomusta täydentä-vät
kirjalliset selvitykset. Erityisistä
syistä tällaisia selvityksiä voidaan
ottaa vastaan myös todistajalta tätä
kuulusteltaessa.
24 §
Kuulustelua ei saa ilman erityistä
syytä pitää kello 21:n ja 6:n
välisenä aikana. Kuulusteltavalle on
annettava tilaisuus säännölliseen
ateriointiin ja riittävään lepoon.
24 §
Kuulustelua ei saa toimittaa kello
21:n ja 6:n välisenä aikana, paitsi:
1) kuulusteltavan pyynnöstä;
2) suppeassa esitutkinnassa, johon
kuulusteltava on 19 §:n mukaan
velvollinen heti jäämään tai
saapumaan; tai
3) jos siihen on muu erityinen syy.
Kuulusteltavalle on annettava
tilaisuus säännölliseen ateriointiin
ja riittävään lepoon.
28 §
Jos todistajalla ilmeisesti on
tiedossaan seikka, joka on tärkeä
syyllisyyden selvittämiseksi, ja hän
kieltäytyy sitä ilmaisemasta, vaikka
hän olisi siihen velvollinen tai
27 §:n 2 momentin mukaan
oikeutettu, todistajan kuulustelu
toimitetaan tutkinnanjohtajan
pyynnöstä tuomioistuimessa.
28 §
Jos todistajalla ilmeisesti on
tiedossaan seikka, joka on tärkeä
syyllisyyden selvittämiseksi tai
rikoksella saadun hyödyn
jäljittämiseksi ja pois ottamiseksi,
ja hän kieltäytyy sitä ilmaisemasta,
vaikka hän olisi siihen velvollinen
tai 27 §:n 2 momentin mukaan
oikeutettu, todistajan kuulustelu
toimitetaan tutkinnanjohtajan
pyynnöstä tuomioistuimessa.
29 §
Ennen kuulustelua epäillylle on
ilmoitettava, mistä teosta häntä
epäillään.
29 §
Kuulusteltavalle on ennen
kuulustelua ilmoitettava hänen
asemansa esitutkinnassa. Epäillylle
on samalla ilmoitettava, mistä teosta
häntä epäillään.
30 §
Kuulusteltavan pyynnöstä on
kuulustelussa oltava läsnä luotettava
ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun
43 §:n mukaan esteetön todistaja.
Tutkija voi myös omasta
aloitteestaan kutsua todistajan
saapuville. Jollei kuulustelua voida
tutkintaa vaarantamatta viivyttää, se
saadaan kuulusteltavan pyynnöstä
huolimatta pitää ilman todistajaa.
Kahdeksaatoista vuotta nuorempaa
epäiltyä ei saa kuulustella ilman
todistajaa.
30 §
Kuulusteltavan pyynnöstä on
kuulustelussa oltava läsnä
luotettava ja oikeudenkäy-
miskaaren 17 luvun 43 §:n mukaan
esteetön todistaja. Tutkija voi myös
omasta aloitteestaan kutsua
todistajan saapuville. Jollei
kuulustelua voida tutkintaa
vaarantamatta viivyttää, se saadaan
kuulusteltavan pyynnöstä
huolimatta pitää ilman todistajaa.
Kahdeksaatoista vuotta nuorempaa
epäiltyä ei kuitenkaan saa
kuulustella ilman todistajaa, paitsi
jos kuulustelussa on läsnä hänen
avustajansa tai laillinen
edustajansa taikka
sosiaalilautakunnan edustaja.
33 §
Jos kuulusteltava on alle 15-
vuotias, hänen huoltajalleen,
edunvalvojalleen tai muulle
lailliselle edustajalleen on varattava
tilaisuus olla läsnä kuulustelussa.
Jos asianomistajana tai epäiltynä
kuulusteltava on 15 vuotta täyttänyt
vajaavaltainen tai henkilö, jolle on
määrätty edunvalvoja,
edunvalvojalle, huoltajalle tai
muulle lailliselle edustajalle on
varattava tilaisuus olla läsnä
kuulustelussa, jos tämä tutkittavaa
rikosta koskevassa
oikeudenkäynnissä saisi
oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1,
1 a tai 2 §:n mukaan käyttää
puhevaltaa päämiehensä sijasta tai
ohella.
Edellä 1 tai 2 momentissa
tarkoitetulle edustajalle ei
kuitenkaan tarvitse varata tilaisuutta
olla läsnä kuulustelussa, jos
kuulusteltavaa on rikoksen
selvittämisen vuoksi välttämätöntä
viipymättä kuulustella.
Kuulustelusta on tällöin
mahdollisimman pian ilmoitettava
kuulustellun edustajalle.
33 §
Jos kuulusteltava ei ole täyttänyt
viittätoista vuotta, hänen
huoltajallaan, edunvalvojallaan tai
muulla laillisella edustajallaan on
oikeus olla läsnä kuulustelussa.
Jos asianomistajana tai epäiltynä
kuulusteltava on viisitoista vuotta
täyttänyt vajaavaltainen,
huoltajalla, edunvalvojalla tai
muulla laillisella edustajalla on
oikeus olla läsnä kuulustelussa, jos
tämä tutkittavaa rikosta koskevassa
oikeudenkäynnissä saisi
oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1
tai 2 §:n mukaan käyttää puhevaltaa
vajaavaltaisen sijasta tai ohella.
Tutkija voi kieltää vajaavaltaisen 1
ja 2 momentissa tarkoitetun
edustajan läsnäolon kuulustelussa,
jos tätä epäillään tutkittavana
olevasta rikoksesta.
Kuulustelusta on etukäteen
ilmoitettava läsnäoloon
oikeutetuille vajaavaltaisen
edustajille, milloin se käy
vaikeudetta päinsä. Ainakin yhdelle
heistä on varattava tilaisuus olla
läsnä kuulustelussa, paitsi jos
vajaavaltaista on rikoksen
selvittämisen vuoksi välttämätöntä
viipymättä kuulustella. Tällöin
vajaavaltaisen edustajalle on
ilmoitettava kuulustelusta
mahdollisimman pian.
Muut esitutkintatoimenpiteet
38 a §
Rikoksesta epäillyn tunnistamiseksi
asianomistaja tai todistaja voidaan
velvoittaa osallistumaan tunnistajana
tilaisuuteen, jossa tunnistettavan
rikoksesta epäillyn lisäksi käytetään
vertailuhenkilöitä (ryhmätunnistus).
Ryhmätunnistus on järjestettävä siten,
että sen tulos on mahdollisimman
luotettava. Vertailuhenkilöinä ei saa
käyttää henkilöitä, joiden ulkonäkö
poikkeaa epäillystä tunnistamisen
luotettavuutta vähentävällä tavalla.
Vertailuhenkilöitä
ryhmätunnistuksessa on oltava
vähintään viisi.
Muiden henkilöiden, kuten avustajan,
oikeudesta olla läsnä
ryhmätunnistuksessa on voimassa,
mitä kuulustelusta säädetään.
Ryhmätunnistamisesta on laadittava
pöytäkirja, ja se on tämän lisäksi
tallennettava videotallenteeseen tai
muuhun siihen verrattavaan
kuvatallenteeseen.
Tarkempia säännöksiä
ryhmätunnistuksesta annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
38 b §
Sivullinen henkilö voidaan velvoittaa
osallistumaan ryhmätunnistukseen
vertailuhenkilönä vain, jos se on
rikoksen laatu huomioon ottaen
tärkeää asian selvittämiseksi.
Vertailuhenkilö voi kuitenkin
kieltäytyä osallistumasta
tunnistamistilaisuuteen, jos
osallistuminen aiheuttaisi hänelle
kohtuutonta haittaa.
Ryhmätunnistukseen osallistuneella
sivullisella on oikeus saada siitä
kohtuullinen korvaus. Korvauksen
määrästä säädetään
sisäasiainministeriön asetuksella.
38 c §
Mitä 38 a §:ssä säädetään
ryhmätunnistuksesta, on soveltuvin
osin voimassa myös tunnistuksessa,
jossa käytetään valokuvia tai muuta
kuvatallennetta.
39 §
Pöytäkirjattu kertomus on heti
kuulustelun päätyttyä luettava
kuulustellulle ja annettava hänen
tarkastettavakseen. Kuulustellulta
on tiedusteltava, onko hänen
kertomuksensa oikein kirjattu.
Kuulustelupöytäkirjaan on
merkittävä myös sellainen
kirjaamista koskeva korjaus- tai
lisäyspyyntö, jonka vuoksi
pöytäkirjaa ei ole muutettu.
Pöytäkirjaa ei saa muuttaa sen
jälkeen, kun kuulusteltu on sen
tarkastanut ja pyydetyt korjaukset ja
lisäykset on tehty.
Kuulusteltavan kertomus saadaan
myös ottaa ääni- tai
kuvatallenteeseen. Kuulustellun on
saatava tarkastaa tallennettu
kertomus siten kuin asetuksella
tarkemmin säädetään.
39 §
Pöytäkirjattu kertomus on heti
kuulustelun päätyttyä annettava
kuulustellun tarkastet-tavaksi.
Kuulustellulta on tiedusteltava,
onko hänen kertomuksensa oikein
kirjattu. Kuulustelupöytäkirjaan on
merkittävä myös sellainen
kirjaamista koskeva korjaus- tai
lisäyspyyntö, jonka vuoksi
pöytäkirjaa ei ole muutettu.
Pöytäkirjaa ei saa muuttaa sen
jälkeen, kun kuulusteltu on sen
tarkastanut ja pyydetyt korjaukset ja
lisäykset on tehty.
Kuulustelu voidaan tallentaa
pöytäkirjaamisen lisäksi
videotallenteeseen, siihen
rinnastettavaan muuhun
kuvatallenteeseen tai
äänitallenteeseen. Kuulustellulle on
varattava tilaisuus tarkastaa ääni-
tai kuvatallenne. Tarkempia
säännöksiä tallentamisesta ja
tallenteen tarkastamisesta annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
39 a §
Asianomistajan tai todistajan
kuulustelu on tallennettava
videotallenteeseen tai siihen
rinnastettavaan muuhun
kuvatallenteeseen, jos
kuulustelukertomusta on tarkoitus
käyttää todisteena oikeudenkäynnissä
eikä kuultavaa tämän nuoren iän tai
kehitystason vuoksi todennäköisesti
voida siinä haittaa kuulusteltavalle
aiheuttamatta kuulla
henkilökohtaisesti. Kuulustelussa on
otettava huomioon kuulusteltavan
kehitystason asettamat
erityisvaatimukset
kuulustelumenetelmille, kuulusteluun
osallistuvien henkilöiden määrälle ja
muille kuulusteluolosuhteille.
Tutkinnanjohtaja voi päättää, että
muukin kuin esitutkintaviranomainen
voi kuulustelijan valvonnassa esittää
kysymykset kuulusteltavalle.
Rikoksesta epäillylle on varattava
tilaisuus kuulustelijan välityksellä
esittää kysymyksiä kuulusteltavalle.
42 §
Ennen syyteratkaisun tekemistä
syyttäjä voi kutsua asianosaisen ja
hänen avustajansa tai asiamiehensä
suulliseen neuvotteluun, jos se on
eduksi syyteratkaisun tekemiselle
tai asian käsittelylle
tuomioistuimessa.
(Laki oikeudenkäynnistä
rikosasioissa annetun lain 1 luvun
muuttamisesta)
43 §
Esitutkinnan päätyttyä asia on
saatettava syyttäjän harkittavaksi,
paitsi jos:
1) tutkinnassa on käynyt selville,
ettei rikosta ole tehty tai ettei
ketään voida panna syytteeseen; tai
2) esitutkintaviranomainen on, sen
mukaan kuin siitä on laissa erikseen
säädetty, jättänyt ryhtymättä
toimenpiteisiin rikokseen syyllisen
saattamiseksi syytteeseen.
Kun on päätetty, ettei asiaa saateta
syyttäjän harkittavaksi taikka ettei
esitutkintaa toimiteta tai että se
keskeytetään, on tästä päätöksestä
viipymättä ilmoitettava
asianomistajalle ja esitutkinnassa
asianosaisina kuulustelluille, jollei
sitä ole pidettävä tarpeettomana.
43 §
Esitutkinnan valmistuttua asia on
toimitettava syyttäjälle
syyteharkinnan suorittamista tai
rangaistusmääräyksen antamista
varten.
Esitutkinta lopetetaan kuitenkin
saattamatta asiaa syyttäjän
harkittavaksi, jos:
1) tutkinnassa on käynyt selville,
ettei rikosta ole tehty taikka ettei
asiassa voida nostaa ketään
vastaan syytettä tai esittää muuta
rikokseen perustuvaa
julkisoikeudellista vaadetta; tai
2) esitutkintaviranomainen on
tutkinnan aloittamisen jälkeen
päättänyt 4 §:n 1 tai 2 momentissa
tarkoitetulla perusteella luopua
enemmistä toimenpiteistä.
Esitutkintaviranomainen voi 2
momentin 2 kohdassa tarkoitetussa
tapauksessa antaa rikokseen
syyllistyneelle suullisen tai
kirjallisen huomautuksen.
43 a §
Jos rikoksesta epäilty on alle 18-
vuotias, syyttäjän on kiireellisesti
ratkaistava, nostaako hän
rikoksesta syytteen. Myös syyte on
nostettava ilman viivytystä.
(Laki oikeudenkäynnistä
rikosasioissa annetun lain 1 luvun
muuttamisesta)
44 §
Yksinkertaisissa ja selvissä
asioissa saadaan toimittaa suppea
esitutkinta, jos teosta ei ole
säädetty muuta rangaistusta kuin
sakkoa tai vankeutta enintään
kuusi kuukautta.
Suppeassa esitutkinnassa ei
14 §:n 2 momentissa tarkoitettuja
asioita lukuun ottamatta ole
tutkinnanjohtajaa.
Kuulustelukertomukseen
merkitään vain kuulusteltavan
lausuman pääsisältö, joka voidaan
kirjata kuulustelupöytäkirjan
sijasta muuhun asiakirjaan.
44 §
Yksinkertaisissa ja selvissä asioissa
saadaan toimittaa suppea esitutkinta,
jos teosta ei ole yleisen
rangaistuskäytännön mukaisesti
odotettavissa ankarampaa
rangaistusta kuin sakkoa.
Poliisimiehen tekemäksi epäillyn
rikoksen johdosta saadaan kuitenkin
toimittaa suppea esitutkinta vain, jos
asia käsitellään rikesakkoasiana tai
rangaistusmääräysmenettelyssä.
Suppeassa esitutkinnassa ei ole
tutkinnanjohtajaa.
Kuulustelukertomukseen merkitään
vain kuulusteltavan lausuman
pääsisältö, joka voidaan kirjata
kuulustelupöytäkirjan sijasta muuhun
asiakirjaan.
45 §
Avustajana esitutkinnassa ei saa
toimia se, joka:
1) on toiminut syylliseksi epäillyn
neuvonantajana tutkittavaan
rikokseen liittyvässä asiassa; tai
2) on epäiltynä, syytteessä tai
tuomittu rikoksesta, joka on
omiaan vähentämään hänen
luotettavuuttaan avustajan
tehtävässä.
45 §
Avustajana yksittäistapauksessa ei
saa toimia se, joka:
1) on toiminut rikoksesta epäillyn
neuvonantajana tutkittavassa tai
siihen välittömästi liittyvässä
rikoksessa;
2) toimii tai on toiminut tutkittavaa
tai siihen välittömästi liittyvää
rikosta koskevassa asiassa sellaisen
henkilön avustajana, jonka edut ovat
ristiriidassa asianosaisen kanssa;
3) toimii toisen rikoksesta epäillyn
avustajana tutkittavaa tai siihen
välittömästi liittyvää rikosta
koskevassa asiassa, mikäli hänen
toimimisensa asianosaisen
avustajana voi vaikeuttaa asian
selvittämistä;
4) toimii tai on toiminut tutkittavaa
tai siihen välittömästi liittyvää
rikosta koskevassa asiassa
pakkokeinolain 5 a luvun 6 a §:ssä
tarkoitettuna julkisena asiamiehenä;
5) harjoittaa oikeudellisten
toimeksiantojen hoitamista yhdessä
sellaisen henkilön kanssa, joka 14
kohdassa tarkoitetusta syystä ei saisi
toimia asianosaisen avustajana;
6) on epäiltynä tai todistajana
tutkittavaa tai siihen välittömästi
liittyvää rikosta koskevassa asiassa;
tai
7) on virkamiehenä tai muuten
julkista valtaa käyttäen osallistunut
toimenpiteisiin tutkittavassa tai
siihen välittömästi liittyvässä
rikoksessa taikka tällaista rikosta
koskevassa asiassa.
(43 §:n 2 mom.)
47 §
Kun on päätetty, ettei esitutkintaa
toimiteta tai että esitutkinta
lopetetaan 4 §:n 3 momentin, 9 §:n 2
momentin tai 43 §:n 2 momentin
perusteella, tutkinnan johtajan on
huolehdittava siitä, että päätöksestä
viipymättä ilmoitetaan
asianomistajalle ja esitutkinnassa
asianosaisina kuulustelluille, jollei
sitä ole pidettävä tarpeettomana.
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
2.
Laki
pakkokeinolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun pakkokeinolain (450/1987)
6 luvun 6 § sellaisena kun se on laissa 565/1997
muutetaan 1 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohta, 6 §:n 1 kohta, 21 §:n 3
momentti, 23 ja 24 § sekä 27 §:n 2 momentti, 2 luvun 1 ja 3 § sekä 6 §:n 2
ja 3 momentti, 3 luvun 1 §:n 1 momentti, 3 §:n 1 momentti ja 4 §:n 2
momentti, 5 luvun 1, 2, 8, 10 ja 11 §, 5 a luvun 15 §, 6 §:n 1 ja
2 momentti, 7 §:n 1 ja 2 momentti, 9, 13 § ja 14 § sekä 6 luvun 5 §,
sellaisina kuin niistä ovat 1 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohta ja 2 luvun 1 §
laissa 213/1995, 1 luvun 6 §:n 1 kohta laissa 886/1995, 1 luvun 21 §:n 3
momentti, 23 ja 24 § sekä 2 luvun 3 § ja 6 §:n 3 momentti laissa 693/1977,
5 luvun 1 ja 10 § osaksi laissa 566/1998, 5 luvun 11 § laissa 855/2001, 5 a
luvun 1 §, 6 §:n 1 momentti, 7 §:n 1 ja 2 momentti, 11 §:n 2 momentti, 13 ja
14 § laissa 402/1995, 5 a luvun 2 § laissa 1026/1995, 5 a luvun 3 §:n 1
momentti laissa 22/2001, 5 a luvun 4 ja 5 § osaksi mainitussa laissa
402/1995 ja laissa 366/1999, 5 a luvun 6 §:n 2 momentti ja 6 luvun 5 §
laissa 565/1997, sekä
lisätään 1 lukuun siitä mainitulla lailla 693/1997 kumotun 22 §:n tilalle uusi
22 §, 5 luvun 12 §:ään uusi 4 momentti sekä 5 a lukuun 3 a, 4 a, 4 b, 6 a6
c § seuraavasti:
Voimassa oleva laki
Ehdotus
1 luku
Kiinniottaminen, pidättäminen ja
vangitseminen
3 §
Pidättämisen edellytykset
Rikoksesta todennäköisin syin
epäilty saadaan pidättää:
1) jos rikoksesta ei ole säädetty
lievempää rangaistusta kuin kaksi
vuotta vankeutta;
2) jos rikoksesta on säädetty
lievempi rangaistus kuin kaksi
vuotta vankeutta, mutta siitä
säädetty ankarin rangaistus on
vähintään vuosi vankeutta ja
epäillyn olojen tai muiden
seikkojen perusteella on
todennäköistä, että hän:
a) lähtee pakoon taikka muuten
karttaa esitutkintaa,
oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen
täytäntöönpanoa;
b) vaikeuttaa asian selvittämistä
hävittämällä, turmelemalla,
muuttamalla tai kätkemällä
todistusaineistoa taikka
vaikuttamalla todistajaan,
asianomistajaan, asiantuntijaan tai
rikoskumppaniinsa; taikka
c) jatkaa rikollista toimintaa;
1 luku
Kiinniottaminen, pidättäminen ja
vangitseminen
3 §
Pidättämisen edellytykset
Rikoksesta todennäköisin syin
epäilty saadaan pidättää:
2) jos rikoksesta on säädetty
lievempi rangaistus kuin kaksi
vuotta vankeutta, mutta siitä
säädetty ankarin rangaistus on
vähintään vuosi vankeutta ja
epäillyn henkilökohtaisten
olosuhteiden tai muiden seikkojen
perusteella on syytä epäillä, että
hän:
a) lähtee pakoon taikka muuten
karttaa esitutkintaa,
oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen
täytäntöönpanoa;
b) vaikeuttaa asian selvittämistä
hävittämällä, turmelemalla,
muuttamalla tai kätkemällä
todistusaineistoa taikka
vaikuttamalla todistajaan,
asianomistajaan, asiantuntijaan tai
rikoskumppaniinsa; taikka
c) jatkaa rikollista toimintaa;
6 §
Pidättämiseen oikeutettu virkamies
Pidättämisestä päättää
pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Pidättämiseen oikeutettuja
virkamiehiä ovat:
1) poliisiylijohtaja, poliisijohtaja,
poliisiylitarkastaja,
lääninpoliisineuvos,
poliisitarkastaja,
lääninylikomisario,
lääninkomisario, poliisipäällikkö,
apulaispoliisipäällikkö, nimismies,
keskusrikospoliisin päällikkö ja
apulaispäällikkö,
keskusrikospoliisin
tutkintatoimiston toimistopäällikkö
ja kansainvälisten asioiden
toimiston toimistopäällikkö,
suojelupoliisin päällikkö ja
suojelupoliisin toimintayksikön
päällikkönä toimiva
osastopäällikkö, rikosylitarkastaja,
rikostarkastaja, rikosylikomisario,
ylikomisario, rikoskomisario ja
komisario;
6 §
Pidättämiseen oikeutettu virkamies
Pidättämisestä päättää
pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Pidättämiseen oikeutettuja
virkamiehiä ovat:
1) poliisiylijohtaja, poliisijohtaja,
poliisiylitarkastaja,
lääninpoliisijohtaja,
poliisitarkastaja,
lääninylikomisario,
lääninkomisario, poliisipäällikkö,
apulaispoliisipäällikkö, nimismies,
keskusrikospoliisin päällikkö,
apulaispäällikkö ja
toimistopäällikkö, suojelupoliisin
päällikkö, osastopäällikkö ja
esitutkintatehtäviin määrätty
ylitarkastaja, liikkuvan poliisin
päällikkö ja apulaispäällikkö,
rikosylitarkastaja, rikostarkastaja,
rikosylikomisario, ylikomisario,
rikoskomisario ja komisario;
21 §
Määräajan asettaminen syytteen
nostamista varten
Jos syyte on määrätty
nostettavaksi myöhemmin kuin
kahden viikon kuluessa,
tuomioistuimen on, kunnes syyte
on nostettu, otettava
vangitsemisasia käsiteltäväksi
vähintään kahden viikon välein.
Vangitulle ja hänen avustajalleen
on varattava tilaisuus tulla
kuulluksi käsittelyssä. Vangittu on
tuotava tuomioistuimeen, jos hän
haluaa tulla henkilökohtaisesti
kuulluksi.
21 §
Määräajan asettaminen syytteen
nostamista varten
